Näppylöissä ja niiden puristelussa on aina arpien syntymisen vaara. Kuva: Shutterstock
Näppylöissä ja niiden puristelussa on aina arpien syntymisen vaara. Kuva: Shutterstock

Tohtori Sandra Lee puristelee muiden finnejä työkseen, mutta kehottaa amatöörejä pitämään näpit irti näppylöistä.

Kasvoille ilmestyneitä näppylöitä pitää aina ensin tutkia ja pikkuisen edes koettaa, turskahtaisivatko ne.

Jos eivät, Dr. Pimple Popper eli maailmankuulu finnitohtori Sandra Lee neuvoo pidättäytymään puristelemisesta. Sen sijaan hän kertoi Bustle-sivustolle, miten mitäkin näppytyyppiä kannattaa hoitaa.

P.S. Yllättävän koukuttavia nämä Sandran Youtube-videot. Ällövaroitus!

Mustapäät ja valkopäät

Musta- tai valkopää eli komedo, tuttavallisemmin ihomato. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Mustapää on ihohuokonen, jonka kuolleet ihosolut ovat tukkineet ja joka on auki ihon pinnalta. Kuolleet ihosolut tummuvat, kun ne pääsevät tekemisiin ilman kanssa, mikä aiheuttaa tumman värin. Valkopäät ovat myös komedoja, mutta niitä peittää ihokerros. Ne eivät ole välttämättä yhtä helposti havaittavissa ihon pinnan alta kuin avoimet mustapäät.

Älä puristele, kuuluu tohtori finninposauttelijan eli Sandra Leen neuvo. Jos muodostumassa olevaa komedoa menee sörkkimään, se saattaa parantua hitaammin ja muuttua isommaksi ja äreämmäksi.

Mustapäiden hoitoon on saatavilla paikalliseen käyttöön tarkoitettuja lääkeaineita, joita ihotautilääkärit voivat määrätä. Jos haluaa yrittää hoitaa ihoa ensin käsikauppalääkkeillä, Sandra Lee suosittelee yöksi iholle laitettavaa retinoliseerumia. Retinoli saattaa kuitenkin ärsyttää ihoa, joten sen käytössä kannattaa olla tarkkana. Käytä vain pieni määrä kerrallaan – ja muista aurinkosuoja.

Märkärakkulat ja näpyt

Pustelit tai pustulat ovat märkää sisältäviä pieniä rakkuloita. Iholla voi olla myös näppylä, joissa ei ole märkää, vaan ne esimerkiksi vain punoittavat. Molemmat näppytyypit ovat hieman koholla, ja yleensä kyse on jonkinlaisesta bakteeritulehduksesta. Hoidoksi Sandra Lee määrää asiakkailleen yleensä antibioottivoidetta.

Myös näistä näpyistä olisi parempi pitää näppinsä erossa, jos ne eivät ole vielä muodostaneet kunnollista, puristettavissa olevaa ”päätä”. Syvällä olevia näppyjä puristelemalla voi jopa saada aikaan arpia. Lääkärikäynnin lisäksi hoidoksi voi kokeilla akneiholle tarkoitettuja tuotteita joltakin ihotautilääkäreiden suosittelemalta merkiltä.

Akne ja kystinen akne

Kun kyseessä on varsinainen ihosairaus eli akne tai kystinen akne, finnit ovat kivuliaita ja syvällä ihon pinnan alla. Niiden painaminen sormella sattuu. Suuret näppylät aiheuttavat helposti myös pysyviä aknearpia, joten puristelua parempi ratkaisu on kääntyä suoraan asiantuntijan puoleen.

Nestemäinen mattahuulipuna näyttää parhaimmillaan jumalaiselta, mutta pahimmillaan siltä, että lapsi on päässyt äidin meikkeihin käsiksi.

Supermattainen huulipunalook on trendikäs ja muutenkin aivan paras juttu: se kestää huulilla huomattavasti paremmin kuin tavallinen huulipuna ja näyttää upealta. Kirkkailla väreillä huulista saa  juhlavat, ja vaaleammat sävyt pitävät meikin puolestaan siistinä ja luonnollisena.

Ongelmana vain on, että nestemäistä mattahuulipunaa ei ihan tuosta noin vain levitetä huulille.

Lähes jokainen nestemäisiä huulipunia kokeillut tietää, millainen suo tuotteen käyttäminen voi pahimmillaan olla. Levittäminen sujuu ehkä hyvin, mutta yhtäkkiä väriä levähtääkin ihan väärään paikkaan – eikä sitä saa sormella pyyhkäisemällä enää pois. Lopputulos voi myös olla epätasainen ja kuiva.

Lue myös: Leviääkö huulipuna päivän mittaan? Lainaa apu silmämeikistä

Kyseessä on kieltämättä vaativa meikkituote, mutta se on onneksi mahdollista kesyttää. Kokosimme 6 vinkkiä, joiden avulla aloittelijakin voi saavuttamaan täydellisen mattahuulipunalookin:

1. Kuori ja kosteutat huulet aina ennen huulipunan käyttöä.

Pehmeälle ja kosteutetulle huulelle on huomattavasti helpompi levittää tuotetta kuin kuivalle korpulle. Lisäksi jälki on tasaisempi, kun kuiva iho ei paakkuunnuta huulipunaa.

Lue myös: Rohtuneet ja halkeilevat huulet? Syyllinen saattaa löytyä hammastahnatuubista

2. Testaa ensin vaaleaa sävyä.

Jos mattahuulipunan kanssa on aloittelija, ei kannata ensimmäiseksi tarttua kirkkaan punaiseen tai tummanruskeaan sävyyn. Nudet ja huulien värin kanssa läheiset vaaleanpunaiset ovat varmoja valintoja kokeilijoille: vaikka tulos ei olisi ihan täydellinen, sitä on vaikea huomata.

Lue myös: Nyt on jännä kikka, jolla löydät parhaiten sopivan huulipunasävyn: vilkaise rintaliiviesi sisälle

3. Käytä huultenrajauskynää.

Kuten tavallisenkin huulipunan kanssa, tuotteen levittäminen on huomattavasti helpompaa kun huulet on jo rajattu. Todennäköisyys sille, että nestemäistä väriä leviää ympäri leukaa ja poskia, on myös pienempi. Kynällä kannattaa värittää hiukan myös huulia, jolloin huulipunan ja kynän rajat eivät ole turhan näkyvät.

4. Aloita pienellä määrällä.

Nestemäiset huulipunat ovat yleensä erittäin pigmenttisiä, joten pienellä määrällä saa paljon aikaan. Paksusta kerroksesta tulee helposti epätasainen, ja huulien rajojen sisäpuolella pysyminen on pienen tuotemäärän kanssa helpompaa.

5. Älä hiero huulia yhteen.

Monilla on tapana levittää huulipunaa ensin ylä- tai alahuulelle, sitten hieroa huulia yhteen ja jatkaa sen jälkeen punan levittämistä. Huulien yhteen hierominen kuitenkin häiritsee tuotteen kuivumista, ja huulipunasta tulee herkästi epätasainen: kun hieromisen jälkeen lisää uuden kerroksen huulipunaa jo kuivuneen tuotteen päälle, paakkuinen tulos on lähes taattu.

6. Pidä tehokasta meikinpoistoainetta ja vanupuikkoja lähellä.

Koska nestemäisen huulipunan on kuivuessaan tarkoitus pysyä sitkeästi paikallaan, sotkuja huulten ympäriltä on vaikea saada pois. Jos virheitä sattuu, pyyhkäise huulipuna meikinpoistoaineen ja vanupuikon avulla nopeasti pois. Sen jälkeen peitevoiteella voi korjata meikkivoidetta, jos sitä lähtee puhdistusprosessin aikana iholta.

Lähteet: Glamour, Bustle, Refinery29

Littanat, oudon muotoiset ja sähköiset ”pipohiukset” ovat monien pahin painajainen. Päähineestä ei kuitenkaan ole pakko luopua, kun hallitsee oikeat kikat.

Viilenevä sää vaatii yhä useammin pipon vetämistä päähän aamutuimaan. Harmi vain, että töihin tai kouluun päästyä päähine pitää ottaa pois, ja hiuksiin tuntuu syntyneen ihan uutta elämää – tosin ei kovin haluttua sellaista.

Toisilla hiukset räjähtävät hallitsemattomalle pörrölle, toisilla tukka menee lyttyyn ja sähköiset kiekurat sojottavat sinne tänne.

Ei kuitenkaan syytä huoleen – hiukset ja kampaus ovat pelastettavissa muutamien niksien avulla. Bustle-sivustolla kerrotaan 7 vinkkiä, miten käyttää pipoa ja silti välttyä hiuskatastrofeilta:

1. Kuivaa hiukset aina ennen pipon käyttämistä

Pahin virhe, minkä piponkäyttäjä voi tehdä, on vetää myssy päähän kun hiukset ovat vielä märät. Kun hiukset ehtivät kuivua pipon sisällä, niitä on entistäkin vaikeampi muotoilla halutun näköisiksi. Pahimmillaan hiuksiin muodostuu epämääräisiä laineita ja möykkyjä, joiden taltuttamiseen tarvittaisiin kampaajatason taitoja.

2. Valitse löysempi malli

Mitä tiukempi pipo, sen pahemmat pipohiukset. Koska löysä päähine jättää hiuksille enemmän tilaa eikä litistä niitä, hiukset pitävät myös paremmin muotonsa ja ilmavuutensa.

3. Mieti materiaalia

Istuvuuden lisäksi myös pipon materiaalilla on paljon merkitystä. Karhea päähine tekee hiuksista helposti pörröiset, joten jos mahdollista, kannattaa valita kashmirista, silkistä tai angoravillasta tehty pipo.

4. Muista hiusten kosteutus

Jos ongelmana on erityisesti hiusten sähköisyys, kannattaa muistaa kosteuttaa hiuksia kunnolla. Se onnistuu kosteuttavilla tuotteilla, kuten sampoilla ja hiusnaamioilla, sekä vähentämällä lämpökäsittelyjä, kuten hiusten suoristamista.

Lue myös: Argh, miten kuiva tukka! Näin saat helposti lisää kosteutta

5. Valitse kampaus, joka antaa pahimman pörröisyyden anteeksi

Pientä pörröä ei kannata pelätä, päinvastoin: se voi toimia myös erinomaisena tyylikeinona. Aamulla kuivattuihin hiuksiin voi tehdä esimerkiksi pikaiset letit, ja kun pipon vetäisee työmatkan päätteeksi pois päästä, muutaman siloittavan liikkeen tai liuslakkasuihkauksen jälkeen kampauksessa on juuri sopivaa rentoutta.

Lue myös: Unohda föönaus! Kuumin hiustyyli on nyt luonnollisen pörröinen

6. Käytä muotoilutuotteita

Erityisesti suolasuihke tai muut tekstuuria antavat muotoilutuotteet voivat pelastaa hiukset littanaksi muuttumiselta. Muotoilutuotteiden ansiosta hiukan karheammaksi tulleet hiukset on helpompi pöyhiä takaisin muotoonsa.

7. Pelasta loppupäivä pikakampauksella

Jos muotoilutuotteilla läträämiselle tai lettien teolle ei ole aikaa, on littanat pipohiukset helpointa saada kuntoon pyöräyttämällä ne korkealle nutturalle vähäksi aikaa. Nuttura auttaa tuomaan hiuksiin taas volyymia ja muotoa, kun kampauksen irrottaa pään päältä esimerkiksi tunnin jälkeen.

SeKo

Tekeekö hattu hiuksistasi litteät ja sähköiset? 7 vinkkiä, miten vältyt ”pipohiuksilta”

Odotin että olisi ollut joku idea vaikka että pari paplaria tai kohotinta (jos joku sellaiset on keksinyt) päälihiusten alle, sormikiharat ja miten ne tehdään ja millä välineillä etteivät törrötä pipon sisällä. Kaikilla ei ole pitkää tukkaa ja niillä joilla on, varmaankin tuo kiinno laittoasia on tiedossa. Ainakaan aikuiselle naiselle tässä ei ollut mitään uutta.
Lue kommentti