Valojen tuike pihalla on hyvää kaamoksentorjuntaa, mutta tässä taisi nyt vähän lähteä lapasesta. Kuva: Colourbox
Valojen tuike pihalla on hyvää kaamoksentorjuntaa, mutta tässä taisi nyt vähän lähteä lapasesta. Kuva: Colourbox

Eikä se muuten ole ensimmäisenä adventtina.

Otitko varaslähdön jo lokakuun puolella vai säästeletkö jouluvalojen ripustamista vieläkin lähemmäs h-hetkeä?

Perinteisempi väki haluaa pitää jouluvalot vain joulun erikoisuutena, liberaalimpi siipi nimittää valosarjojaan vaikkapa sitten pimeänkarkotusvaloiksi.

Esimerkiksi Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä kritisoi Ylen Aamu-tv:ssä ylipitkää jouluvalosesonkia. Varsinaiset jouluvalot kuuluvat hänen mukaansa jouluun, vaikka hän antoikin armoa muille pihan valokoristeluille.

– Älkööt ne olko varsinaisia jouluvaloja. Uskon vilpittömästi siihen, että ensimmäinen kynttilä sytytetään adventtina. Jouluvalot liittyvät adventtiin ja siitä eteenpäin uudenkin vuoden puolelle, tapakouluttaja neuvoi.

Me kysyimme asiaa teiltä lukijoilta, ja yli puolet salli jouluvalot jo ennen adventtia. Yhdeksän prosenttia kyselyymme vastanneista oli sitä mieltä, että jouluvalot voi ripustaa heti, kun ulkona vähänkin hämärtää. Isoin osa vastaajista, 52 prosenttia, kannatti kuitenkin valon tuomista marraskuun pimeyden keskelle.

Toiseksi suosituin suosituin ajankohta oli perinteinen ensimmäinen adventti, jona valojen ripustamisen salli 35 prosenttia vastaajista. Ainoastaan neljä prosenttia kertoi kaivavansa jouluvalonsa esille joko jouluaattona tai vain hieman ennen.

MeNaiset.fissä toteutettuun kyselyyn osallistui 729 vastaajaa 26.11. ja 1.12.2015 välisenä aikana. Lähes kaikki vastaajat olivat naisia.

 

Otsikkoa muokattu klo 12.15.

 

 

Kysely

Ajankohta on nyt selvä. Entäs väri? Kumpaa kannatat?

Kirkkaat valojen olla pitää.
Kirkkaat valojen olla pitää.
91.4%
Mitä enemmän väriä, sen parempi.
Mitä enemmän väriä, sen parempi.
8.5%
Ääniä yhteensä: 304
Valoa pimeyteen

Kansa on puhunut: tämä on sopiva aika ripustaa jouluvalot

Pimeän ajan alkaessa sytytetään kotona kynttilöitä kalenterista välittämättä. Pihalla taas tuikkii kaamosvalo näyttämässä kulkijalle jalan paikkaa, ja tuomassa hyvää mieltä katselijalle, ennenkuin varsinainen pihavalo reagoi kulkijaan. Ensimmäisenä adventtina syttyy ikkunalla anopin peruja oleva adventtikynttelikkö.
Lue kommentti

Instagram täyttyy nyt vaaleanpunaisista ja kimaltelevista keijuovista.

Eilen vietetty loppiainen on perinteinen ajankohta joulukoristeista luopumiselle. Se tarkoittaa myös sitä, että tämän joulun hitti, tonttuovi, pitää panna naftaliiniin odottamaan seuraavaa joulua.

Jos luopuminen tuottaa tuskaa, seuraava hittiaskartelu odottaa jo sosiaalisessa mediassa. Instagramista löytyy lähes 60 000 postausta tunnisteella #fairydoor, ja suomalaisia keijuoviakin löytyy kymmenen. Keijuovien suosiosta kertoi Suomessa ensin Vauva-lehti sivustollaan.

 

Fairy door #kidsdecor #fairydoor

Henkilön Romany Pearl (@romanypearl3005) jakama julkaisu

Jos jouluksi teki jo itselleen tonttuoven, keijuovi syntynee samoilla lämpimillä. Sen voi askarrella esimerkiksi jäätelötikuista tai liimaamalla tulostetun oven kuvan aaltopahville. Tai sitten tonttuovestaan voi tuunata keijuoven, josta kodin pienten (mielikuvitus)asukkien on mukava kulkea.

Keijuovien hittivärit näyttävät olevan tietenkin vaaleanpunainen ja violetti.

Keijupölyä ilmassa ja avain odottamassa keijua ovessa. Paljon kutsuvampaa asumusta ei voisi olla!

 

Looks like we have a new resident fairy 🧚‍♂️💕✨ #fairymagic #fairydoor

Henkilön Sophia Saracino (@sophia_saracino) jakama julkaisu

Tämän oven taakse on jo muuttanut asukki.

Kysely

Aiotko sinä askarrella keijuoven?

Siirrä katse seiniin – taiteella saat huijattua kodistasi tilavan ja avaran.

Kun kodin neliöt ovat kortilla, pieni tila tehokäytetään yleensä erilaisilla tila- ja säilytysratkaisuilla. Kun tavarat on saatu sulaan sopuun pienessä asunnossa, sisustamista voi tarkastella enemmän visuaalisesta näkökulmasta muun muassa taiteen kautta.

Neliöiden tuijottamisen sijaan kannattaa tuijottaa seiniin: kun käyttää hyväksi joka ikisen sentin kotona, koti voi samaan aikaan heijastaa tyyliäsi ja luoda illuusion isommasta tilasta. Kauniit julisteet ja taulut ovat sijoitus kodin ilmeeseen – nappaa tästä siis Ellen vinkit, joilla otat tehot irti kotisi seinätilasta.

1. Ilmaise

Käytä taidetta sisustuksesi kulmakivenä, ja yhdistä dramaattinen taide minimalistisiin huonekaluihin. ”Statement”-taiteessa linjat ovat suuria, ja kuvat värikkäitä sekä voimakkaita. Tilaa voi jakaa taiteen avulla, kun sijoitat näyttävät taulut keskelle huoneen seinää. Jos sinulla on esimerkiksi ruokapöytä, sohvaryhmä ja televisio samassa tilassa, ripusta näyttävä maalaus tai taulurykelmä sohvaryhmän tuntumaan, jolloin tilaan muodostuu selkeämmin erillinen olohuone ja ruokailutila hahmottuu omaksi alueekseen.

2. Liioittele kehyksiä

Liioittele valokuvien ja julisteiden kokoa laittamalla kuvat isoihin kehyksiin. Osta kehykset, joissa on kehyskartongit eli paspispahvit ja jätä ne paikoilleen. Yhdistele pienet teokset isoihin, jotta seinäsi saa syvyyttä.

3. Ole neutraali

Neutraalin väripaletin kanssa sisustaminen saa asunnosta valoisamman ja kevyemmän. Värikkäät, huolella valitut yksityiskohdat hyppäävät esiin, kun muu värimaailma on maltillinen.

4. Sommittele pystysuoraan

Ajattele sisustamista vaakasuoran sijaan pystysuorasti: pinoa taidetta päällekäin. Se luo illuusion tilan korkeudesta. Illuusion luominen voi osoittautua haastavaksi, mikäli huonekorkeus on matala.

5. Sijoittele rajattomasti

Sijoittele tauluja kotisi odottamattomiin paikkoihin: vie yksi taulu kylppäriin nojaamaan rennosti seinään ja toinen pienempi nojaamaan kirjapinoon. Kekseliäällä sijoittelulla saa aikaan persoonallisuutta.