Markettimeikit ovat Marin yllätykseksi melkein yhtä hyviä kuin kalliimmat.
Markettimeikit ovat Marin yllätykseksi melkein yhtä hyviä kuin kalliimmat.

Ylelliseen kosmetiikkaan mieltynyt Mari ja edullisia meikkejä käyttävä Paula vaihtoivat viikoksi tuotteita. Tulos: kommelluksia, finnejä ja ahaa-elämyksiä.

Tästä kylppäristä on kaaos kaukana. Hyllyillä on muutamia mutta sitäkin tarkemmin valittuja purkkeja. Ne ovat painavan näköisiä ja kultakirjailuin koristeltuja – sellaisia, joita ei erehdy luulemaan lähikaupan hyllyltä napatuiksi.

Purnukat omistava hämeenlinnalainen Mari Hautamäki kertookin satsaavansa laatuun. Hän käyttää kosmetologin ja kampaajan suosittelemia tuotteita sekä itse löytämiään luksusmerkkejä, joita ovat vaikkapa Gernetics, Guerlain ja Dior. Kalleimmista tuotteista pitää olla valmis maksamaan useitakin satasia, mutta Marilla raja menee 80 eurossa. Sillä irtoaa esimerkiksi ylellinen seerumi.

– Ostan ihotyypilleni sopivia tuotteita, sillä haluan ennaltaehkäistä ryppyjä ja finnejä. Laatu maksaa itsensä takaisin kauniina ihona ja hiuksina, Mari tuumaa.

Järvenpääläisen Paula Aholan kylpyhuoneen hyllyillä ei hienostuneita lasipurkkeja näy, vaan siellä lojuu sikin sokin värikäs katras markettikosmetiikkaa. Osa puteleista on päässyt vähän nuhraantumaan, ja on selvää, että täältä on turha etsiä yli 20 euron arvoista purnukkaa. Sen sijaan tarjolla on Pirkkaa, Niveaa ja Maybellinea. Tarkan markan nainen ei nirsoile, vaan käyttää loppuun jopa huonoiksi havaitsemansakin tuotteet.

– Olen kova säästämään, enkä voisi kuvitellakaan laittavani viittäkymppiä voiteeseen. En usko, että tuotteissa on suuria eroja, Paula pohtii.


Mari on satsannut teinistä saakka kalliisiin kasvovoiteisiin, joten pelkkä ajatus Niveasta epäilyttää.

MARI TUTUSTUU MARKETTIKAMAAN

Maanantai

Haikeus iskee, kun pakkaan luottotuotteeni pois näkyviltä. Huolettaa, meneekö ihoni viikossa huonoon kuntoon. Normaalisti käytän minulle tarkoin valittua kosmetiikkaa. Ehdottomuuteni huvittaa itseänikin, mutta minkäs tälle mahdan!

Tyttäreni Emma tulee kylpyhuoneeseen ihastelemaan uusia tulokkaita. Bling blingiä riittää. Markettituotteet ovat paljon värikkäämpiä ja houkuttelevimpia kuin omat purkkini. Korvaakohan ulkonäkö sisällön?

Olen muutaman kerran ostanut kosmetiikkaa kauppareissun yhteydessä. Olin kuin lapsi karkkikaupassa, enkä meinannut osata valita mitään, kun valikoima oli niin valtava.

Tärkeintä ihonhoidossa on, että aineet sopivat omalle ihotyypille. Siihen tarvitaan ammattilaisen apua. Joskus se tarkoittaa lähemmäs sata euroa maksavaa seerumia, mutta kerran se vain kirpaisee.

Ennen lukion vanhojentansseja sain lahjakortin ihonpuhdistukseen, sillä kärsin murkkuiän finneistä. Hoidon jälkeen kosmetologi suositteli edustamiaan tuotteitaan. Olin myyty! Hankin kesätienesteillä ensimmäisen laatutuotteeni, ja sillä tiellä olen edelleen.

Mieheni on silminnähden innoissaan kokeilustani. Hän toivoo, että hurahdan halpiksiin. Kustaalla on tapana sanoa, että aina kun ostan uuden tuotteen, joku saa hyvät naurut matkalla pankkiin.

Tiistai

Ihonhoito on minulle tärkeämpää kuin meikkaus. Olen oppinut äidiltä, ettei nukkumaan parane mennä meikit naamassa. Sitä virhettä en olekaan ikinä tehnyt. Jopa nuorena raahauduin baari-illan päätteeksi aamuneljältä kylpyhuoneeseen.

Olen saanut kosmetologilta selkeät ohjeet ihonhoitoon. Käytän puhdistusmaidon lisäksi kasvovettä, jotta kasvoihin ei jää meikin rippeitä. Lumenen puhdistusgeeli yllättää minut: kasvot puhdistuvat täydellisesti! Mietin, miksi olen käyttänyt kahta kallista tuotetta, jos pärjään yhdellä halvalla.

Iho jää tosin kuivaksi. Yritän paikata tilannetta Nivean rasvalla, jota lotraan hyvällä omallatunnolla, kun litrahinta on niin huokea. Menee tovi ennen kuin voide imeytyy, eikä iho tunnu yhtä hyvältä kuin normaalisti.

Keskiviikko

Aamu alkaa hyvissä fiiliksissä. Lumenen meikkivoide levittyy täydellisesti ja suorastaan hulahtaa ihoon. Meikki tulee testattua vielä töissä, missä ohjaan jumppatunnin ikäihmisille. Ja se pysyy! Olen yllättänyt, että laadukkaan meikkivoiteen voi saada näin halvalla.

Mietin, että olen ehkä turhaan jämähtänyt Lancômeen ja Dioriin ja suunnannut pelkästä tottumuksesta tutuille hyllyille. Ehkä voisin jatkossa uskaltautua myös markettin. Mies peukuttaa sohvalta.

Torstai

En koe huonoa omaatuntoa ostaessani kalliita tuotteita, vaikka suhteemme alussa piilottelin niitä mieheltäni. Hän ei tosin osaa erottaa, onko tuote kallis vai ei. Kosmetiikka on ainut asia, mihin törsään. Köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Laatutuotteet maksavat itsensä takaisin, sillä ne kestävät käytössä pitkään. Tippa riittää, kun raaka-aineet ovat hyviä.

Sama pätee hiuksiin. Kampaajani kehotuksesta siirryin teininä kampaamotuotteisiin, sillä vaaleat hiukseni olivat kuivat. Huomasin nopeasti eron: pienellä tipalla tukkani muuttuu hoidetummaksi. Sen koommin en ole koskenut markettisampoisiin.

Testaan Linna-sampoota, josta tulee mieleen kesämökin sauna. Pestessä tuntuu, että tukkani on superpaksu, jee! Mutta tuote huijaa, oikeasti se tekeekin tukasta rutikuivan. Lapset sen sijaan tykkäävät, sillä sampoossa on mieto tuoksu.

Perjantai

Tälläydyn viikonlopun kunniaksi. Työkaverini kehuu silmiäni ja kysyy, onko halpiksista ollut mihinkään. Vaikka lopputulos on kaunis, en pidä Max Factorin ripsarin voimakkaasta tuoksusta. Omaa Cliniqueta on ikävä!

Maybellinen huulikiilto on puolestaan huippulöytö. Kiiltoa pitää lisätä päivän mittaan, mutta niin pitää omaa Lancômeanikin. Olo tuntuu huijatulta! Yksi piste Kustaalle.

Lauantai

Tänään saunotaan. Tutkin innoissani karkkipaperien värisiä kertakäyttönaamioita äitini kanssa. En tiedä, tekevätkö nämä jotain iholle, mutta ainakin niiden katselu piristää flunssaista oloa. Luksustuotteet ovat melko pelkistettyjä, eikä niiden tuottama mielihyvä tule pakkausten ulkonäöstä vaan lopputuloksesta eli terveestä ihosta.

Apricot facial scrub -kuorinta tuoksuu huumaavalta, mutta jessus, mitä kivenmurikoita siinä on! Tuntuu, että koko naama lähtee irti. Iho jää kireän tuntuiseksi, mutta kompensoin vaurioita laittamalla kunnolla naamarasvaa. Purkki on jo puolityhjä.

Sunnuntai

Viimeinen päivä lainarasvojen kanssa on käsillä – onneksi. Kaipailen omia hoitorutiinejani.

Vaikka minulle ei ole tullut viikon aikana iho-ongelmia, uskon, että iho menisi huonoon jamaan, jos jatkaisin halpiksilla. Sama koskee hiustenhoitotuotteita. Halvat kuivattavat.

Lähipiirissäni on ollut yleinen vitsi, että minulle kelpaa vain paras. Viikon aikana kynnys markettikosmetiikan ostamiseen on kuitenkin laskenut. Ero luksukseen ei ole valtaisa, jos vain löytää oikeat tuotteet.

Se kuitenkin mietityttää, miten halpojen tuotteiden valintaan saisi asiantuntija-apua. Kyllä rahaa saa helposti tuhlattua siihenkin, jos tekee vikaostoksia.

Mari Paulan kauneudenhoidosta:

”Paula suhtautuu ihanan huolettomasti ihonhoitoon. Tämän kokemuksen perusteella en kuitenkaan uskaltaisi luopua laatutuotteista. Uskon, että ihoon vähitellen tulevat vauriot näkyvät kunnolla vasta vuosikymmenten jälkeen, minkä vuoksi ennaltaehkäisy on tärkeää.”


Suolasuihke osoittautui löydöksi!

PAULA TESTAA LUKSUSTA

Maanantai

Tuntuu kuin olisi joulu: kylppäri on täynnä toinen toistaan arvokkaamman näköisiä puteloita. Omat halpispurkkini olen laittanut evakkoon vetolaatikkoon, ja uudet komeilevat paraatipaikalla lasivitriinissä. Kun kerrankin on luksusta, en raaski heittää roskiin edes paketteja.

Olen käyttänyt koko ikäni markettikosmetiikkaa. Kympin rasvoilla pärjää mielestäni hyvin, ja ehkä vaatimattomuus on lapsuudenperheen peruja. Asuin nuoruuden kahdestaan isäni kanssa, ja jalkakarvat lähtivät näppärästi partavaahdolla. En ole ikinä käynyt kosmetologilla tai saanut ohjeita ihonhoitoon.

Kokeilu jännittää, sillä en tunne suurinta osaa merkeistä. Lancômesta ja Diorista olen sentään kuullut. Osa tuotteista on minulle entuudestaan tuntemattomia, kuten vaikkapa silmänympärysvoide. Tunnen pistoksen sydämessäni. Tiedän, että voiteen käyttö olisi pitänyt aloittaa kymmenen vuotta sitten.

Tungen anoppilaan lähtiessä naamaan rasvaa, joka on ihanan pehmeää. Iho on kuin vauvanpylly! Kotiin palatessa huomaan, että kyseessä olikin poispestävä kasvonaamio. Pistän mokan alkuhässäkän piikkiin. Ensi kerralla luen ohjeen.

Tiistai

Olen aivan hukassa, missä järjestyksessä tuotteita pitäisi käyttää ja mihin niitä laitetaan. Rasvoissa on mukana levitystikku, jollaista en ole ennen nähnytkään. Herään puolta tuntia aikaisemmin tutustuakseni ohjeisiin kunnolla.

En ole ennen pessyt aamulla kasvoja, sillä olen ajatellut, että ne eivät likaannu yön aikana. Nyt aamu alkaa orjallisesti ohjeita noudattaen kaksiosaisella puhdistuksella eli Gerneticsin puhdismaidolla ja kasvovedellä. Kallisarvoisia sekunteja kuluu, kun odottelen tuhdin kasvorasvan imeytymistä. Vasta tämän jälkeen pääsen meikkaamaan. Huh!

Illalla pesen tukan kampaamotuotteilla, jotka voittavat mennen tullen koko perheen käyttämän markettisampoon. Ihana fiilis, kun tukka tuntuu hoidetulta. On tosin outoa käyttää eri tuotteita kuin muu perhe ja jemmata ne piiloon.

Suihkun jälkeen kaipaan asiantuntijan neuvoa, sillä en tiedä, voiko hiusöljyä laittaa jätettävän hoitoaineen lisäksi. Eipä taida tarvita, sillä poikani Emppu tuoksuttelee tukkaani ja kehuu tuoksua jumalaiseksi.

Keskiviikko

Tunnen itseni rikolliseksi, sillä aamupuhdistus jää väliin. Uni meni kauneuden edelle. Kun aikaa on vain yhteen asiaan, valitsen meikkaamisen.

Meikit tuntuvat oudoilta. Lancômen meikkivoide on vaikea levittää, ja ripsari paakkuntuu. Olen tottunut siihen, että meikkaaminen sujuu helposti. Eniten ikävöin Max Factorin ripsiväriä.

Illalla lukittaudun vessaan viettämään itseni kanssa luksusaikaa. Mies kuittailee, että taasko naamaa pitää puunata. Kuorin kasvot Gerneticsin kuorintavoiteella. Aivan mahtavaa ainetta: hienosiruinen tahna tekee ihosta sileän. Ihan naurattaa, miten olen voinut kuoria kasvoni vuosia kaiken maailman jalkasuoloilla.

Torstai

Aamupuhdistus jää taas väliin. Illan putsaussoperaatio oli niin valtaisa, ettei yön aikana ole voinut tapahtua mitään pahaa.

Meikit tuntuvat nyt himpun verran tutummilta. Ripsiväri osoittautuu hyväksi, kun sitä oppii levittämään. Töissä kuumassa keittiössä huomaan sen pysyvän piirun verran paremmin kuin omani.

Huomaan myös ikäväkseni, että naamani on alkanut kukkia. Mahtaakohan se liittyä liian hoitaviin rasvoihin tai liialliseen ihon puhdistamiseen?


Puuterin levittäminen siveltimellä kummastuttaa.

Perjantai

Puhdistan kasvot ennen meikkaamista, koska tänään on vapaapäivä. Naaman puunaaminen on ihan kivaa, kun ei ole kiire.

Lancômen puuterihuiskan virkaa en tajua – miksi ei voi käyttää tavallista puuterivippaa? Ja miksi huulikiilteen pitää toimia napilla? Ehkä luksus on tätä. Pientä ihmettelyä arjen keskellä.

Hiustuotteiden kanssa on vielä opeteltavaa. Wellan hoitavan hiusöljyn käyttäminen mietityttää. Tuntuu, että ohjeen mukainen muutama tippa ei riitä, mutta tuplamäärä tekee tukasta luultavasti rasvaisen.

Lauantai

Ihostani on yllätyksekseni tullut tasaisempi ja ehkä jopa kimmoisampi. Myös mustapäät ovat hävinneet. Puunaaminen on tainnut kannattaa, enkä raaski puristella ihoa tapani mukaan.

Saan meikkipuuterin levittämisestä hyvän fiiliksen, kun meikki ei jää paakkuina poskille.

Kukapa olisi uskonut, että voisin hurahtaa johonkin tällaiseen.

Lounaalla tapaan isäni, joka kehuu minun näyttävän freesiltä. Hän utelee, olenko tehnyt jotain itselleni.

Sunnuntai

Tuntuu ihmeelliseltä, miten naiset raaskivat laittaa vuodessa satoja euroja naamavärkkiinsä. Kaiken lisäksi uusien tuotteiden kokeileminen on riskialtista puuhaa, ja rahaa voi mennä hukkaan.

Voisin pyytää joululahjaksi luksusrasvoja ja käyttää ne tehokuurina, mutta jokapäiväisessä ihonhoidossa pelittävät edelleen Lumene ja Nivea. Meikeissäkin luotan halpiksiin, vaikka kalliimmat pysyvät paremmin. Lisään mieluummin huulipunaa muutaman kerran kuin maksan itseni kipeäksi.

Paula Marin kauneudenhoidosta:

”En voi kuin ihastella sitä, miten Mari jaksaa hoitaa ihoaan ja hiuksiaan. Kymmenen vuoden päästä toivon varmasti, että olisin kiinnittänyt asiaan yhtä paljon huomiota. Täydellinen iho ei kuitenkaan ole niin tärkeä asia, että olisin valmis maksamaan maltaita sen hoitamisesta.”

Lue myös:

Mariela Sarkiman parhaat nettivinkit: Näin ostat amerikkalaisista verkkokaupoista helposti

Hanki lomakosmetiikka marketista – parhaat tuotteet

Järvivettä, vauvaöljyä ja markettimeikkejä! Julkut kertovat, miten kaunistaudutaan halvalla

Mari Hautamäki, 33

Fysioterapeutti, Hämeenlinna.

Käyttää kosmetologin suosittelemaa luksuskosmetiikkaa. Lempimerkkejä Gernetics, Dior, Lancôme ja Wellan kampaamotuotteet.

Käyttää kosmetiikkaan ja hiustenhoitoon 60–80 euroa kuussa.

Suoriutuu ihonhoidosta ja meikkaamisesta 15 minuutissa.

Asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

 

Paula Ahola, 33

Ravintolapäällikkö, Järvenpää.

Suosii alle 10 euroa maksavaa markettikosmetiikkaa. Lempimerkkejä Lumene, Maybelline ja Linna.

Käyttää kosmetiikkaan ja hiustenhoitoon noin 20 euroa kuussa.

Suoriutuu ihonhoidosta ja meikkaamisesta viidessä minuutissa.

Asuu miehensä ja kahden lapsensa kanssa.

Hainhammas hiuksiin ja menoksi!

Hiusdonitsit, -pannat  ja rusetit tekivät jo paluun, mutta yksi menneiden vuosikymmenten klassikoista on pysytellyt toistaiseksi taka-alalla: hainhammas.

Tämä hiusklipsi näin:

Kuva: Colourbox
Kuva: Colourbox

Kaikenlaiset hiusasusteet ovat jälleen haluttua tavaraa, erityisesti retrotyyliset muovikapistukset 90- ja 2000-luvuilta. On siis enää vain ajan kysymys, milloin hainhammas putkahtaa näyttävästi katukuvaan.

Hiljaisia signaaleja on jo havaittavissa, ja hainhampaan ovat maininneet jutuissaan muun muassa tyylisivustot Marie Claire ja suomalainen Flounce.

Hainhammas ehkä menetti paikkansa kaikkein tyylikkäimpänä hiustenlaittovälineenä, mutta sen paluulle ei pitäisi olla mitään esteitä.

Hainhammas on nimittäin yksi kätevimmistä ja nopeimmista hiusasusteista: kokoa hiukset kasaan ja kiinnitä – valmista! Jopa sotkunutturan kasaaminen kestää ainakin kolme kertaa kauemmin.

Kysely

Käytätkö hainhammasta hiuksissasi?

Punaviiniglögi on kauden hitti niin mukissa kuin hiuksissakin.

Kun platinablondit ja pastellit on nähty, on jälleen syvän tummanpunaisen kuontalon vuoro.

Alkoholiteemaiset hiusvärit näyttävät jatkavan voittokulkuaan. Vielä kesällä trendihiusväri poimittiin olutsävyistä, mutta kauteen sopivasti paras värimalli löytyy tällä hetkellä punaviiniglögien maailmasta, Popsugar-sivusto kirjoittaa.

Instagramin perusteellakin vaikuttaa siltä, että hehkuviinin tai punaviiniglögin syvänpunainen sävymaailma inspiroi nyt monia.

 

LOVE this color😍😍😍🍷☀️ #socolor #matrix #hairartist #desiree_styles #prettyhair

Henkilön Desiree Henderson (@desiree_styles) jakama julkaisu

Tumma glögitukka sopiikin täydellisesti talveen, sillä yleensä kylmään aikaan suositaan syvempiä ja mausteisempia sävyjä – kesällä voi taas keventää ja iloitella kirkkailla väreillä.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos hiuksensa värjää kovin tummiksi, vaalentaminen on sen jälkeen taas oma operaationsa.

 

 

I'm in love with this color!! ➡️ swipe to see what she looked like before we started today. Crazy. #showponyhair

Henkilön Shelby Tymchuk (@shelbytymchuk) jakama julkaisu

Punaisen hiusvärin etuna on onneksi se, että väri haalistuu melko nopeasti. Jos hiuksia ei halua vaalentaa, takaisin klassiseen tummanruskeaan värjääminen onnistuu yleensä helposti, mutta sävyvalinnassa kannattaa käyttää apuna kampaajaa, jotta punainen häivyttyy hiuksista varmasti.