Tuntuuko iho kuivalta? Rajut kuorinnat ja luottorasva eivät ehkä auta. Kuva: Shutterstock
Tuntuuko iho kuivalta? Rajut kuorinnat ja luottorasva eivät ehkä auta. Kuva: Shutterstock

Iho voi tuntua kuivalta ja kireältä eri syistä. Myös hoitokeinot poikkeavat toisistaan.

Kesällä ihoa kiusaavat aurinko ja talvella pakkaset. Kasvoilla on kiristävä tunne ja meikkivoide pakkautuu kuiviin kohtiin, vaikka kuinka olisi kuorinut ihoa ja lotrannut kasvovoiteita. Joidenkin iho taas tuntuu samaan aikaan rasvaiselta ja kuivalta – mitähän sillekin kuuluisi tehdä?

Lue myös: Rutikuiva iho mutta meikata pitäisi? Toimi näin!

Kuivan ihon hoitamiseksi ei riitä, että kuorisi kuivat kohdat ja levittäisi sitten vanhastaan tuttua kasvovoidetta. Refinery29-sivuston mukaan ennen kuin voi löytää omalle iholle oikeat tuotteet, pitäisi selvittää, kärsiikö se kuivuudesta vai kosteuden puutteesta.

Kyllä, ne ovat kaksi eri asiaa!

Ihonhoidon asiantuntija Reneé Rouleau kertoo, että kuivalla iholla tarkoitetaan tilannetta, kun iho ei tuota tarpeeksi omaa öljyä tai talia.

– Iho luottaa öljyn pitävän kosteutta yllä. Ilman sitä ihosta tulee karhea ja hilseilevä. Lisäksi rypyt näkyvät selkeämmin, Rouleau sanoo.

Ihon kosteuden puute taas tarkoittaa sitä, että iho ei saa tarpeeksi vettä, mutta se tuottaa silti öljyä. Rouleaun mukaan kosteuden puute voi johtua ympäristöstä tai geeneistä, iho tuntuu kireältä ja hilseilee.

– Ongelma on yleisin rasvoittuvasta ihosta ja aknesta kärsivillä, jotka käyttävät usein tehokkaita pesuaineita. Ne vievät iholta myös sen tarvitsemaa kosteutta, Rouleau sanoo.

Näin hoidat kuivaa ihoa

Ihon kuivumista voi ehkäistä käyttämällä ihoa pehmentäviä kasvovoiteita, jotka suojaavat kuivumiselta. Kannattaa suosia erityisesti voiteita, joissa on karitevoita, mehiläisvahaa tai auringonkukansiemenöljyä.

Kuivuudesta kärsivä iho tykkää miedoista puhdistusvoiteista kasvojen pesussa. Saippuaa ja syväpuhdistavia pesuaineita kannattaa välttää. Iho tulee rasvata noin minuutin kuluessa pesusta, jotta iho imeyttäisi itseensä mahdollisimman paljon kosteutta.

Lue myös: Kiinnostava kauneussääntö Etelä-Koreasta: rasvaa naamaan kolmen sekunnin sisällä pesemisestä

Kasvoja kannattaa myös kuoria hellästi.

– Kuorinta auttaa poistamaan kuollutta, hilseilevää ihoa sekä edistämään solujen uudistumista. Silloin ihon luonnollinen solunsisäisten rasvojen tuotanto paranee, Rouleau sanoo.

Talvisin Rouleau suosittelee käyttämään kotona ilmankosteuttajia, jotta ihon kosteus pysyy tasapainossa.

Näin korjaat huonon kosteustasapainoa iholla

Kosteuden puutteesta kärsivän ihon hoidossa on tärkeintä olla tarkka, mitä aineita ihonhoitotuotteet sisältävät.

– Käytä kosteusvoidetta, joka sisältää hyviä kosteuttajia, kuten glyseriiniä tai hyaluronihappoa. Ne vetävät puoleensa ympäristön kosteutta sekä auttavat ihoa pysymään pehmeänä ja kimmoisana, Rouleau sanoo.

Kuorintojen kanssa kannattaa olla varovainen. Ne saattavat vain pahentaa kuivuutta sekä jopa aiheuttaa tulehduksen ihoon. Parhaiten kosteuden puutteesta kärsivälle iholle sopivat geelimäiset ja sulfaatittomat putsarit.

Lue myös: Yleinen virhe, johon moni rasvoittuvan ihon kanssa kamppaileva sortuu

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, meikkaaminen todella on huijaamista. Ja sehän se vasta hauskaa onkin.

Meikki on muun muassa sitä varten, että itsensä voi halutessaan saada näyttämään vähän erilaiselta kuin saunanraikkaana. Silmiä voi korostaa, kasvoja muotoilla varjostuksilla ja huuliin saa meikillä väriä, kiiltoa ja kokoa.

Kokeile näitä tehokikkoja, kun kaipaat kasvoihisi sitä jotain.

1. Korosta, korosta ja korosta

Kun valo heijastuu jumalaisesti poskipäästä, voi hetken kuvitella olevansa Beyoncé tai Jennifer Lopez – siis tosi hehkeä ilmestys.

Helpoimmillaan korostuksen voi tehdä vaikka sipaisemalla vähän huulirasvaa kasvojen korkeimpiin kohtiin. Se tuo kasvoille kolmiulotteisuutta. Poskipäiden korkeimpaan kohtaan ja kulmaluulle levitetty, valoa heijastava korostus on kuin pieni kasvojenkohotus. Korostus silmien sisänurkissa ja liikkuvan luomen keskellä puolestaan avartaa katsetta. Kokeile myös korostusvärin sipaisemista nenänvarteen.

2. Nostetta kulmakarvoilla

 

tune in #movienightwithkarlie

Henkilön Kaia (@kaiagerber) jakama julkaisu

Okei, kuvassa oleva Kaia Gerber on saanut varsin hyvät geenit syntymässä, mutta huippumalli Cindy Crawfordin tyttären kulmakarvoista voi ottaa oppia jokainen. Kulmakarvat todella kehystävät kasvoja, ja tuuheiksi ja maltillisen kaareviksi muotoiltuina ne voivat jopa nuorentaa ilmettä. Jos ehdit meikata vain yhden kohdan kasvoista, kulmakarvat ovat valinta, jolla todella saa muutoksen aikaan.

3. Vaalea sisärajaus

 

Fluttery lashes #boldbrows #nudewaterline #browneyeshadow #flutterylashes #simpleeyes

Henkilön Makeup Lover (@makeuplover_xxo) jakama julkaisu

Suuremmat silmät? Helppoa, levitä vain nudesävyistä rajauskynää alaluomelle sisärajaukseksi. Toinen vaihtoehto on valkoinen, mutta se saattaa näyttää epäluonnolliselta.

Jos silmien esiin piirtämiseen on enemmän aikaa, avaramman katseen saa käyttämällä mustaa, ruskeaa ja vaaleaa. Mustaa yläluomelle, vaaleaa sisärajaukseksi ja ruskeaa alaluomelle ripsien alle.


4. Aurinkopuuteri muotoilee kevyesti

Joo joo, contouring pitää tehdä viileällä ja harmahtavalla sävyllä, joka muistuttaa varjoa. Aurinkopuuteri ja poskipuna ovat silti oikein hyviä tuotteita kasvojen muotoiluun, kun niitä levittää kevyellä kädellä. (Tarkoitus ei ole muuttua oranssinaamaiseksi.)

Aurinkopuuteria voi hyvin käyttää myös kalpealla iholla, mutta sävyvalinnassa kannattaa olla tarkkana. Kun sävy on oikea, puuteria voi tupsutella kasvojen reuna-alueille sekä poskille tuomaan kasvoille muotoa.

5. Varjosta alahuulen alta

 

@kimkardashian contouring and highlighting with the crème kits! Get yours at KKWBEAUTY.COM

Henkilön KKWBEAUTY (@kkwbeauty) jakama julkaisu

Ihan Kim Kardashianin tasoisiin varjostuksiin ja korostuksiin ei ole pakko ryhtyä. Kuvasta kannattaa kuitenkin poimia kätevä vinkki, jolla huulet saa näyttämään suuremmilta: aavistus varjostusväriä alahuulen alla. Muista erittäin huolellinen häivytys.

Nestemäinen mattahuulipuna näyttää parhaimmillaan jumalaiselta, mutta pahimmillaan siltä, että lapsi on päässyt äidin meikkeihin käsiksi.

Supermattainen huulipunalook on trendikäs ja muutenkin aivan paras juttu: se kestää huulilla huomattavasti paremmin kuin tavallinen huulipuna ja näyttää upealta. Kirkkailla väreillä huulista saa  juhlavat, ja vaaleammat sävyt pitävät meikin puolestaan siistinä ja luonnollisena.

Ongelmana vain on, että nestemäistä mattahuulipunaa ei ihan tuosta noin vain levitetä huulille.

Lähes jokainen nestemäisiä huulipunia kokeillut tietää, millainen suo tuotteen käyttäminen voi pahimmillaan olla. Levittäminen sujuu ehkä hyvin, mutta yhtäkkiä väriä levähtääkin ihan väärään paikkaan – eikä sitä saa sormella pyyhkäisemällä enää pois. Lopputulos voi myös olla epätasainen ja kuiva.

Lue myös: Leviääkö huulipuna päivän mittaan? Lainaa apu silmämeikistä

Kyseessä on kieltämättä vaativa meikkituote, mutta se on onneksi mahdollista kesyttää. Kokosimme 6 vinkkiä, joiden avulla aloittelijakin voi saavuttamaan täydellisen mattahuulipunalookin:

1. Kuori ja kosteutat huulet aina ennen huulipunan käyttöä.

Pehmeälle ja kosteutetulle huulelle on huomattavasti helpompi levittää tuotetta kuin kuivalle korpulle. Lisäksi jälki on tasaisempi, kun kuiva iho ei paakkuunnuta huulipunaa.

Lue myös: Rohtuneet ja halkeilevat huulet? Syyllinen saattaa löytyä hammastahnatuubista

2. Testaa ensin vaaleaa sävyä.

Jos mattahuulipunan kanssa on aloittelija, ei kannata ensimmäiseksi tarttua kirkkaan punaiseen tai tummanruskeaan sävyyn. Nudet ja huulien värin kanssa läheiset vaaleanpunaiset ovat varmoja valintoja kokeilijoille: vaikka tulos ei olisi ihan täydellinen, sitä on vaikea huomata.

Lue myös: Nyt on jännä kikka, jolla löydät parhaiten sopivan huulipunasävyn: vilkaise rintaliiviesi sisälle

3. Käytä huultenrajauskynää.

Kuten tavallisenkin huulipunan kanssa, tuotteen levittäminen on huomattavasti helpompaa kun huulet on jo rajattu. Todennäköisyys sille, että nestemäistä väriä leviää ympäri leukaa ja poskia, on myös pienempi. Kynällä kannattaa värittää hiukan myös huulia, jolloin huulipunan ja kynän rajat eivät ole turhan näkyvät.

4. Aloita pienellä määrällä.

Nestemäiset huulipunat ovat yleensä erittäin pigmenttisiä, joten pienellä määrällä saa paljon aikaan. Paksusta kerroksesta tulee helposti epätasainen, ja huulien rajojen sisäpuolella pysyminen on pienen tuotemäärän kanssa helpompaa.

5. Älä hiero huulia yhteen.

Monilla on tapana levittää huulipunaa ensin ylä- tai alahuulelle, sitten hieroa huulia yhteen ja jatkaa sen jälkeen punan levittämistä. Huulien yhteen hierominen kuitenkin häiritsee tuotteen kuivumista, ja huulipunasta tulee herkästi epätasainen: kun hieromisen jälkeen lisää uuden kerroksen huulipunaa jo kuivuneen tuotteen päälle, paakkuinen tulos on lähes taattu.

6. Pidä tehokasta meikinpoistoainetta ja vanupuikkoja lähellä.

Koska nestemäisen huulipunan on kuivuessaan tarkoitus pysyä sitkeästi paikallaan, sotkuja huulten ympäriltä on vaikea saada pois. Jos virheitä sattuu, pyyhkäise huulipuna meikinpoistoaineen ja vanupuikon avulla nopeasti pois. Sen jälkeen peitevoiteella voi korjata meikkivoidetta, jos sitä lähtee puhdistusprosessin aikana iholta.

Lähteet: Glamour, Bustle, Refinery29