Pönttöuuniin nojailu auttaa toisinaan Saara Törmää biisinteossa. Kuvat: Mikko Hannula
Pönttöuuniin nojailu auttaa toisinaan Saara Törmää biisinteossa. Kuvat: Mikko Hannula

Sanoittaja Saara Törmä osaa vedota suomalaisten tunteisiin. Hänen kynästään ovat syntyneet monet rakastettujen artistien hitit, jotka yleisö osaa ulkoa.

Kun sanoittaja Saara Törmältä tilataan uusi kappale, toive saattaa kuulua ytimekkäästi: kirjoita hitti.

– Se on tietenkin vitsi, vaikka kaikkihan niitä haluavat, Saara sanoo.

Saaran putiikista hittejä on kyllä tipahdellut: Jesse Kaikurannan Vie mut kotiin, Jari Sillanpään Sinä ansaitset kultaa, Johanna Kurkelan Kuolevainen, Antti Tuiskun Peto on irti, Kaija Koon Kaunis rietas onnellinen, Lauri Tähkän Morsian... Saaran sanoittamasta Tuiskun uudesta Mä hiihdän -kappaleesta on povattu Lahden kisabiisiä. Biisiensä tarkkaa määrää Saara ei osaa sanoa, mutta noin 150 niitä on ainakin syntynyt.

Saara muistuttaa, että kyse on ennen kaikkea tiimityöstä.

– Kaikki lähtee musiikista. Tehtäväni on kirjoittaa se tunne, mikä on musiikissa jo valmiina. En ole runoilija.

Useimmiten Saara tekee sanoituksia miehensä, säveltäjä Aku Rannilan biiseihin. ”Armasta aviomiestään” hän syyttää ylipäätään alalle tulostaan. Saaraa ärsytti, kun miehen bändit esittivät englanninkielistä musaa. Hän jankutti asiasta, kunnes puoliso sanoi, että tee sitten suomeksi. Ja Saarahan teki. Pienten mutkien kautta Unta-kappale päätyi kuitenkin Idolsista tutulle Katri Ylanderille.

– Vasta silloin tajusin, että tällaistakin työtä voi tehdä, että joku on teksteistäni kiinnostunut, ruokatoimittajana työskennellyt Saara kertoo.

Uusi ura vaati parin vuoden sitkeän harjoitteluvaiheen. Ura nytkähti eteenpäin, kun syntyi Antti Tuiskun Hyökyaalto.

– Ajattelin pitkään, ettei tässä ole mitään järkeä. Elämästä saattoi kadota viikko, kun vain mietin yhtä biisiä.

Uran alkuvuosiin osui myös esikoisen syntymä. Nyt Mauno on jo kymmenen, tytär Tellervo seitsemän, ja Saara voi juhlia ensimmäisiä pyöreitään sanoittajana. Normityöpäivää sanoittajalla ei ole. Useimmiten kirjoittaminen on yksinäistä pähkäilyä ja demonauhan kuuntelua uudestaan ja uudestaan.

Sanoja työstetään myös yhdessä. Lauri Tähkä on kertonut Iskelmä-radiolle, kuinka hän pyysi Saaraa kirjoittamaan erääseen kappaleeseen sanat. Niin syntyi hitti Puolikas:

– Kävimme Saaran kanssa henkeviä keskusteluja elämästäni, tilanteesta missä olin ja elin. Saara sai kaiken, mitä olin hänelle kertonut, sisällytettyä Puolikkaaseen. Tunteikas ja henkilökohtainen teksti tunnemyrskyisessä sävellyksessä, Tähkä kertoi Iskelmän haastattelussa.

Katso ja kuuntele kappale alta:

– Toki suodatan kokemukset filtterini läpi. Nytkin otin mukaan omia kokemuksia ja tilanteita, joita olen ollut todistamassa, Saara itse kuvailee biisin syntyä.

Tavallisesti biisi syntyy kolmessa päivässä, mutta vain harvoin helposti.

– Työ vaatii itsekuria. Kirjoitan käsin, koska se aktivoi aivoja. Sitä paitsi koneella karkailen Facebookiin.

Free vai vakkari?

”Free. Välillä tosin kaipaan säännöllistä työtä ja väsyn, sillä tämän työn tulokset ovat niin epävarmoja. Mutta olen yrittäjäperheestä, joten vapaus on verissä. Lasten kanssa on etua, että saa päättää itse omista aikatauluistaan.”

Ensimmäinen duunini

”Olin auttamassa serkun perheen kahvila-ravintolassa Espoon Nuottaniemessä. Sen myötä päädyin opiskelemaan restonomiksi. Tein lopputyönä kasviskeittokirjan, ja niin minusta tuli ruokatoimittaja.”


Saaran kotikonttori on keittiönpöydän ääressä, mutta välillä sanoituksia syntyy myös biisileireillä.

 

Lempipaikka työskennellä

”Kotikonttorini on keittiönpöydän ääressä, mutta myös uunin lämmössä istuskelu on yksi työtavoistani. Kun sanoitan, voin kuunnella yhtä demonauhan kohtaa repeatilla 200 kertaa putkeen. Keksin ratkaisun vasta, kun lähden tekemään jotain muuta.”

Työidolini

”Tunnen erityistä sielujen sympatiaa Edu Kettusta kohtaan; hän kirjoittaa kauniisti ja vähäeleisesti. Siinä on jotain samaa kuin Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjassa, joka on yksi turvakirjoistani.”

Suurin saavutukseni

”Nuorena laulettiin kaverin kanssa Toivelaulu-kirjoja läpi. Vähän aikaa sitten huomasin, että Vie mut kotiin -biisi oli päässyt kirjaan. Se oli hauskaa!”

Paras palkintoni

”Mentiin huhtikuussa mieheni Akun kanssa Antti Tuiskun keikalle Hartwall-areenaan. Kuulin siellä En kommentoi -levyn kappaleita eka kertaa livenä. Tiesin, että Antti on suosittu, mutta olihan se jännää, kun jengi lauloi mukana meidän biisejämme.”

Työminäni

”Työminäni on sama kuin muutenkin olen. Teksteissäni on osia minusta, vaikka ne eivät suoraan minusta kerrokaan.”


Saara kirjoittaa mieluiten käsin, koska se on nopeampaa ja auttaa keskittymisessä. ”Antti Tuiskun uusin biisi Mä hiihdän syntyi parissa tunnissa.”

 

Inspiraation lähde

”Kuuntelen paljon ruotsalaista musaa, Kentiä, Veronica Maggiota... On vain hyvä, etten ymmärrä kaikkia sanoja, koska silloin tunnelma korostuu. Historialliset elokuvat kuten Järki ja tunteet ovat turvaleffojani. Niissä on suuria tunteita, kuten biiseissänikin. Muutama vuosi sitten tein järjettömästi biisejä ja tajusin, että luovuus ei ole ehtymätön kaivo. Välillä pitää elääkin, että voi kirjoittaa elämästä.”

Pahin takaisku

”Kun oma teksti on päätynyt hyllylle, eikä siitä ole kerrottu minulle. Myöhemmin olen kuullut, että joku toinen on tehnyt kappaleeseen sanat. Tätä on sattunut harvoin ja tiedän, etten ole ainoa.”

Haluaisin kehittyä

”Tyynemmäksi. Olen ailahtelevainen: Kun työ sujuu, olen kuin aurinko. Kun ei suju, olen ihan hirveä, kireä ja hermostunut. Silloin pitää vain vähän huijata itseään, että kyllä minä saan tämän tehtyä.”

Suurin haave

”Että into tehdä tätä juttua säilyisi ja että tekisin sellaisia biisejä, joista voisin itse täydellä sydämellä tykätä. Oma suosikkini on aina se juuri tehty, jota ei ole vielä julkaistu. Pidän paljon Johanna Kurkelalle sanoittamistani biiseistä, samoin Laura Närhen Siskoni-kappaleesta.”

Termit haltuun

Huukki. Koukku, biisin toistuva elementti, joka voi olla instrumentaalinen tai sanallinen. Se, joka jää kappaleesta eniten mieleen.

Middle eight. Biisin perinteinen C-osa, joka yleensä tehdään vasta viimeisenä. Kun kaikki muu on jo valmista ja vielä jotain kaivataan, tehdään middle eight aika lennosta.

Träkkeri. Se, joka tekee demotaustat eli koodaa biitin. Usein esimerkiksi biisileirillä on yksi träkkeri, yksi säveltäjä ja yksi sanoittaja.

Saara Törmä

Sanoittaja on syntynyt 1977 Espoossa.

Valmistunut restonomiksi Haaga-Heliasta. Mediataiteen opinnot Lapin yliopistossa kesken.

Oma tuotantoyhtiö yhdessä säveltäjäpuolisonsa Aku Rannilan kanssa. Opettaa sanoittamista muun muassa Metropolian Pop & Jazz Konservatoriossa.

Asuu Järvenpäässä omakotitalossa, jossa pariskunnalla on oma studio.

Kolme Me Naisten kyselyyn vastannutta kertoo, millaista on, kun on pakko tehdä useampaa työtä.

Noin 150 000 ihmistä. Sen verran Suomessa on Eurostatin tilastojen mukaan ihmisiä, jotka tekevät työtä vähintään kahdelle työnantajalle. Tosin sitä, kuinka moni todellisuudessa tekee enemmän kuin yhtä työtä, ei tiedetä tarkalleen, koska Tilastokeskus ei asiaa ole selvittänyt. Joillekin useamman työn tekeminen on oma valinta, mutta moni tekee useampaa työtä siksi, että on käytännössä pakko. 

Satu Leinonen ja Sirpa Heino kertoivat muutama vuosi sitten Me Naisten haastattelussa, että tekevät kahta työtä siksi, että yhdestä työstä saadut tulot eivät riitä elämiseen.


”Tämä kierre on jatkunut jo vuosia.”

Kysyimme hiljattain Me Naisten lukijoilta, onko heillä samankaltainen tilanne kuin Sirpalla ja Sadulla. Nimimerkki Orja, 28, kertoi tekevänsä neljää-viittä työtä.

– Kaikki työpaikkani ovat nollatuntisopimuksia. Työskentelen baarissa, kulttuurialalla sekä kaupassa kahdessa eri liikkeessä – eli käytännössä minulla on neljä työpaikkaa. Tai periaatteessa viisi, sillä baarin yhteyteen avattiin juuri ruokaravintola, jossa käyn joskus tuuraamassa, hän kertoo.

”Sovitellun päivärahan hakeminen joka kuukausi on vaikeaa.”

Nimimerkki Orjan rahat eivät silti riitä elämiseen.

– Tämä kierre on jatkunut jo vuosia, eikä mistään työpaikasta ole siunaantunut mahdollisuutta vakihommaan – ei edes osa-aikaisena. Joudun hakemaan myös soviteltua päivärahaa Kelasta. Etuuden hakeminen joka kuukausi on vaikeaa. Kun työpaikkoja on monia, myös palkanmaksupäivia ja palkkakuittuja on monia. Kelassa ei oikein ymmärretä sitä.

Tunnit eivät riitä

Myös 61-vuotias, nimimerkkiä Hazlett155 käyttävä vastaaja tekee kahta työtä. Hänen päätyönsä on opettaa lukiossa. Sopimus on vakituinen nollatuntisopimus.

”Joskus on valittava, minkä laskun maksan eräpäivänä.”

– Opetustyön lisäksi istun illat tekemässä puhelinhaastatteluja. Teen niitä myös joskus lauantaisin ja sunnuntaisin. Teen kahta työtä, koska on pakko. Opetustyöstä saatu liksa ei riitä laskuihin ja elämiseen.

Kahdesta työstä huolimatta Hazlett155 rahat eivät aina tahdo riittää laskujen maksamiseen.

– Joskus on valittava, minkä laskun maksan eräpäivänä ja minkä myöhemmin.

Nollasopimuksella paahtaminen raskasta

Muun muassa SAK on kritisoinut nollatuntisopimuksia siitä, että työntekijä on heikossa asemassa työnantajaansa nähden. Esimerkiksi puutteellinen työsuhdeturva ja epäselvyydet palkanmaksussa ovat ongelmallisia. Joidenkin opiskelijoiden tilanteeseen nollasopimukset saattavat sopia, mutta nimimerkki Orja ei näe niissä juuri mitään hyvää.

”Kun ei saa tehdä täysiä tunteja, ei työkokemustakaan kartu miltään alalta paljoa.”

– Jotkut puolustavat nollasopimuksia sillä, että näin saa jalkaa ovenrakoon. Tämä on pötyä! hän sanoo.

Orjan kokemuksen mukaan lukuisat nollasopimukset ja lyhyet työsuhteet eivät näytä hyvältä cv:ssä.

– Kun ei saa tehdä täysiä tunteja, ei työkokemustakaan kartu miltään alalta paljoa. Olen ollut vuodesta 2015 samassa paikassa "extraajana", mutta tätä ei katsota niin, että minulla olisi kohta kolmen vuoden ajalta työkokemusta niistä hommista. En voi neuvotella palkastakaan, kun se on aina ja joka paikassa, vuodesta toiseen se minimi – jos aina sitäkään, hän kertoo.

”Jos sairastun, menetän vuorot ja palkan.”

Häntä harmittaa myös se, ettei yhdessäkään työpaikassa pääse osaksi työyhteisöä.

– Näen muita niin epäsäännöllisesti, ettei siinä pääse tutustumaan. Lisäksi olen töissä yleensä kiireaikoina, jolloin ei ole aikaa jutella.

Nimimerkki Orja jää paitsi myös työterveydestä, pikkujouluista, virkistymispäivistä ja koulutuksista.

– Jos sairastun, menetän vuorot ja palkan.

”Olisipa ihanaa, kun olisi joskus palkallinen loma.”

Hänen haaveenaan on vakituinen työsopimus täysillä tunneilla.

– Silloin tietäisin, paljonko saan palkkaa ja milloin on töitä. Voisi vähän suunnitella elämää. Nykyään pitää olla aina valmis lähtemään töihin. Ja olisipa ihanaa, kun olisi joskus palkallinen loma!

– Tuntuu, ettei minulla ole ihmisarvoa. Tätä jaksaa vain sen vähäisen rahan takia, mitä tästä saa. Ja sen takia, ettei tarvitse hävetä sitä, että pitäisi kertoa olevansa työtön.

Perhe kärsii

Kyselyyn vastanneen 36-vuotiaalla Niinalla ei nollatuntisopimusta ole, mutta hän tekee silti kahta työtä. Niina on kätilönä synnytysosastolla, mutta tekee myös siivouskeikkoja.

– Kätilön palkka ei riitä perheen elättämiseen. Miehelläni oli nuorempana oma yritys, joka meni konkurssiin. Hän maksaa raskaita ulosottojamaksuja joka palkastaan. Lapsia meillä on neljä.

Niinan nykyinen kolmivuorotyö on raskasta – ja myös hankalaa perheelliselle.

”Yhteinen aika perheen kanssa on vähissä.”

– Yhteinen aika perheen kanssa on vähissä. Kolmivuorotyö väsyttää – ja tämän päälle pitää jaksaa siivouskeikat. Olen välillä äreä äiti ja iloton. Kaikkia laskuja emme saa mitenkään maksetuksi ajallaan, mutta pysymme joten kuten leivänsyrjässä kiinni, Niina sanoo.

Hän haaveilee yhdestä työpaikasta, josta saatu palkka riittäisi perheen elättämiseen.

– Olisinpa opiskellut hyväpalkkaiseen ammattiin enkä mennyt kutsumuksen perässä. Toivon, että kätilön työstä maksettaisiin reilusti parempaa palkkaa – työn vaativuuden mukaan.

– Toivon löytäväni yhden työn, josta maksetaan parempaa palkkaa. Toivottavasti sellainen löytyy ennen kuin lapseni muuttavat kotoa. En haluaisi, että he muistavat vain sen, ettei äiti ollut ikinä kotona.

Työelämässä tapahtuva syrjintä koskettaa kaikenikäisiä naisia myös tasa-arvon mallimaassa. 

Suomesta puhutaan usein tasa-arvon mallimaana. Ei ehkä pitäisi. 

– Arkipäivän töissä on aika lailla syrjiviä käytäntöjä, vaikka lainsäädäntö on hyvä, sanoo Marjut Jyrkinen, työelämän tasa-arvon tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Helsingin yliopistosta.

Jyrkinen on tutkinut skotlantilaisen kollegansa Linda McKien kanssa sitä, miten sukupuoli vaikuttaa johtajanaisiin työelämässä. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaan WeAll-hankkeeseen kuuluvassa tutkimuksessa haastateltiin eri-ikäisiä johtajanaisia Suomesta ja Skotlannista ja seurattiin naisten ryhmäkeskusteluja.

Tulokset ovat hätkähdyttäviä.

Jyrkisen ja McKien tutkimuksen mukaan johtajanaiset – siis ne naiset, jotka ovat korkeassa asemassa ja vakaassa työsuhteessa – kohtaavat pitkin uraansa ikään ja sukupuoleen liittyvää syrjintää. Oletettavasti pätkätyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden työmarkkinoilla heikossa asemassa olevien naisten kokemukset ovat vielä ikävämpiä kuin pomonaisten. 

Tutkimuksessa tuli ilmi monenlaisia syrjiviä käytäntöjä. Mukana olleet johtajanaiset olivat kokeneet esimerkiksi ulkonäköön liittyvää kommentointia, painetta näyttää tietynlaiselta, tytöttelyä ja ohi puhumista. Aina syrjintä ei kohdistunut naiseen itseensä, mutta oli silti epämiellyttävää. 

– Eräs suomalainen haastateltava kertoi, kuinka johtajamiehet puhuivat ylenkatsoen muista naisista, että sihteereillä pitää olla hyvät sääret, pitää olla nätti ja noheva, Jyrkinen kertoo. 

Kuka syrjii pomoa?

Sukupuoleen liittyvä syrjintä, epäasialliset kommentit ja seksuaalinen häirintä liitetään usein valta-asemaan ja sen väärinkäyttöön; yleensä esimies syrjii alaistaan eikä toisin päin. Kuka siis syrjii, kommentoi ja häiritsee pomonaisia?

– Valtaosa tutkimuksessa mukana olleista haastateltavista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää, iän suhteen syrjiviä käytäntöjä ja epäsopivaa kommentointia miesten taholta. Kommentteja tuli kollegoilta, pomoilta ja asiakkailta. Yhdelle nelikymppiselle naiselle jopa alainen oli huomauttanut, että olet vähän passé, Jyrkinen sanoo. 

– En sano, etteikö miehiä syrjittäisi, mutta dynamiikka voi olla toisenlainen, hän lisää.

”Jos nelikymppiset ottivat jämäkästi kantaa, heille sanottiin, että taitaa olla menopaussi tulossa.”

Sukupuoleen ja ikään liittyvä paine ei Jyrkisen ja McKien tutkimuksen mukaan kuitenkaan tullut ainoastaan miehiltä. Yksi haastateltavista esimerkiksi paheksui nuorempien naiskollegoidensa tapaa pukeutua ja meikata. 

– Feministinä oli ikävä huomata, että itsekontrollointia tehdään myös toisten naisten vuoksi. Naiset kokivat, että naisetkin tarkkaillivat heitä – ja he myös tarkkailivat itseään. 

Koskee kaikenikäisiä

Marjut Jyrkinen on tutkinut myös sukupuolistunutta ikäsyrjintää eli sitä, miten ikä ja sukupuoli vaikuttavat naisten kohteluun työpaikoilla. Tutkijan ennakko-oletus oli, että sukupuolistunut ikäsyrjintä kärjistyy 50–60 ikävuoden tiimoilla. 

Se ei ollut kuitenkaan koko totuus.

– Harmillista kyllä, haastateltavat kokivat paineita aika monessa elämänvaiheessa, Marjut Jyrkinen toteaa.

Nuoret naiset kärsivät tytöttelystä. Kolmikymppiset lapsettomat kokivat, että heihin kohdistui epäluuloja, jotka vaikeuttivat uraa:

– Vaikka raskaussyrjintä on ollut laissa kiellettyä iät ja ajat, he kokivat, ettei heitä ylennetty, koska oli pelko, että he tulevat raskaaksi.

Nelikymppisten ja sitä vanhempien kohdalla taas jouduttiin toiseen ääripäähän.

– Nelikymppisillä alkoi olla itsevarmuutta ja kokemusta työelämästä, mutta jos he ottivat jämäkästi kantaa, heille sanottiin, että taitaa olla menopaussi tulossa. 

”Hirveän usein suomalaisilla oli niin, että he pyrkivät viimeiseen asti väistelemään ja kontrolloimaan itseään, ettei vain tulisi syyllistystä eikä olisi mitenkään provosoiva.”

Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat kokivat myös teknologiataitojen vähättelyä. 

Vanhimmat haastateltavat kokivat syrjintää, mutta Jyrkinen kertoo, että he suhtautuivat siihen nuorempia rohkeammin.

– He eivät olleet musertuneita, vaan kokivat voimaantumista siitä, että heillä oli jo niin paljon kokemusta. He ajattelivat, ettei heitä ihan äkkiä säikäytetä.

Juuri sopivaa käytöstä etsimässä

Marjut Jyrkinen ja Linda McKie löysivät tutkimuksessaan muutaman erilaisen käyttäytymismallin, joita johtavassa asemassa olevat naiset toistivat kohdatessaan epämiellyttäviä tilanteita ja kommentteja. 

Moni naisista koetti yksinkertaisesti parhaansa mukaan väistää ja välttää tilanteet. Osa pyrki tähän pukeutumalla ja laittautumalla juuri sopivan nuorekkaasti mutta ei kuitenkaan liian vapaamuotoisesti, jotta mitään sanomista ei tulisi.

– Hirveän usein suomalaisilla [naisilla] oli niin, että he pyrkivät viimeiseen asti väistelemään ja kontrolloimaan itseään, ettei vain olisi mitenkään provosoiva. 

Avoimen naisellisuuden lisäksi myös liian miehekäs ja jämäkkä tyylikin koettiin riskiksi: jämäkästi käyttäytyvää naista saatettiin pitää ”kauheana määräilijänä”. 

Niinpä naiset joutuivat käyttämään paljon aikaa ja energiaa löytääkseen hyväksytynlaisen tavan olla, käyttäytyä ja pukeutua. 

– Ettei tulisi ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan, Jyrkinen kuvailee.

– On varsin vaikea kuvitella, että tavallinen valkoinen heteromies käyttäisi hirveästi aikaa siihen, että mikä on sopiva tyyli, olemus, käyttäytyminen ja pukeutuminen.

Tapauksia viedään harvoin eteenpäin

Jyrkisen mukaan osa naista kesti kohtaamaansa syrjintää huumorin ja vertaistuen avulla. Harva vei tapauksia eteenpäin omalle esimiehelleen – ja jos vei, vastaanotto oli Jyrkisen mukaan tyypillisesti toppuutteleva.

– Sellaisessa tapauksessa, että oli puhuttu lähipomon kanssa, reaktio oli, että hankala juttu, mutta jos tässä nyt löydettäisiin joku tapa olla...

Jyrkinen harmittelee, että monella työpaikalla tasa-arvo jää muiden asioiden jalkoihin. Vaikkapa tasa-arvosuunnitelma voi olla tehtynä, mutta sitä ei oikeasti käytetä ja seurata. 

– Taloudellisesti tiukkoina aikoina tulee sellainen puhe, että nyt on niin kriittinen aika, että tällaisia asioita kuin tasa-arvoa ei ehditä miettiä. Sillä tavalla asiat eivät ikinä muutu tai ne etenevät etanan vauhtia.