Kun käännät välillä vesihanaa viileämmälle, verenkierto vilkastuu. Kuva: Colourbox
Kun käännät välillä vesihanaa viileämmälle, verenkierto vilkastuu. Kuva: Colourbox

Hemmottele ihoasi saunan lauteilla, suihkun syleilyssä ja pukuhuoneessa puhtaaksi puunattuna. Länpö rentouttaa ja vesi virkistää sekä mielen että kropan.

Saunan lämmössä

Löylyjen lämpö paitsi rentouttaa mieltä ja kehoa myös tekee iholle ihmeitä. Aloita saunahunajalla, joka kosteuttaa, pehmentää ja ravitsee. Levitä hunajaa puhtaalle iholle ja anna vaikuttaa löylyjen ajan.

Lauteilla annetaan erityishuomiota myös jaloille. Puhdista kulahtaneet kynsilakat ja liuottele väsyneitä jalkoja kylpyvadissa. Helli jalkateriä isorakeisella kuorinnalla, koska jalkojen hoito tuppaa pikasuihkuissa unohtumaan. Kuori samalla kropan muut helposti kovettuvat paikat, kuten polvet ja kyynärpäät.

Hiuksetkin hyötyvät löylyjen lämmöstä. Levitä tehonaamio tukkaan ja kääri kostea pyyhe päähän, jotta kutrit saavat suojaa liialta kuumuudelta. Tuntikausiksi ainetta ei kannata jättää päähän.

– Hiustuotteista on kehitelty entistä parempia, nopeampia ja hellempiä. Nykynaamiot ovat niin tehokkaita, että viisi minuuttia kerran viikossa riittää, SKT Groupin trendikoordinaattori Mikko Vainio vinkkaa.

Lisää tuoksuterapiaa tarjoaa koivuvihta, joka on luonnonmukainen ja aromaterapeuttinen osa saunomista. Metsäntuoksun voi talvisin korvata kuusenhavuilla, jotka levitellään lattialle vihreäksi matoksi.

Suihkun alla

Suihkussa kannattaa piipahtaa jo ennen saunaa kostuttamassa iho ja pesemässä meikit pois. Pese kasvot tuoksuvalla puhdistusöljyllä. Hiero sitä iholle hellästi pyörivin liikkein, ja meikit katoavat kuin itsestään.

Löylyistä tullessa huuhdo kuorintavoiteet huolellisesti pois vartalolta pelkällä vedellä. Lisätehoa saat, kun hierot samalla ihoa pesusienen karhealla puolella – se laittaa veren kiertämään ja selluliitit liikkeelle.

Tarkka tehopuunaaja kaivaa vielä tässä vaiheessa kätköistään spesiaalit kuorintavoiteet, esimerkiksi huulille ja käsille.

Peseytymisen yhteydessä kannattaa nautiskella veden rentouttavasta vaikutuksesta. Virkistystä kaipaava voi käännellä vesihanaa välillä viileämmälle, jotta verenkierto vilkastuu.

Jos käytät hiuksissasi jatkuvasti paljon muotoilutuotteita, kaipaa tukka toisinaan kunnon puhdistusta. Pese hiukset syväpuhdistavalla sampoolla kerran tai kahdesti kuussa, niin kuonat irtoavat ja tukka kirkastuu.

Pukkarin syliin

Kaiva ensimmäisenä esiin kasvo- ja kroppavoiteet. Iho on tässä vaiheessa vastaanottavaisimmillaan, joten levitä elvyttävä naamio kasvoille. Voidemaista naamiota ei tarvitse välttämättä pestä, vaan imeytymättömän aineen voi pyyhkiä pois kasvopaperilla.

Naamion jälkeen kasvoille levitetään ravitsevaa öljyseerumia, joka tehostaa kosteusvoidetta. Tipauta seerumia ensin pari tippaa kämmenelle ja painele sitten poskille, otsalle, kaulalle ja dekolteelle. Vältä ohutta silmänympärysihoa, ettei se turpoa.

Vartalo kannattaa saunan ja suihkun jälkeen rasvata tunnollisesti, koska kroppa on kuorinnan jäljiltä kuiva. Kun levität kosteusvoiteen ihon ollessa vielä hennosti kostea, voide imaisee veden ja hulauttaa sen mukanaan pinnan alle. Talvella todelliseen tehokosteutukseen kannattaa kokeilla myös öljyä.

Kosteusvoiteen tai öljyn levitys aloitetaan sivelevillä liikkeillä jaloista ylöspäin ja sydäntä kohti. Se saa kehon lymfanesteet liikkeelle ja vilkastaa aineenvaihduntaa. Muista rasvata kehon joka sopukka – jopa kynsinauhat janoavat kosteutusta. Mikäli haluat selluliitit liikkeelle, hiero muhkuraisiin kohtiin varta vasten appelsiini-iholle tarkoitettua voidetta.

– Vaikka iho on jo valmiiksi saunan jäljiltä lämmin ja punakka, selluliittien kohdalla verenkiertoa voi aktivoida entisestään läpsyttelemällä ja nipistelemällä sitä. Sivele sen jälkeen selluliittivoidetta ihoon tehokkailla ja rytmikkäillä liikkeillä, neuvoo Rohdos-Alan erikoiskosmetologi Lauri Salmi.

Muista odottaa vielä hetki ennen kylpytakin pukemista, jotta kaikki kroppavoiteet ehtivät imeytyä. Nauti lopuksi kaikessa rauhassa runsaasti raikasta vettä. Myös kamomilla- tai vihreä tee ovat hyviä vaihtoehtoja, koska lämmin juoma poistaa tehokkaasti kuona-aineita.

Sannin hiuksissa on aiemmin nähty myös liilaa sävyä. Kuva: Mikko Hannula ja Instagram

Petrolinväriset latvat toimivat myös tummassa tukassa. 

Laulaja Sannilla on kirjaimellisesti värikäs hiushistoria, mutta sininen tukka on pitkään ollut hänen tunnusmerkkinsä. Sinisen sävyistä Sannin päässä on nähty suurin piirtein kaikki: harmahtava savunsininen, kirkas turkoosi, pastellinen vaaleansininen, mustaan liukuva tummansininen... 

Nyt Sanni näyttää kuitenkin ottaneen varaslähdön uuteen vuoteen hiusvärinvaihdoksella. Hän julkaisi tänään Instagram-tilillään kuvan uudesta vihreästä – tai petrolinvärisestä, miten sen nyt ottaa – kuontalostaan. 

Kuvan perusteella hiusten tyvi on hyvin tummanruskea ja pituudet hohtavat syvänvihreinä. 

 

🥑🥝🥒💚

Henkilön SANNI (@sannivirallinen) jakama julkaisu

Seuraavaksi sitrussävyjä?

Sannin lisäksi moni muukin suomalainen on viihtynyt sinisessä tukassa viime vuosina. Samoin pinkin ja hattaran sävyt ovat olleet suosittuja.

Jos ennustaa pitää, seuraava iso trendi voivat olla vihreät ja keltaiset hiukset. Perusteluja piisaa:

Siinä missä vaaleimmat vihreän ja keltaisen sävyt vaativat alle hiuksia kuluttavan vaalennuksen, petrolinsävyä voi saada suoravärillä aavistuksen tummempiinkin hiuksiin. Helppokäyttöinen trendi siis. 

Tyylikonsultti Leena Sarven mielestä paras kauneusniksi on olla sinut itsensä kanssa.

Tyylikonsultti Leena Sarvelle kauneus tarkoittaa ennen kaikkea asennetta, mutta myös sunnuntaisia turvenaamiohetkiä. Kun hän ostaa huulikiiltoja, edes taivas ei ole rajana. Nyt hän paljastaa kauneusniksinsä ja -paheensa.

Kauneusniksini…

Kasvojen perusteellinen puhdistaminen. Olen tarkka erityisesti silmämeikin kanssa, että jokainen ripsivärin muru lähtee. En myöskään mene nukkumaan ilman silmänympärysvoidetta. Tärkeintä on kuitenkin olla sinut itsensä kanssa. Jokaisella on nenänpielessään tai leuassaan epäpuhtauksia. Ne eivät näy kadun toiselle puolen. Ryhti kuntoon ja hymy kasvoille. Se on paras vinkkini.

Kauneussalaisuuteni…

Käyn kosmetologilla kahden kuukauden välein. Puuterihuoneen Katrilla on maagiset kädet. Käytän myös viikoittain syväpuhdistavaa naamiota. Sunnuntai on kauneuspäiväni. Mieheni kutsuu sitä kauheuspäiväksi. Silloin kävelen turpeet naamallani kotonamme.

Paheeni…

Auringon ottaminen. En voi sille mitään, aurinko vetää puoleensa. Terassilla valitsen aina aurinkoisimman pöydän, ja uima-altaalta minua saa houkutella pois. Maksan paheestani couperosalla, jota on leuassani ja poskipäissäni. Onneksi käteni hakeutuvat nykyään 50-suojakertoimille.

Kauneinta minussa…

Hymyni, joka ulottuu silmiini ja tulee sydämestäni. Kun minusta otettiin ensimmäiset mallitestikuvat, valokuvaaja sanoi, että sinulla on miljoonan dollarin hymy. Olen käynyt samalla hammaslääkärillä puolen vuoden välein siitä saakka, kun täytin 16. Kun suu voi hyvin, elimistöllä menee paremmin.

Tuhlaan…

Huulikiiltoihin. Kun ostan huulikiiltoja, edes taivas ei ole rajana. Mieheni on usein todennut, että nykyiset riittävät jo. Olen aina tykännyt meikistä, jossa silmät ovat tummat ja huulet vaaleat. Lisään huulikiiltoa päivän mittaan useasti.

Säästän…

Silmämeikinpoistoaineessani. Rakastan marketin silmämeikinpoistolappuja. Kun matkustan, pakkaan lappuja käsimatkatavaroihini pakastepussissa. Öljyinen pinta voitelee ihoa ja notkistaa ripsiä. Myös tyttäreni käyttää niitä.

Aion…

Jatkaa kuntosaliharrastustani. Raudan vääntäminen on parasta kasvojumppaa. Olen käynyt salilla yli kolmekymmentä vuotta. Päiväni aloitan kävelyllä meren rannalla. Rakastan merta. Kun seison sen äärellä, tunnen, että olen matkalla jonnekin.

Toivoisin, että…

Suomalaiset naiset eivät pitäisi itseään vakan alla. Yleensä laittaudumme vain Leville ja laivalle, vaikka arki on kuitenkin se, jota elämme eniten. Suomalaisilla on upean väriset silmät: vedenvihreät tai taivaansiniset. Niitä kannattaa korostaa.

56-vuotias tyylikonsultti ja muodin ja kauneuden sekatyöläinen.

Asuu Helsingissä puolisonsa, 19-vuotiaan tyttärensä ja kahden koiransa kanssa.

Aloitti mallintyöt 1978. Vetänyt myös omaa tyyliohjelmaa televisiossa.