Nuppineulanpään kokoinen pisara silmänympärysvoidetta riittää. Kuva: Shutterstock
Nuppineulanpään kokoinen pisara silmänympärysvoidetta riittää. Kuva: Shutterstock

Silmänympärysvoidetta kuuluu levittää nimenomaan silmien ympärille, riittävän kauas itse silmästä.

Tuntuuko, että silmänympärysvoide aiheuttaa enemmän turvotusta ja rasvaisuutta kuin siitä on hyötyä? Saattaa olla, että käytät voidetta väärin. Ei nimittäin ole ihan sama, miten ja mitä voidetta silmänympärysiholle levittää.

Ainakin nämä neljä asiaa kannattaa huomioida, jotta voiteestaan saa parhaan mahdollisen hyödyn.

1. Löydä oikea kohta

Oikea paikka silmänympärysvoiteelle on siinä kohtaa, missä silmäkuoppaa reunustavat luut tuntuvat silmän alla. Etsi kohta tunnustelemalla ihoa puhtailla sormilla poskiluun yläpuolelta.

– Se on alue, jota hoitamaan silmänympärysvoide on tehty, julkkiskosmetologi Renée Rouleau selittää Marie Clairen artikkelissa.

Jotkut ovat sitä mieltä, että suomenkielinen nimi silmänympärysvoide tarkoittaa sitä, että voidetta levitetään koko silmänympärysalueelle, ja halutessaan voidetta voikin sipaista myös kulmaluulle. Liikkuvan luomen voiteleminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, sillä monilla luomet rasvoittuvat muutenkin, ja pysyvän silmämeikin tekeminen on tarpeeksi haastavaa ilman ylimääräistä rasvakerrostakin.

2. Vältä voiteen joutuminen silmiin

Silmänympärysvoide on hyväksi iholle, mutta se saattaa ärsyttää silmiä. Siksi voidetta ei tule levittää liian lähelle ripsirajaa, sillä jokainen silmänräpäys voi kuljettaa mukanaan pikkiriikkisen määrän voidetta silmiin. Silmiä saattaa kirvellä ja ne saattavat turvota.

3. Älä läträä

Silmänympärysvoide tulee pienessä tuubissa siksi, että sitä tarvitaan kerralla vain hyvin pieni nokare. Ylimääräinen voide päätyy helposti silmiin tai menee hukkaan – jos ylimääräistä voidetta kuitenkin jää sormenpäihin, pyyhkäise se vaikka suupieliin, missä hoitavasta vaikutuksesta on hyötyä.

4. Valitse oikea tuote

Renée Rouleau kehottaa välttämään silmänympärysvoiteissa mineraaliöljyjä ja vaseliinia (petrolatum), koska aineet ovat raskaita ja öljyisiä.

– Ne voivat ajan kuluessa painaa silmänympäryksen herkkää ihokudosta alaspäin ja heikentää elastiinisäikeitä, mikä aiheuttaa ennenaikaisia ryppyjä.

Nuorekkaan ihon trendi on niin vahva, että vauvanpehmeän naaman saavuttamiseksi on kehitetty muun muassa istukan kantasoluihin perustuvia tuotteita. 

Ihoa hoidetaan – puhdistetaan ja rasvataan voiteilla – siksi, että se pysyisi terveenä ja hyvinvoivana, eikä tulehtuisi tai tuntuisi kireältä. Eikö?

Vastaus lienee kyllä, mutta ihonhoitoon tuntuu kuuluvan yhä enemmän kaikkea muutakin kuin puhdistusta ja kosteutusta. Ihanteellisen ihonhoitorutiinin pohdiskelu on nykyään ihan normaalia, lähes kiiltävän hehkuva iho on yksi vuoden tärkeimmistä meikkilookeista ja ihonhoitotrendeihin liittyy kohta enemmän piikkejä kuin voiteita. 

Refinery29-sivusto julkaisi hiljattain listauksen ihonhoidon kuumimmista ja kummimmista trendeistä. Listalle pääsivät mikroneulaus, eläinten immuunipuolustuksen tuottamat vasta-aineet, mikrobituotteet, pinnallisesti käytettävät täyteaineet ja istukkaperäiset kantasolut (kyllä, luit ihan oikein). 

Puhtia laiskoille soluille

Kun tiede kehittyy, keksitään koko ajan lisää keinoja, joilla ihon kuntoon voidaan vaikuttaa. Mikrobit ja elimistön tuottamat vasta-aineet voivat jonakin päivänä auttaa parantamaan aknen tai psoriasiksen.

Lisäksi Refinery29:n haastattelema ihotautilääkäri ennustaa, että vasta-aineita – joiden talteenottomenetelmissä on perinteisesti ollut isoja eläineettisiä ongelmia – voidaan tulevaisuudessa käyttää ikääntymisen merkkien peruuttamiseen. 

Kuten saatoit arvata, kasvojemme iho ei tarvitse istukasta tai napanuorasta eristettyjä kantasoluja voidakseen hyvin. Juttuun haastatellut ihotautilääkärit kuitenkin väittävät, että kantasolutuotteilla voidaan innostaa ”ikääntyviä tai laiskoja” soluja jakaantumaan, mikä puolestaan saa ihon näyttämään nuoremmalta. 

Ihonhoitoa vai ihonmuokkausta?

Vaikuttaa siltä, että merkittävä osa uusista ihonhoitotrendeistä on itse asiassa yrityksiä saada aikuinen iho näyttämään päiväkoti-ikäisen hipiältä. Nuorekasta ulkonäköä arvostetaan, joten ihonhoidossa – tai paremminkin ihonmuokkauksessa – ei kaihdeta keinoja.

Hehkuvan ja pehmeän vauvaihon tavoittelemisessa ei tietenkään ole mitään väärää. Lähes meikitön ja silti terveenä ja nuorena hehkuva iho on raikas trendi paksujen Instagram-pakkelien aikakaudella, mutta sen saavuttaminen ei ole kaikille mahdollista, ainakaan ilman pistoshoitoja ja mikroneularullia. 

Keski-ikäisen kasvot eivät näytä vauvan naamalta, vaikka olisi lutrannut suojakertoimen 50 aurinkovoiteella aina ennen ulos astumista ja aloittanut silmänympärysvoiteen käytön alakouluun mennessä. 

Täydellisen kiinteän ja nuorekkaan ihon vaatimus on kohtuuton, eikä ratkaisu siihen voi olla istukkaperäinen kantasoluvoide. 

Näyttävä mutta rento kampaus ei vaadi lämpökäsittelyjä tai suurta tuotearsenaalia.

Mitä toivot juhlakampaukselta? Aika moni havittelee näyttävyyttä ja juhlan tuntua, jotakin erilaista kuin tavallisena päivänä. Liian sliipattu ja kireä tukka ei kuitenkaan saisi olla, vaan rentouttakin kaivataan.

Ehkä siksi leteillä viimeistellyistä rennoista nutturoista on tullut niin suosittuja juhlakampauksia. 

Kampaajan tuolissa saat täydellisen kuohkean ja pitävän kampauksen, mutta onnistunut juhlanuttura on mahdollista loihtia myös omaan päähän – jopa ilman etukäteen kihartamista. Hiuslakkaa erityisempiä tuotteita ei tähän nutturaan tarvita. 

Katso videolta, miten letit ja nutturan voi yhdistää tyylikkään rennoksi juhlatukaksi.