Scarlett Johansson. Kuvakaappaus Daily Mailin sivuilta.
Scarlett Johansson. Kuvakaappaus Daily Mailin sivuilta.

Taiteilija Chuck Close suostutteli Hollywood-tähdet Vanity Fair -lehden meikittömiin kuviin.

Taiteilija Chuck Close, 73, otti maaliskuun Vanity Fair -lehden Hollywood-numeroon kuvia tälläämättömistä julkkiksista. Hän kuvasi numeroon 20 tähteä, muun muassa Scarlett Johanssonin, 29, ja Kate Winsletin, 38.

Close kertoo joutuneensa suostuttelemaan kuvattavat valokuviin.

– En ota glamour-kuvia. Valokuviani ei ole käsitelty. Ne voivat olla rankkoja. Minun täytyi puhua jotkut ympäri, jotta he luopuisivat turhamaisuudestaan.

Taiteilijan mukaan kuvat voivat jopa järkyttää, koska ne näyttävät ihmiset sellaisina kuin he ovat.

Close kertoo, että kuvissa tähdillä ei ole meikkiä, heidän hiuksiaan ei ole laitettu ja vaatteet ovat heidän omiaan.

Close kuvasi lehteen myös Hollywoodin miehiä, kuten Brad Pittin, 50. Daily Mailin mukaan Brad Pitt on käyttänyt kymmeniä vuosia samaa meikkaajaa, jotta saisi kasvoissaan olevat aknearvet piiloon.

Juttuun kuvattiin myös esimerkiksi Julia Roberts, Helen Mirren ja Oprah Winfrey.

Tällaiset olivat Closen säännöt kuvattaville:

1. Saavu yksin tai yhden läheisen kanssa.

2. Ole käytettävissä kolme tuntia.

3. Laittaudu itse – ei ammattilaisten apua.

4. Tyydy kahviin ja pieneen purtavaan – mitään hienoa ei tarjoilla.

5. Tule studiolle omin avuin.

Katso Scarlett Johanssonin ja Kate Winsletin kuvat Daily Mailin sivuilta ja Brad Pittin Vanity Fairin sivuilta.

Lue myös:

Näin meikkaa keskivertosuomalainen – kuulutko joukkoon?

Me Naiset riisui: Tältä näyttää naisen vartalo

Hainhammas hiuksiin ja menoksi!

Hiusdonitsit, -pannat  ja rusetit tekivät jo paluun, mutta yksi menneiden vuosikymmenten klassikoista on pysytellyt toistaiseksi taka-alalla: hainhammas.

Tämä hiusklipsi näin:

Kuva: Colourbox
Kuva: Colourbox

Kaikenlaiset hiusasusteet ovat jälleen haluttua tavaraa, erityisesti retrotyyliset muovikapistukset 90- ja 2000-luvuilta. On siis enää vain ajan kysymys, milloin hainhammas putkahtaa näyttävästi katukuvaan.

Hiljaisia signaaleja on jo havaittavissa, ja hainhampaan ovat maininneet jutuissaan muun muassa tyylisivustot Marie Claire ja suomalainen Flounce.

Hainhammas ehkä menetti paikkansa kaikkein tyylikkäimpänä hiustenlaittovälineenä, mutta sen paluulle ei pitäisi olla mitään esteitä.

Hainhammas on nimittäin yksi kätevimmistä ja nopeimmista hiusasusteista: kokoa hiukset kasaan ja kiinnitä – valmista! Jopa sotkunutturan kasaaminen kestää ainakin kolme kertaa kauemmin.

Kysely

Käytätkö hainhammasta hiuksissasi?

Punaviiniglögi on kauden hitti niin mukissa kuin hiuksissakin.

Kun platinablondit ja pastellit on nähty, on jälleen syvän tummanpunaisen kuontalon vuoro.

Alkoholiteemaiset hiusvärit näyttävät jatkavan voittokulkuaan. Vielä kesällä trendihiusväri poimittiin olutsävyistä, mutta kauteen sopivasti paras värimalli löytyy tällä hetkellä punaviiniglögien maailmasta, Popsugar-sivusto kirjoittaa.

Instagramin perusteellakin vaikuttaa siltä, että hehkuviinin tai punaviiniglögin syvänpunainen sävymaailma inspiroi nyt monia.

 

LOVE this color😍😍😍🍷☀️ #socolor #matrix #hairartist #desiree_styles #prettyhair

Henkilön Desiree Henderson (@desiree_styles) jakama julkaisu

Tumma glögitukka sopiikin täydellisesti talveen, sillä yleensä kylmään aikaan suositaan syvempiä ja mausteisempia sävyjä – kesällä voi taas keventää ja iloitella kirkkailla väreillä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos hiuksensa värjää kovin tummiksi, vaalentaminen on sen jälkeen taas oma operaationsa.

 

 

I'm in love with this color!! ➡️ swipe to see what she looked like before we started today. Crazy. #showponyhair

Henkilön Shelby Tymchuk (@shelbytymchuk) jakama julkaisu

Punaisen hiusvärin etuna on onneksi se, että väri haalistuu melko nopeasti. Jos hiuksia ei halua vaalentaa, takaisin klassiseen tummanruskeaan värjääminen onnistuu yleensä helposti, mutta sävyvalinnassa kannattaa käyttää apuna kampaajaa, jotta punainen häivyttyy hiuksista varmasti.