Väärennetty kosmetiikka tuote voi näyttää kauniilta mutta olla todella myrkyllistä. Kuva: Shutterstock
Väärennetty kosmetiikka tuote voi näyttää kauniilta mutta olla todella myrkyllistä. Kuva: Shutterstock

Väärennetty kosmetiikka houkuttelee ”tarjoushinnoillaan” mutta voi tuhota terveyden.

Jos se on liian halpaa ollakseen totta, se ei ole totta. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun nettiostoksilla törmää tarjoukseen, josta on lähes mahdoton kieltäytyä. Etenkin jos kyse on kosmetiikasta.

Netissä myydään monia luksusbrändeiksi naamioituja, aitoja tuotteita reilusti halvempia feikkimeikkejä. Ne aiheuttavat todellisen terveysriskin kuluttajille. Briteissä viranomaiset ovat varoittaneet myrkyllisiä kemikaaleja sisältävistä meikkituotteista, joita virtaa maahan yhä enemmän, kirjoittaa Daily Mail.

Myös Suomen tulli on huomannut, että kosmetiikan väärentäminen on yhä yleisempää.

Etenkin eBayn ja Amazonin kautta myydyistä väärennetyistä MAC- ja Urban Decay -meikkituotteista on löytynyt muun muassa vaarallisia määriä elohopeaa, lyijyä, kadmiumia ja syanidia.

Daily Mailin viranomaislähteiden mukaan tuotteet valmistetaan useimmiten rikollisliigojen ylläpitämissä, epähygieenisissä tiloissa Itä-Euroopan maissa tai Kiinassa, ja ne pakataan hikityöpajoissa.

– Tienatakseen nopeasti rahaa rikolliset käyttävät hyväkseen jokaisen mahdollisuuden huijata kuluttajia ostamaan väärennettyjä tuotteita. He vähät välittävät, saattavatko he samalla ihmisten terveyden vaaraan, sanoo tutkija Maria Woodall Britannian poliisin talousrikosyksiköstä.

Myrkylliset kosmetiikkatuotteet voivat aiheuttaa paitsi rajujakin allergisia reaktioita myös ihon herkistymistä, hermostovaurioita ja muita pitkäaikaisia terveyshaittoja ja -ongelmia. Laittomat tuotteet ovat sisältäneet esimerkiksi jopa 19 kertaa yli sallitun määrän lyijyä. Lyijy voi heikentää muistia, vaurioittaa sikiöitä ja aiheuttaa keskittymishäiriöitä sekä lapsettomuutta.

Feikkikosmetiikan tunnistaa parhaiten epäilyttävän edullisesta hinnasta. Luksusmerkkien suosituimmat tuotteet ovat harvoin supertarjouksessa. Yleensä väärennösten pakkaukset näyttävät halvoilta ja viimeistelemättömiltä. Jos esimerkiksi meikkipaletin peili kupruilee tai rasian saranat ovat vänkyrät, kannattaa tuotteen kokeileminen unohtaa.

Lue myös:

Mitä löytöjä! Vaatekaupoista hyviä meikkejä parilla eurolla

Neljä askelta parempaan kauneudenhoitoon

Nämä ovat meikkipussin pahimmat pöpöpesät

Nainen! Kuusi asiaa, joista tunnistat puliveivarin

Raikas hehku juhlistaa daamin kuin daamin. Kevään ihanimmat juhlameikit syntyvät kevyellä pohjalla, vastaväreillä sekä harkituilla täsmätuotteilla.

20–30 v

Keskity katseeseen

  1. Levitä luomen keskiosaan kuparinhohtavaa luomiväriä ja tee rajaukset sähäkällä sähkönsinisellä. Hieman oranssiin taittava kupari ja sininen antavat toisilleen kontrastia – näin silmät nousevat meikin pääpointiksi.
  2. Muotoile kulmat puuterimaisella tai voidemaisella värillä, joka antaa kulmiin myös tuuheutta. Huolitellut kulmat tasapainottavat silmämeikin.
  3. Päivetyksen myötä aurinkopuuteria tekee helposti mieli sutia koko kasvoille. Säästä puuteri kuitenkin kasvojen reunoille varjostuksiin. Levitä poskipäille ja kasvojen korkeimmille kohdille hohtavaa korostusväriä. Persikkainen poskipuna pehmentää tyylin.

Reese Witherspoon tietää, että raikas pinkki huulilla on oiva sävy kevään juhliin. Kuva: MVPhotos
Reese Witherspoon tietää, että raikas pinkki huulilla on oiva sävy kevään juhliin. Kuva: MVPhotos

30–40 v

Leikittele punalla

  1. Huultenrajauskynä saattaa tuntua turhalta, mutta se on ihan oikeasti kestävän huulimeikin takaaja. Rajaa huulet ensin haluttuun malliin ja jatka värittämistä aavistuksen verran myös huulten päälle häivyttäen kynän jälkeä mennessäsi. Trendikkäimmät sävyt kesän juhliin ovat koralli ja raikas pinkki.
  2. Meikkipohja saa olla punan rinnalla kuulas ja raikas. Sekoita meikkivoiteeseen mukaan tippa valoa antavaa voidetta tai seerumia ja levitä kevennetty pohja koko kasvoille. Jos tuntuu, että kasvojen keskiosa tarvitsee vielä lisää meikkiä, lisää haluttuihin kohtiin ohut kerros pelkkää meikkivoidetta.
  3. Näyttävän punan rinnalla luomiväriksi riittää kevyt varjostus luomivakoon sekä reilusti maskaraa ripsiin.

Meryl Streepin kasvoilla on niin ohut meikkipohja, että sitä tuskin huomaa. Kuva: Getty Images
Meryl Streepin kasvoilla on niin ohut meikkipohja, että sitä tuskin huomaa. Kuva: Getty Images

50+

Panosta pohjaan

  1. Raikkaan tuntuinen pohja antaa rennon juhlafiiliksen. Levitä kasvojen keskiosaan ja leukaan ohut kerros pohjustusvoidetta, joka tasoittaa huokoset ja auttaa meikkiä pysymään siistinä.
  2. Pohjustusvoiteen ansiosta kasvoja tarvitsee vain kevyesti taputella puuterivipalla pari kertaa päivän mittaan. Puuterin käytössä saa olla muutenkin nuuka: pieni kiilto kasvoilla on vain hyvästä. Se antaa kasvoille luonnollista hehkua ilman hohtotuotteita.
  3. Kuulas meikkipohja on useamman tuotteen summa, ja sama meikkivoide toimii lisätuotteiden avulla niin arki- kuin juhlakäytössä. Jos haluat pohjaan lisää peittoa, lisää tarvittaessa peiteväriä tai valokynää silmien alle ja nenänpieliin tai haluttuihin kohtiin lisäkerros meikkivoidetta. Kasvojen reunoille riittävät isolla sudilla tehdyt varjostukset mattaisella aurinkopuuterilla.
  4. Lisää heleän pohjan rinnalle klassinen Marilyn Monroe -henkinen huulipuna ja anna kukkamekon liehua kevyessä kesätuulessa.

Asiantuntijana Lancômen meikkitaiteilija Sara Murto

PS. Älä suotta seuraa ohjeita orjallisesti! Viisikymppinen voi poimia parhaat palat parikymppisen meikistä – ja toisinpäin.

On taas se aika vuodesta, kun aurinkorasvan käyttö on vältämätöntä palamisen estämiseksi. Mutta kun naamaan laittaa useampaa ainetta, mihin väliin aurinkorasva tulee? 

Sky-Cidesco kosmetologi ja meikkaaja Minna Granqvist sekä meikkaaja-maskeeraaja Jaana Veronika opastavat, missä järjestyksessä aurinkosuoja ja muut voiteet kannattaa levittää. 

  1. Ensin alle omat hoitotuotteet, kuten tehoseerumi ja kosteusvoide. 
  2. Hoitotuotteiden päälle aurinkorasva. 
  3. Aurinkorasvan päälle mahdollinen meikkivoide, kun aurinkovoide on imeytynyt. 
  4. Viimeiseksi peitevärit. 

– Kannattaa olla huolellinen, sillä aurinkorasvan päälle laitettu meikki saattaa lähteä ”rullaamaan” aurinkorasvan mekaanisen suojan takana. Meikki kannattaa laittaa iholle vaikkapa meikkisienellä painelemalla, Minna Granqvist neuvoo. 

    Suojakerroin päivävoiteessa voi pelastaa

    Granqvistin mukaan aurinkorasvaa ei kannata lisätä meikin päälle, sillä lopputulos on helposti sotkuinen. Sen sijaan hän suosittelee käyttämään suojakertoimellisia sävyttäviä päivävoiteita  tai meikkivoiteita ja lisäämään sitä päivän mittaan.

    – Nykyään on hyvä valikoima tuotteita, joissa on mukana suojakerroin. Myös mikä tahansa meikki antaa lisäsuojan iholle, vaikkei siinä spf:ää erikseen mainittaisikaan, Granqvist opastaa. 

    ”Auringonvalossa mattapintaiset ja paksut meikit näyttävät tunkkaiselta ja voivat ruveta kiiltämään.”

    Jaana Veronika suosittelee käyttämään suihkutettavia aurinkosuojia. 

    – Niitä voi suihkuttaa meikin päälle silmänympärysihoa varoen, mikäli altistus auringolle on pitkäkestoinen. 

    Kesällä vähemmän on enemmän

    Kesämeikissä pätee yksi hyvä nyrkkisääntö – vähemmän on enemmän.

    – Auringonvalossa mattapintaiset ja paksut meikit näyttävät tunkkaiselta ja voivat ruveta kiiltämään. Nykyään on hyviä sävyttäviä päivävoiteita ja kevyitä meikkivoiteita, jotka saavat kevyen olon iholle, Minna Granqvist sanoo.

    Poskipunaa kannattaa käyttää voidemaisena, sillä se levittyy kauneimmin ja jättää iholle kesään sopivan hehkun.”

    Myös Jaana Veronika puhuu luonnollisuuden puolesta. 

    – Kesällä kannattaa käyttää mahdollisimman ohutta meikkiä ja jättää puuteri pois. Suojakertoimen sisältämä bb-voide sormin levitettynä on oiva vaihtoehto. Poskipunaa kannattaa käyttää voidemaisena, sillä se levittyy kauneimmin ja jättää iholle kesään sopivan hehkun. Siistityt kulmat, lämpimällä vedellä peseytyvä ripsiväri ja raikas huulimeikki ilman rajauskynää tekevät raikkaan ilmeen kesäpäivään. 

    Hän suosittelee myös ennakoimaan maksaläiskäherkät kohdat iholla suojaamalla ne erityisen hyvin auringolta. 

    Vierailija

    Levitetäänkö ensin meikkivoide vai aurinkorasva? Ammattilaisten vinkit luonnolliseen kesämeikkiin

    " Sen sijaan hän suosittelee käyttämään suojakertoimellisia sävyttäviä päivävoiteita tai meikkivoiteita ja lisäämään sitä päivän mittaan" Itse en lisäilisi meikkivoidetta, varsinkin kun iholla on puuteri hillitsemässä kiiltelyä. Aurinkosuojan sisältävät voiteet, kun tahtovat kiillellä iholla sisältämänsa suojan vuoksi. Suosin spray pullossa olevaa kasvoille tarkoitetua aurinkosuojaa, jota on näppärä lisätä meikin päälle.
    Lue kommentti