Aluslakka, pari kerrosta värilakkaa, päällyslakka – kun tarkoitus on rauhoittua, perusteellisuus ja huolellisuus on valttia. Kuva: Shutterstock
Aluslakka, pari kerrosta värilakkaa, päällyslakka – kun tarkoitus on rauhoittua, perusteellisuus ja huolellisuus on valttia. Kuva: Shutterstock

Kauneudenhoito voi olla myös terapeuttista.

Tiskaus-mindfulness ja kävelymeditaatio. Tai vaikka pilkkiminen.

Mielenrauhaa voi etsiä melkein minkä tahansa askareen parista. Miksei siis myös kynsien lakkaamisen?

Elizabeth Logan kirjoittaa Glamour-lehden sivustolla kärsineensä ahdistuksesta kouluvuosinaan. Vaikka muiden asioiden suorittaminen, esimerkiksi opiskelu, tuntui enimmäkseen liian raskaalta, kynsien lakkaaminen toi iltoihin kaivatun rauhoittumishetken. Se oli tarpeeksi pieni tehtävä, jonka tulokset olivat heti nähtävissä.

– En tehnyt kynsitaidetta, koska en halunnut turhautua tai että minun olisi pitänyt keskittyä. Halusin vain sulkea kaiken muun mielestäni, Elizabeth selittää.

Vielä seuraavana päivänäkin lakattujen kynsien näkeminen sai hänet tuntemaan olonsa rauhalliseksi ja onnelliseksi. Tietenkin sen lisäksi, että kynnet näyttivät näteiltä.

Keskittyminen rauhoittaa mielen

Ahdistukseen erikoistunut psykoterapeutti Greta Angert kertoo artikkelissa, että myös hän neuvoo usein asiakkaitaan lakkaamaaan kyntensä. Se on yksi monista, hyödyllisistä selviytymiskeinoista.

– Se, että asettuu lakkaamaan kyntensä on yksinkertainen ele, joka kertoo, että olet tämän arvoinen ja ansaitset tämän, hän selittää.

Myös kauniin värin näkeminen saattaa hänen mukaansa piristää mieltä.

– Naiset myös usein kehuvat toisensa manikyyrejä, eikä pienessä, päivittäisessä itsetunnon vahvistamisessa ole mitään pahaa.

Kynsien lakkaaminen rauhoittaa, koska siinä toistetaan samaa liikettä melko pitkään ja se vaatii keskittymistä. Lakkaushetki tarjoaa siis pakohetken päässä pyörivältä ajatusten hullunmyllyltä.

Näyttävä mutta rento kampaus ei vaadi lämpökäsittelyjä tai suurta tuotearsenaalia.

Mitä toivot juhlakampaukselta? Aika moni havittelee näyttävyyttä ja juhlan tuntua, jotakin erilaista kuin tavallisena päivänä. Liian sliipattu ja kireä tukka ei kuitenkaan saisi olla, vaan rentouttakin kaivataan.

Ehkä siksi leteillä viimeistellyistä rennoista nutturoista on tullut niin suosittuja juhlakampauksia. 

Kampaajan tuolissa saat täydellisen kuohkean ja pitävän kampauksen, mutta onnistunut juhlanuttura on mahdollista loihtia myös omaan päähän – jopa ilman etukäteen kihartamista. Hiuslakkaa erityisempiä tuotteita ei tähän nutturaan tarvita. 

Katso videolta, miten letit ja nutturan voi yhdistää tyylikkään rennoksi juhlatukaksi.

Silmänrajauksissa on muutosvoimaa. Kuvat: Marjut Laukia
Silmänrajauksissa on muutosvoimaa. Kuvat: Marjut Laukia

Silmänrajaus on helppo keino muuttaa koko kasvojen ilmettä, ainakin jos on kärsivällinen ja tarkkakätinen.

Kulmakarvojen kehutaan usein muuttavan koko kasvojen ilmettä, ja niinhän ne tekevätkin – katso vaikka tämä video. Mutta on sitä muitakin meikin osa-alueita, joilla voi vaikuttaa koko olemukseensa. Esimerkiksi silmänrajaus. 

Kokeilimme kuutta erilaista klassista rajausta ja kuvasimme todistusaineiston siitä, miten merkittävästi rajauksella voi vaikuttaa siihen, miltä silmät näyttävät ja miltä koko meikki vaikuttaa.

Katso ja päätä itse, millainen rajaus on imartelevin! Rajausten ulkonäkö toki riippuu erittäin paljon silmien muodosta. Tarkista tästä listasta, millainen rajaus sopii parhaiten silmiesi muotoon.

Vertailukuva

Jotta suuri rajausvertailu olisi uskottava, täytyy tietysti julkaista myös vertailukuva ilman rajauksia. Ripsiväri tosin tuo tummuutta ripsien tyveen.

1. Yläsisärajaus

Testaajan kommentti: Luulin, etteivät silmäni ole herkät, mutta auts! Yläluomen rajaaminen ripsien alapuolelta oli työn ja tuskan takana. Lopputulos kuitenkin palkitsee. Yläsisärajaus on siitä ihana rajaus, että se on helppo saada symmetriseksi.

2. Ohuen ohut rajaus

Testaajan kommentti: Mahdollisimman ohut tussirajaus tuo katseeseen terävyyttä ilman, että silmän muoto muuttuu miksikään. Tämän voisin ottaa arkikäyttöön.

3. Hieman paksumpi rajaus

Testaajan kommentti: Juuri sopivan paksuisen rajauksen luominen vaatii tarkkaa kättä, ja silmän ulkonurkan lähestyessä meinaa mennä sormi suuhun; miten tämän rajauksen saisi päätettyä tyylikkäästi? Lopputulos on kuitenkin nätti. 

4. Kissarajaus

Testaajan kommentti: Klassinen, näyttävä kissarajaus on yksi ikisuosikeistani, mitä meikkiin tulee. Harmi vain, että se ei sovi silmieni muotoon kovin saumattomasti. Rajaus näyttää kuvassa kivalta, mutta kun suljen silmäni, rajauksen yhtenäinen linja on mennyttä. 

Vaikka olen perehtynyt koottuihin kissarajausvinkkeihin, menee tämän rajauksen tuhraamiseen testin pisin aika. 

5. Alasisärajaus

Testaajan kommentti: Sisärajaus alaluomelle on lastenleikkiä yläluomen sisäpinnan rajaamiseen verrattuna. Koska silmämeikkikynästä ei lähde tarpeeksi väriä, taputtelen päälle geelimäistä rajausväriä. Tulos on intensiivinen – vähän liiankin.

6. Smoky eye -rajaus ylä- ja alaluomella

Testaajan kommentti: Nämä rajauskynällä ja luomivärillä luodut sumusilmät ovat niin voimakkaat, että iiriksetkin näyttävät tavallista kalpeammilta. Smoky eye -rajaus voisi toimia vahvan juhlameikin parina. Ainakin kulmakarvat pitäisi piirtää tummemmiksi.

Ruskealla rajauskynällä ja luomivärillä toteutettuna tämä meikki  näyttäisi paljon luontevammalta. Jos taas haluaisin seurata trendejä, lisäisin tähän lookiin vielä vähän kiiltoa.