Ihon puhdistamiseen pitäisi uhrata aikaa noin minuutti. Kuva: Colourbox
Ihon puhdistamiseen pitäisi uhrata aikaa noin minuutti. Kuva: Colourbox

Konstit on monet, sanoi mimmi, kun naamaa puhtaaksi pyyhki.

1. Puhdista

Menneitä ovat ajat, jolloin meikinputsarit pelkästään poistivat meikin ja lian iholta. Nyt putsarit on terästetty ihoa hoitavilla ja suojaavilla aineilla. Sen lisäksi, että ne puhdistavat ihon täydellisesti, ne jättävät iholle hoitavia hienouksia.

Maailmalla jo joihinkin putsareihin on lisätty aurinkosuojaa, mutta saastesiepparit ovat tätä päivää Suomessakin. Ne paitsi putsaavat saasteet myös estävät pölyjen pääsyn kasvoille.

Puhdistusöljyt sopivat kuin nakutettu kylmiin talvioloihimme.

– Öljyn idea perustuu siihen, että samankaltainen vetää puoleensa samankaltaista, kertoo Dermalogican kouluttaja Piia Pirtilä. Putsarin öljyt poistavat tehokkaasti iholta päivän aikana kertyneen rasvan, lian ja aurinkosuoja-aineet.

Vaikka ajatus öljystä ei tuntuisikaan ensialkuun järkevältä, öljy puhdistaa todella tehokkaasti ja jättää ihon pehmeäksi.
Kaikkihan me osaamme ihomme puhdistaa, tai niin ainakin luulemme. Puhdistamiseen pitäisi käyttää aikaa noin minuutti, mutta harva kuitenkaan tekee näin.

– Tutkimusten mukaan suurin osa hoitaa tämän homman alle kymmenessä sekunnissa, kertoo Pirtilä.

Jos ajatus huolellisesta puhdistamisesta siis haukotuttaa, pyyhkäise ihoa kasvovesipumpulilla kaupunkipäivän jälkeen ja katso tulos pumpulista. Saasteita ja ihotalia tummanaan oleva pumpuli näyttää, miksi ihoa puhdistetaan, vaikkei meikkiä käyttäisikään.

2. Kuori

Kuorinnan nimeen vannovat kriittisimmätkin ihonhoitoihmiset. Mikään muu kotihoito ei anna yhtä pikaisia ja näkyviä vaikutuksia. Iho näyttää heti kuulakkaammalta, kun vanhat solut on hangattu sen pinnalta pois. Myös kosteus- ja tehoaineet imeytyvät paremmin.

Kuorinnat ovat yksi suosituimmista ihoammattilaisten tekemistä tehohoidoista, ja niiden siivellä kotikuorinnatkin ovat tehostuneet.

Tuttu voidemainen raekuorinta toki tuntuu iholla hyvältä, mutta päivän sana on happo. Kun raekuorinnat hangataan mekaanisesti käsin kasvoille, kemialliset happokuorinnat liuottavat vanhat ihosolut pois.

Happokuorinta on myös hieman tehokkaampi ja hellävaraisempi kuin raeversio. Joihinkin hoitolakuorintoihin itse asiassa lisätään rakeita vain hämäykseksi, ja kemialliset ainesosat tekevät varsinaisen kuorintatyön.

Happokuorintojen lisäksi pinnalla ovat myös mikrokuorinnat. Ne ovat päivittäin käytettäviä voiteita ja kasvovesiä, joihin on lisätty kemiallisesti kuorivia aineita. Mikrokuorintatuotteet ovat mietoja, eivätkä korvaa peruskuorintaa. Samana päivänä niitä ei kuitenkaan kannata käyttää.

Kuorinta sopii kaikille, kunhan vain tuote ja käyttöahkeruus ovat oikeita. Herkkää ihoa kannattaa kuoria harvemmin kuin paksua ja kuivaa. Herkkää ihoa ei myöskään kannata kuoria rakeilla, sillä hankaus voi ärsyttää punoittavaa hipiää.

– En suosittelisi raekuorintaa tulehtuneelle finni-ihollekaan. Jos finnit menevät rikki, hangattava voide voi levittää tulehduksen koko kasvoille, Pirtilä kertoo.

3. Kosteuta

Kaikkien iho tuntuu joskus kuivalta. Punoitus, kutina ja kiristys lisääntyvät talvella, mutta jotkut kärsivät niistä vuoden ympäri.

Tutkijoiden mukaan ihomme muuttuu kuivaksi hyvin todennäköisesti siihen mennessä, kun täytämme 40 vuotta. Kun ihon rasvojen eli lipidien ja suojaavien keramidien määrä laskee, iho kuivuu ja rypytkin korostuvat. Siksi kosteus- ja suojavoiteet ovat käyttämisen arvoisia.

Iho voi olla kahdella eri tavalla kuiva. Ihosta voi uupua rasvaa eli lipidejä tai ihon pintakerroksesta voi puuttua kosteutta. Myös rasvainen iho voi siis olla kuiva.

Kuivan ja pintakuivan ihon oireet ovat pahimmat siellä, missä on vain vähän talirauhasia, kuten käsivarsissa, jaloissa, vartalolla sekä poskipäillä ja silmänympäryksillä. Myös rasvaton ruokavalio yllyttää nykyään monen ihoa kuivemmaksi.

Vaikka ihoa ei voi kosteuttaa liikaa, usein siihen valitaan vääränlainen tuote. Esimerkiksi pintakuivalle sekaiholle hyvin rasvainen voide voi aiheuttaa lisää epäpuhtauksia, koska iho on oikeasti kosteustuotteen tarpeessa.

Kun iho kuivuu, rasvaisempaan voiteeseen vaihto ei aina siis kannata. Silloin kuvaan astuvat kosteusnaamiot ja seerumit.

– Tehotuotteet imeytyvät ihoon paremmin kuin voiteet. Apu kuivaan ihoon voi löytyä tehokosteustuotteista ennemmin kuin aina entistä paksummista voiteista, Pirtilä selvittää. Rasvaiset voiteet sopivat sitten rutikuivalle iholle, mutta sitäkin kannattaa kosteusnaamioida talvisin vaikka päivittäin.

Iho kiittää, kun kurkuman ja hunajan vaikutukset yhdistää naamioon.

Nyt on kovat lupaukset. Reddit-sivuston kauneusgurut nimittäin hehkuttavat kasvonaamiota, jossa on vain kaksi keittiön kaapeista löytyvää ainesosaa – ja joka parantaa melkein kaikki iho-ongelmat.

Kehut ovat muun muassa tällaisia:

”Vau. Ihoni on kirkas, punoitus on melkein kokonaan poissa, enkä kärsi kuivuudesta. Huikeaa.”

”Tulehduksia hillitsevä, bakteereja ja sieniä tappava, punoitusta vähentävä, ultrakosteuttava...”

Ihmekasvonaamio sekoitetaan kurkumajauheesta ja hunajasta, joiden hyvät vaikutukset ovat olleet tiedossa jo pitkään. Nyt ne vain on tajuttu yhdistää ihonhoidossa, ja kaikkien aikojen DIY-naamio on syntynyt.

 

Turmeric Honey Face Mask 🙊 it looks weird I know! But the amount my skin has improved since using natural ingredients about 8 months ago and only natural 🍃.... has made a huge improvement and I mean HUGE! I did have pictures of my skin 8 months ago when it was really bad but they got deleted. I had atleast 10 cystic painful pimples on each side of my neck, could have been dermatitis and atleast 30 on my face 😫. I've suffered with acne since I was 15. I had tried multiple things cosmetic to fix it, I also tried antibiotics, proactive, birth control and accutane. With cleaning up my diet, my thoughts about my skin and switching to all natural ingredients, I barely suffer from acne anymore, I get the occasional one or two like everyone else😊 #naturalskincare #tumericmask #acnesufferer #tumerichoneymask

Henkilön Katie Elaine (@katieelainepletch) jakama julkaisu

Hunajanaamiota ylistetään myös Instagramissa. Katie Elaine kirjoitti ihonsa kunnon paranneen huomattavasti kahdeksan kuukauden luonnonkosmetiikkakokeilun jälkeen. Lisäksi hän korjasi ruokavaliotaan.

– Hädin tuskin kärsin aknesta enää, minulle tulee satunnainen näppy tai pari, kuten kaikille muillekin, 15-vuotiaasta asti aknesta kärsinyt ja lukuisia muita hoitokeinoja kokeillut nainen kertoi.

Kaksi superainetta

Hunajalla on antibakteerisia ja -mikrobisia ominaisuuksia, joiden ansiosta se auttaa esimerkiksi sieni-infektioihin, psoriasikseen, kuivuuteen ja jopa palovammoihin, Marie Clairen haastattelema ihotautilääkäri Joshua Zeichner selittää. Kurkuman hyödyt ovat antibakteeristen ominaisuuksien lisäksi sen sisältämissä antioksidanteissa, joten mauste sopii aknen, pigmenttiläiskien ja ryppyjen hoitoon. Zeichner suositteleekin hunaja-kurkumanaamiota erityisesti akneiholle.

Halpa ja helppokin se on. Ota sen verran hunajaa, kun arvelet tarvitsevasi kasvoillesi – noin ruokalusikallinen on aika hyvä määrä. Sekoita siihen puoli teelusikallista jauhettua kurkumaa. Levitä seos kasvoille, anna vaikuttaa 10–20 minuuttia ja huuhtele pois.

Ensimmäisen kerran jälkeen ei kannata odottaa ihmeitä, mutta säännöllisessä käytössä ihon luvataan kirkastuvan, silottuvan ja rauhoittuvan.

Marie Claire huomauttaa, että vaaleahipiäisten kannattaa varautua siihen, että keltainen mauste värjää ihon väliaikaisesti. Sitä voi yrittää välttää sekoittamalla naamioon maitoa tai jogurttia tai pesemällä kasvot puhdistusöljyllä. Jos kärsii allergioista, myös hunaja-kurkumanaamiota on hyvä testata ensin pienelle alueelle.

Puuterin sijaan kasvoille kannattaa lisätä kosteutta, jotta meikki näyttää jälleen raikkaalta.

Kun työpäivän jälkeen pitää vielä edustaa freesin näköisenä, meikki yleensä vaatii pientä korjailua. Meikkivoiteen ja puuterin lisääminen kuitenkin tekee ihosta helposti hieman paakkuisen ja saa meikin näyttämään raskaalta.

Jos naamapesuun ja alusta aloittamiseen ei ole aikaa, kannattaa ottaa käyttöön meikkitaiteilija Mary Phillipsin E! Newsille kertomat korjailuvinkit. Phillips meikkaa muun muassa sellaisia nimiä kuin Jennifer Lopez, Chrissy Teigen ja Kardashianit.

Kuvauksissa ja edustustilaisuuksissa julkkisten meikin on pysyttävä jatkuvasti raikkaan näköisenä. Meikkipohjan korjailuun hän suosittelee kahta tuotetta: kosteusvoidetta ja kosteuttavaa kasvosuihketta.

– Yksi vinkki, josta todella pidän, on ottaa hieman Crème de la Mer -voidetta meikkivoidesiveltimeen ja levittää meikin päälle, hän kertoi.

Hän tietenkin suosittelee ökykallista luksusvoidetta, koska työskentelee La Mer -kosmetiikkamerkin kanssa. Uskallamme kuitenkin väittää, että mikä tahansa kevyt kosteusvoide ajaa asian.

Meikkitaiteilija Mary Phillips.

Aloita kosteuttavalla suihkeella – joskus jo se riittää virkistämään ihon ja meikin. Jos iho tuntuu kaipaavan enemmän kosteutta, suihkeen päälle voi lisätä vielä voidetta. Jos pelottaa, että kosteusvoiteen levittäminen pilaa alla olevan meikin, siveltimen sijaan voi myös kokeilla taputella voidetta kasvoille sormilla tai meikkisienen avulla. Kannattaa välttää vetäviä liikkeitä, jotta meikkivoide pysyy paikallaan.

– Lisää sitten hieman meikkivoidetta ja peitevoidetta, ja iho on jälleen raikas, Phillips selittää.

Järjestys on siis tämä: suihke, voide, meikki- ja peitevoide. Puuteriakin voi halutessaan lisätä niihin kasvojen kohtiin, joiden ei toivo kiiltelevän. 

Phillipsin vinkit sopivat etenkin kuivaihoisille. Jos iho on tyypiltään rasvoittuva, meikin korjailu kannattaa aina aloittaa painelemalla ylimääräinen öljy kasvopaperiin. Raikastavat kasvosuihkeet sopivat hyvin myös rasvoittuvalle iholle.