Kunnon suojakertoimien avulla iho säilyttää värinsä pidempään. Kuva: Colourbox
Kunnon suojakertoimien avulla iho säilyttää värinsä pidempään. Kuva: Colourbox

Aurinkovoiteissa uusinta uutta on helppokäyttöisyys. Ennen auringon säteitä ihoaan voi parannella selluliittivoiteilla ja itseruskettavilla tuotteilla.

Tehokas valistustyö auringon säteilyn haitoista ja ihosyövän vaaroista ei vieläkään tunnu purevan tähän kalvakkaan kansaan. Yleisin moka on edelleen se, että aurinkovoidetta käytetään liian vähän ja harvoin – jos ollenkaan.

– Suomalaisten perisynti on, että rusketus halutaan mahdollisimman nopeasti keinolla millä hyvänsä. Ihmiset tuntuvat jopa kuvittelevan, että iho ruskettuu kesän aikana paremmin, jos se on kerran palanut, Vichy-kouluttaja Riikka Väänänen kauhistelee.

Kuumaksi aiheeksi aurinkovoiteiden kehittelyssä on noussut niiden helppokäyttöisyys. Korkeakertoimisten aurinkotuotteiden ongelma on ollut rasvainen koostumus. Asiaa on pyritty ratkaisemaan muun muassa suihkepullojen sekä kevyempien ja nopeammin imeytyvien koostumusten avulla.

Korkeiden suojakertoimien ajatellaan usein torjuvan haitallisen säteilyn lisäksi rusketusta. Todellisuudessa palaneen ihon kera hankittu päivetys kestää vähemmän aikaa, koska vaurioitunut iho pyrkii uusiutumaan mahdollisimman nopeasti.

Kunnon kertoimet saattavat kyllä jonkin verran hidastaa ruskettumista, mutta niiden avulla iho säilyttää värinsä pidempään.

Pahkurat piiloon

Selluliitti tarkoittaa ihon pintaa, joka on pienten rasvakertymien takia epätasainen. Nämä rasvakertymät kehittyvät ihon sidekudoksiin, jotka veltostuvat ja tuovat rasvapallerot esiin. Selluliittia esiintyy käytännössä kaikilla naisilla.

Selluliittitaistossa kannattaa liikunnan lisäksi ottaa käyttöön voiteet. Paras aika levittää voide on illalla ennen nukkumaanmenoa, koska iho on yöllä vastaanottavaisimmillaan.

Myös kuivaharjaus ja runsas veden juonti vähentävät selluliittia. Viiden minuutin tehohieronta pesuharjalla, -hanskalla tai karkealla pyyhkeellä aamuin illoin silottaa ihoa takuuvarmasti. Muista myös liikkua.

Itseruskettavat avuksi

Ennen auringon säteitä kaivetaan avuksi itseruskettavat voiteet. Keinorusketus syntyy dihydroksiasetoni eli DHA-tehoaineen avulla. Se tarttuu ihon uloimpaan kerrokseen ja värjää sen muutamassa tunnissa. DHA on luonnon raaka-aine, ei siis myrkyllinen.

Itseruskettavista voiteista löytyy täsmätuotteita kasvoille, dekolteelle, jaloille ja koko kropalle. Yleissääntönä kannattaa muistaa, että maidot ja geelivoiteet sopivat kasvoille ja vartalolle, sprayt ja geelit pelkästään vartalolle.

Levitä näin

Itseruskettava

1. Levitä aina puhtaalle ja kuivalle iholle. Kuori kroppa ennen voidetta.

2. Aloita ylhäältä alas- ja ulospäin. Muista huolellisuus, ettei ihoon jää vaaleita kohtia.

3. Pese kädet saippuan kanssa, ettei voide imeydy kämmeniin.

4. Odota 15 minuuttia ennen pukeutumista.

Selluvoide

1. Levitä alhaalta ylöspäin napakoin vedoin. Aloita sääristä, siirry reisille, vatsalle ja vyötärölle.

2. Nipistele ja läpsyttele selluliittikohtia, jotta verenkierto aktivoituisi.

3. Odota hetki ennen pukeutumista, että voide ehtii imeytyä.

Aurinkovoide

1. Levitä aurinkovoide kauttaaltaan 20 minuuttia ennen auringonottoa, jotta se ehtii imeytyä.

2. Kasvoilla voidetta tulisi käyttää yhden teelusikallisen verran. Kroppa puolestaan imee kaksi ruokalusikallista.

3. Lisää suojaa reippaasti ja usein – eli tunnin kahden välein. Jos uit tai hikoilet, voitele vieläkin useammin. Vaikka aurinkosuoja olisi vedenkestävä, se kuluu iholta pois pyyhkeellä kuivattaessa.

Hainhammas hiuksiin ja menoksi!

Hiusdonitsit, -pannat  ja rusetit tekivät jo paluun, mutta yksi menneiden vuosikymmenten klassikoista on pysytellyt toistaiseksi taka-alalla: hainhammas.

Tämä hiusklipsi näin:

Kuva: Colourbox
Kuva: Colourbox

Kaikenlaiset hiusasusteet ovat jälleen haluttua tavaraa, erityisesti retrotyyliset muovikapistukset 90- ja 2000-luvuilta. On siis enää vain ajan kysymys, milloin hainhammas putkahtaa näyttävästi katukuvaan.

Hiljaisia signaaleja on jo havaittavissa, ja hainhampaan ovat maininneet jutuissaan muun muassa tyylisivustot Marie Claire ja suomalainen Flounce.

Hainhammas ehkä menetti paikkansa kaikkein tyylikkäimpänä hiustenlaittovälineenä, mutta sen paluulle ei pitäisi olla mitään esteitä.

Hainhammas on nimittäin yksi kätevimmistä ja nopeimmista hiusasusteista: kokoa hiukset kasaan ja kiinnitä – valmista! Jopa sotkunutturan kasaaminen kestää ainakin kolme kertaa kauemmin.

Kysely

Käytätkö hainhammasta hiuksissasi?

Punaviiniglögi on kauden hitti niin mukissa kuin hiuksissakin.

Kun platinablondit ja pastellit on nähty, on jälleen syvän tummanpunaisen kuontalon vuoro.

Alkoholiteemaiset hiusvärit näyttävät jatkavan voittokulkuaan. Vielä kesällä trendihiusväri poimittiin olutsävyistä, mutta kauteen sopivasti paras värimalli löytyy tällä hetkellä punaviiniglögien maailmasta, Popsugar-sivusto kirjoittaa.

Instagramin perusteellakin vaikuttaa siltä, että hehkuviinin tai punaviiniglögin syvänpunainen sävymaailma inspiroi nyt monia.

 

LOVE this color😍😍😍🍷☀️ #socolor #matrix #hairartist #desiree_styles #prettyhair

Henkilön Desiree Henderson (@desiree_styles) jakama julkaisu

Tumma glögitukka sopiikin täydellisesti talveen, sillä yleensä kylmään aikaan suositaan syvempiä ja mausteisempia sävyjä – kesällä voi taas keventää ja iloitella kirkkailla väreillä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos hiuksensa värjää kovin tummiksi, vaalentaminen on sen jälkeen taas oma operaationsa.

 

 

I'm in love with this color!! ➡️ swipe to see what she looked like before we started today. Crazy. #showponyhair

Henkilön Shelby Tymchuk (@shelbytymchuk) jakama julkaisu

Punaisen hiusvärin etuna on onneksi se, että väri haalistuu melko nopeasti. Jos hiuksia ei halua vaalentaa, takaisin klassiseen tummanruskeaan värjääminen onnistuu yleensä helposti, mutta sävyvalinnassa kannattaa käyttää apuna kampaajaa, jotta punainen häivyttyy hiuksista varmasti.