Kosmetiikassa kielletty kemikaali on aiheuttanut kohun lisäksi hämmennystä. Kuva: Shutterstock
Kosmetiikassa kielletty kemikaali on aiheuttanut kohun lisäksi hämmennystä. Kuva: Shutterstock

CosmEthics-sovelluksen julkaisemalla tuotelistalla on kosmetiikkayritysten mukaan ollut vanhentunutta tietoa.

CosmEthics-sovellus julkaisi eilen lähes 300 kosmetiikkatuotetta sisältävän listan, jonka tuotteiden väitettiin sisältävän kiellettyä PHMB-säilöntäainetta.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan PHMB:n eli polyaminopropyl biguanide -aineen käyttö kosmeettisissa valmisteissa on kiellettyä, koska sen epäillään aiheuttavan syöpää.

Jotkut kosmetiikkayrityksistä ovat huomauttaneet listan sisältävän vanhentunutta tietoa.

Listalta löytyi muun muassa kaksi Lumenen tuotetta, mutta Lumenen mukaan kyseisiä tuotteita ei enää löydy heidän tuotevalikoimastaan.

"Lumene-tuotteet eivät sisällä PHMB:tä. Julkisuudessa viime päivinä esiintyneen CosmEthics-sovelluksen listalla mainitut kaksi Lumene-tuotetta ovat vanhoja, valikoimasta jo vuosia sitten poistuneita tuotteita. Emme pysty ottamaan kantaa yksittäisten myymälöiden varastotilanteeseen, mutta Lumene on lopettanut PHMB:tä sisältävien tuotteiden valmistuksen jo vuonna 2012", Lumene kertoo tiedotteessaan.

MTV:n haastatteleman Nivean edustajan Emma Rantasen mukaan myös Nivean osalta listassa on virheitä. Rantasen mukaan PHMB-säilöntäaine on poistettu kaikista Nivea-tuotteista, eikä Beiersdorf ole lokakuun 2014 jälkeen toimittanut markkinoille kyseistä ainesosaa sisältäviä uusia tuotteita.

– Jo puolentoista vuoden ajan Nivea-tuotteet ovat olleet tämän viime vuonna voimaan astuneen asetuksen mukaisia. Valitettavasti asian uutisoinnissa on käytetty tätä vanhempia tuotetietoja, Rantanen kommentoi MTV:lle.

Kosmetiikkateollisuus puolustautuu

CosmEthicsin alkuperäiselle listalle päätyi myös Mary Cohr -sarjan kuorintavoide, jossa PHMB:tä ei valmistajan mukaan käytetä. Ranskalaissarjaa Suomessa edustavan Lekita oy:n toimitusjohtaja Ulla Honkio harmittelee kohua.

– On toki ehdottoman tärkeää, että markkinoilla olevia tuotteita valvotaan. Cosmethics.com-palvelu on hyvä esimerkki, miten valvonta voisi periaatteessa toimia, ulkoistamalla se kuluttajille crowdsourcing-tyylisesti. On ikävä huomata, että PHMB:n tapauksessa se on aiheuttanut paljon turhaa harmia ja hysteriaa Suomessa, Honkio sanoo.

– Jos palvelun avulla saadaan poistettua markkinoilta vaarallisia tuotteita, tekee se tehtävänsä. Nykyisellään kyseisen palvelun tietojen luotettavuus ja kattavuus eivät vakuuta.

– Kaikki merkittävät ja vastuunsa tuntevat eurooppalaiset kosmetiikan valmistajat noudattavat Euroopan Kemikaaliviraston luokituksia, ja jos joku käytössä oleva ainesosa lisätään kiellettyjen tai epäilyttävien ainesosien listalle, poistetaan se käytöstä, Honkio sanoo.

L'Oréalin viestintä- ja PR-päällikkö Tarja Kuusela kommentoi asiaa Me Naisille näin:

"Turvallisuus on meille kaikkein tärkein asia. PHMB-säilöntäainetta (polyhexamethylene biguanide) sisältävät tuotteemme ovat turvallisia.  PHMB on hyvin tunnettu ainesosa, jota on käytetty kauan kosmetiikassa ja sillä on pitkä historia turvallisesta käytöstä tehokkaana säilöntäaineena mikrobeja vastaan.  Aineosa on EU:n kosmetiikka-asetuksen sallittujen säilöntäaineiden listalla eikä ainesosan käytöstä tarvitse Suomen viranomaisten mukaan olla huolissaan. (HS.fi 26.1.) Kuluttaja saa ajan tasalla olevan tuotetiedon parhaiten suoraan valmistajalta ja maahantuojalta. Netissä kiertävä lista on osaltamme vanhentunut ja virheellinen."

Mutkikas asetus: pienet pitoisuudet sallittu

Kuusela viittaa Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa Tukesin ryhmäpäällikkö Marilla Lahtinen selventää asiaa.

– Tukesin näkemys on, että PHMB:tä ei saa käyttää. Tietojemme mukaan EU:n komissio valmistelee aineen kieltämistä kokonaan, Lahtinen sanoo Helsingin Sanomien jutussa.

Hänen mukaansa hysteriaan ei kuitenkaan ole aihetta.

– Itse en olisi aineesta huolissani. Se on ollut pieninä pitoisuuksina sallittu aine EU:ssa kauan. Aineella on lievin syöpään liittyvä vaarallisuusluokitus.

EU-lainsäädännössä PHMB on luokiteltu aineeksi, jonka käyttö on kosmeettisissa valmisteissa kielletty. Lainsäädännön näkökulmasta asian tekee mutkikkaaksi se, että EU:n kosmetiikka-asetuksen V-liitteessä PHMB on kuitenkin edelleen sallittu säilöntäaineena 0,3 prosentin enimmäispitoisuudella, kerrotaan Tukesin tiedotteessa.

CosmEthics on päivittänyt alkuperäistä listaansa sen julkaisemisen jälkeen.

CosmEthicsin tuotelistauksesta uutisoi ensimmäisenä Kemikaalitutka.

Juttua muokattu 28.1. klo 16.19. Lisätty L'Oréalin kommentit sekä maininta Tukesin tiedotteesta koskien EU:n kosmetiikka-asetuksen V-liitettä. Klo 17.48 juttuun lisätty Lekita oy:n kommentit.

Kysely

Arveluttavatko kosmetiikan kemikaalit?

Kyllä
Kyllä
83.2%
Ei
Ei
16.7%
Ääniä yhteensä: 137
Silmänrajauksissa on muutosvoimaa. Kuvat: Marjut Laukia
Silmänrajauksissa on muutosvoimaa. Kuvat: Marjut Laukia

Silmänrajaus on helppo keino muuttaa koko kasvojen ilmettä, ainakin jos on kärsivällinen ja tarkkakätinen.

Kulmakarvojen kehutaan usein muuttavan koko kasvojen ilmettä, ja niinhän ne tekevätkin – katso vaikka tämä video. Mutta on sitä muitakin meikin osa-alueita, joilla voi vaikuttaa koko olemukseensa. Esimerkiksi silmänrajaus. 

Kokeilimme kuutta erilaista klassista rajausta ja kuvasimme todistusaineiston siitä, miten merkittävästi rajauksella voi vaikuttaa siihen, miltä silmät näyttävät ja miltä koko meikki vaikuttaa.

Katso ja päätä itse, millainen rajaus on imartelevin! Rajausten ulkonäkö toki riippuu erittäin paljon silmien muodosta. Tarkista tästä listasta, millainen rajaus sopii parhaiten silmiesi muotoon.

Vertailukuva

Jotta suuri rajausvertailu olisi uskottava, täytyy tietysti julkaista myös vertailukuva ilman rajauksia. Ripsiväri tosin tuo tummuutta ripsien tyveen.

1. Yläsisärajaus

Testaajan kommentti: Luulin, etteivät silmäni ole herkät, mutta auts! Yläluomen rajaaminen ripsien alapuolelta oli työn ja tuskan takana. Lopputulos kuitenkin palkitsee. Yläsisärajaus on siitä ihana rajaus, että se on helppo saada symmetriseksi.

2. Ohuen ohut rajaus

Testaajan kommentti: Mahdollisimman ohut tussirajaus tuo katseeseen terävyyttä ilman, että silmän muoto muuttuu miksikään. Tämän voisin ottaa arkikäyttöön.

3. Hieman paksumpi rajaus

Testaajan kommentti: Juuri sopivan paksuisen rajauksen luominen vaatii tarkkaa kättä, ja silmän ulkonurkan lähestyessä meinaa mennä sormi suuhun; miten tämän rajauksen saisi päätettyä tyylikkäästi? Lopputulos on kuitenkin nätti. 

4. Kissarajaus

Testaajan kommentti: Klassinen, näyttävä kissarajaus on yksi ikisuosikeistani, mitä meikkiin tulee. Harmi vain, että se ei sovi silmieni muotoon kovin saumattomasti. Rajaus näyttää kuvassa kivalta, mutta kun suljen silmäni, rajauksen yhtenäinen linja on mennyttä. 

Vaikka olen perehtynyt koottuihin kissarajausvinkkeihin, menee tämän rajauksen tuhraamiseen testin pisin aika. 

5. Alasisärajaus

Testaajan kommentti: Sisärajaus alaluomelle on lastenleikkiä yläluomen sisäpinnan rajaamiseen verrattuna. Koska silmämeikkikynästä ei lähde tarpeeksi väriä, taputtelen päälle geelimäistä rajausväriä. Tulos on intensiivinen – vähän liiankin.

6. Smoky eye -rajaus ylä- ja alaluomella

Testaajan kommentti: Nämä rajauskynällä ja luomivärillä luodut sumusilmät ovat niin voimakkaat, että iiriksetkin näyttävät tavallista kalpeammilta. Smoky eye -rajaus voisi toimia vahvan juhlameikin parina. Ainakin kulmakarvat pitäisi piirtää tummemmiksi.

Ruskealla rajauskynällä ja luomivärillä toteutettuna tämä meikki  näyttäisi paljon luontevammalta. Jos taas haluaisin seurata trendejä, lisäisin tähän lookiin vielä vähän kiiltoa.

Hikitreenin ja hyvältä näyttävien hiusten yhdistäminen ei ole mikään ihan helppo nakki.

Aivan kuin ajan raivaaminen liikunnalle ei olisi tarpeeksi vaikeaa – sen lisäksi pitäisi vielä ehtiä käydä suihkussa ja pestä ja laittaa hiukset. Etenkin pitkätukkaisella jälkimmäiseen vierähtää helposti tovi jos toinenkin.

Jos on hikoillut rankasti, hiusten pesemättä jättäminen on harvoin vaihtoehto. Hätätapauksessa saattaa riittää, että föönaa hikisen kuontalon kuivaksi, mutta kovin kannattava ratkaisu se ei pidemmän päälle ole.

– Hiki saattaa tukkia päänahan huokosia ja aiheuttaa päänahan kuivumista sekä heikentää hiusten kasvua, hiusstylisti Giovanni Vaccaro kertoo StyleCaster-sivuston haastattelussa.

Katso jutustamme vinkit, joiden avulla föönaat hiukset nopeammin kuiviksi. Paljon treenaaville ja hikoileville Vaccaro suosittelee myös säännöllistä päänahan kuorintaa.

Hoida hiuksia samalla kun treenaat

Kun hiukset on pakko pestä jumpan jälkeen, Vaccarolla on ovela ajansäästövinkki kiireisille – hiusnaamion tai -öljyn levittäminen kuontaloon jo ennen treeniä! Nappaat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun levität aavistuksen kostutettuihin hiuksiin hoitoaineen, laitat ne nutturalle ja lähdet kolisuttelemaan painoja. Muista vain pitää hoitotuotteen määrän kohtuullisena ja varoa sotkemasta välineitä hiuksillasi.

Kevyesti treenaava pääsee vähemmällä. Jos pää ei ole kovin hikinen, Vaccaro antaa luvan jatkaa päivää pesemättä hiuksia. Hiusstylisti Dana Tizzo suosittelee samaisessa StyleCasterin jutussa levittämään hiusten tyveen kuivasampoota jo ennen treeniä, jotta kosteus ei siirry päänahasta hiuksiin.

Hyvä kampaus treeneihin on poninhäntä tai nuttura korkealla päälaella. Hiusrajassa olevien haituvien kostumista ja pörröttymistä voi yrittää estää hikitreeniin tarkoitetun hiuspannan avulla.