Helka Beltillä menee nyt hyvin, mutta aallonpohjakin on nähty. Kuva: Panu Pälviä
Helka Beltillä menee nyt hyvin, mutta aallonpohjakin on nähty. Kuva: Panu Pälviä

Pitkän sairastamisen jälkeen bloggaaja päätti, että aikaa ei enää saa mennä hukkaan. Hyviä asioita alkoi tapahtua.

Vähän yli vuosi sitten Helka Beltin elämässä ei ollut mikään hyvin: nivelkivut olivat saaneet kädet toimintakyvyttömiksi, ja polvetkin alkoivat oireilla. Omalääkäri määräsi yhä uudestaan tulehduskipulääkkeitä, jotka eivät auttaneet. Terveyden lisäksi myös talous romahti pitkän sairausloman takia: 80-prosenttista työaikaa tekevä Helka putosi Kelan päivärahalle, ja tuloista tippui vielä parikymmentä prosenttia.

– Fyysinen kunto sen kun huononi, rahat olivat loppu, enkä pystynyt oikein enää hoitamaan 3-vuotiasta lastani. Tilanne meni pahemmaksi kuukausi toisensa perään.

Neljän kuukauden kituuttamisen jälkeen Helka sai vihdoin ajan reumatologille, joka löysi toimivat lääkkeet. Olo alkoi helpottua. Ankea kausi toimi myös yhden sortin herätyksenä.

– Kun selvisin siitä syksystä, aloin miettiä, että miksi siedän elämässäni niin montaa asiaa, joista en tykkää. Päätin, että nyt alan tehdä niille jotain. Fyysinen sairaus voi iskeä milloin vain – en halua, että aikaa menee enää hukkaan merkityksettömään nysväämiseen.

Pois Nurmijärveltä, kiitos

Helka listasi muutettavat asiat: 1,5 tunnin työmatka Nurmijärveltä Helsinkiin. Ainainen rahapula, joka johtui pienen palkan ja 80-prosenttisen työajan yhdistelmästä. Asuinpaikka – hän vihasi Nurmijärven-kämppäänsä ja oli jo pitkään halunnut muuttaa pääkaupunkiseudulle.

– Vanhempi lapseni asuu isänsä luona Espoossa, ja halusin lähemmäs häntä. Nurmijärvellä taas asui 3-vuotias poikani vuoroviikoin minun ja isänsä luona. Ajattelin, että pojan takia en voi muuttaa kauemmas.

Helka ei halunnut, että Nurmijärvellä asuva lapsi kävisi vuoroviikoin kahdessa eri päiväkodissa. Mutta tilanne ei sitten ollutkaan niin vaikea järjestää kuin olisi voinut luulla: lapsen isä totesi, että voi aivan hyvin ajaa omilla viikoillaan pojan pääkaupunkiseudulle hoitoon. Kannatti kysyä!

”Kun selvisin siitä syksystä, aloin miettiä, että miksi siedän elämässäni niin montaa asiaa, joista en tykkää.”

Kun epäkohtiin kävi käsiksi, asiat alkoivat järjestyä. Uusi, kiva asunto Helsingistä löytyi kuin johdatuksena. 

– Vilkaisin töistä lähtiessä Oikotietä ja huomasin täydellisen asunnon, josta oli näyttö samana päivänä. Sain järjestettyä itseni näyttöön ja sain kämpän. Seuraavana päivänä se ei taatusti enää olisi ollut vapaana.

Entäs raha-asiat? Helka otti asian töissä puheeksi. Työnkuvaan tehtiin muutoksia, järjestettiin koulutusta haastavampiin tehtäviin ja Helka siirtyi tekemään 100-prosenttista työaikaa.

– Lisäksi aloin etsiä kirjoitushommia. Olen aina halunnut kirjoittaa, ja perustin blogin. Se sai lukijoita, ja pääsin Vauvalle bloggaamaan palkkiota vastaan. Myös muita kirjoitusprojekteja on tulossa. Luulen, että aika monella meistä on jokin taito, jota voisi hyödyntää taloudellisesti. Käsityötaitoja? Mahdollisuus opettaa muita? Kannustan kokeilemaan!

Yksi asia kerrallaan

Parempi rahatilanne, mukava asunto, kivempi elämä… kuulostaako yksinkertaiselta? Helkan mukaan tarinan opetus ei ole, että ”Elämäsi voi parantua, kun vain päätät niin”.

– Ratkaisun avain oli se, että kirjasin ylös ne asiat, joihin halusin muutoksia. Fyysiseen sairauteen en voi vaikuttaa, mutta muihin ongelmiin voin! Sitten aloin etsiä ratkaisuja yksi kerrallaan. Aiemmin olin piiloutunut sen taakse, että liian vaikeaa, ei pysty.

Kaksi lasta kahden eri isän kanssa kahdella paikkakunnalla takaa sen, että säätäminen ei Helkan elämässä lopu. Helsingissä asuminen on kuitenkin helpottanut elämää, koska tukiverkot ovat nyt lähempänä.

”Minulla oli mukana myös paljon onnellisia sattumia.”

–  Minulla oli mukana myös paljon onnellisia sattumia. Sain sattumalta kivan asunnon kivalla paikalla, ja minulle löytyi lääke, joka auttoi nivelkipuihin. Lisäksi työpaikkani on joustava, ja lukijat löysivät blogini

Tällä hetkellä Helkasta tuntuu, että jos jokin uusi takaisku tulee, koko elämä ei luhistu: sitä pitää kasassa entistä useampi tukipilari. Vähän aikaa sitten hän istui luennolla ja löysi kalenterinsa takaa kirjoittamansa puoli vuotta sitten kirjoitetut listat otsikoilla ”Mikä mättää” ja ”Mitä haluaisin”.

– En muistanut koko listoja! Mutta kun luin ne, huomasin, että olin saanut haluamani asiat.

Tällä hetkellä Helkalla on uusi projekti: kunnon kohotus. Häntä alkoi tympiä se, ettei hän pääse päiväkodin pihalle mäen päälle hengästymättä.

– Olin ajatellut liikunnastakin, että en voi, koska on tämä nivelsairaus. Mutta voinhan mä itse asiassa vaikka mitä. 

Vierailija

Vuosi sitten Helka sinnitteli Kelan päivärahalla – sitten hän teki kaksi listaa, jotka muuttivat koko elämän

Hienoa,että olet jaksanut nousta pohjalta. Kuulostat positiiviselta ihmiseltä. Onko sairautesi nivelreuma? Tuo kovasti yleistyvä pikkupiru:( oletko saanut apuja ruokavaliomuutoksella? Tuttavani kävi MSAS-analyysissa joka kartoitti ruoka-aineet jotka eivät hänelle sopineet ja hänen oireet hävisi kokonaan,eikä ole lääkkeitä enää käytössä. Suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Kaikkea hyvää sinulle!
Lue kommentti
Vierailija

Vuosi sitten Helka sinnitteli Kelan päivärahalla – sitten hän teki kaksi listaa, jotka muuttivat koko elämän

Onnea ja onnistumisia Helkalle! Elämässä pitää katsoa tarpeeksi pitkälle, niin jaksaa myös vastoinkäymisiä. Sairastan itsekin reumaa ja käteni ovat CRPS n ja nivelkulumien takia huonossa kunnossa. Onneksi lääkkeet sekä säännöllinen kuntoilu auttavat pahimman yli. Minulla on vakkarityössä 70 % työaika ei niinkään omasta tahdostani. En jaksanut jäädä osa-aikaistamistani suremaan, vaan perustin sivutoimeksi yrityksen. Nyt tulossa ensimmäiset kunnon kaupat ja tulevaisuus näyttää lupavalta. Ensi...
Lue kommentti

Kolme Me Naisten kyselyyn vastannutta kertoo, millaista on, kun on pakko tehdä useampaa työtä.

Noin 150 000 ihmistä. Sen verran Suomessa on Eurostatin tilastojen mukaan ihmisiä, jotka tekevät työtä vähintään kahdelle työnantajalle. Tosin sitä, kuinka moni todellisuudessa tekee enemmän kuin yhtä työtä, ei tiedetä tarkalleen, koska Tilastokeskus ei asiaa ole selvittänyt. Joillekin useamman työn tekeminen on oma valinta, mutta moni tekee useampaa työtä siksi, että on käytännössä pakko. 

Satu Leinonen ja Sirpa Heino kertoivat muutama vuosi sitten Me Naisten haastattelussa, että tekevät kahta työtä siksi, että yhdestä työstä saadut tulot eivät riitä elämiseen.


”Tämä kierre on jatkunut jo vuosia.”

Kysyimme hiljattain Me Naisten lukijoilta, onko heillä samankaltainen tilanne kuin Sirpalla ja Sadulla. Nimimerkki Orja, 28, kertoi tekevänsä neljää-viittä työtä.

– Kaikki työpaikkani ovat nollatuntisopimuksia. Työskentelen baarissa, kulttuurialalla sekä kaupassa kahdessa eri liikkeessä – eli käytännössä minulla on neljä työpaikkaa. Tai periaatteessa viisi, sillä baarin yhteyteen avattiin juuri ruokaravintola, jossa käyn joskus tuuraamassa, hän kertoo.

”Sovitellun päivärahan hakeminen joka kuukausi on vaikeaa.”

Nimimerkki Orjan rahat eivät silti riitä elämiseen.

– Tämä kierre on jatkunut jo vuosia, eikä mistään työpaikasta ole siunaantunut mahdollisuutta vakihommaan – ei edes osa-aikaisena. Joudun hakemaan myös soviteltua päivärahaa Kelasta. Etuuden hakeminen joka kuukausi on vaikeaa. Kun työpaikkoja on monia, myös palkanmaksupäivia ja palkkakuittuja on monia. Kelassa ei oikein ymmärretä sitä.

Tunnit eivät riitä

Myös 61-vuotias, nimimerkkiä Hazlett155 käyttävä vastaaja tekee kahta työtä. Hänen päätyönsä on opettaa lukiossa. Sopimus on vakituinen nollatuntisopimus.

”Joskus on valittava, minkä laskun maksan eräpäivänä.”

– Opetustyön lisäksi istun illat tekemässä puhelinhaastatteluja. Teen niitä myös joskus lauantaisin ja sunnuntaisin. Teen kahta työtä, koska on pakko. Opetustyöstä saatu liksa ei riitä laskuihin ja elämiseen.

Kahdesta työstä huolimatta Hazlett155 rahat eivät aina tahdo riittää laskujen maksamiseen.

– Joskus on valittava, minkä laskun maksan eräpäivänä ja minkä myöhemmin.

Nollasopimuksella paahtaminen raskasta

Muun muassa SAK on kritisoinut nollatuntisopimuksia siitä, että työntekijä on heikossa asemassa työnantajaansa nähden. Esimerkiksi puutteellinen työsuhdeturva ja epäselvyydet palkanmaksussa ovat ongelmallisia. Joidenkin opiskelijoiden tilanteeseen nollasopimukset saattavat sopia, mutta nimimerkki Orja ei näe niissä juuri mitään hyvää.

”Kun ei saa tehdä täysiä tunteja, ei työkokemustakaan kartu miltään alalta paljoa.”

– Jotkut puolustavat nollasopimuksia sillä, että näin saa jalkaa ovenrakoon. Tämä on pötyä! hän sanoo.

Orjan kokemuksen mukaan lukuisat nollasopimukset ja lyhyet työsuhteet eivät näytä hyvältä cv:ssä.

– Kun ei saa tehdä täysiä tunteja, ei työkokemustakaan kartu miltään alalta paljoa. Olen ollut vuodesta 2015 samassa paikassa "extraajana", mutta tätä ei katsota niin, että minulla olisi kohta kolmen vuoden ajalta työkokemusta niistä hommista. En voi neuvotella palkastakaan, kun se on aina ja joka paikassa, vuodesta toiseen se minimi – jos aina sitäkään, hän kertoo.

”Jos sairastun, menetän vuorot ja palkan.”

Häntä harmittaa myös se, ettei yhdessäkään työpaikassa pääse osaksi työyhteisöä.

– Näen muita niin epäsäännöllisesti, ettei siinä pääse tutustumaan. Lisäksi olen töissä yleensä kiireaikoina, jolloin ei ole aikaa jutella.

Nimimerkki Orja jää paitsi myös työterveydestä, pikkujouluista, virkistymispäivistä ja koulutuksista.

– Jos sairastun, menetän vuorot ja palkan.

”Olisipa ihanaa, kun olisi joskus palkallinen loma.”

Hänen haaveenaan on vakituinen työsopimus täysillä tunneilla.

– Silloin tietäisin, paljonko saan palkkaa ja milloin on töitä. Voisi vähän suunnitella elämää. Nykyään pitää olla aina valmis lähtemään töihin. Ja olisipa ihanaa, kun olisi joskus palkallinen loma!

– Tuntuu, ettei minulla ole ihmisarvoa. Tätä jaksaa vain sen vähäisen rahan takia, mitä tästä saa. Ja sen takia, ettei tarvitse hävetä sitä, että pitäisi kertoa olevansa työtön.

Perhe kärsii

Kyselyyn vastanneen 36-vuotiaalla Niinalla ei nollatuntisopimusta ole, mutta hän tekee silti kahta työtä. Niina on kätilönä synnytysosastolla, mutta tekee myös siivouskeikkoja.

– Kätilön palkka ei riitä perheen elättämiseen. Miehelläni oli nuorempana oma yritys, joka meni konkurssiin. Hän maksaa raskaita ulosottojamaksuja joka palkastaan. Lapsia meillä on neljä.

Niinan nykyinen kolmivuorotyö on raskasta – ja myös hankalaa perheelliselle.

”Yhteinen aika perheen kanssa on vähissä.”

– Yhteinen aika perheen kanssa on vähissä. Kolmivuorotyö väsyttää – ja tämän päälle pitää jaksaa siivouskeikat. Olen välillä äreä äiti ja iloton. Kaikkia laskuja emme saa mitenkään maksetuksi ajallaan, mutta pysymme joten kuten leivänsyrjässä kiinni, Niina sanoo.

Hän haaveilee yhdestä työpaikasta, josta saatu palkka riittäisi perheen elättämiseen.

– Olisinpa opiskellut hyväpalkkaiseen ammattiin enkä mennyt kutsumuksen perässä. Toivon, että kätilön työstä maksettaisiin reilusti parempaa palkkaa – työn vaativuuden mukaan.

– Toivon löytäväni yhden työn, josta maksetaan parempaa palkkaa. Toivottavasti sellainen löytyy ennen kuin lapseni muuttavat kotoa. En haluaisi, että he muistavat vain sen, ettei äiti ollut ikinä kotona.

Työelämässä tapahtuva syrjintä koskettaa kaikenikäisiä naisia myös tasa-arvon mallimaassa. 

Suomesta puhutaan usein tasa-arvon mallimaana. Ei ehkä pitäisi. 

– Arkipäivän töissä on aika lailla syrjiviä käytäntöjä, vaikka lainsäädäntö on hyvä, sanoo Marjut Jyrkinen, työelämän tasa-arvon tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Helsingin yliopistosta.

Jyrkinen on tutkinut skotlantilaisen kollegansa Linda McKien kanssa sitä, miten sukupuoli vaikuttaa johtajanaisiin työelämässä. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaan WeAll-hankkeeseen kuuluvassa tutkimuksessa haastateltiin eri-ikäisiä johtajanaisia Suomesta ja Skotlannista ja seurattiin naisten ryhmäkeskusteluja.

Tulokset ovat hätkähdyttäviä.

Jyrkisen ja McKien tutkimuksen mukaan johtajanaiset – siis ne naiset, jotka ovat korkeassa asemassa ja vakaassa työsuhteessa – kohtaavat pitkin uraansa ikään ja sukupuoleen liittyvää syrjintää. Oletettavasti pätkätyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden työmarkkinoilla heikossa asemassa olevien naisten kokemukset ovat vielä ikävämpiä kuin pomonaisten. 

Tutkimuksessa tuli ilmi monenlaisia syrjiviä käytäntöjä. Mukana olleet johtajanaiset olivat kokeneet esimerkiksi ulkonäköön liittyvää kommentointia, painetta näyttää tietynlaiselta, tytöttelyä ja ohi puhumista. Aina syrjintä ei kohdistunut naiseen itseensä, mutta oli silti epämiellyttävää. 

– Eräs suomalainen haastateltava kertoi, kuinka johtajamiehet puhuivat ylenkatsoen muista naisista, että sihteereillä pitää olla hyvät sääret, pitää olla nätti ja noheva, Jyrkinen kertoo. 

Kuka syrjii pomoa?

Sukupuoleen liittyvä syrjintä, epäasialliset kommentit ja seksuaalinen häirintä liitetään usein valta-asemaan ja sen väärinkäyttöön; yleensä esimies syrjii alaistaan eikä toisin päin. Kuka siis syrjii, kommentoi ja häiritsee pomonaisia?

– Valtaosa tutkimuksessa mukana olleista haastateltavista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää, iän suhteen syrjiviä käytäntöjä ja epäsopivaa kommentointia miesten taholta. Kommentteja tuli kollegoilta, pomoilta ja asiakkailta. Yhdelle nelikymppiselle naiselle jopa alainen oli huomauttanut, että olet vähän passé, Jyrkinen sanoo. 

– En sano, etteikö miehiä syrjittäisi, mutta dynamiikka voi olla toisenlainen, hän lisää.

”Jos nelikymppiset ottivat jämäkästi kantaa, heille sanottiin, että taitaa olla menopaussi tulossa.”

Sukupuoleen ja ikään liittyvä paine ei Jyrkisen ja McKien tutkimuksen mukaan kuitenkaan tullut ainoastaan miehiltä. Yksi haastateltavista esimerkiksi paheksui nuorempien naiskollegoidensa tapaa pukeutua ja meikata. 

– Feministinä oli ikävä huomata, että itsekontrollointia tehdään myös toisten naisten vuoksi. Naiset kokivat, että naisetkin tarkkaillivat heitä – ja he myös tarkkailivat itseään. 

Koskee kaikenikäisiä

Marjut Jyrkinen on tutkinut myös sukupuolistunutta ikäsyrjintää eli sitä, miten ikä ja sukupuoli vaikuttavat naisten kohteluun työpaikoilla. Tutkijan ennakko-oletus oli, että sukupuolistunut ikäsyrjintä kärjistyy 50–60 ikävuoden tiimoilla. 

Se ei ollut kuitenkaan koko totuus.

– Harmillista kyllä, haastateltavat kokivat paineita aika monessa elämänvaiheessa, Marjut Jyrkinen toteaa.

Nuoret naiset kärsivät tytöttelystä. Kolmikymppiset lapsettomat kokivat, että heihin kohdistui epäluuloja, jotka vaikeuttivat uraa:

– Vaikka raskaussyrjintä on ollut laissa kiellettyä iät ja ajat, he kokivat, ettei heitä ylennetty, koska oli pelko, että he tulevat raskaaksi.

Nelikymppisten ja sitä vanhempien kohdalla taas jouduttiin toiseen ääripäähän.

– Nelikymppisillä alkoi olla itsevarmuutta ja kokemusta työelämästä, mutta jos he ottivat jämäkästi kantaa, heille sanottiin, että taitaa olla menopaussi tulossa. 

”Hirveän usein suomalaisilla oli niin, että he pyrkivät viimeiseen asti väistelemään ja kontrolloimaan itseään, ettei vain tulisi syyllistystä eikä olisi mitenkään provosoiva.”

Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat kokivat myös teknologiataitojen vähättelyä. 

Vanhimmat haastateltavat kokivat syrjintää, mutta Jyrkinen kertoo, että he suhtautuivat siihen nuorempia rohkeammin.

– He eivät olleet musertuneita, vaan kokivat voimaantumista siitä, että heillä oli jo niin paljon kokemusta. He ajattelivat, ettei heitä ihan äkkiä säikäytetä.

Juuri sopivaa käytöstä etsimässä

Marjut Jyrkinen ja Linda McKie löysivät tutkimuksessaan muutaman erilaisen käyttäytymismallin, joita johtavassa asemassa olevat naiset toistivat kohdatessaan epämiellyttäviä tilanteita ja kommentteja. 

Moni naisista koetti yksinkertaisesti parhaansa mukaan väistää ja välttää tilanteet. Osa pyrki tähän pukeutumalla ja laittautumalla juuri sopivan nuorekkaasti mutta ei kuitenkaan liian vapaamuotoisesti, jotta mitään sanomista ei tulisi.

– Hirveän usein suomalaisilla [naisilla] oli niin, että he pyrkivät viimeiseen asti väistelemään ja kontrolloimaan itseään, ettei vain olisi mitenkään provosoiva. 

Avoimen naisellisuuden lisäksi myös liian miehekäs ja jämäkkä tyylikin koettiin riskiksi: jämäkästi käyttäytyvää naista saatettiin pitää ”kauheana määräilijänä”. 

Niinpä naiset joutuivat käyttämään paljon aikaa ja energiaa löytääkseen hyväksytynlaisen tavan olla, käyttäytyä ja pukeutua. 

– Ettei tulisi ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan, Jyrkinen kuvailee.

– On varsin vaikea kuvitella, että tavallinen valkoinen heteromies käyttäisi hirveästi aikaa siihen, että mikä on sopiva tyyli, olemus, käyttäytyminen ja pukeutuminen.

Tapauksia viedään harvoin eteenpäin

Jyrkisen mukaan osa naista kesti kohtaamaansa syrjintää huumorin ja vertaistuen avulla. Harva vei tapauksia eteenpäin omalle esimiehelleen – ja jos vei, vastaanotto oli Jyrkisen mukaan tyypillisesti toppuutteleva.

– Sellaisessa tapauksessa, että oli puhuttu lähipomon kanssa, reaktio oli, että hankala juttu, mutta jos tässä nyt löydettäisiin joku tapa olla...

Jyrkinen harmittelee, että monella työpaikalla tasa-arvo jää muiden asioiden jalkoihin. Vaikkapa tasa-arvosuunnitelma voi olla tehtynä, mutta sitä ei oikeasti käytetä ja seurata. 

– Taloudellisesti tiukkoina aikoina tulee sellainen puhe, että nyt on niin kriittinen aika, että tällaisia asioita kuin tasa-arvoa ei ehditä miettiä. Sillä tavalla asiat eivät ikinä muutu tai ne etenevät etanan vauhtia.