Hanki lomakosmetiikka vaikka ruokakaupasta, sillä laadusta ei aina tarvitse maksaa maltaita. Ammattilaiset paljastavat edulliset suosikkinsa.

Jos kurkkaa kenen tahansa meikkaajan pakkiin, siellä nököttää rinnakkain niin edullisempia kuin kalliimpiakin purkkeja ja puikkoja. Huokea hinta ei aina tarkoita heppoista sisältöä: hyviä kauneustuotteita löytyy myös supermarketin hyllystä. Etenkin meikeissä hinta ja laatu ovat hyvin kohdallaan: puutereissa, huulikiilloissa tai rajauskynissä ei välttämättä huomaa eroa eri hintaluokkien välillä. Kun monien meikkien käyttöikä on vielä melko lyhyt, voi tuntua turhalta ostaa kalleinta vaihtoehtoa. 

– Ripsiväri alkaa kuivahtaa parin kolmen kuukauden kuluessa, vaikkei sitä päivittäin käyttäisikään. Usean kympin maskaraa ei ehkä raaski heittää niin helposti pois, sanoo meikkaaja-kampaaja Riia Koivisto.

Kun valitsee kohtuuhintaisia tuotteita, hutiostotkaan eivät kirpaise niin kovasti. Rohkeampia meikkivärejä ja uutuuksia tulee kokeiltua helpommin. Esimerkiksi ammattimeikkaajien käyttämiä pohjustustuotteita on aikaisemmin löytynyt lähinnä tyyriimmistä meikkisarjoista. Nyt näitä mattapinnan jättäviä tai heleyttä tuovia primereita saa hankittua kauppareissulla.

– Toinen iso hitti ovat BB-voiteet, jotka yhdistävät hoito- ja meikkituotteen. Etenkin kesätuotteena ne ovat tosi käteviä, sillä niissä on mukana myös suojakerroin, kertoo kosmetiikan ostaja Maaret Silander Anttilasta.

Meikkihyllyn ykköset

Kosmetiikan ostaja Maaret Silander listasi Anttilan myydyimmät meikit. 

1. Maybellinen Volum’express -ripsiväri, 13,50 €.
"Ensimmäinen Volum-perheen maskara pitää yhä pintansa ja lupauksensa runsaammista ja erotelluista ripsistä. Hellävaraisena ja vedenkestävänä se sopii myös piilolinssien käyttäjille."

2. Rimmelin Exaggerate liquid eyeliner -rajausväri, 7,90 €.
"Rajaus on helppo piirtää huopakärjellä ja väri on intensiivisen musta. Hyvä ja toimiva perustuote."

3. Eliten Just perfect -pohjustusaine, 12,90 €.
"Geelimäinen pohjustusvoide kosteuttaa, pehmentää ja tekee ihosta mattapintaisen. Sopii kesällä käytettäväksi yksinään."

Meikkaajan suosikit

1. Lumenen Hydra drops -meikkivoide, 14,90 €.
"Täydellisen kevyt ja läpikuultavan luonnollinen kesämeikkivoide. Levittyy helposti ja käy kaikille ihotyypeille." 

2. Max Factorin Masterpiece max -ripsiväri, 15,50 €.
"Peittoaa monet kalliimmat merkit mennen tullen. Voidemainen koostumus tarttuu hyvin ripsiin ja tekee niistä näyttävät muutamalla vedolla. Pysyy hyvin, ei karise ja on helppo poistaa."

3. IsaDoran Wonder nail Wide brush -kynsilakka, 7,90 €.
"Leveä sivellin ja pyöristetty kärki levittävät värin nopeasti, ja se peittää jo yhdellä kerroksella. Lakkaan tulee jatkuvasti ajan hermoilla olevia kausivärejä."

Meikkaaja-kampaaja Riia Koivisto, www.fab.ac

Kätevää peruskamaa iholle

Moni hankkii ihonhoitotuotteensa lähikaupasta, koska haluaa maksaa ainoastaan purkin sisällöstä, ei kullatusta logosta tai designpakkauksesta. Toisten mielestä taas on turha tuhlata johonkin, joka kuitenkin huuhdellaan pois kasvoilta tai jota kuluu litratolkulla. Siksi ruokaostosten yhteydessä ostoskärryyn sujahtaa etenkin meikinpuhdistusaineita ja vartalovoiteita. Perustuotteiden lisäksi kauppojen hyllyillä alkaa olla kasapäin erikoistuotteita.

– Nyt tuntuu olevan seerumeiden aika. Niitä on tullut ja mennyt edullisimmille sarjoille aiemminkin, mutta pikkuhiljaa niitä on alettu oppia käyttämään, kertoo Stockmannin kosmetiikan tilausvastaava Pirjo Janatuinen.

Ihon erityisongelmiin haetaan silti edelleen apua kosmetologilta, ja täsmätuotteet hankitaan usein kalliimmista sarjoista. Perushoidossa kohtuuhintaisillakin tuotteilla pärjää.

– Markettisarjoilla on erityisesti hyviä kosteuttavia voiteita. Kosteusvoide menee ihonhoidossa kaiken edelle, myös ryppyvoiteen. Iho täytyy kosteuttaa kuntoon ennen muiden ongelmien kimppuun käymistä, muistuttaa SKY Cidesco-kosmetologi Tuula Heino.

BB-voidetta & seerumia

Päivittäiskosmetiikan tilausvastaava Pirjo Janatuinen listasi Stockmannin myydyimmät. 

1. Garnierin BB cream -voide, 12,90 €.
"Samasta tuotteesta löytyy kosteutus ja peittävyys, ja lopputulos on huoliteltu. Sopii myös aikuiselle iholle."

2. L’Oréal Parisin Youth code -seerumi, 18,90 €.
"Ihmiset ovat huomanneet, että tällä seerumilla saa nopeasti näkyviä tuloksia. Iho on hoidetun ja hehkeän näköinen jo kuukauden käytön jälkeen."

3. Doven Summer glow -päivettävä vartaloemulsio, 6 €.
"Tätä käytetään ympäri vuoden, sillä se saa ihon näyttämään terveeltä. Rusketuksen sävyä pystyy säätelemään itse, eikä yllätyksiä tule."

Kosmetologin suosikit

 

1. L’Oréal Parisin Dermo-expertise Eye & lip make-up remover waterproof -silmämeikinpoistoaine, 6,70 €.
"Kesäisin käyttämäni vedenkestävän ripsivärin lisäksi pyyhin tällä vanun kanssa koko kasvomeikin. Jättää öljypohjaisena ihon pehmeäksi."

2. Natural Honey Aloe vera -kosteusvoide, 6,60 €.
"Kosteuttaja käy myös lapsille eli yhdellä purtilolla pärjää reissussa koko perhe. Viilentävänä voide menee kesällä myös after sunin asemesta."

3. Palmoliven Aroma therapy Absolute relax, Thermal fresh ja Sensual -suihkugeelit, 1,89 €/kpl.
"Näitä suihkugeelejä minulla on joka lähtöön. Valitsen päivän mukaan tarvitsenko piristystä vai rentoutusta. Tuoksujen lisäksi myös herkkuvärit vaikuttavat mielialaan."

SKY Cidesco -kosmetologi Tuula Heino, www.aloa.fi

Tarkkana hiustuotteissa

Marketissa pää menee helposti pyörälle hiustuotehyllyjen edessä. Puteleita on pilvin pimein, eikä ammattilaista ole auttamassa, kuten kampaamossa tai tavaratalossa. Pullojen tekstit kannattaakin tavata tarkasti, jotta löytää sopivat omille hiuksilleen. Pesu-, hoito- ja muotoilutuotteilla ei tietenkään saa sen pahempaa vahinkoa aikaan, mutta hiusvärien kanssa varsinkin kokemattoman kannattaa olla tarkkana.

– Etenkin radikaaleimmissa värjäyksissä on hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen. Sen sijaan pigmenttisampoilla ja -hoitoaineilla hiusväriä voi piristää huoletta kotonakin, neuvoo hiusmuotoilija Pirjo Honkanen.

Hiustuotetrendit siirtyvät nopeasti kampaamoista kaikkien saataville. Niinpä vielä muutama vuosi sitten harvinaiset hiuspuuterit tai suolasuihkeet ovat tällä hetkellä lähikaupan vakiotuotteita. Samoin ekologisuus näkyy vahvasti.

– Hiustuotteissa luonnonmukaisuus on iso juttu, ja se on tullut ryminällä markettituotteisiinkin, kertoo Prisman päivittäiskosmetiikan myyjä Marjukka Könönen.

Marketista suihkukoppiin

Viikin Prisman päivittäiskosmetiikan myyjä Marjukka Könönen listasi suosituimmat hiustuotteet.

1. TreSemmén Naturals-sampoo ja hoitoaine, 900 ml 8,90 €.
"Tuotteet sopivat kaikille hiuksille, myös värjätyille. Rauhoittavaa aloe veraa sisältävänä ne käyvät hyvin kesäkäyttöön. Isojen pullojen litrahinta ei päätä huimaa."

2. Wellaflex-hiuskiinne Extra strong hold, 4,30 €.
"Tarpeeksi vahva ja kestävä pito, mutta kevyt tuoksu. Lakasta löytyy myös pienempi koko kesäreissuja ajatellen."

3. Linna Lasten shampoo Villivadelma, n. 2 €.
"Linna-sampoiden uusi suosikki tuoksuu herkulliselta, on hellä päänahalle ja helpottaa hiusten kammattavuutta."

Kampaajan suosikit

1. Aussien 3 minute miracle Reconstructor -tehohoito, 75 ml, 5,90 €.
"Nopea tehohoito, vain kolme minuuttia riittää! Hiukset tarvitsevat kesän aikana paljon enemmän hoitoa kuin talvella. Pikkupullo ei matkakassissa paljoa paina."

2. Biozellin Kuivasampoo, 4,70 €.
"Samalla kertaa hiuksia puhdistava ja tukevoittava kuivasampoo käy tukan nopeaan freesaukseen tai vaikka viikonloppureissulle."

3. Wellan Pro series Moisture-sampoo ja -hoitoaine, 500ml, 6,90 €/kpl.
"Isoista pulloista riittää koko perheelle ja mökkivieraille. Kesällä  tulee saunottua usein, ja silloin kosteuttavat tuotteet ovat tarpeen."

Hiusmuotoilija Pirjo Honkanen, www.hiusmuotoilupoint.fi

Nuorekkaan ihon trendi on niin vahva, että vauvanpehmeän naaman saavuttamiseksi on kehitetty muun muassa istukan kantasoluihin perustuvia tuotteita. 

Ihoa hoidetaan – puhdistetaan ja rasvataan voiteilla – siksi, että se pysyisi terveenä ja hyvinvoivana, eikä tulehtuisi tai tuntuisi kireältä. Eikö?

Vastaus lienee kyllä, mutta ihonhoitoon tuntuu kuuluvan yhä enemmän kaikkea muutakin kuin puhdistusta ja kosteutusta. Ihanteellisen ihonhoitorutiinin pohdiskelu on nykyään ihan normaalia, lähes kiiltävän hehkuva iho on yksi vuoden tärkeimmistä meikkilookeista ja ihonhoitotrendeihin liittyy kohta enemmän piikkejä kuin voiteita. 

Refinery29-sivusto julkaisi hiljattain listauksen ihonhoidon kuumimmista ja kummimmista trendeistä. Listalle pääsivät mikroneulaus, eläinten immuunipuolustuksen tuottamat vasta-aineet, mikrobituotteet, pinnallisesti käytettävät täyteaineet ja istukkaperäiset kantasolut (kyllä, luit ihan oikein). 

Puhtia laiskoille soluille

Kun tiede kehittyy, keksitään koko ajan lisää keinoja, joilla ihon kuntoon voidaan vaikuttaa. Mikrobit ja elimistön tuottamat vasta-aineet voivat jonakin päivänä auttaa parantamaan aknen tai psoriasiksen.

Lisäksi Refinery29:n haastattelema ihotautilääkäri ennustaa, että vasta-aineita – joiden talteenottomenetelmissä on perinteisesti ollut isoja eläineettisiä ongelmia – voidaan tulevaisuudessa käyttää ikääntymisen merkkien peruuttamiseen. 

Kuten saatoit arvata, kasvojemme iho ei tarvitse istukasta tai napanuorasta eristettyjä kantasoluja voidakseen hyvin. Juttuun haastatellut ihotautilääkärit kuitenkin väittävät, että kantasolutuotteilla voidaan innostaa ”ikääntyviä tai laiskoja” soluja jakaantumaan, mikä puolestaan saa ihon näyttämään nuoremmalta. 

Ihonhoitoa vai ihonmuokkausta?

Vaikuttaa siltä, että merkittävä osa uusista ihonhoitotrendeistä on itse asiassa yrityksiä saada aikuinen iho näyttämään päiväkoti-ikäisen hipiältä. Nuorekasta ulkonäköä arvostetaan, joten ihonhoidossa – tai paremminkin ihonmuokkauksessa – ei kaihdeta keinoja.

Hehkuvan ja pehmeän vauvaihon tavoittelemisessa ei tietenkään ole mitään väärää. Lähes meikitön ja silti terveenä ja nuorena hehkuva iho on raikas trendi paksujen Instagram-pakkelien aikakaudella, mutta sen saavuttaminen ei ole kaikille mahdollista, ainakaan ilman pistoshoitoja ja mikroneularullia. 

Keski-ikäisen kasvot eivät näytä vauvan naamalta, vaikka olisi lutrannut suojakertoimen 50 aurinkovoiteella aina ennen ulos astumista ja aloittanut silmänympärysvoiteen käytön alakouluun mennessä. 

Täydellisen kiinteän ja nuorekkaan ihon vaatimus on kohtuuton, eikä ratkaisu siihen voi olla istukkaperäinen kantasoluvoide. 

Näyttävä mutta rento kampaus ei vaadi lämpökäsittelyjä tai suurta tuotearsenaalia.

Mitä toivot juhlakampaukselta? Aika moni havittelee näyttävyyttä ja juhlan tuntua, jotakin erilaista kuin tavallisena päivänä. Liian sliipattu ja kireä tukka ei kuitenkaan saisi olla, vaan rentouttakin kaivataan.

Ehkä siksi leteillä viimeistellyistä rennoista nutturoista on tullut niin suosittuja juhlakampauksia. 

Kampaajan tuolissa saat täydellisen kuohkean ja pitävän kampauksen, mutta onnistunut juhlanuttura on mahdollista loihtia myös omaan päähän – jopa ilman etukäteen kihartamista. Hiuslakkaa erityisempiä tuotteita ei tähän nutturaan tarvita. 

Katso videolta, miten letit ja nutturan voi yhdistää tyylikkään rennoksi juhlatukaksi.