Rintojen contouring-meikillä saa aikaan melkoisen muutoksen. Näin se tehdään!

– Peppuja ja sikspäkkejä olen maskeerannut, mutta en aiemmin rintoja, Me Naisten kauneustoimittaja Ia Luhtanen sanoo hieman huvittuneena.

Nyt rintojen suurentamisesta meikillä on kuitenkin tullut jonkinlainen ilmiö. Se on osa contouring-villitystä, jota on tehnyt tunnetuksi esimerkiksi tosi-tv-tähti ja seurapiirijulkkis Kim Kardashian.

Contouring tarkoittaa meikin avulla muotoilua. Meikataanpa sitten kasvoja, peppua tai vaikka niitä rintoja, ideana on, että valojen ja varjojen avulla muotoja saadaan korostettua ja lisättyä. Tummalla värillä saadaan aikaan varjoja, vaalea nostaa muotoja esiin.

Meikin avulla pienirintaisenkin on mahdollista huijata itselleen näkyvä rintavako sekä pyöreämmät muodot esimerkiksi juhlia tai valokuvausta varten.

Testasimme, ja muutos on melkoinen! Katso videolta, kuinka rintameikki tehtiin.



Vasemmalle lähtötilanne ja oikealla lopputulos.

Näin se käy

1. Pue rintoja hieman kohottavat rintaliivit. Rinnat on helpompi meikata, kun niiden muoto erottuu.

2. Ota siveltimeen vaaleaa voideväriä ja vedä sillä suora linja rintojen välistä. Levennä muotoa rintavaon yläosassa suppilomaiseksi.

3. Ota siveltimeen tummaa voideväriä. Kohota rintaa kämmenellä ja vedä tummalla värillä kaari rinnan yläosan mukaisesti. Mitä pidemmälle vedät värin, sitä pulleammat rinnoista tulee.

4. Häivytä värien rajat huolellisesti. Levitä ja pehmennä muotoa, jotta lopputuloksesta tulee luonnollinen.

5. Levitä rintojen korkeimpaan kohtaan kaikkein vaaleinta väriä tehostaaksesi kolmiulotteista vaikutelmaa.

6. Meikkaa lopuksi koko dekolteen alue, jotta rintameikki sulautuu muuhun ihoon. Korosta vaalealla sävyllä solisluita ja varjosta kaulakuoppaa sekä solisluiden alapuolta.

Lue myös:

Julkkikset hurahtivat contouringiin – näin teet sen oikein

Nätiksi pikkurahalla – kauneusgurut paljastavat halvat suosikkituotteensa

Äidinmaidosta tuli hitti Yhdysvalloissa – mutta tuskin arvaat, missä sitä käytetään

Hainhammas hiuksiin ja menoksi!

Hiusdonitsit, -pannat  ja rusetit tekivät jo paluun, mutta yksi menneiden vuosikymmenten klassikoista on pysytellyt toistaiseksi taka-alalla: hainhammas.

Tämä hiusklipsi näin:

Kuva: Colourbox
Kuva: Colourbox

Kaikenlaiset hiusasusteet ovat jälleen haluttua tavaraa, erityisesti retrotyyliset muovikapistukset 90- ja 2000-luvuilta. On siis enää vain ajan kysymys, milloin hainhammas putkahtaa näyttävästi katukuvaan.

Hiljaisia signaaleja on jo havaittavissa, ja hainhampaan ovat maininneet jutuissaan muun muassa tyylisivustot Marie Claire ja suomalainen Flounce.

Hainhammas ehkä menetti paikkansa kaikkein tyylikkäimpänä hiustenlaittovälineenä, mutta sen paluulle ei pitäisi olla mitään esteitä.

Hainhammas on nimittäin yksi kätevimmistä ja nopeimmista hiusasusteista: kokoa hiukset kasaan ja kiinnitä – valmista! Jopa sotkunutturan kasaaminen kestää ainakin kolme kertaa kauemmin.

Kysely

Käytätkö hainhammasta hiuksissasi?

Punaviiniglögi on kauden hitti niin mukissa kuin hiuksissakin.

Kun platinablondit ja pastellit on nähty, on jälleen syvän tummanpunaisen kuontalon vuoro.

Alkoholiteemaiset hiusvärit näyttävät jatkavan voittokulkuaan. Vielä kesällä trendihiusväri poimittiin olutsävyistä, mutta kauteen sopivasti paras värimalli löytyy tällä hetkellä punaviiniglögien maailmasta, Popsugar-sivusto kirjoittaa.

Instagramin perusteellakin vaikuttaa siltä, että hehkuviinin tai punaviiniglögin syvänpunainen sävymaailma inspiroi nyt monia.

 

LOVE this color😍😍😍🍷☀️ #socolor #matrix #hairartist #desiree_styles #prettyhair

Henkilön Desiree Henderson (@desiree_styles) jakama julkaisu

Tumma glögitukka sopiikin täydellisesti talveen, sillä yleensä kylmään aikaan suositaan syvempiä ja mausteisempia sävyjä – kesällä voi taas keventää ja iloitella kirkkailla väreillä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos hiuksensa värjää kovin tummiksi, vaalentaminen on sen jälkeen taas oma operaationsa.

 

 

I'm in love with this color!! ➡️ swipe to see what she looked like before we started today. Crazy. #showponyhair

Henkilön Shelby Tymchuk (@shelbytymchuk) jakama julkaisu

Punaisen hiusvärin etuna on onneksi se, että väri haalistuu melko nopeasti. Jos hiuksia ei halua vaalentaa, takaisin klassiseen tummanruskeaan värjääminen onnistuu yleensä helposti, mutta sävyvalinnassa kannattaa käyttää apuna kampaajaa, jotta punainen häivyttyy hiuksista varmasti.