Instagramista on tullut joillekin ihmisille uskomaton rahasampo. Kuva: Shutterstock ja Instagram
Instagramista on tullut joillekin ihmisille uskomaton rahasampo. Kuva: Shutterstock ja Instagram

Parhaat Instagram-vaikuttajat voivat saada yhdestä julkaistusta meikkikuvasta viisinumeroisen summan rahaa. 

Yhä useamman Instagram-profiilin kuvauksessa on sana influencer, vaikuttaja. Osa näistä vaikuttajista vasta toivoo tienaavansa Instagram-postauksillaan muutaman lantin, mutta osa on jo superrikkaita.

Instagram-julkaisujen ajastamiseen keskittynyt Hopperhq julkaisi muutama päivä sitten Instagram-rikkaiden listat, jotka perustuvat yrityksen omien sanojen mukaan yrityksen sisäiseen dataan ja julkisiin tietoihin. Hopperhq:lla on oma lista julkkiksille, jotka tienaavat Instassa eniten, ja vaikuttajille, jotka käärivät postauksistaan eniten rahaa. Listoilla on myös arviot siitä, kuinka paljon kukin listattu tienaa yhdestä Instagram-julkaisusta.

Listojen tai varsinkaan julkaisukohtaisten palkkioiden luotettavuutta on vaikea todentaa, mutta listoja ja niillä mainittuja palkkioita voinee pitää vähintäänkin suuntaa-antavina. 

Selena on julkkisten ykkönen

Julkisuuden henkilöiden lista ei sisällä suuria yllätyksiä: ykkösenä on laulaja Selena Gomez, jolla on 122 miljoonaa seuraajaa, ja viisi kymmenestä rikkaimmaksi listatusta kuuluu Kardashian-klaaniin. 

Instagram-vaikuttajien lista sen sijaan on varsin mielenkiintoinen siinä mielessä, että yksikään listalla mainituista nimistä ei ole kaikkien tuntema valtavirtajulkkis Suomessa – ainakaan vielä. Instagramilla on niin paljon valtaa varsinkin nuorempiin ikäpolviin, että tilanne saattaa muuttua piankin, ja kukaties jonakin päivänä Instagramin ”rich listillä” nähdään suomalainenkin nimi. 

Tässä ovat Instagramin viisi parhaiten tienaaviksi listattua vaikuttajaa:

1. Huda Kattan

Huda Kattan kuvailee Instagramissa itseään meikkitaiteilijaksi ja bloggaajaksi, josta tuli bisnesnainen. Kattan omistaa Huda Beauty -kauneusimperiumin. Yrityksensä sivuilla hän kertoo työskennelleensä alun perin Dubaissa finanssialalla ja seuranneensa intohimoaan Los Angelesiin Joe Blascon meikkikouluun. 

2. Cameron Dallas

 

Never thought a pool of balloons would hold me up !!! 😍

Henkilön Cameron Dallas (@camerondallas) jakama julkaisu

22-vuotias Cameron Dallas tunnetaan parhaiten Youtube- ja Vine-videoistaan, mutta hän on nykyään myös malli, näyttelijä ja laulaja. Dallasilla on 20 miljoonaa Instagram-seuraajaa.

3. Jen Selter

 

Just a lil bun burnt 🤗☀️

Henkilön Jen Selter (@jenselter) jakama julkaisu

Sporttimimmi Jen Selterin Instagram-kuvauksessa on vain sana Hi! ja linkki hänen treenisovelluksensa verkkosivuille. Useimmissa Selterin Instagram-kuvissa pääosassa on hänen treenattu takapuolensa, milloin trikoissa ja milloin stringibikineissä. 

4. Zoella Sugg

27-vuotias britti Zoe Sugg on tullut tunnetuksi vloggaajana, ja hänellä on Instagramissa noin 11 miljoonaa seuraajaa. Hänet tunnetaan nimellä Zoella. Jo vuonna 2014 Zoella tienasi noin 64 000 euroa kuukaudessa. 

5. Nash Grier

 

Forever grateful for the beautiful people I get to meet everyday ❤️

Käyttäjän @nashgrier jakama julkaisu

Rikkaiden Instagram-vaikuttajien listan ensimmäisen miehen, Cameron Dallasin, tavoin myös Nash Grier on ponnistanut verkkokuuluisuuteen Vine-videoilla. Sen jälkeen Grier on laajentanut kutakuinkin kaikille mahdollisille julkisuuden aloille: hänellä on suositut tilit kaikissa merkittävissä somekanavissa, hän kouluttaa yrityksiä verkkomarkkinointiin ja hänellä on niin kirjadiili kuin mallisopimuskin. 

Kymmenen listalla kahdeksan naista

Kymmenen parhaiten tienaavan Insta-vaikuttajan listan loppupään muodostavat bloggaajana tunnetuksi tullut italialaistaustainen Chiara Ferragni, tyyli- sekä lifestylesivustoa pitävä Julie Sariñara, muotibloggaajat Aimee Song ja Danielle Bernstein sekä New Yorkia kuvaava Liz Eswein.

Sekä julkkisten että Instagram-vaikuttajien listalla kahdeksan kymmenestä eniten tienaavasta on naisia. Jos listoja on uskominen, kauneudella, muodilla ja lifestyle-sisällöillä voi todella tehdä rahaa. Hopperhq arvioi, että Huda Kattan tienaa yhdestä Instagram-postauksesta jopa 18 000 dollaria. 

On vuorotyössä hyvätkin puolensa. Mutta listasimme ne ei niin kivat puolet.

  1. Perjantai ei herätä mitään suuria riemunkiljahduksia.
  2. Eivätkä viikonloput.
  3. Ilman kahvia ei voi elää.
  4. Punaiset silmät, hoiperteleva olemus ja muistin pätkiminen eivät välttämättä tarkoita krapulaa.
  5. Parisuhdeterapeutin kysymys ”onko teillä ollut yhteistä aikaa” kuulostaa silkalta piruilulta.
  6. Elämän suunnittelu parin kuukauden päähän on lähes mahdotonta.
  7. Sitoutumista vaativista harrastuksista on turha unelmoida.
  8. Illanvietot jäävät usein väliin, koska joko illalla tai seuraavana aamuna aikaisin on taas töitä.
  9. Vappu, juhannus, joulu, uusivuosi... Vuorotyöläiselle ne tarkoittavat usein töitä eikä läheisten kanssa vietettyä laatuaikaa.
  10. Tiedät, miltä tuntuu käydä yksin baareissa.
  11. Silloin, kun töihin tarvitsee mennä vasta vähän myöhemmin, aamupäivä on nk. ihanaa omaa aikaa. Ja pah, kuitenkin tulee vain käännettyä kylkeä ja noustua vasta, kun on pakko.
  12. Säännöllinen rytmi ei kuulu vuorotyöntekijän sanavarastoon.
  13. Eikä säännöllinen syöminen.
  14. Yövuoroja tekevälle ei ole olemassa vuorokaudenaikoja.

 

Oletko niin onnekas, että saat tilillesi ylimääräistä veronpalautuspäivänä? Yksi, kaksi tai kolmekin tonnia kannattaa laittaa tuottamaan. Mutta mihin raha kannattaisi sijoittaa? Tässä kolme tapaa kolmelle erilaiselle sijoittajalle.

1. Korkeakorkoinen talletustili

”En halua ottaa juuri minkäänlaista riskiä siitä, että menetän rahaa. Saatan tarvita rahat käyttööni pian.”

Plussat

+ Esimerkiksi Bank of Norwegian tarjoaa 1,75 % vuosikorkoa, ja Norjan valtio takaa talletustilillä olevat rahat 200 000 euroon saakka.

+ Rahat voi siirtää käyttötililleen nopeasti, joten talletustili voi olla hyvä väliaikainen sijoituspaikka rahoille.

Miinukset

– Tällä hetkellä pankkien tarjoamien talletustilien korko on hyvin matala.

– Esimerkiksi Norwegian rahoittaa talletuksilla korkeakorkoisia kulutusluottoja, jotka voivat tuntua moraalittomilta sijoittajan mielestä.

2. Indeksirahastot

”Olen valmis ottamaan hieman riskiä, jos on todennäköistä, että sijoitukseni arvo kasvaa. En tarvitse rahoja muutamaan vuoteen.”

Plussat

+ Rahastoissa saa sijoituksilleen automaattisen hajautuksen, jolloin arvonlaskun riski on pienempi kuin yksittäisiä osakkeita ostaessa.

+ Jo muutamalla kymmenellä eurolla on helppo päästä kiinni sijoittamiseen.

+ Indeksirahastoissa on matalat kulut, hallinnointipalkkiot usein alle 0,5 %.

+ Rahastoissa osingot sijoitetaan usein uudestaan, jolloin niistä ei tarvitse maksaa veroa ennen kuin myy rahasto-osuutensa.

+ Esimerkiksi Nordnetin tarjoama Superrahasto Suomi on kuluton indeksirahasto, jota moni aloitteleva sijoittaja suosii.

Miinukset

– Tuotto-odotus voi olla pieni.

– Rahastoja ostaessa ei tule välttämättä tutustuttua eri yrityksiin.

3. Osakkeet

”Olen valmis ottamaan jonkin verran riskiä, jos on todennäköistä, että sijoitukseni arvo kasvaa paljon. En tarvitse rahoja muutamaan vuoteen. Olen myös valmis ottamaan selvää sijoittamisesta.”

Plussat

+ Sijoituksen arvo voi nousta huomattavasti.

+ On kiinnostavaa perehtyä yrityksiin ja tutustua sijoitusmaailmaan.

+ Yleensä ei hallinnointikuluja, vain ostaessa ja myydessä tulee kuluja. Jotkut pankit saattavat periä maksua arvo-osuustilistä. Silloin maksettavaksi tulee myös muutaman euron kuukausimaksu.

+ On mahdollista valita pelkästään eettisiä sijoituskohteita.

Miinukset

– Huonoilla sijoituksilla rahan arvo voi laskea nopeasti paljon.

– Yrityksien tutkiminen vaatii aikaa ja taitoa.

– Osakkeita kannattaa ostaa minimissään 500 euron könttäostoksena, jotta välityspalkkiot eivät kasva suhteettoman suuriksi.

– Osingoista joutuu maksamaan veron.

 

Velkakirjoihin

Niissä lainataan yritykselle vaikkapa kolmeksi vuodeksi rahaa tiettyä korkoa vastaan. Esimerkkinä kiinteistöjä rakentava Icon. Miinuksena on se, että rahat on sidottu tietyksi määräajaksi.

Pörssinoteerattuun rahastoon

Exchange Traded Fund eli ETF on sijoitusmuotona rahastojen ja osakkeiden välissä. ETF on rahasto, jonka voi ostaa ja myydä pörssissä samalla tavalla kuin osakkeen.

Aktiivisesti hallinnoituun rahastoon

Niitä tarjoavat esimerkiksi pankit. Niissä salkunhoitaja pyrkii saamaan sijoituksille indeksirahastoa paremman tuoton. Miinuksena on se, että rahaston kulut voivat olla kaksikin prosenttia.

Sijoitusasuntoon

Mikäli sijoittajalla on vakuutta omasta omistusasunnosta, voi hän saada lainan sijoituskämppää varten. Miinuksena on se, että vuokranantajana toimiminen vie paljon aikaa.