Minimalismi on muotia myös kauneudenhoidossa.

Jos kylpyhuoneesi tai meikkauspöytäsi muistuttaa pientä kosmetiikkamyymälää, lienee parasta suorittaa raivausoperaatio – ainakin jos muodikas minimalistinen elämäntapa kiinnostaa.

Kauneustuotteet ovat ihania, mutta ne ikävä kyllä vanhenevat melko nopeasti. Jos tuotteita on paljon ja vieläpä hieman päällekkäisiin tarkoituksiin, kaikkia ei ehdi millään käyttää loppuun. Kauneustuotearsenaalin supistaminen vain tarpeellisiin tuotteisiin tuo lisää kaappitilaa, ja jos hankkii vain sellaisia tuotteita, jotka oikeasti tulevat käytetyiksi, saattaa säästää ennen pitkää myös rahaa.

Ja nyt ei tosiaan tarvitse miettiä Marie Kondo -henkisesti, tuottaako puteli iloa, vaan saa ajatella ihan vain käytäntöä. Refinery29-sivusto vinkkasi yleisimpiä tuotteita, joita ilmankin pärjää aivan hyvin. Kerro kommenteissa, mitkä tuotteet ovat itsellesi tarpeettomia!

1. Meikkisivellinten puhdistusaine

Jep, meikkisiveltimien peseminen on tärkeää, jos haluaa välttyä iho-ongelmilta. (Yleensä kalliin) erikoispesuaineen sijaan siveltimien pyykkäämiseen soveltuu esimerkiksi hellävarainen sampoo. Moni luottaa myös perinteiseen Marseille-saippuaan, ja myös hellävarainen, vaahtoava meikinpoistoaine saattaa soveltua tarkoitukseen – kannattaa kokeilla, mikä toimii omassa käytössä parhaiten. Refinery29 vinkkaa, että myös astianpesuaineen ja oliiviöljyn sekoitus puhdistaa siveltimet tehokkaasti.

Lue myös: Kuinka usein meikkisiveltimet pitää pestä? Ota huomioon 4 asiaa

2. Jalkavoide

Onko kaapissasi rasvainen vartalovoi tai -voide? Hyvä, se sopii myös kuivien kantapäiden pehmentämiseen. Merkittävin vartalo- ja jalkavoiteiden välillä on yleensä siinä, että jalkavoiteissa on viileän tunteen ja raikkaan tuoksun antavaa mentolia.

3. Huulten kuorintavoide

Etenkin huulipunaa ahkerasti käyttävälle huulten kuoriminen on hyödyllinen toimenpide. Helppo ja luonnollinen kuorintavoide syntyy keittiössä hunajasta, sokerista ja oliiviöljystä. Sekoita pieni määrä jokaista ainesosaa tahnaksi ja levitä huulille. Pyyhi se huulilta käyttämällä apuna kasvojenpesuliinaa tai pehmeää hammasharjaa, jolloin myös kuolleet ihosolut irtoavat huulilta.

4. Täsmätuotteet

Tarvitsetko välttämättä erillistä tuotetta dekolteelle tai alaripsille? Rintakehän ihon kosteuttamiseen sopii sama voide kuin kasvoillekin – tärkeintä on muistaa suojata herkkä iho auringolta. Alaripsille tarkoitetuissa ripsiväreissä on ihana, pieni harja, mutta värin levittäminen onnistuu myös normaalikokoisella harjalla, kun levittäessä muistaa katsoa ylöspäin.

5. Tuotteet haaroittuville hiuksille

Kyllähän se nyt on selvää: kaksi- tai useampihaaraista hiuksen latvaa ei korjaa enää mikään voide, vaan on parempi varata aika kampaajalle. Sen sijaan hiusöljy on monikäyttöinen tuote, joka hoitaa, poistaa pörröisyyttä ja tuo hiuksiin kiiltoa – myös niihin haaroittuneisiin latvoihin.

6. Mustapäälaput

Refinery29:n haastattelema dermatologi suosittelee, että satunnaisen mustapäälappuhoidon sijaan tukkeutuneita ihohuokosia kannattaa hoitaa säännöllisesti tuotteella, joka sisältää salisyylihappoa. Se tunkeutuu syvemmälle ihohuokosiin ja vaikuttaa pidempään, minkä pitäisi tepsiä mustapäihin.

Lue myös: Haluatko eroon mustapäistä? 8 asiaa, jotka sinun pitää tietää

7. Kiiltoa poistava kasvopaperi

Siinä on muuten paperilla hintaa. Okei, kasvopaperit ovat yleensä kätevissä käsilaukkupakkauksissa, mutta oikeasti lähes mikä tahansa paperi toimii öljyn taputtelemisessa pois iholta. Esimerkiksi vessapaperi. Harkitse myös puuterointia!

8. Kaikki, mikä on vanhentunut

Kosmetiikkatuotteissa on pieni purkin kuva, jonka sisällä on numero, joka kertoo säilyvyyden kuukausina. Jos et muista, milloin ostit tuotteen, tarkastele sen ulkonäköä ja hajua – onko enää uudenveroinen? Toki yleensä sekin kertoo jo jotakin, ettet tosiaan muista sitä ostoajankohtaa. Olikohan 90- vai 2000-luvulla?

Hikitreenin ja hyvältä näyttävien hiusten yhdistäminen ei ole mikään ihan helppo nakki.

Aivan kuin ajan raivaaminen liikunnalle ei olisi tarpeeksi vaikeaa – sen lisäksi pitäisi vielä ehtiä käydä suihkussa ja pestä ja laittaa hiukset. Etenkin pitkätukkaisella jälkimmäiseen vierähtää helposti tovi jos toinenkin.

Jos on hikoillut rankasti, hiusten pesemättä jättäminen on harvoin vaihtoehto. Hätätapauksessa saattaa riittää, että föönaa hikisen kuontalon kuivaksi, mutta kovin kannattava ratkaisu se ei pidemmän päälle ole.

– Hiki saattaa tukkia päänahan huokosia ja aiheuttaa päänahan kuivumista sekä heikentää hiusten kasvua, hiusstylisti Giovanni Vaccaro kertoo StyleCaster-sivuston haastattelussa.

Katso jutustamme vinkit, joiden avulla föönaat hiukset nopeammin kuiviksi. Paljon treenaaville ja hikoileville Vaccaro suosittelee myös säännöllistä päänahan kuorintaa.

Hoida hiuksia samalla kun treenaat

Kun hiukset on pakko pestä jumpan jälkeen, Vaccarolla on ovela ajansäästövinkki kiireisille – hiusnaamion tai -öljyn levittäminen kuontaloon jo ennen treeniä! Nappaat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun levität aavistuksen kostutettuihin hiuksiin hoitoaineen, laitat ne nutturalle ja lähdet kolisuttelemaan painoja. Muista vain pitää hoitotuotteen määrän kohtuullisena ja varoa sotkemasta välineitä hiuksillasi.

Kevyesti treenaava pääsee vähemmällä. Jos pää ei ole kovin hikinen, Vaccaro antaa luvan jatkaa päivää pesemättä hiuksia. Hiusstylisti Dana Tizzo suosittelee samaisessa StyleCasterin jutussa levittämään hiusten tyveen kuivasampoota jo ennen treeniä, jotta kosteus ei siirry päänahasta hiuksiin.

Hyvä kampaus treeneihin on poninhäntä tai nuttura korkealla päälaella. Hiusrajassa olevien haituvien kostumista ja pörröttymistä voi yrittää estää hikitreeniin tarkoitetun hiuspannan avulla.

Iso-Britannian prinssi joutuu maksamaan varsin pitkän punnan pitääkseen tukkansa lyhyenä.

Iso-Britannian kruununprinssi William, 36, on tehnyt sen, minkä moni kaljuuntuva mies tekee jossain vaiheessa taivaltaan: hän on vetänyt hiuksensa ihan lyhyiksi. Uutinen ei ole sinänsä millään tavalla merkittävä, mutta se, kuinka paljon William on saanut rahaa uppoamaan parturikäyntiin, saa kyllä pohtimaan.

Brittilehti The Sunin mukaan Williamin siilitukan leikkaaminen maksoi nimittäin 180 puntaa eli siis yli 200 euroa. Monet brittiläiset Twitter-käyttäjät ovat olleet tiedosta varsin hämmentyneitä.

– En ole koskaan maksanut enempää kuin kympin hiustenleikkuusta. Tämä mies on ryöstetty, Patrick Smith kommentoi muiden muassa Twitterissä.

Mutta, lähteiden mukaan kalliille hinnalle on kuitenkin selitys!

Ensinnäkin, William käytti hiustenleikkauksessaan puolisonsa herttuatar Catherinen suosimaa kampaajaa. Ja kuten monet tietävät, Katen hiukset ovat monien ihailemat, joten niihin ei taatusti pääse käsiksi ihan kuka tahansa kampaussaksien heiluttelija.

Toiseksi, hiustenleikkuu on mitä todennäköisimmin suoritettu Williamin kotona Kensington Palacessa. Kampaaja on siis joutunut raahaamaan kaikki kampaamotarvikkeensa (eli siis ainakin sakset) ja itsensä studion ulkopuolelle. Ei siis ihan tavanomainen leikkuukeikka kuitenkaan!

Kolmanneksi, kuninkaallisten varat eivät hevillä lopu. Ehkäpä William haluaa tukea kansakuntansa parturiyrittäjiä maksamalla vähän ylimääräistä?

Vitsiä pakenevasta hiusrajasta

Prinssi Williamin kaljuuntuminen on vuosien varrella noussut eräänlaiseksi kuninkaalliseksi vitsiksi. Williamin pikkuveli Harry, 33, on tasaisin väliajoin kiusoitellut Williamia vetäytyvän hiusrajan takia.

– Hän on taatusti fiksumpi kuin minä, me varmistuimme siitä jo koulussa – samaan aikaan, kun hän alkoi kaljuuntua, Harry on todennut.

William itsekin on vaikuttanut suhtautuvan kevyesti hiustensa hupenemiseen. Kun Williamin esikoinen George syntyi vuonna 2013, prinssi vitsaili:

– Hänellä on paljon enemmän tukkaa kuin minulla, kiitos luoja!

Tässä vielä havainnollistava kuva siitä, kuinka suuri muutos prinssin hiuksissa on tapahtunut: 


William hiustenleikkuun jälkeen.
William ennen hiustenleikkuuta.