Kuva: Shutterstock
Kuva: Shutterstock

Tämän tuoksun saa pois heti, kun haluaa

Women's Life Todayn sivustolla kerrotaan kaulakorusta, johon voi laittaa hajuvettä. Hajuvesiasusteita myyvä FLO kehitti Perfume Jewelryn, jotta tuoksu kestäisi kauemmin, mutta sen voi ottaa halutessaan pois juuri silloin, kun haluaa. 

Sydämen muotoisen riipuksen sisällä olevaan kapseliin laitetaan hajuvettä. FLOn mukaan kerran täytetty kapseli tuoksuu 6 päivää. Jos tuoksua haluaa vaihtaa, kapselin voi vaihtaa.

FLO on aiemmin kehittänyt esimerkiksi matkustamiseen sopivan hajuvesipullon, jonka voi täyttää omasta isommasta pullosta.

Tuoksukoru ei ole ihan uusi keksintö. Suomessa Kaipaus Finland -niminen korumerkki toi vuonna 2008 samanlaisen tuotteen. Kaipauksen versio lupaa jopa 4 viikon yhtäjaksoista tuoksua. Jos tuoksun tahtoo vaihtaa, keraamista korua täytyy ensin paistaa uunissa, jotta entinen tuoksu katoaa. Kaipaus-koruja on ollut suunnittelemassa muun muassa Paola Suhonen.

Kasvojen puhdistusainetta voi käyttää oman harkinnan mukaan. Asiantuntija kertoo, miten sopiva naamanpesutahti löytyy.

Moni oppi jo nuorena, että kasvot tulee pestä aamuin illoin, jotta välttyy epäpuhtauksilta.

Toisaalta viime aikoina on alettu varoitella kasvojen liiallisesta pesemisestä. Jos kasvoja pesee usein ja liian voimakkailla aineilla, iho saattaa ärtyä ja mennä jopa huonompaan kuntoon.

Viime aikoina on hehkutettu esimerkiksi hellävaraista mutta tehokasta tuplapuhdistusta sekä pohdittu, olisiko sittenkin parempi pestä kasvot vain kerran päivässä.

Tarvitseeko kasvoja sitten pestä ollenkaan? Mitä tapahtuu, jos ei pese?

Harva on valmis kokeilemaan, mutta Allure-sivusto kysyi asiaa asiantuntijalta.

Pesemättömyyden seuraukset riippuvat ihotyypistä, dermatologi Soren White sanoo. Pääsääntö kuitenkin on, että iho-ongelmat todennäköisesti pahenevat. Rasvainen iho alkaa pukata pintaansa finnejä, ja kuiva iho muuttuu kuivemmaksi ja sameammaksi.

Kasvojen pesu vedellä voi riittää

Jos ihoa ei pese tai sen puhdistaa huonosti, kasvoille kertyy meikkiä, rasvaa, likaa, pölyä, saasteita, hikeä ja kuolleita ihosoluja. Töhnäkerros heikentää myös ihonhoitotuotteiden toimintaa.

Peseminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä ennen kuin iholle on oikeasti kertynyt likaa, asiantuntija huomauttaa.

Kasvojen likaantumiseen vaikuttavat ihotyyppi sekä elinympäristö.

Töhnäkerros heikentää ihonhoitotuotteiden toimintaa.

Soren White neuvoo Alluren jutussa, että kuivaihoisille voi monessa tapauksessa riittää vedellä huuhtelu, jos kasvot eivät ole erityisen likaiset. Kun puhdistusaine ei irrota ihossa luontaisesti olevia öljyjä, kasvojen kosteustasapaino säilyy.

Muilla ihotyypeillä paras pesutiheys riippuu siitä, kuinka paljon kasvot rasvoittuvat ja likaantuvat. Kaksi kertaa päivässä puhdistusaineen kanssa on silti maksimi.

Peitevoide kuuluu silmien alle ja näppyjen päälle, mutta myös muissa kasvojen kohdissa sillä on käänteentekevä vaikutus.

1. Nenänpielissä

Joskus peilistä katsovat vähemmän reippaat kasvot, ja asialle tekisi mieli tehdä jotain. Tuntien pakkelointisessioon ei tarvitse ryhtyä, sillä jo punoituksen peittäminen tekee kasvoille ihmeitä. Lähes jokaisella on punaisuutta nenänpielissään, joten niihin kannattaa sipaista ohut kerros peitevoidetta. Punoituksen lisäksi peitevoide häivyttää tummuutta.

Byrdie-sivuston toimittaja kirjoittaa, että hänen maailmansa mullistui, kun hän näki meikkitaiteilijan levittävän peitevoidetta mallin nenän ympärille. Pienellä kikalla on yllättävän iso vaikutus siihen, kuinka virkeiltä kasvot näyttävät.

2. Silmien ulkonurkissa

Moni sutii peiteainetta silmien alle, lähelle sisänurkkaa, mutta myös ulkonurkissa on usein häivähdys tummuutta. Sipaus peitevoidetta ulkonurkkiin tuo kirkkautta ja nostaa katsetta.


3. Leuassa

Leukaan kertyy helposti epäpuhtauksia, jotka jättävät jälkeensä tummia jälkiä. Peitevoide häivyttää värimuutokset, ja koko kasvojen iho näyttää tasaisemmalta.

4. Nenänvarressa

Nenä on meikissä se kohta, joka paljastaa meikkaajan. Voiteilla ja puutereilla on tapana kökkööntyä nenän iholla päivän mittaan, joten nenän meikkikerros kannattaa pitää mahdollisimman ohuena. Ranskalaisnaiset jopa pyyhkivät meikin nenästä pois, jotta kasvot eivät näyttäisi meikatuilta.

Vaaleaa peitevoidetta tai valokynää voi kuitenkin käyttää nenänvarressa korostusvärinä. Nenänvarren korkeimpaan kohtaan levitetty (ja huolella häivytetty) vaalea sävy saa nenän näyttämään kapeammalta ja tuo valoa kasvojen keskiosaan.

Koko nenänpäätä ei kuitenkaan kannata pakkeloida piiloon, vaan ihon luonnolliset sävyt saavat kuultaa meikin läpi. Usein korostusväri neuvotaan levittämään nenään huutomerkin muotoisesti: pitkä viiva nenänvarren keskiosaan ja piste nenänpäähän.


5. Silmäluomilla

Kuten silmänalusihon, myös silmäluomien iho on hyvin ohut. Verisuonet kuultavat helposti niiden läpi, mikä saa silmäluomien ihon näyttämään epätasaisen väriseltä.

Vaikka ei käyttäisi silmämeikkiä, peitevoidetta voi sutaista silmäluomille ohuen kerroksen. Häivytä se aina kulmakarvoihin asti, niin iho näyttää takuulla tasaiselta ja katse pirteämmältä. Peitevoiteen voi kiinnittää esimerkiksi irtopuuterilla, jotta se pysyy iholla pidempään.