Hiuslakka soveltuu oikeastaan kaikkeen paitsi syötäväksi. Kuvat: Shutterstock
Hiuslakka soveltuu oikeastaan kaikkeen paitsi syötäväksi. Kuvat: Shutterstock

Hiuslakka pelastaa päivän vaatekaapilla, kynsiä laittaessa ja jopa eräoloissa.

Hiuslakka on todellinen kodin monitoimituote. Paitsi että lakalla voi estää monenlaisia hiuskatastrofeja, sillä voi myös esimerkiksi poistaa tahroja, kiinnittää lyijykynäpiirustuksia ja hätistellä ötököitä. 

Hiuslakka voi toimia paitsi hiuslakkana, myös ainakin näissä 27 muussa tehtävässä:

Pukeutujan pelastaja

1. Housujen vetoketjun jäykistäjä

Suihkaus hiuslakkaa vetoketjun eri osiin auttaa lepsua, helposti avautuvaa vetoketjua pysymään tiukkana, vinkkaa Reader's Digest. Hiuslakka voi siis estää ihmisiä vilauttelemasta alusvaatteitaan julkisella paikalla – ei täysin turha ominaisuus. 

2. Nukanpoistaja

Nukasta pörröisen takin tai neuleen voi koettaa pelastaa talouspaperilla tai kankaanpalalla, johon on suihkutettu hiuslakkaa. Tahmainen lakka houkuttelee nukkapalloja puoleensa, lupaa My Thirty Spot -sivusto

3. Sukkahousujen pelastaja

Sukkahousujen silmäpakoja on jo totuttu korjaamaan värittömällä kynsilakalla, mutta hiuslakka voi ajaa saman asian. Ohuiden sukkahousujen repeytymistä voi myös ennaltaehkäistä suihkauttamalla lakkakerroksen sukkisten pintaan. Seventeen-lehti suosittelee sukkahousujen käyttäjää pitämään matkakokoista lakkapulloa aina laukussaan.

4. Ompelijan avittaja

Tujaus hiuslakkaa jäykistää ompelulangan niin, että se sujahtaa helposti neulansilmään, Stuff-sivustolla neuvotaan.

5. Kenkien liukumisen estäjä

Kenkien sisäpohjia ei aina osata suunnitella niin, että ne eivät liukuisi jatkuvasti. Pohjalliset eivät kaikissa tapauksissa auta, koska ne muuttavat kenkien istuvuutta. Hiuslakalla sen sijaan saa luotua ohuen, liukumista estävän kerroksen kengän sisäpohjaan, More-sivustolla neuvotaan.

6. Kengänkiillotuksen apulainen

Lakka suojelee kostealta säältä paitsi hiuksia, myös kenkiä. Hiuslakalla voi auttaa kenkälankkia pysymään ja kenkiä säilyttämään värinsä pidempään. Lakkaa tulee suihkuttaa kenkiin puhdistuksen ja kiillotuksen jälkeen, ohjeistaa Babble.com.

7. Sähköisyyden poistaja

Reisiin liimautuva hameenhelma tai muu ärsyttävän sähköinen vaate on helppo laittaa aisoihin hiuslakalla. Good Housekeepingin mukaan pieni määrä toimii parhaiten. 

8. Hameenhelman aisoissa pitäjä

Joillakin lyhythelmaisilla vaatekappaleilla on ikävä taipumus hilautua päivän mittaan reittä pitkin ylöspäin. Tähänkin pulmaan auttaa hiuslakka. Gurl.com suosittelee suihkuttamaan lakkaa takapuoleen ja reisiin. Konsti toiminee ainakin sen aikaa, että pääsee vaihtamaan vaatteita.

 

Käsistään kätevän kaveri

9. Lehtien tai kranssin säilyttäjä

Syksyn lehdet ja joulukranssit säilyttävät värinsä hehkuvina pidempään, kun ne käsittelee hiuslakalla. Reader's Digestin mukaan lakkakerros lukitsee kosteuden esimerkiksi jouluisen koristeseppeleen havunneulasiin.

10. Taiteen kiinnittäjä

Hiili-, liitu- ja lyijykynäpiirustusten kiinnittämiseen myydään erityistä suihketta, mutta More-sivuston mukaan hiuslakka ajaa saman asian. Lakan ansiosta piirrokset säilyvät pitkään kauniina eivätkä tahraa yhtä paljon kuin ilman kiinnitystä. 

11. Lahjapaperin luoja

Kiiltävä hiuslakkakerros muuttaa tavallisen paperin tai sanomalehden tyylikkääksi lahjapaperiksi, kertoo Aol.-sivusto. Sanomalehdestä mustekaan ei tarraa sormiin niin helposti käsittelyn jälkeen.

12. Reseptien päällystäjä

Hiuslakalla voi suhauttaa kosteutta hylkivän pinnan vaikkapa talteen leikattuille resepteille ja muille muistiinpanoille, jotka ovat alttiita tahriintumaan, Babble.com neuvoo. 

13. Katuliidun kiinnittäjä

Sekä lasten katuliitutaide että sisustuksen kaunistukseksi liitutaululle kirjoitettu teksti pysyvät paikoillaan pidempään hiuslakkakäsittelyn avulla. Vinkin antoi Good Housekeeping.

 

Kotiapulainen

14. Leikkokukkien säilyttäjä

Hiuslakka antaa leikkokukille yhden lisäpäivän elinaikaa. Suihkuta kukkakimppu lakalla ennen kuin asettelet sen maljakkoon, neuvotaan Stuff-sivustolla.

15. Koirankarvojen poistaja

Huonekaluihin sekä vaatteisiin tarttuneet lemmikkien karvat sekä ihmisten hiukset saavat kyytiä, kun niiden kimppuun käy talouspaperilla tai rätillä, johon on suihkutettu hiuslakkaa. Puhtaanapitoneuvon antoi hair.allwomenstalk.com.

16. Verhojen puhtaanapitäjä

Verhoihin saa One Country -sivuston mukaan likaa hylkivän pinnan, kun niihin suihkuttaa useamman kerroksen hiuslakkaa. Edellisen kerroksen tulee antaa kuivua ennen seuraavan laittamista. 

17. Etiketin poistaja

Sitkeät etiketit ja niiden jälkeensä jättämä tahma hellittävät, kun pulloja ja purkkeja käsittelee hiuslakalla, Little Things -sivustolla neuvotaan.

18. Tahranpoistaja

Seventeen-lehden mukaan hiuslakassa liottaminen tehoaa hyvin huulipunaan ja muihin meikkitahroihin. Meikin lisäksi myös kuulakärkikynän jälkiä voi poistaa huonekaluista ja vaatteista hiuslakan avulla.

 

Selviytymispakkaus

19. Tulen ylläpitäjä

Jos joskus maailmassa sattuisit olemaan eräoloissa hiuslakan ja sytkärin kanssa, saisit niillä tarvikkeilla nuotion sytytettyä – tosin touhu olisi jokseenkin vaarallista. My Thirty Spot vinkkaa, että hiuslakkasuihkauksella voi herätellä hiipuvaa takkatulta kotona, jos on aikuinen ja erittäin varovainen. 

20. Ötökkäsuihke

Hiuslakka soveltuu kärpästen ynnä muiden öttiäisten karkoittamiseen, vinkataan Nest Expressed -blogissa.

 

Kaunistaja

21. Pinnien pidon parantaja

Hiuspinnit pysyvät paremmin tukassa, kun ne suihkuttaa hiuslakalla ennen paikoilleen laittamista, neuvoo One Country.

22. Kynsilakanpoistoaine

Kynsilakan saa alkoholipitoisella lakalla irti paitsi kynsistä, myös huonekaluista, House Beautiful neuvoo.

23. Glitterin kiinnittäjä

Hiuslakalla voi kiinnittää irtohileitä hiuksiin, iholle ja moneen muuhun paikkaan. Askartelussa hiuslakkasuihkaus varmistaa, että glitter pysyy paikoillaan. XO Vain -sivuston mukaan esimerkiksi trendikäs glitterjakaus syntyy helposti hiuslakan avulla.

24. Kuivasampoo

Hiuslakkaa voi käyttää kampauksen tekoon myös vähemmän perinteisellä tavalla, NY Mag vinkkaa. Kuivasampoona lakka toimii, kun sitä suihkuttaa käsiin, hieroo hiusten tyveen ja sitten föönaa tukan ilmavaksi. 

25. Meikin kiinnittäjä

Ei, lakkaa ei missään nimessä kannata suihkuttaa suoraan naamaan, vaikka tavoittelisi kuinka pysyvää lopputulosta. StyleCaster-sivustolla neuvotaan, että hyvän lopputuloksen saa, kun nojaa päänsä takakenoon ja suihkauttaa lakkaa ilmaan kohti kattoa kasvojen yläpuolella. 

26. Pikakuivattaja

Kynsilakka kuivuu nopeammin saatuaan pintaan hiuslakkakerroksen, neuvoo Bustle. Muista suihkuttaa lakkaa tarpeeksi kaukaa.

27. Kulmakarvageeli

Omaa elämäänsä elävät kulmakarvat saa kuriin hiuslakalla. Lakkaa voi kulmiin laittoa varten suihkauttaa joko sormenpäähän tai kulmakarvaharjaan. Gurl.com suosittelee tähän tehtävään lakkaa, jossa on mieto pito.

Upeiden huulien salaisuus on sekä ihonhoidossa että silmää hämäävässä meikissä.

Ohuetkin huulet ovat ihan hyvät huulet, mutta jostakin kumman syystä tällä hetkellä vallalla tuntuu olevan ajatus, että isompi on parempi.

Muhkeammat huulet saadakseen ei kuitenkaan tarvitse mennä pistoshoitoihin, sillä hyvällä hoidolla ja huolellisesti tehdyllä huulimeikillä saa halutessaan roppakaupalla pulleutta.

1. Paras kosteuttaja = silmänympärysvoide

Jos huultensa haluaa näyttävän pulleammilta, kosteutus on olennaista. Mieti vaikka rusinaa; se on viinirypäle, josta kosteus on poistettu.

Vielä huulirasvaakin parempi kosteuttaja saattaa olla silmänympärysvoide. Se on tarkoitettu ohuelle iholle, ja sen koostumus imeytyy tehokkaasti. Hyvän yönaamion saa, kun levittää huulille ja niiden ympärille ensin silmänympärysvoidetta, ja voitelee huulet vielä huulirasvalla, Popsugar-sivuston artikkelissa vinkataan. Jos huulet ovat kuivat ja rohtuneet, kuorinta auttaa voiteita imeytymään ja tekee huulten pinnasta tasaisemman.

Silmänympärysvoide sopii hyvin myös huulimeikin alle, jos huulirasva tekee huulista liian tahmaisen ja liukkaan tuntuiset.

2. Rajaa vaalealla

Tehokas tapa lisätä huuliin muotoja on rajata ne reunojensa ulkopuolelta valkoisella kynällä tai hieman ihon sävyä vaaleammalla peitevoiteella ja häivyttää huolellisesti. Vaalea korostaa ja saa huulet näyttämään pulleammilta – katso vaikka The Beauty Department -sivuston ennen ja jälkeen -kuvat.

Jos haluaa viedä huulicontouringin vielä pidemmälle, alahuulen alle voi lisätä kevyesti tummaa varjostusta. Korostusten ja varjostusten ideana on, että vaalea tuo esiin ja tumma pienentää – niitä yhdistämällä kasvoille voi luoda vaikka minkälaisia muotoja.

3. Meikkaa pulleammiksi

Jos huulet ovat jo valmiiksi suuret, ne näyttävät suurilta myös kirkkailla ja tummilla väreillä maalattuina. Parhaiten huulia pullistaa kuitenkin vaaleus ja kiilto, joten nudesävyt ja huulikiilto ovat aina varmoja valintoja.

Kirkkaanpunaisetkin huulet voi saada suuremmiksi rajaamalla niitä aavistuksen isommiksi ja lisäämällä huulten keskiosaan vaaleutta, joka luo illuusion muodoista. Siihen voi käyttää vaaleampaa huulipunaa, valoa heijastavaa korostustuotetta tai valkoista rajauskynää. 

Marie Claire -sivusto neuvoo punaamaan ensin huulet ja piirtämään sen jälkeen valkoisella meikkikynällä huulten keskiosaan pystysuuntaisen viivan. Kun viivan häivyttää huolelliseti huulipunan sekaan, se vaalentaa punaa huulten keskeltä hieman eli saa aikaan pullistavan efektin.

Kun kynsilakanpoistoaine ei auta, täytyy tarttua mihinkäs muuhunkaan kuin vanhaan kunnon vetyperoksidipulloon.

Värikkäiksi lakatuilla kynsillä on yksi ikävä varjopuoli. Kun lakka poistetaan, kynsiin saattaa jäädä keltainen sävy, johon ei auta huolellinenkaan kynsilakanpoistoaineella hinkkaaminen.

Marie Claire kertoo jutussaan, mikä auttaa: vetyperoksidi.

Dermatologi Dana Sternin mukaan ensin kannattaa kuitenkin selvittää kellastumisen syy. Jos kynnet ovat jatkuvasti keltaiset, syypää ei välttämättä ole kynsilakka. Niin sanottu keltaisten kynsien syndrooma, jossa kynnet ovat paksuuntuneet ja käyrät, voi olla merkki terveysongelmista.

Jos kynnet tuntuvat normaaleilta, kellastumisen aiheuttaja on mitä todennäköisimmin kynsilakka. Värjäytymistä voi ehkäistä käyttämällä aluslakkaa.

Dana Sternin mukaan pieniä värjäytymiä voi yrittää poistaa harjaamalla kynnen pintaa valkaisevalla hammastahnalla ja kostealla kynsiharjalla. Jos se ei auta, hän suosittelee vetyperoksidiliuosta.

Näin kynnet saa valkaistua:

  1. Laita mukin tai kupin pohjalle sen verran vettä, että saat upotettua sormenpääsi nesteeseen. Sekoita joukkoon 3–4 ruokalusikallista vetyperoksidia. Vetyperoksidia myyvät apteekit, joista kannattaa kysyä sopivaa sekoitussuhdetta kynsien turvalliseen valkaisuun, sillä vetyperoksidia voi olla myynnissä erivahvuisina liuoksina.
  2. Upota kynnet liuokseen kahdeksi minuutiksi.
  3. Harjaa kynsien pintaa puhtaalla ja pehmeällä, liuokseen upottamallasi hammasharjalla.
  4. Huuhtele ja kuivaa kädet ja levitä käsivoidetta. Jos värjäytymät eivät poistu ensimmäisellä käsittelyllä, Stern suosittelee liottamaan kynsiä kaksi tai kolme kertaa viikossa, kunnes keltaisuus on poissa.