Säästät tilaa ja rahaa, kun käytät jo omistamiasi meikkituotteita aiempaa monipuolisemmin. Poimi vinkit!

Loppuiko kulmakynä, särkyikö poskipuna? Uusia ei välttämättä ole pakko hankkia, sillä meikkipussista todennäköisesti löytyy jo valmiiksi korvaajat niille. Vaikka meikkituotteen kyljessä lukisi yksi käyttötarkoitus, siitä ei kannata välittää.

Vaikka jokaiseen tarkoitukseen varmasti löytyy täsmätuote, niistä monet on usein tehty pitkälti samoista ainesosista – esimerkiksi puuterimaisissa meikkituotteissa merkittävin ero on yleensä väri.

Näistä vinkeistä on hyötyä myös matkalle lähtiessä. Kun yhdellä tuotteella voi hoitaa useamman homman, kannettavaa kertyy vähemmän ja laukkuun jää tilaa myös tuliaisille.

Tässä tuotteita, joita ilman pärjää aivan hyvin:

1. Kulmaväri

Viistopäisellä siveltimellä levitetty mattaluomiväri tai aurinkopuuteri ajaa saman asian, jos sattuu vain omistamaan sopivan sävyn. Viileät, harmahtavanruskeat sävyt ovat yleensä varmempi valinta kuin lämpimän punertavat. Etenkin vaaleahipiäisellä lopputuloksestakin tulee pehmeämmän näköinen puuterimaisella tuotteella. Päälle voi sipaista kulmakarvageeliä tai -vahaa (tai huulirasvaa) pitämään haituvat paikallaan ja tuomaan aavistuksen kiiltoa.

2. Luomivärin pohjustusaine

Moni Youtuben kauneusvloggaajista suosii silmäluomien pohjustuksessa peitevoidetta. Jos silmäluomet eivät ole kovin rasvoittuvat, erityistä pohjustusainetta ei välttämättä tarvitse. Ohut kerros peiteainetta piilottaa silmäluomien sävyerot ja puuterilla kiinnitettynä se antaa hyvän pohjan silmämeikille. Silmäluomet voi pohjustaa myös voidemaisella luomivärillä.

3. Hohtava korostusväri

Vaalea, samppanjansävyinen luomiväri saa poskipäät hehkumaan ihan yhtä loistavina kuin korostuspuuterikin. Isoja kimallehippusia sisältäviä tuotteita kannattaa kuitenkin välttää ja valita niiden sijaan mahdollisimman hienojakoinen hohdeluomiväri.

4. Luomivaon häivytyssävy

Omaa ihonsävyä pari astetta tummempi mattaluomiväri on usein tarpeen silmämeikissä, sillä se auttaa muita sävyjä häivyttymään paremmin keskenään, mutta erillistä värinappia ei ole pakko hankkia – aurinkopuuteri toimii usein hyvin luomivaossa. Sama sävy poskilla ja silmissä myös tekee meikistä yhtenäisen.

5. Meikin viimeistelysuihke

Juuri puuteroitu iho saattaa näyttää hieman liian mattaiselta, ja ongelmaan auttaa tietenkin hehkua lisäävä viimeistely- tai kiinnityssuihke. Jos meikin kestoa ei ole tarpeen pidentää suihkeen avulla, vesi suihkepullossa riittää poistamaan puuterimaisuuden iholla. Vanhan, tyhjentyneen viimeistelysuihkepullon voi siis aivan hyvin täyttää hanavedelle sen sijaan, että ostaisi uuden tuotteen.

6. Voidemainen poskipuna

Useimmilla on kosmetiikkapussukassaan huulipuna jos toinenkin. Sormenpäällä sitä voi levittää ohuen kerroksen myös poskille, jolloin erillistä voidemaista punaa ei tarvitse hankkia tai kuljettaa mukana. Poskipunasta tulee kestävä, kun voidemaisen punan päälle levittää vielä puuterimaista. 

7. Nestemäinen tai geelimäinen rajausväri

Hätätapauksessa sen voi korvata ripsivärillä: ota ripsariharjasta väriä rajaussiveltimeen ja piirrä rajaukset tavalliseen tapaan. Jos pidät värikkäistä rajauksista, myynnissä on geelimäisiä tuotteita (esimerkiksi Inglotin Duraline ja Make Up Storen Blend & Fix), joilla puuterimaisen luomivärin voi muuttaa voidemaiseksi – ja yhtäkkiä rajausvärien valikoima kasvaakin kaikkien omistamiensa luomivärien verran.

+ Selluliittivoide

On aikalailla turha toivo, että muhkuroista pääsisi eroon rasvaamalla – iho toki saattaa tuntua rasvaamisen jälkeen miellyttävämmältä. Ruokavaliota ja liikuntaa voi sen sijaan kokeilla ratkaisuksi.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, voit tilata sen kautta lehden maksuttoman näytenumeron kotiisi.

Silmänrajauksissa on muutosvoimaa. Kuvat: Marjut Laukia
Silmänrajauksissa on muutosvoimaa. Kuvat: Marjut Laukia

Silmänrajaus on helppo keino muuttaa koko kasvojen ilmettä, ainakin jos on kärsivällinen ja tarkkakätinen.

Kulmakarvojen kehutaan usein muuttavan koko kasvojen ilmettä, ja niinhän ne tekevätkin – katso vaikka tämä video. Mutta on sitä muitakin meikin osa-alueita, joilla voi vaikuttaa koko olemukseensa. Esimerkiksi silmänrajaus. 

Kokeilimme kuutta erilaista klassista rajausta ja kuvasimme todistusaineiston siitä, miten merkittävästi rajauksella voi vaikuttaa siihen, miltä silmät näyttävät ja miltä koko meikki vaikuttaa.

Katso ja päätä itse, millainen rajaus on imartelevin! Rajausten ulkonäkö toki riippuu erittäin paljon silmien muodosta. Tarkista tästä listasta, millainen rajaus sopii parhaiten silmiesi muotoon.

Vertailukuva

Jotta suuri rajausvertailu olisi uskottava, täytyy tietysti julkaista myös vertailukuva ilman rajauksia. Ripsiväri tosin tuo tummuutta ripsien tyveen.

1. Yläsisärajaus

Testaajan kommentti: Luulin, etteivät silmäni ole herkät, mutta auts! Yläluomen rajaaminen ripsien alapuolelta oli työn ja tuskan takana. Lopputulos kuitenkin palkitsee. Yläsisärajaus on siitä ihana rajaus, että se on helppo saada symmetriseksi.

2. Ohuen ohut rajaus

Testaajan kommentti: Mahdollisimman ohut tussirajaus tuo katseeseen terävyyttä ilman, että silmän muoto muuttuu miksikään. Tämän voisin ottaa arkikäyttöön.

3. Hieman paksumpi rajaus

Testaajan kommentti: Juuri sopivan paksuisen rajauksen luominen vaatii tarkkaa kättä, ja silmän ulkonurkan lähestyessä meinaa mennä sormi suuhun; miten tämän rajauksen saisi päätettyä tyylikkäästi? Lopputulos on kuitenkin nätti. 

4. Kissarajaus

Testaajan kommentti: Klassinen, näyttävä kissarajaus on yksi ikisuosikeistani, mitä meikkiin tulee. Harmi vain, että se ei sovi silmieni muotoon kovin saumattomasti. Rajaus näyttää kuvassa kivalta, mutta kun suljen silmäni, rajauksen yhtenäinen linja on mennyttä. 

Vaikka olen perehtynyt koottuihin kissarajausvinkkeihin, menee tämän rajauksen tuhraamiseen testin pisin aika. 

5. Alasisärajaus

Testaajan kommentti: Sisärajaus alaluomelle on lastenleikkiä yläluomen sisäpinnan rajaamiseen verrattuna. Koska silmämeikkikynästä ei lähde tarpeeksi väriä, taputtelen päälle geelimäistä rajausväriä. Tulos on intensiivinen – vähän liiankin.

6. Smoky eye -rajaus ylä- ja alaluomella

Testaajan kommentti: Nämä rajauskynällä ja luomivärillä luodut sumusilmät ovat niin voimakkaat, että iiriksetkin näyttävät tavallista kalpeammilta. Smoky eye -rajaus voisi toimia vahvan juhlameikin parina. Ainakin kulmakarvat pitäisi piirtää tummemmiksi.

Ruskealla rajauskynällä ja luomivärillä toteutettuna tämä meikki  näyttäisi paljon luontevammalta. Jos taas haluaisin seurata trendejä, lisäisin tähän lookiin vielä vähän kiiltoa.

Hikitreenin ja hyvältä näyttävien hiusten yhdistäminen ei ole mikään ihan helppo nakki.

Aivan kuin ajan raivaaminen liikunnalle ei olisi tarpeeksi vaikeaa – sen lisäksi pitäisi vielä ehtiä käydä suihkussa ja pestä ja laittaa hiukset. Etenkin pitkätukkaisella jälkimmäiseen vierähtää helposti tovi jos toinenkin.

Jos on hikoillut rankasti, hiusten pesemättä jättäminen on harvoin vaihtoehto. Hätätapauksessa saattaa riittää, että föönaa hikisen kuontalon kuivaksi, mutta kovin kannattava ratkaisu se ei pidemmän päälle ole.

– Hiki saattaa tukkia päänahan huokosia ja aiheuttaa päänahan kuivumista sekä heikentää hiusten kasvua, hiusstylisti Giovanni Vaccaro kertoo StyleCaster-sivuston haastattelussa.

Katso jutustamme vinkit, joiden avulla föönaat hiukset nopeammin kuiviksi. Paljon treenaaville ja hikoileville Vaccaro suosittelee myös säännöllistä päänahan kuorintaa.

Hoida hiuksia samalla kun treenaat

Kun hiukset on pakko pestä jumpan jälkeen, Vaccarolla on ovela ajansäästövinkki kiireisille – hiusnaamion tai -öljyn levittäminen kuontaloon jo ennen treeniä! Nappaat kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun levität aavistuksen kostutettuihin hiuksiin hoitoaineen, laitat ne nutturalle ja lähdet kolisuttelemaan painoja. Muista vain pitää hoitotuotteen määrän kohtuullisena ja varoa sotkemasta välineitä hiuksillasi.

Kevyesti treenaava pääsee vähemmällä. Jos pää ei ole kovin hikinen, Vaccaro antaa luvan jatkaa päivää pesemättä hiuksia. Hiusstylisti Dana Tizzo suosittelee samaisessa StyleCasterin jutussa levittämään hiusten tyveen kuivasampoota jo ennen treeniä, jotta kosteus ei siirry päänahasta hiuksiin.

Hyvä kampaus treeneihin on poninhäntä tai nuttura korkealla päälaella. Hiusrajassa olevien haituvien kostumista ja pörröttymistä voi yrittää estää hikitreeniin tarkoitetun hiuspannan avulla.