Pontus-koira auttoi jaksamaan, kun Johanna Amnelinilla oli hankalaa. Nyt Pontus pääsee Johannan seuraksi matkoille, tässä Kuusiston linnanraunioille. Kuva: Joni Itkonen
Pontus-koira auttoi jaksamaan, kun Johanna Amnelinilla oli hankalaa. Nyt Pontus pääsee Johannan seuraksi matkoille, tässä Kuusiston linnanraunioille. Kuva: Joni Itkonen

Pohjalta ponnistanut Johanna pyörittää nyt menestyvää pienyritystä. Vielä pari vuotta sitten hän ei olisi ikinä uskonut sitä.

Johanna Amnelin, 42, on tyytyväinen nykyiseen elämäänsä. Hän tekee aamupäivät töitä kotona: valmistaa luomusaippuoita ja -kynttilöitä ja hoitaa bisnesasioita. Iltapäivällä hän ottaa rauhallisemmin – masennukseen taipuvaisena hän ei pysty tekemään pitkää päivää. Mutta kova kiire ei olekaan: tuotteita valmistuu, äiti ja miesystävä auttavat.

Jälleenmyyjille on taas lähtenyt kasa tuotteita myytäviksi, kevättä kohti valo lisääntyy, ja myynti on koko ajan kasvussa.

– Herään edelleen joka aamu miettimään, että miten voin olla tässä. Pari vuotta sitten olin toimeentulotuen vakioasiakas, Johanna sanoo.

Aivan pohjalla

Jos mennään ajassa taaksepäin vielä paria vuotta kauemmas, tavataan aika erilaista elämää viettävä Johanna. Hän oli kapinoinut ja karkaillut kotoa teini-iästä lähtien, joutunut huumeporukoihin, asunut missä sattuu ja käväissyt vankilassakin. Vanhempien huoltoasemalla tehtyä pientä työpätkää lukuun ottamatta Johannan työkokemus oli lähinnä lain harmaalta puolelta.

Kolmekymppisenä Johannalla oli 8-vuotias tytär ja neljän kuukauden ikäinen poika. Huumeet hän oli selättänyt, mutta tilalla olivat masennus ja väkivaltainen parisuhde. Se tuntui normaalilta.

– Kaveripiirissä kaikilla oli väkivaltaiset parisuhteet: en itse edes huomannut, miten epänormaalia lapsuutta lapsenikin elivät. Käänne tapahtui, kun mies pahoinpiteli minut niin pahasti, että naapuri soitti poliisit.

Paikalle tuli myös sosiaalityöntekijä, joka totesi, että jos et nyt haasta miesystävää oikeuteen, lapset otetaan huostaan.

Johanna päätti, että elämä muuttuu. Mies sai laajennetun lähestymiskiellon, ja Johanna aloitti nousun kohti normaalia elämää.

”Minulle oli aluksi vaikeaa jo se, että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja käyttäydyin kunnolla.”

Se ei ollut helppoa. Johannalla ei ollut oikein käsitystä, miten normaalia elämää eletään. Masennuskin vaikeutti asioiden hoitamista. Hän sai kuitenkin avattua sosiaalitoimistossa suunsa ja sanottua, että ei pärjää ilman apua.

– Saimme tosi paljon apua. Perhetyöntekijä auttoi, kävimme perhekuntoutusjaksoilla. Minulle oli aluksi vaikeaa jo se, että olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja käyttäydyin kunnolla.

Yksi hengenpelastaja oli Johannan koira, jonka kanssa hän kävi koirapuistossa.

– Siellä kävi normaalia elämää eläviä ihmisiä, ja tutustuinkin joihinkin. Tarkkailin heitä ja koetin kopioida, millaisia rakenteita heillä oli elämässään.

No millaisia? Esimerkiksi sellaisia, että lapset pannaan etusijalle. Johanna tajusi, että hänen tyttärensä oli joutunut liian isoon vastuuseen kodista.

– Tein päätöksen, että en ala parisuhteeseen. En vain enää halunnut, että lapseni joutuvat näkemään vaihtuvia miesystäviä. Sekin oli vaikea ja iso asia: minulla oli aina ollut joku.

Maalle parantumaan

”Kehtaankohan mä edes tarjota tätä”, mietti yksi Johannan tuttava, kun Johanna yhtenä päivänä haaveili ääneen muutosta maalle.

Kaveri kehtasi ja tarjosi vuokralle huonokuntoista, tyhjillään olevaa taloa kaukana kaupungista. Lämpöeristykset olivat surkeat, hanasta ei tullut juomakelpoista vettä, liikenneyhteydet olivat heikot, mutta vuokra oli halpa – ja Johanna ihastui. Maalla hän alkoi kävellä luonnossa ja huomasi, että ulkoilu sai masennuksen väistymään taka-alalle. Kaikenlaista jaksoi taas tehdä. Johanna otti luontokuvia ja piti valokuvanäyttelyn.

– Halusin myös myydä kuviani. Hankin heti Y-tunnuksen ja liityin ALV-rekisteriin. Ajattelin, että olen saanut niin paljon tukea verorahoista, että haluan maksajien puolelle.

Seuraavaksi hän keksi perustaa verkkokaupan. Aluksi myyntiin tuli Johannan suunnittelemia kelloja ja saunamittareita sekä muiden paikallisten käsityöläisten tuotteita. Myöhemmin Johanna kiinnostui ympäristöasioista, tutustui pyykkietikkaan ja artesaanisaippuan valmistukseen ja alkoi tehdä niitä itse. Naisyrittäjien Facebook-ryhmästä hän kyseli myytäviksi muita profiiliin sopivia käsityötuotteita. Kauppa teki monta vuotta tappiota, kunnes:

– Viime vuoden helmikuussa päätin tehdä somestrategian!

Kassakoneen ihana ääni

Johanna ei päätöstensä jälkeen aikaillut. Hän luki netistä oppaita, kirjoitti tavoitteita ja keinoja ylös: mihin aikaan päivästä kannattaa julkaista mitäkin, miten hyödynnetään blogia myynnin tukena. Hän meni päivän kestävään valokuvaustyöpajaan, jotta tuotekuvista tulisi hienompia.

– Halusin tuoda omaa persoonaani someen. Olen aina tykännyt kirjoittaa ja kirjoitan omalla äänelläni. Se toimi paremmin kuin pelkkä ”osta”-markkinointi. Monet ostivat tuotteita ihan tarinan takia.

Tuloksena myynti lähti hillittömään nousuun.

– Se tuntui mahtavalta! Rahaa tuli ovista ja ikkunoista: toukokuusta marraskuuhun liikevaihto oli yli 70 000 euroa.

Johanna oli ladannut puhelimeensa sovelluksen, joka päästi kassakoneen kilahdusta muistuttavan äänen aina, kun joku viimeisteli verkkokaupassa ostoksensa. Kilahduksiin jäi koukkuun. Jos kassakone ei kilahdellut päivän aikana tarpeeksi, Johanna huomasi miettivänsä kuumeisesti, minkälaisella postauksella saisi illaksi vielä lisää kauppoja. Elämästä tuli menestyksestä huolimatta raskasta: viikossa piti postittaa sata pakettia asiakkaille ja pitää paperityöt hanskassa.

"Olen ehkä noussut nipin napin keskiluokan tulotasolle toimeentulotuen tasolta – miljonääriksi en haluakaan, näin on hyvä."
"Olen ehkä noussut nipin napin keskiluokan tulotasolle toimeentulotuen tasolta – miljonääriksi en haluakaan, näin on hyvä."

Johanna paketoi illat eikä jaksanut harrastaa liikuntaa tai tehdä ruokaa. Joten:

– Mä päätin myydä kaupan. En halunnut riskeerata mielenterveyttäni. Ja samaan aikaan itse tekemieni tuotteiden kysyntä kasvoi, joten mulla oli tavallaan kaksi liiketoimintaa päällekkäin.

Johanna löysi kaupalleen ostajan, ja se menestyy hyvin. Mutta niin menestyy Johannan omakin bisnes: nyt ei tarvitse enää postittaa iltakausia paketteja, vaan voi keskittyä luovaan puoleen. Jälleenmyyjille toimitetaan isompia eriä, ja he hoitavat pikkupakettien postituksen.

– Nyt työ ei ole raskasta vaan mielekästä. Saippuat valmistuvat, äiti ja isä auttavat, samoin miesystävä. Saan hyvin tuloja, ja suunta on ylöspäin.

Yllättäviin käänteisiin kuuluu taloudellisen nousun lisäksi miesystävä, jonka kanssa ei ole tarvinnut edes riidellä kertaakaan. Molemmilla on samat arvot: kotona ei käytetä alkoholia ja eletään kunnollisesti. Miehelle kunnollisuus on tosin ollut aina selvää, Johannalla on ollut opettelemista. Vanhempiensa kanssa hän ei ollut pitkään hyvissä väleissä, mutta nyt suhteet ovat kunnossa.

– Kun minusta vihdoin tuli aikuinen nelikymppisenä, olemme pystyneet juttelemaan siitä, mitä vastaan minä nuorena kapinoin. En saanut päättää itse asioistani, vaan vanhemmat huolehtivat liikaa ja ajattelivat puolestani.

Johanna taistelee nyt samaa kiusausta vastaan omien lastensa kanssa. Mieli tekisi kertoa heille, mitä pitää tehdä, mutta hän koettaa olla ohjailematta.

Antibiootitonta kanaa

Johannan nousu pohjalta menestyväksi yrittäjäksi kuulostaa yllättävänkin helpolta. ”Perustin verkkokaupan.” ”Aloin tehdä itse luomupesuaineita ja kynttilöitä.” ”Tein somestrategian, ja kauppa alkoi menestyä.” Noinko se vain onnistuu?

Johanna sanoo itsekin, että on yllättävää, miten helposti asiat ovat alkaneet luistaa.

– Ehkä olen vain tosi onnekas. Mietin itsekin, miten olen päätynyt tähän pisteeseen ilman kyyneleiden vuodattamista. Toki on ollut paljon opeteltavaa. Mutta jokin isoäidin peruja oleva pohjalainen sinnikkyys minussa kai elää: kun jotain päätän, otan selvää, katson Youtube-videoita ja menen vaikka läpi harmaan kiven.

”Olen ehkä noussut nipin napin keskiluokan tulotasolle toimeentulotuen tasolta.”

Nykyinen menestys näkyy Johannan elämässä esimerkiksi siten, että hän on ostanut oman talon. Talon pihaan on ilmestynyt kontti, jossa Johanna valmistaa kosmetiikkatuotteita. Pihalla kiiltelee myös uusi auto, ja sisällä on tehty lattiaremonttia. Varattuna on Portugalin-matka ja parikin kotimaanreissua.

– Eivät ne ole kalliita matkoja, mutta minulle ne ovat ihmeellisiä. Olen ehkä noussut nipin napin keskiluokan tulotasolle toimeentulotuen tasolta – miljonääriksi en haluakaan, näin on hyvä.

Parasta on ruokakaupassa. Johannan ei tarvitse enää valita, ostaako maitoa ja jauhelihaa vai lapsen astmalääkkeet.

– Voin ostaa kaupassa vaikka antibioottivapaata kanaa – ei ole pakko ostaa kaikkein halvinta.

Käyttäjä10871
Seuraa 
Liittynyt12.10.2017

Vankilassakin istunut Johanna, 42, keksi keinon vaurastua rankan menneisyyden jälkeen: ”Mietin edelleen, miten voin olla tässä”

Kiitos Johanna innostavasta haastattelusta. Olen niin masentunut ja pelkään viranomaisten apua, mutta sinä rohkaisit uskomaan, että heiltä voi saada myös tukea. Paras sparraaja sinulla on kuitenkin ihana Pontus ! Oikein onnellisia aikoja jatkossakin Sinulle ja perheellesi.
Lue kommentti

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.

Nykyään Saara Helkala on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

Vähän yli kolmekymppisenä Saara Helkala, 38, irtisanottiin kultaisen kädenpuristuksen kera mainostoimiston graafikon paikalta. Hän sai pian uusia töitä, mutta tilille jäi mukava pesämuna, joka innosti Helkalaa säästämään lisää.

– Säästin nelisen vuotta ilman tarkempaa suunnitelmaa. Haaveilin, että olisi kiva tehdä irtiotto, mennä vaikka yksin Nepaliin vuorelle istumaan.

Saara ei kuitenkaan päätynyt Aasiaan, sillä eräällä lomareissulla Lissabonissa hän rakastui kaupunkiin päättömästi. Hän oli haaveillut myös maisteritutkinnon suorittamisesta, ja kaupungista löytyi mielenkiintoinen designin ja visuaalisen kulttuurin yliopisto-ohjelma. Saara päätti ottaa hyväpalkkaisesta vakityöstään kahden vuoden opintovapaan. Päätöksen jälkeen hän rupesi säästämään toden teolla.

– Sitä ennen olin ollut ostokoukussa. Kun näin jotain kaunista, halusin sen heti itselleni.

Oli motivoivaa olla shoppailulakossa ja elää puoli vuotta linssikeitolla, kun tiesi, että säästöillä voisi ostaa Portugalissa mielenrauhaa. Ennen lähtöpäivää koossa oli kymppitonni. Suomesta saatu 480 euron opintotuki kului lähes kokonaan kuukausittaiseen koulumaksuun, ja Saara eli Lissabonissa säästöillään. Toiseksi opiskeluvuodeksi hän sai stipendin, joka kattoi koko koulumaksun.

Kaksi vuotta kuluivat nopeasti, ja Saara nautti elämästään. Päätös irtisanoutua töistä ja jäädä Lissaboniin lopullisesti oli vaikea mutta oikea. Nykyään Saara on freelancer-graafikko ja tekee töitä Suomeen Lissabonista käsin. Hän elää huomattavasti pienemmällä budjetilla kuin Suomessa.

– Harkitsen kaikkia hankintoja pitkään. Elin esimerkiksi puoli vuotta ilman sänkyä, pelkällä patjalla.

Saaralla ei ole myöskään silitysrautaa tai monia muita asioita, jotka Suomen-kodissa olivat tärkeitä. Ylipäänsä hän on tullut siihen tulokseen, että kodin ei tarvitse olla täydellinen. Suomessa käydessään hän huomasi ajattelutapansa muuttuneen lopullisesti.

”Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.”

– Eräs ystäväni oli ostanut 90 euron design-herätyskellon. Olin aivan pöyristynyt! Ja samalla tajusin, että kolme vuotta sitten olisin voinut tehdä ihan samoin.

Tavaroiden sijaan Saara sijoittaa vapauteen. Kun jättää jotakin ostamatta, ei ole pakko puurtaa pitkää päivää.

– Totta kai kauniit esineet ovat edelleen ihania, mutta nyt minun ei tarvitse omistaa niitä.

Toisaalta Saara on myös oppinut sen, että mikään päätös ei ole lopullinen. Voi olla, että jonain päivänä hän vielä muuttaa Suomeen ja hankkii sen design-herätyskellon.