Meikkisieni kannattaa pestä aina heti käytön jälkeen, jotta lika ei pääse kuivahtamaan kiinni. Kuva: Shutterstock
Meikkisieni kannattaa pestä aina heti käytön jälkeen, jotta lika ei pääse kuivahtamaan kiinni. Kuva: Shutterstock

Kynsi- ja kauneusblogia pitävä Nena Sofia kokeili ihonhoidosta tuttua keinoa munanmuotoisen meikkisienen puhdistukseen. Toimii!

Beautyblenderit ja muut munanmuotoiset meikkisienet, tuttavallisemmin meikkimunat, ovat tulleet jäädäkseen. Eikä ihme, sillä niiden avulla tumpelokin loihtii helposti itselleen kauniin meikkipohjan.

Meikkisienet häivyttävät nestemäiset ja voidemaiset tuotteet kauniisti ja kaiken lisäksi kestävät käytössä kuukausia. Ainoa miinus on puhdistaminen. Etenkin pitkäkestoiset meikki- ja peitevoiteet tarttuvat tiukasti kiinni sienen huokoiseen pintaan.

Olemme aiemmin kirjoittaneet, että meikkisienen voi yrittää saada puhtaaksi esimerkiksi mikrossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Suomalaisbloggaaja Nena Sofia keksi kuitenkin helpomman keinon. Ihonhoidosta tuttu tuplaputsaus irrottaa meikit tehokkaasti mutta hellävaraisesti myös sienestä. Nena Sofia kirjoitti meikkimunan kaksoispuhdistuksesta Nena Sofia's Nails -blogissaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Omiin ihonhoidon rutiineihini kaksoispuhdistus on kuulunut jo jonkin aikaa ja olen huomannut sen olevan suureksi eduksi ihoni hyvinvoinnille, bloggaaja kertoo Me Naisille.

Pari viikkoa sitten hän sai idean kokeilla samaa temppua myös meikkisienelle, kun pelkkä tavallinen puhdistusaine ei tuntunut tehoavan.

– Useamman huuhtelun jälkeen huomasin turhautuvani. Miten nämä samat aineet saa kasvoilta niin helposti puhdistettua, mutta sienestä ei mitenkään? Silloin sain idean kokeilla kasvoille tarkoitettua puhdistusöljyä ja kaksoispuhdistaa myös meikkimunani, ja yllättäen se toimikin jopa paremmin kuin olisin voinut edes toivoa!

Toimivuus perustuu siihen, että öljy liuottaa ensin rasvan ja lian. Kun sieni pestään vielä vaahtoavalla puhdistusaineella, kaikki ylimääräinen lähtee varmasti irti.

Edullisemmatkin tuotteet toimivat

Nena Sofia käytti puhdistukseen kasvoille tarkoitettua Supermoodin puhdistusöljyä, mutta on harkinnut etsivänsä edullisemman tuotteen meikkimunan pesemistä varten. Hän on kuullut kehuja esimerkiksi Avon- ja Innisfree-merkkien edullisemmista puhdistusöljyistä.

– Omalla kohdallani arganöljy ei toiminut yhtä hyvin kuin puhdistusöljy, mutta myös tavallisia kaapista löytyviä öljyjä kuten kookosöljyä voi tähän kokeilla, estenomiopiskelija arvelee.

”Myös tavallisia kaapista löytyviä öljyjä kuten kookosöljyä voi tähän kokeilla.”

Beautyblender-merkin vaahtoavan puhdistusaineen lisäksi meikkimunien pesemiseen soveltuvat monet palasaippuat.

– Itse käytän välillä Flow-kosmetiikan Puolukka-kasvosaippuaa, jota käytän myös kasvojeni puhdistuksessa. Olen kuullut myös, että LV:n edullinen palasaippua soveltuu sivellinten ja meikkimunien puhdistamiseen mainiosti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla