Kynttilän sydänlangalla on suuri merkitys. Mutta kiinnitätkö sinä siihen huomion? Kuva: Shutterstock
Kynttilän sydänlangalla on suuri merkitys. Mutta kiinnitätkö sinä siihen huomion? Kuva: Shutterstock

Todennäköisesti sinäkin olet polttanut aina kynttilöitä väärin.

Jääkö kynttiläsi ympäröivälle lasiastialle ikäviä savutahroja? Eikö liekki pala toivotulla tavalla?

Useimmille meistä näillä asioilla ei ole niin väliä. Kunhan kynttilän saa syttymään, ja sen liekki antaa kivan tunnelman, niin kaikki on hyvin. Antaa liekin lepattaa ja vahan sulaa: fiilis on tärkein.

Mutta kaikkien mielestä se ei ole niin yksinkertaista. Onneksi Insider-julkaisu kertoo kaksi kikkaa, miten liekistä saa nätimmän ja kuinka kynttilä palaa tasaisemmin.

1. Leikkaa sydänlanka

Ennen kuin sytyttää kynttilän, kannattaa kiinnittää huomio sydänlankaan. Varsinkin jos liekin estetiikalla on väliä. Pitkä sydänlanka on kyllä helpompi sytyttää, mutta trimmattu lanka tarjoilee kirkkaamman liekin.

Kynttilässä näkyvä lanka on syytä jättää reilusti alle sentin pituiseksi. Niin välttyy myös ikäviltä savutahroilta, joita tulee helposti esimerkiksi lasiseen kynttiläpurkkiin. Viimeistelty sydänlanka pitää liekin hallinnassa ja estää lian muodostumista, jos kynttilän ympärillä on kaunis lasiastia.

Liian pitkä sydänlanka tekee liekistä hämärämmän ja epämääräisen muotoisen. Kynttilä palaa epätasaisesti, mikäli sitä ei ole ensimmäisellä kerralla poltettu tasaisesti. Kuva: Shutterstock
Liian pitkä sydänlanka tekee liekistä hämärämmän ja epämääräisen muotoisen. Kynttilä palaa epätasaisesti, mikäli sitä ei ole ensimmäisellä kerralla poltettu tasaisesti. Kuva: Shutterstock

2. Anna pintavahan sulaa kokonaan

Kynttilää ei ole syytä sammuttaa – ellei ole ihan pakko – ennen kuin pintakerroksen vaha on sulanut kauttaaltaan. Siihen voi mennä jopa muutama tunti, joten kynttilöiden sytyttäminen ei ole järkevää, jos aikaa ei ole riittävästi, kirjoittaa Insider.

Mikäli koko pintakerros ei ehdi sulaa, alkaa kynttilä ikävästi vajota eli muodostaa kraatterin. Sydänlanka uppoaa yhä alemmas ja alemmas; kynttilän keskelle alkaa muodostua vajoama ja jossain vaiheessa se syvenee niin paljon, että kynttilän sytyttäminen on jo vaikeaa.

Vahan sulaminen kauttaaltaan vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta se pitää kynttilän pinnan tasaisena ja mahdollistaa koko kynttilän hyödyntämisen.

Kraatterin reunoille jääneet vahat muistuttavat siitä, että kynttilällä olisi ollut vielä monta tuntia paloaikaa. Mutta se aika on menetetty!

Vinkki!

Tarkkaile kynttilöistä, että olisiko niissä useampi sydänlanka. Kun liekkejä on enemmän, se tarkoittaa myös enemmän lämpöä – mikä puolestaan johtaa vahan nopeampaan sulamiseen.

+  Pidä liekki pois ilmavirtauksista

Kaikkihan sen tietävät, että palava kynttilä ei tykkää, jos lähettyvillä on ikkuna auki tai ilmalämpöpumppu hurraa täysillä. Kynttilää ei kannata myöskään sijoittaa kulkuväylille, jossa ihmisen liikkuvat paljon. Ilmanvirtaus voi häiritä liekkiä ja tehdä nokisia jälkiä ympärillä olevaan suojapurkkiin, paloturvallisuudesta puhumattakaan.

Instagram täyttyy nyt vaaleanpunaisista ja kimaltelevista keijuovista.

Eilen vietetty loppiainen on perinteinen ajankohta joulukoristeista luopumiselle. Se tarkoittaa myös sitä, että tämän joulun hitti, tonttuovi, pitää panna naftaliiniin odottamaan seuraavaa joulua.

Jos luopuminen tuottaa tuskaa, seuraava hittiaskartelu odottaa jo sosiaalisessa mediassa. Instagramista löytyy lähes 60 000 postausta tunnisteella #fairydoor, ja suomalaisia keijuoviakin löytyy kymmenen. Keijuovien suosiosta kertoi Suomessa ensin Vauva-lehti sivustollaan.

 

Fairy door #kidsdecor #fairydoor

Henkilön Romany Pearl (@romanypearl3005) jakama julkaisu

Jos jouluksi teki jo itselleen tonttuoven, keijuovi syntynee samoilla lämpimillä. Sen voi askarrella esimerkiksi jäätelötikuista tai liimaamalla tulostetun oven kuvan aaltopahville. Tai sitten tonttuovestaan voi tuunata keijuoven, josta kodin pienten (mielikuvitus)asukkien on mukava kulkea.

Keijuovien hittivärit näyttävät olevan tietenkin vaaleanpunainen ja violetti.

Keijupölyä ilmassa ja avain odottamassa keijua ovessa. Paljon kutsuvampaa asumusta ei voisi olla!

 

Looks like we have a new resident fairy 🧚‍♂️💕✨ #fairymagic #fairydoor

Henkilön Sophia Saracino (@sophia_saracino) jakama julkaisu

Tämän oven taakse on jo muuttanut asukki.

Kysely

Aiotko sinä askarrella keijuoven?

Siirrä katse seiniin – taiteella saat huijattua kodistasi tilavan ja avaran.

Kun kodin neliöt ovat kortilla, pieni tila tehokäytetään yleensä erilaisilla tila- ja säilytysratkaisuilla. Kun tavarat on saatu sulaan sopuun pienessä asunnossa, sisustamista voi tarkastella enemmän visuaalisesta näkökulmasta muun muassa taiteen kautta.

Neliöiden tuijottamisen sijaan kannattaa tuijottaa seiniin: kun käyttää hyväksi joka ikisen sentin kotona, koti voi samaan aikaan heijastaa tyyliäsi ja luoda illuusion isommasta tilasta. Kauniit julisteet ja taulut ovat sijoitus kodin ilmeeseen – nappaa tästä siis Ellen vinkit, joilla otat tehot irti kotisi seinätilasta.

1. Ilmaise

Käytä taidetta sisustuksesi kulmakivenä, ja yhdistä dramaattinen taide minimalistisiin huonekaluihin. ”Statement”-taiteessa linjat ovat suuria, ja kuvat värikkäitä sekä voimakkaita. Tilaa voi jakaa taiteen avulla, kun sijoitat näyttävät taulut keskelle huoneen seinää. Jos sinulla on esimerkiksi ruokapöytä, sohvaryhmä ja televisio samassa tilassa, ripusta näyttävä maalaus tai taulurykelmä sohvaryhmän tuntumaan, jolloin tilaan muodostuu selkeämmin erillinen olohuone ja ruokailutila hahmottuu omaksi alueekseen.

2. Liioittele kehyksiä

Liioittele valokuvien ja julisteiden kokoa laittamalla kuvat isoihin kehyksiin. Osta kehykset, joissa on kehyskartongit eli paspispahvit ja jätä ne paikoilleen. Yhdistele pienet teokset isoihin, jotta seinäsi saa syvyyttä.

3. Ole neutraali

Neutraalin väripaletin kanssa sisustaminen saa asunnosta valoisamman ja kevyemmän. Värikkäät, huolella valitut yksityiskohdat hyppäävät esiin, kun muu värimaailma on maltillinen.

4. Sommittele pystysuoraan

Ajattele sisustamista vaakasuoran sijaan pystysuorasti: pinoa taidetta päällekäin. Se luo illuusion tilan korkeudesta. Illuusion luominen voi osoittautua haastavaksi, mikäli huonekorkeus on matala.

5. Sijoittele rajattomasti

Sijoittele tauluja kotisi odottamattomiin paikkoihin: vie yksi taulu kylppäriin nojaamaan rennosti seinään ja toinen pienempi nojaamaan kirjapinoon. Kekseliäällä sijoittelulla saa aikaan persoonallisuutta.