Kosmetiikan kanssa pieni kapinointi on sallittua. Rasvoja ei ole pakko käyttää niin kuin purkin kyljessä sanotaan – kunhan muistaa pari juttua.

Opiskeluaikana lähes jokaisella oli boheeminpuoleinen kämppis, joka pesi kasvonsa saippualla, hiuksensa mäntysuovalla ja läpsytteli vartalorasvan rippeet iloisesti kasvoilleen.

Kun on tottunut käyttämään omalle ihotyypilleen tarkoitettuja erikoisvoiteita, ajatuskin kapinoinnista kauhistuttaa. Jos mökkireissulla unohtaa voidepurkkinsa kotiin ja turvautuu mökin jemmarasvoihin, parin päivän päästä poskeen nousee taatusti mojova finni.

Niin ainakin luulisi. Kuinka paha juttu tosiaan on, jos kasvoille levittää vartalovoidetta?

Ensin pari faktaa:

1. Kasvojen iho on hieman herkempi kuin muun vartalon.

2. Tuotteita ei ole pakko käyttää siihen tarkoitukseen kuin purkin kyljessä lukee.

Lifehacker-sivuston haastattelema kalifornialaisdermatologi Cynthia Bailey on sitä mieltä, että vartalovoide on ihan ok myös kasvoilla – kunhan kyseessä on niin sanottu perusvoide, joita myydään esimerkiksi apteekissa.

– Jos siinä on ärsyttäviä ainesosia, tuote voi olla liian tymäkkää kasvojen herkälle iholle, asiantuntija sanoo.

Koostumus ratkaisee

Perusvoiteissa ei yleensä ole hajusteita tai muita herkästi ihoa ärsyttäviä aineita. Sen sijaan tuoksuvat ja väriaineita sisältävät vartalovoiteet kannattaa sivellä vain vartalolle. Kasvoilla vältettäviin aineisiin kuuluvat myös purkin kyljessä lukevat isopropyl palmitate, isopropyl myristate ja kaakaovoi (cocoa butter).

Lifehacker neuvoo myös kiinnittämään huomiota tuotteen koostumukseen. Esimerkiksi akneiholle tulisi valita kevyt, öljytön kosteusvoide superrasvaisen sijaan. Normaali tai kuiva iho sietää vähän tuhdimpaakin voidetta.

Moni toivoo kasvovoiteiltaan esimerkiksi ryppyjä silottavia ominaisuuksia.

Self-sivuston artikkelissa kuitenkin huomautetaan, että moni toivoo kasvovoiteilta esimerkiksi ryppyjä silottavia ominaisuuksia. Vartalovoiteissa ei välttämättä ole myöskään aurinkosuojaa.

Tärkein merkki on tietenkin se, miten iho reagoi voiteeseen. Jos muutosta huonompaan ei huomaa, voi vartalovoidetta lotrata rauhassa kasvoille.

Hikitreenin ja hyvältä näyttävien hiusten yhdistäminen ei ole mikään ihan helppo nakki.

Aivan kuin ajan raivaaminen liikunnalle ei olisi tarpeeksi vaikeaa – sen lisäksi pitäisi vielä ehtiä käydä suihkussa ja pestä ja laittaa hiukset. Etenkin pitkätukkaisella jälkimmäiseen vierähtää helposti tovi jos toinenkin.

Jos on hikoillut rankasti, hiusten pesemättä jättäminen on harvoin vaihtoehto. Hätätapauksessa saattaa riittää, että föönaa hikisen kuontalon kuivaksi, mutta kovin kannattava ratkaisu se ei pidemmän päälle ole.

– Hiki saattaa tukkia päänahan huokosia ja aiheuttaa päänahan kuivumista sekä heikentää hiusten kasvua, hiusstylisti Giovanni Vaccaro kertoo StyleCaster-sivuston haastattelussa.

Katso jutustamme vinkit, joiden avulla föönaat hiukset nopeammin kuiviksi. Paljon treenaaville ja hikoileville Vaccaro suosittelee myös säännöllistä päänahan kuorintaa.

Hoida hiuksia samalla kun treenaat

Kun hiukset on pakko pestä jumpan jälkeen, Vaccarolla on ovela ajansäästövinkki kiireisille – hiusnaamion tai -öljyn levittäminen kuontaloon jo ennen treeniä! Nappaat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun levität aavistuksen kostutettuihin hiuksiin hoitoaineen, laitat ne nutturalle ja lähdet kolisuttelemaan painoja. Muista vain pitää hoitotuotteen määrän kohtuullisena ja varoa sotkemasta välineitä hiuksillasi.

Kevyesti treenaava pääsee vähemmällä. Jos pää ei ole kovin hikinen, Vaccaro antaa luvan jatkaa päivää pesemättä hiuksia. Hiusstylisti Dana Tizzo suosittelee samaisessa StyleCasterin jutussa levittämään hiusten tyveen kuivasampoota jo ennen treeniä, jotta kosteus ei siirry päänahasta hiuksiin.

Hyvä kampaus treeneihin on poninhäntä tai nuttura korkealla päälaella. Hiusrajassa olevien haituvien kostumista ja pörröttymistä voi yrittää estää hikitreeniin tarkoitetun hiuspannan avulla.

Iso-Britannian prinssi joutuu maksamaan varsin pitkän punnan pitääkseen tukkansa lyhyenä.

Iso-Britannian kruununprinssi William, 36, on tehnyt sen, minkä moni kaljuuntuva mies tekee jossain vaiheessa taivaltaan: hän on vetänyt hiuksensa ihan lyhyiksi. Uutinen ei ole sinänsä millään tavalla merkittävä, mutta se, kuinka paljon William on saanut rahaa uppoamaan parturikäyntiin, saa kyllä pohtimaan.

Brittilehti The Sunin mukaan Williamin siilitukan leikkaaminen maksoi nimittäin 180 puntaa eli siis yli 200 euroa. Monet brittiläiset Twitter-käyttäjät ovat olleet tiedosta varsin hämmentyneitä.

– En ole koskaan maksanut enempää kuin kympin hiustenleikkuusta. Tämä mies on ryöstetty, Patrick Smith kommentoi muiden muassa Twitterissä.

Mutta, lähteiden mukaan kalliille hinnalle on kuitenkin selitys!

Ensinnäkin, William käytti hiustenleikkauksessaan puolisonsa herttuatar Catherinen suosimaa kampaajaa. Ja kuten monet tietävät, Katen hiukset ovat monien ihailemat, joten niihin ei taatusti pääse käsiksi ihan kuka tahansa kampaussaksien heiluttelija.

Toiseksi, hiustenleikkuu on mitä todennäköisimmin suoritettu Williamin kotona Kensington Palacessa. Kampaaja on siis joutunut raahaamaan kaikki kampaamotarvikkeensa (eli siis ainakin sakset) ja itsensä studion ulkopuolelle. Ei siis ihan tavanomainen leikkuukeikka kuitenkaan!

Kolmanneksi, kuninkaallisten varat eivät hevillä lopu. Ehkäpä William haluaa tukea kansakuntansa parturiyrittäjiä maksamalla vähän ylimääräistä?

Vitsiä pakenevasta hiusrajasta

Prinssi Williamin kaljuuntuminen on vuosien varrella noussut eräänlaiseksi kuninkaalliseksi vitsiksi. Williamin pikkuveli Harry, 33, on tasaisin väliajoin kiusoitellut Williamia vetäytyvän hiusrajan takia.

– Hän on taatusti fiksumpi kuin minä, me varmistuimme siitä jo koulussa – samaan aikaan, kun hän alkoi kaljuuntua, Harry on todennut.

William itsekin on vaikuttanut suhtautuvan kevyesti hiustensa hupenemiseen. Kun Williamin esikoinen George syntyi vuonna 2013, prinssi vitsaili:

– Hänellä on paljon enemmän tukkaa kuin minulla, kiitos luoja!

Tässä vielä havainnollistava kuva siitä, kuinka suuri muutos prinssin hiuksissa on tapahtunut: 


William hiustenleikkuun jälkeen.
William ennen hiustenleikkuuta.