Opettajan toukokuu on yhtä kieputusta. Kuvat: Shutterstock
Opettajan toukokuu on yhtä kieputusta. Kuvat: Shutterstock

Pitkiä unia ja lomamatkoja! Opettajat helpottavat kevätahdistustaan monella tavalla – mutta vasta kesäkuussa tai sen jälkeen.

”Annan ennen toukokuun deadlineä yli 200 arvosanaa. Pyörittelen numeroita mielessäni koko ajan – aamulla ensimmäiseksi suihkussa, saunassa ja jopa sängyssä viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Olen mukana järjestämässä kolmea kevätjuhlaa, kevätsiivouksia, luokkaretkiä ja kaikenlaisia kinkereitä. Hyvä, että muistan välillä syödä ja nukkua. Maha ja pää ovat kipeät koko ajan. Univelka on armoton, ja se pitää kierroksilla pitkälle loman alkamisen jälkeen.”

Näin kertoo 35-vuotiaana työskentelevä aineenopettaja kevätfiiliksistään ennen lomaa. Kymmenen viikon vapaus odottaa aivan nurkan takana – kahdeksatta kertaa. Silti päässä tykyttää yksi ja sama ajatus: miten tästä kaikesta selviää ennen kesälomaa ilman että pää hajoaa? Opettajan toukokuu on kuin vuoristorata, kuivausrumpu ja pitkä, uneton labyrintti. Niistä kun on selvitty, tuntuu kuin kaikki energiatasot ovat nollissa.

”Sitten kun kevätjuhlat on juhlittu, tuntuu kuin olisi ajanut kahtasataa seinään. Kaikki on yhtäkkiä ohi.”

– Sitten kun kevätjuhlat on juhlittu, tuntuu kuin olisi ajanut kahtasataa seinään. Kaikki on yhtäkkiä ohi. Olo on juhlien jälkeen usein vaikea. Ilmassa on uupumusta, mutta eniten haikeutta, kertoo yksi opettaja Me Naisille.

Me Naiset kysyi yhdeksältä eri alan opettajalta, miten stressi näkyy heidän työssään viimeisinä viikkoina ja kuinka he palautuvat siitä. Vaikka kaikki haastateltavista ovatkin intohimoisia opettajia, ainakin osan – ellei jopa kaiken – kevään kiireistä he jättäisivät suosiolla väliin. Osa kokee uupumusta, osa haikeutta ja oireilee niitä sekä fyysisesti että psyykkisesti.

Lue myös! Älä suotta kadehdi opettajakaverisi kesälomaa – 10 perustelua

1. ”Jalat sutii tyhjää ja menen päin seinää”

”On se sitten stressiä tai haikeutta, mutta viimeisellä kouluviikolla ajan aina jonakin aamuna itkien töihin. Silmät vetistävät muutenkin sen kuusi päivää. Yleensä nukun hyvin, mutta toukokuun ensimmäisen viikon jälkeen on vaikeuksia nukahtaa.
Kun nukahdan, näen usein unia, että ajan automaattivaihteisella autolla, mutta ei millään osu jarrupolkimeen. Jalat sutii tyhjää ja menen päin seinää.

Stressi on myös sellainen painostava, harmaa, sotkuinen mytty otsalohkossa. Se ilmenee muun muassa säntäilynä ja asioiden unohteluna sekä sotkuna kodissa. Teen asioita, mutta niistä ei jää muistijälkeä. Järki sanoo, että on otettava post it -laput käyttöön, mutta on liian kiire kirjoittaa niitä.

Ensimmäinen lomaviikko kuluu sen harmaan vyyhdin purkamisessa. Unissani olen vielä töissä – ainakin viikon juhannuksen jälkeen. Sitten hiljalleen alkaa helpottaa.”

2. ”Kaksi viikkoa unta ja televisiota”

”Viimeisinä viikkoina pää jymisee kaikesta tekemättömästä. Kun varaat aamupäivän oppilaskunnan asioille, joudutkin sijaiseksi. Kun mietit siivoavasi iltapäivän, oletkin kokouksessa.

Illalla ei saa unta, koska oppilasasiat vellovat mielessä. Oma lukunsa ovat viimeisten viikkojen tuntien suunnittelu sellaisiksi, että ne motivoisivat oppilaita, jotka tietävät, että ei näillä tunneilla ole enää numeroon juuri vaikutusta. Asiat unohtuvat, koska on niin uupunut, ja sitä on koko ajan puolipaniikissa. Vaikka kuinka tietää, että aina ennenkin jokainen tehtävä on tullut tehdyksi ennen Suvivirttä, ei se auta.

Ensimmäisinä lomaviikkoina huomaan, että kaikki mikä vaatii ajatustyötä, on liikaa vaadittu. Myös lomasuunnittelu. Ensimmäiset kaksi viikkoa ei voi kuin katsoa putkeen televisiota ja nukkua.”

3. ”Lomalle lapsuuden maisemiin”

”Opettajan stressi on ennen kaikkea unettomuutta. Viimeisinä työviikkoina olen herännyt joka aamu viideltä. Töissä kaikki kollegat ovat väsyneitä ja kireitä.

Ensimmäisellä lomaviikolla on pakko lähteä matkalle, jotta työasiat unohtuvat heti. Itse lähden heti 430 kilometrin päähän lapsuuden maisemiin. Koululle menen kevätjuhlan jälkeen seuraavan kerran vasta elokuussa.”

4. ”Epätietoisuus ahdistaa”

”Stressaavia, kaoottisia, kuormittavia, haikeita ja hilpeitä.  Sellaisia ovat opettajan viimeiset viikot.  On tuhat asiaa muistettavana ja hoidettavana: arvosanat, stipendit, kerättävät kirjat, lokeron avaimet, selvittämättömät poissaolot, suorittamattomat jälki-istunnot, oppilaskunnan hallituksen loppuraportti, ysin puheen oikoluku, luokan siivous, arkistoitujen kokeiden silppuaminen…

Samaan aikaan pitää suunnitella tulevaa syksyä. OPS vaihtuu, mikä on virkistävää, mutta epätietoisuus esimerkiksi materiaalihankinnoista ahdistaa.
Ensimmäinen ja muutama seuraavakin lomaviikko menee toipuessa. Mutta kyllä sitten kesän mittaan alkaa tulla myös uusia ideoita ja ajatuksia tulevaan lukuvuoteen liittyen.”

5. ”Stressaavinta oli luopuminen”

”Stressiä on viimeisissä viikoissa toisaalta siinä, että ehtii tehdä kaiken mitä on pakko tehdä, lähinnä arvioinnit ja sen tyyppiset viralliset asiat. Ja sitten toisaalta siinä, että jos arvioinnit on jo annettu, niin tunneille täytyy kuitenkin olla jotain järkevää tekemistä, kun pelkkää luokkaretkeilyä tai muuta täytetoimintaa ei voi joka päivälle olla.

Itselläni tänä vuonna stressaavinta oli se luopuminen omasta hyvin tärkeäksi ja läheiseksi tulleesta ryhmästä. Täytyy osata päästää irti. En tiedä, onko se välttämättä stressiä aiheuttavaa, mutta haikeaa todellakin. Monella opettajalla stressi lähtee suvivirren mukana taivaan tuuliin, jos tuntee ehtineensä ja muistaneensa tehdä kaiken ennen kevätjuhlaa ja kesälaitumille laskeutumista.

Minulla meni kuitenkin viimeksi lomalle jäämisen jälkeen ehkä kaksi viikkoa ennen kuin huomasin, etten enää ajatellut työasioita ja kaivannut hirveästi takaisin oman ryhmäni pariin.”

Miltä kuulostaisi toukokuu vuoristoradassa? Kuva: Shutterstock
Miltä kuulostaisi toukokuu vuoristoradassa? Kuva: Shutterstock

6. ”Kaksi lomaviikkoa samoissa höyryissä”

”Viimeiset viikot tuntuvat lähinnä kaaokselta.  Opintosuoritusten tarkistaminen menee aamun pikkutunneille, joten univaje on valtava ennen lomaa. Nukahtaminen on vaikeaa, koska syke on koko ajan kuin hamsterilla. Univaje syö myös lähimuistia, joten viimeinen viikko kuluu post it -lapuissa kahlatessa ja kännykän piipatessa koko ajan uusia muistutuksia.

Ensimmäiset kaksi lomaviikkoa menevät samoissa höyryissä, koska elimistö käy niin ylikierroksilla. Siivoan kaappeja, myllään pihamaalla ja pesen ikkunoita. Tätä kaikkea seuraa totaalinen väsähtäminen kesäkuun puolivälin jälkeen. Voisin vain nukkua viikon putkeen peitto korvilla ja linnunlaulua kuunnellen. Vasta hyvän matkaa heinäkuun puolella olo alkaa tuntua levänneeltä, eivätkä työasiat pyöri enää mielessä.”

7. ”Kuin olisi ajanut kahtasataa seinään”

”Lukion opettajan lukuvuosi loppuu koeviikkoon, joten mitään löysiä viimeisiä tunteja ei onneksi minun tarvitse pitää. Korjausurakat on saatava nopeasti valmiiksi. Töitä voisi jatkaa kevätjuhlan jälkeenkin, mutta kyllä tavoitteena aina on saada kaikki korjaukset ja arvioinnit valmiiksi ennen opiskelijoiden loman alkua. Tietysti myös juhlavalmisteluihin menee aikaa. Tämä luonnollisestikin tarkoittaa työtä aivan tauotta loppuun asti.

Sitten kun kevätjuhlat on juhlittu, tuntuu kuin olisi ajanut kahtasataa seinään. Kaikki on yhtäkkiä ohi. Olo on juhlien jälkeen usein vaikea. Ilmassa on uupumusta, mutta eniten haikeutta. Sinne ne taas häipyivät, elämään, valkoiset lakit vilkkuen.

Usein loman alussa näen paljon unia töistä. Olisi parasta päästä heti jonnekin reissuun. Muuten jään junnaamaan menneitä työasioita päässäni. Juhannukseen mennessä yleensä helpottaa.”

8. ”Ei ole yhtään ikävä sitä maailmaa”

”Työskentelen tällä hetkellä maahanmuuttajien ammatillisiin opintoihin valmentavassa koulutuksessa. Vastuu painaa, koska on kyse aikuisten ihmisten tulevaisuudesta. Stressiä syntyy ehkä enemmänkin opiskelijoiden monenkirjavista elämäntilanteista ja niissä luovimisesta. Aiemmin kun työskentelin amk-opettajana, keväisin oli kauheinta yökausia jatkunut opinnäytetöiden lukeminen ja kommentointi.

Sairaana ollessanikin minulla saattoi keväällä olla tekstinippu lukeilla, koska valmistumispäivät häämöttivät, ja palaute teksteistä piti antaa. Hirveät tekstimassat, usein huonoa tekstiä ja kiirettä; minulla ei ole yhtään ikävä sitä maailmaa!”

Keräätkö rohkeutta palkkaneuvotteluun? Kolme naista kertoo, miten he neuvottelivat itselleen isomman palkan.

”Ajattelin, että naisena en voi tyytyä vähempään”

Vajaa vuosi sitten Tiina Salolle, 34, tarjottiin tutkijan paikkaa Tukholman yliopistosta. Salo on meribiologi, joka tutkii työkseen ihmisen vaikutuksia Itämeren eliöihin. Hän oli väitellyt tohtoriksi pari vuotta aiemmin ja tehnyt tutkijan työtä reilut viisi vuotta. Tukholman yliopiston pesti oli ensimmäinen, jota hakiessaan Salo pystyi neuvottelemaan palkastaan. Aiemmissa työpaikoissa oli ollut joko taulukkopalkka tai kokemusvuosien mukaan laskettava ansio.

– Samalla kun minulle tarjottiin työtä, sanottiin, että palkasta voidaan keskustella.

Aluksi Salolle ehdotettiin 35 000 kruunun kuukausipalkkaa, joka vastaa noin 3 600 euroa. Perusteena oli, että tätä summaa oli tarjottu myös muille samaa työtä tekeville. Salo olisi ollut summaan tyytyväinen, mutta hänestä tuntui, että hänen on etenkin naisena neuvoteltava palkasta.

– Naiset tyytyvät miehiä helpommin matalampaan palkkaan. Halusin osaltani kaventaa sukupuolten välisiä palkkaeroja ja madaltaa naisten palkkakuoppaa.

Salo teki tutkijan töitä tuolloin Sveitsissä. Hän kyseli siellä olevilta kollegoiltaan ja Ruotsissa asuvilta tutuiltaan, paljonko kannattaisi pyytää ja puhui asiasta perheensä kanssa. Myös naisten uraan keskittyvä Facebook-ryhmä Ompeluseura oli hyvä paikka kysellä apua. Siellä moni neuvoi pyytämään reilusti enemmän kuin mitä tarjotaan.

– Jopa humanistisiskoni neuvoi minua pyytämään enemmän, Salo sanoo ja nauraa.

”Tuli sellainen olo, että he haluavat juuri minut.”

Keskusteluissa kävi ilmi, että yllättävän moni Salon tutuista ei ollut koskaan neuvotellut palkastaan.

Lopulta Salo pyysi 40 000 kruunua. Hän perusteli asiaa pitkällä työkokemuksellaan ja sillä, että hänellä on enemmän osaamista kuin vain työn perusvaatimukset. Salo sai vastatarjoukseksi 38 000 kruunua eli noin 3 900 euroa. Hän hyväksyi sen.

Sähköpostin vaihto aiheesta oli ollut hieman jännittävää ja pelottavaakin. Salo pelkäsi esimerkiksi sitä, että hinnoittelee itsensä ulos. Jälkikäteen hän oli kuitenkin tyytyväinen palkkaneuvotteluihin.

– Tuli sellainen olo, että he haluavat juuri minut, vaikka olisivat varmasti saaneet edullisemmin jonkun toisen.

Salo ajattelee myös, että työpaikkaa vaihtaessa kannattaa pyytää heti kunnon summa, sillä tämän jälkeen palkasta on helpompi neuvotella myös jatkossa. Lisäksi jos palkkaan tulee prosenttikorotuksia, iso alkupalkka tarkoittaa myös isompaa korotusta.

– Tämän kokemuksen jälkeen uskallan neuvotella myös jatkossa palkastani.

Sandra Dedolli, 24, jännitti palkankorotuksen pyytämistä, mutta toisaalta tiesi ansaitsevansa sen, mitä oli pyytämässä.
Sandra Dedolli, 24, jännitti palkankorotuksen pyytämistä, mutta toisaalta tiesi ansaitsevansa sen, mitä oli pyytämässä.

”On tosi tärkeää tunnistaa oma arvonsa”

Saranda Dedolli, 24, oli niin iloinen saatuaan oman alansa töitä reilu vuosi sitten, ettei edes tullut kysyneeksi, paljonko palkkaa työstä maksetaan. Hän opiskeli ammattikorkeakoulussa sosionomin tutkintoa ja sai koulutuskoordinaattorin paikan yksityisestä oppilaitoksesta.

– Palkka selvisi minulle vasta silloin, kun kävin allekirjoittamassa sopimuksen. Se oli 2 100 euroa, ja ajattelin, että se on oikein jees, Dedolli kertoo.

Kun hän aloitti työt, hän sai pian tietää, että muilla samaa työtä tekevillä kollegoilla oli parempi palkka. Työpaikalla oli ollut aina avoin ilmapiiri, ja työntekijät kertoivat palkoistaan oma-aloitteisesti ääneen. Dedolli ei pahoittanut mieltään muita huonommasta palkastaan, sillä samalla selvisi, että muidenkin lähtöpalkka oli ollut samansuuruinen. Hän päätti pyytää palkankorotusta neljän kuukauden koeajan jälkeen.

– Ehdotin kahdenkeskistä tapaamista esimieheni kanssa. Neuvotteluissa tuli heti sellainen olo, että he olivat muutenkin ajatelleet nostaa palkkaani.

Palkka nousi 2 300 euroon, ja Dedollin määräaikaista työsuhdetta jatkettiin.

”Tällä kertaa korotuspyyntö tuli pomoille hieman yllätyksenä.”

Hän ehti tehdä töitä kolmisen kuukautta, kun yksi kollegoista lähti. Tämän vastuualueita siirtyi Dedollille. Hän tiesi, että kollegat saavat palkkaa 2 600 euroa, joten hän päätti pyytää samaa summaa ja sitä, että hänet vakinaistetaan.

– Tällä kertaa korotuspyyntö tuli pomoille hieman yllätyksenä, mutta se meni silti läpi.

Vaikka työkaverit kehottivat Dedollia pyytämään enemmän kuin oikeasti halusi, Dedolli päätti pyytää samaa, mitä muut saivat. Oli helppo perustella, että samasta työstä pitää maksaa sama palkka. Hän on kiitollinen erityisesti työkaverilleen, joka preppasi häntä.

Lopulta Dedollin palkka nousi alle vuodessa 2 100 eurosta 2 600 euroon. Dedolli jännitti korotuksen pyytämistä, mutta tiesi ansaitsevansa sen, mitä oli pyytämässä.

– Ehkä jos jotain tekisin toisin, niin olisin sopinut tapaamisen johonkin neutraaliin tilaan. Esimiehen huoneessa jännitti tavallista enemmän.

Palkan nouseminen tuntui paitsi lompakossa, myös ammatti-identiteetissä.

– On tosi tärkeää tunnistaa oma arvonsa. Töissä ei saa vähätellä itseään.

Selina Bakir, 28, ymmärtää, miksi palkasta puhuminen tuntuu monista kiusalliselta.
Selina Bakir, 28, ymmärtää, miksi palkasta puhuminen tuntuu monista kiusalliselta.

”Palkasta voi joustaa vain, jos työ on huippua”

Ensimmäisen kerran Selina Bakir, 28, keskusteli palkastaan jo parikymppisenä. Hän alkoi tehdä Tampereen yliopiston valtio-opin opintojen ohella myyntityötä, joka perustui peruspalkkaan ja myynnistä saatavaan provisioon.

– Ensimmäinen neuvottelu koski sitä, haluanko isomman peruspalkan ja pienemmän provision. Nälkäisenä myyjänä halusin ison provision.

Bakir myi esimerkiksi puhelinliittymiä ja vakuutuksia. Hän oli loistava työssään ja pääsi nopeasti vetämään tiimiään. Peruspalkka oli noin 1 500 euroa, ja sen jälkeen alkoi provisio. Hän tienasi pian 3 000 euroa kuussa.

”Sanoin, etten lähde mukaan, jos palkkani laskee.”

Muutaman vuoden päästä Bakir muutti Helsinkiin ja vaihtoi työpaikkaa. Hän pyysi noin 3 500 euron palkkaa. Neuvottelussa hänelle sanottiin, että niin isoa peruspalkkaa ei voida myöntää, mutta hyvä myyjä pääsisi niihin lukemiin bonuksilla.

– Jälkikäteen ajateltuna olisi kannattanut selvittää kunnolla, mitä yritys vaatii työntekijältään sekä tarkat luvut siitä, miten palkka muodostuu.

Hänelle tarjottiin 2 400 euron pohjapalkkaa, mutta hän sai neuvoteltua summan 2 600 euroon. Kun Bakir keskusteli palkasta muiden työntekijöiden kanssa, firman henkilöstöhallinnosta tultiin sanomaan tiukasti, että tässä yrityksessä ei ole tapana keskustella palkoista.

– Nykyään en enää hyväksyisi sellaista.

Pian Bakiria pyydettiin vetämään uutta projektia, mutta samalla hänen palkkaansa haluttiin laskea. Tätä perusteltiin sillä, että projektin toinen työntekijä sai pienempää palkkaa.

– Sanoin, etten lähde mukaan, jos palkkani laskee. Palkka pysyikin sitten samana.

Bakir pääsi noin 4 500 euron tienesteihin, mutta työilmapiiri ei tuntunut hyvältä. Lopulta hän irtisanoutui ja päätti elää hetken säästöillään.

Parin kuukauden päästä hän löysi kiinnostavan työn konsultointiyritys Filosofia Akatemiasta. Bakir kävi tutustumassa paikkaan ja ihastui. Hän tiesi, että yritys on pieni, joten hänen 3 300 euron palkkatoiveensa tuskin menisi läpi.

– Täällä kaikkien palkat ovat läpinäkyviä. Jokaisella on sama 2 500 euron peruspalkka, jonka päälle tulevat valmennuksista saadut provikat.

Oli helppo tyytyä pienempään palkkaan, kun tiesi tekevänsä merkityksellistä työtä ja palkkailmapiiri oli avoin. Yhdessä vaiheessa, kun yrityksellä oli hiljaista, työntekijät ehdottivat itse pomolleen, että lasketaan hetkeksi kaikkien palkkoja.

Bakir ymmärtää, miksi palkasta puhuminen tuntuu kiusalliselta.

– Joskus mietin, kuvitteleeko toinen, että mietin vain palkkaa enkä työn mielekkyyttä. Siksi puhun usein työstä saadusta korvauksesta, en palkasta.

Täsmävinkit palkka­neuvotteluihin

  1. Ota selvää kollegoidesi palkasta tai alan palkkatasosta. Kysele siitä muutamalta luotettavalta työkaverilta.
  2. Jos haet uutta työtä, yritä kysyä kyseisen työpaikan ihmisiltä, millaistapalkkaa tällaisesta pestistä voi saada. Palkkatoivetta kysyttäessä esitä minimitavoitettasi vähintään 10–15 prosenttia isompi summa, sillä neuvottelu lähtee yleensä tästä summasta alaspäin.
  3. Valmistaudu perustelemaan palkkatoiveesi mahdollisimman hyvin. Etenkin yritysmaailmassa palkkatoive kannattaa perustella sillä lisäarvolla, jonka tuot organisaatioon. Voit vaikkapa listata kaikki ansiosi vuoden ajalta.
  4. Aseta itse esimerkiksi kehityskeskustelussa selkeitä päämääriä, jotka haluat saavuttaa. Päämääriä ei kannata asettaa liian korkeiksi, sillä maltilliset tavoitteet on helpompi täyttää.
  5. Pyydä tiettyä summaa, älä vain ”lisää palkkaa.” Amerikkalaistutkimuksen mukaan työntekijät, jotka eivät maininneet palkkaneuvotteluissa tiettyä summaa, saivat 32 prosenttia vähemmän lisää palkkaa kuin ne, jotka mainitsivat.
  6. Harjoittele kaverin kanssa palkkaneuvotteluja etukäteen. Mitä arkisemmalta rahasta puhuminen alkaa tuntua, sitä vähemmän jännität neuvotteluissa.
  7. Mitä lyhyempään pestiin olet menossa, sitä enemmän palkkaa kannattaa pyytää.

Lähteet: womenintheworkplace.com, Ompeluseura, jutun haastateltavat

Käyttäjä13978
Seuraa 
Liittynyt14.1.2018

Meribiologi, sosionomi ja valtiotieteilijä paljastavat palkkansa ja sen, miten neuvottelivat siitä

Kun minä vaihdan työpaikkaa, pyydän (vanha palkka x neliöjuuri 2). Aina ei tärppää, mutta on tärpännyt jopa niin, että tulin takaisin vanhalle työnantajalle (toki eri tehtävään) ja palkka oli siten 2 kertaa entinen palkka. Olen mies. Kyllä Suomessa palkka asettuu pitkässä juoksussa sille tasolle, jolle se kuuluu. Sitten sitä on vaikea enää nostaa, paitsi työn vaativuutta tai esimiestasoa nostamalla. Mutta sitä eivät kaikki edes halua, sillä se vaatii aina enemmän työtunteja ja siten vapaa-ajan...
Lue kommentti

Vuonna 1918 suomalainen duunari paiski jopa 70 päivää enemmän töitä kuin nykyään.

Ah, äskettäin alkanut vuosi 2018 on todellinen vapaapäiväkikkailijan unelma: työntekijät pääsevät nauttimaan peräti kahdeksasta arkivapaasta

Raskaan työn raatajia ilahduttaa, että uudenvuodenpäivä, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, vappu, helatorstai, itsenäisyyspäivä, joulupäivä ja tapaninpäivä osuvat kaikki arkipäiville. Vain loppiainen osui tänä vuonna lauantaille!

Kyllä meitin kelpaa. Peruspalkansaajalle arkivapaat tarjoavat mahdollisuuden pitkiin viikonloppuihin. Esimerkiksi vappupäivä on tiistaina, jolloin erityispitkän viikonlopun saa ottamalla maanantaille ylimääräisen vapaan.

Vaikka työelämän kuormittavuuden kasvusta puhutaan jatkuvasti, lomien osalta suomalaisilla työssäkäyvillä menee aika mainiosti – ainakin, jos vertailukohdaksi otetaan sadan vuoden takainen meno.

Silloin ei pahemmin lomakikkailtu.

Vuosipalveluksessa oleville taattiin kuitenkin viikon vuosiloma.

Sunnuntai viikon ainoa lepopäivä

Vuonna 1918 suomalaisten almanakassa oli peräti 304 työpäivää Yliopiston almanakkatoimiston mukaan. Työviikko oli kuusipäiväinen ja sunnuntai viikon ainoa lepopäivä.

1865 voimaan tulleen palkollissäännön perusteella vuosipalveluksessa oleville taattiin kuitenkin viikon vuosiloma, minkä jälkeen vuositasolla työpäiviä kertyi likimäärin 298.

Otetaanpa pieni katsaus vastaaviin lukuihin vuonna 2018: kalenterissa työpäiviä 253, työviikko viisipäiväinen ja keskimääräinen vuosiloman pituus viisi viikkoa. Nykypalkansaajalle kertyy siis vuodessa noin 228 työpäivää.

Karkeasti yksinkertaistettuna voidaan siis sanoa, että  sata vuotta sitten suomalainen väänsi hommia vuodessa 70 päivää enemmän kuin nyt.

Se ei ole ihan vähän.

Hyvää Johannes Kastajan päivää!

Sata vuotta sitten riuskan työnteon keskelle mahtui toki pieniä valonpilkahduksia: vuoden 1918 almanakka osoittaa, että työpäiville osuvia arkivapaita oli yhteensä yhdeksän.

Suomalaisten nykyiset lomat ovat vuosikymmenien mittaisen väännön tulos.

Uudenvuodenpäivän, helatorstain sekä pääsiäis- ja jouluvapaiden lisäksi työn sankarit saivat levätä laakereillaan lauantaina 23. maaliskuuta Marian ilmestyspäivän kunniaksi. Heti toinen mahdollisuus avautui maanantaina 2. toukokuuta toisen helluntaipäivän vuoksi. Maanantaina 24. kesäkuuta kansa lorvaili luvan kanssa Johannes Kastajan päivänä, joka nykyään tunnetaan paremmin juhannuksena.

Sen sijaan vappu- ja itsenäisyyspäivän vapaita ei sata vuotta sitten tunnettu.

Suomalaisten nykyiset lomat ovat vuosikymmenien mittaisen väännön tulos. 1922 säädettiin ensimmmäinen työsopimuslaki, joka takasi työntekijöille vähintään seitsemän päivän mittaisen vuosiloman.

Nykyisenmittaisia kesälomia alettiin viettää vasta 1970-luvulla. Työntekijöille kertyy lomia kaksi ja puoli päivää jokaista työssäolokuukautta kohti, kun on ollut työsuhteessa yli vuoden.

HUOM! On hyvä muistaa, että Suomesta löytyy neljännesmiljoona ihmistä, joille vuosiloma on lähinnä etäinen käsite. Heidän joukossaan on muun muassa freelancereita, itsensä työllistäjiä ja yrittäjiä.