Työttömyyskorvaus ei lihota säästöpossua. ”Puolison tulojen ansiosta omien tulojeni kutistuminen ei näy perheemme arjessa, mutta itse tingin henkilökohtaisista menoistani. Säästöön ei työttömyyskorvauksista luonnollisesti jää mitään”, 50-vuotias vastaaja kertoo. Kuva: Shutterstock
Työttömyyskorvaus ei lihota säästöpossua. ”Puolison tulojen ansiosta omien tulojeni kutistuminen ei näy perheemme arjessa, mutta itse tingin henkilökohtaisista menoistani. Säästöön ei työttömyyskorvauksista luonnollisesti jää mitään”, 50-vuotias vastaaja kertoo. Kuva: Shutterstock

Ei enää leffoja, keikkoja, kahvitteluja tai viinilasillisia. Me Naisten työttömyyskyselyyn vastanneet paljastavat, miten muuttunut rahatilanne näkyy arjessa.

Yli puolet Me Naisten suuren työttömyyskyselyn vastaajista pitää taloudellista epävarmuutta työttömyyden vaikeimpana puolena.

Osa vastaajista kertoo säästäneensä pahan päivän varalle ennakkoon, mutta monen arkea työttömyys muutti hyvin konkreettisesti. Ei ollut varaa ladata matkakorttia tai käydä hammaslääkärissä. Kalliit harrastukset ja lomamatkat jäivät, ja ruokakaupan alelaput alkoivat kiinnostaa.

Jotkut vastaajat kokivat, että rahapula kavensi elinpiiriä ja vähensi sosiaalisia kohtaamisia. Kun leffalippuun tai kahvilakäyntiin ei ollut varaa, ystäviä tuli nähtyä vähemmän.

”Kun olin työtön, jouduin luopumaan osapuilleen kaikesta muusta paitsi asunnostani. En reissannut, en harrastanut, en ostanut uusia vaatteita. En käynyt kampaajalla, leffassa, en missään. Museokortti oli onneksi taskussa valmiina, ja se helpotti. Vähensin kavereiden näkemistä, koska meillä se näkeminen usein on vaikka kahvilla käyntiä. Kun päiväbudjetti oli noin kolme euroa, ei siinä juuri hurviteltu. Söin vähemmän, liikuin vähemmän. Istua nökötin vain kotona ja tapasin vähemmän ihmisiä”, 30-vuotias nainen kertoo.

”Kun päiväbudjetti oli noin kolme euroa, ei siinä juuri hurviteltu.”

Moni vastaaja luopui tiukan rahatilanteen takia arjen luksuksesta, kuten kampaajakäynneistä, ulkona syömisestä ja harrastuksista. Jotkut kertoivat, ettei aina ollut varaa edes lämpimään ruokaan.

”Kaikesta on joutunut luopumaan! Mitään ei voi ostaa ja missään ei voi käydä. Joutuu kotiin häkkilinnuksi. Nälkä on koko ajan, koska olen joutunut jättämään yhden lämpimän aterian pois päivän ruokailuista. Sosiaaliset kohtaamiset ovat jääneet. Ei leffoja, kahvitteluja, keikkoja, viinilasillisia, kampaajia, vaatteita, matkoja. Ei mitään”, 33-vuotias nainen kertoo.

Esimerkiksi näistä asioista tiukentunut rahatilanne pisti vastaajat säästämään.

1. kampaajakäynneistä ja vaateostoksista

”Omat peruspäivärahani menevät laskuihin, ja avomieheni maksaa ruuat. Olen luopunut vaateostoksista, ulkona syömisestä, kampaajasta ja kauneuspalveluista. En myöskään matkusta enää useasti. En pysty käyttämään palveluita niin kuin työssä käyvät. Kaupassa ostan halvempaa brändiä. Teen perusruokaa, esimerkiksi keittoja ja makaronilaatikkoa.” Nainen, 33

2. hammashuollosta ja kissan rokotuksista

”Minä ja mies jäimme työttömiksi samoihin aikoihin, ja tulomme putosivat puoleen. Emme käy ulkona, en käy kampaajalla, en hoidata hampaitani, kissamme rokotuksia ei ole uusittu ja paljon muuta, johon ei ole enää varaa. Ruokaostoksissa etsimme aina sitä halvinta.” Nainen, 49

”En mene edes terveyskeskukseen tai lääkärille, ellen ole todella kipeä.”

3. lääkärikäynneistä

”Palkkani vaihtui tietysti paljon pienempään työttömyyskorvaukseen. Ei ole enää työterveyshuoltoa. En mene edes terveyskeskukseen tai lääkärille, ellen ole todella kipeä, koska se maksaa. On harkittava menoja, enkä voi enää auttaa niin paljon esimerkiksi poikani perhettä. Yritän elää tuhlaamatta ja säästäväisesti. Tuleva eläkkeeni on nyt pienempi, ja se harmittaa ja katkeroittaa.” Nainen, 64

4. lomista

”Työttömyys vaikutti siten, että mitään ei uskaltanut hankkia tai suunnitella. Laskut kasautuivat miehen maksettaviksi, ja taloudellisesti oli haastavaa vielä pitkään työn alkamisen jälkeen. Kaikki ylimääräinen piti karsia, lomamatkat perua ja laskujen maksua järjestellä.” Nainen, 43

5. reseptilääkkeistä ja kalliista ruuasta

”Ostan halvinta ruokaa. Puolitan reseptilääkekuluja ottamalla määrättyjä lääkkeitä vähemmän. Jätin hammashoidon kesken. En koskaan käy tapahtumissa, missä on maksuja. En vieraile kotiseudulla. Erakoidun pikkuhiljaa. Kirpparilta haen vaatteet, joita on joskus pakko ostaa. Alushousut ja nilkkasukat ostan uusina, ja yhdet kunnon rintaliivit minulla on lääkärissäkäyntien varalta. Muuten en käytä.” Nainen, 60

6. harrastuksista

”Tulot eivät riitä juuri muuhun kuin asumiseen ja välttämättömiin menoihin. Esimerkiksi matkakorttia ei voi ostaa, mikä on karsinut harrastuksia. Aina pitää olla laskemassa, mitä voi ostaa.” Nainen, 28

”Koin melkein ylpeyttä siitä, miten vähällä lopulta pärjää.”

7. uudesta kodista

”Jouduin luopumaan asumisesta, matkakortista, uuden passin hakemisesta, kunnolla syömisestä, kavereiden kanssa ulkona käymisestä. Ei ollut rahaa asunnon hakemiseen (takuuvuokraan ja muuttoon) tai lämpimän ruoan valmistamiseen kuin ehkä kerran viikossa. Ei ollut varaa käydä missään tai tehdä mitään. Matkakortti jäi lataamatta, joten piti kävellä joka paikkaan.” Nainen, 30

8. bussilipusta

”Pudotus ansiosidonnaiselta työmarkkinatuelle on kova. Vielä kovemmaksi se muuttuu, kun mahdolliset säästöt on käytetty ja on haettava toimeentulotukea. Sitten kun tilille napsahtaa saman kuukauden aikana kaksi työttömyysetuuden maksusuoritusta, toimeentulotuessa otetaan käyttöön 21,5 päivän kerroin ja tuesta vähennetään joka kuukausi muutama kymppi, alkaa selviytymistaistelu. Julkisen liikenteen käyttö on vähentynyt minimiin, koska ei ole enää varaa ostaa matkakortille kautta, vain arvoa, jota on käytettävä harkiten. Kun jotain menee rikki, ei ole varaa ostaa uutta tai edes käytettyä. Spontaani lähteminen ihmisten ilmoille on jäänyt pois. Elämänpiirini on kaventunut, ja monet asiat, joista olen saanut iloa, ovat jääneet pois.” Nainen, 50

9. heräteostoksista ja matkustelusta

”Jouduin luopumaan ulkona syömisestä, impulssiostoista ja matkustamisesta ihan kotimaassakin. Onneksi oli säästöt ja lopputili. Ahdisti, mutta enemmän te-toimisto kuin rahatilanne. Talous mietitytti siksikin, kun puoliso opiskeli. Opin puntaroimaan paremmin ostokäyttäytymistä ja koin melkeinpä ylpeyttä siitä, miten vähällä lopulta pärjää. Ilman säästöjä ja lopputiliä olisin kyllä ollut pulassa ja joutunut luopumaan enemmästäkin.” Nainen, 27

Kolme Me Naisten kyselyyn vastannutta kertoo, millaista on, kun on pakko tehdä useampaa työtä.

Noin 150 000 ihmistä. Sen verran Suomessa on Eurostatin tilastojen mukaan ihmisiä, jotka tekevät työtä vähintään kahdelle työnantajalle. Tosin sitä, kuinka moni todellisuudessa tekee enemmän kuin yhtä työtä, ei tiedetä tarkalleen, koska Tilastokeskus ei asiaa ole selvittänyt. Joillekin useamman työn tekeminen on oma valinta, mutta moni tekee useampaa työtä siksi, että on käytännössä pakko. 

Satu Leinonen ja Sirpa Heino kertoivat muutama vuosi sitten Me Naisten haastattelussa, että tekevät kahta työtä siksi, että yhdestä työstä saadut tulot eivät riitä elämiseen.


”Tämä kierre on jatkunut jo vuosia.”

Kysyimme hiljattain Me Naisten lukijoilta, onko heillä samankaltainen tilanne kuin Sirpalla ja Sadulla. Nimimerkki Orja, 28, kertoi tekevänsä neljää-viittä työtä.

– Kaikki työpaikkani ovat nollatuntisopimuksia. Työskentelen baarissa, kulttuurialalla sekä kaupassa kahdessa eri liikkeessä – eli käytännössä minulla on neljä työpaikkaa. Tai periaatteessa viisi, sillä baarin yhteyteen avattiin juuri ruokaravintola, jossa käyn joskus tuuraamassa, hän kertoo.

”Sovitellun päivärahan hakeminen joka kuukausi on vaikeaa.”

Nimimerkki Orjan rahat eivät silti riitä elämiseen.

– Tämä kierre on jatkunut jo vuosia, eikä mistään työpaikasta ole siunaantunut mahdollisuutta vakihommaan – ei edes osa-aikaisena. Joudun hakemaan myös soviteltua päivärahaa Kelasta. Etuuden hakeminen joka kuukausi on vaikeaa. Kun työpaikkoja on monia, myös palkanmaksupäivia ja palkkakuittuja on monia. Kelassa ei oikein ymmärretä sitä.

Tunnit eivät riitä

Myös 61-vuotias, nimimerkkiä Hazlett155 käyttävä vastaaja tekee kahta työtä. Hänen päätyönsä on opettaa lukiossa. Sopimus on vakituinen nollatuntisopimus.

”Joskus on valittava, minkä laskun maksan eräpäivänä.”

– Opetustyön lisäksi istun illat tekemässä puhelinhaastatteluja. Teen niitä myös joskus lauantaisin ja sunnuntaisin. Teen kahta työtä, koska on pakko. Opetustyöstä saatu liksa ei riitä laskuihin ja elämiseen.

Kahdesta työstä huolimatta Hazlett155 rahat eivät aina tahdo riittää laskujen maksamiseen.

– Joskus on valittava, minkä laskun maksan eräpäivänä ja minkä myöhemmin.

Nollasopimuksella paahtaminen raskasta

Muun muassa SAK on kritisoinut nollatuntisopimuksia siitä, että työntekijä on heikossa asemassa työnantajaansa nähden. Esimerkiksi puutteellinen työsuhdeturva ja epäselvyydet palkanmaksussa ovat ongelmallisia. Joidenkin opiskelijoiden tilanteeseen nollasopimukset saattavat sopia, mutta nimimerkki Orja ei näe niissä juuri mitään hyvää.

”Kun ei saa tehdä täysiä tunteja, ei työkokemustakaan kartu miltään alalta paljoa.”

– Jotkut puolustavat nollasopimuksia sillä, että näin saa jalkaa ovenrakoon. Tämä on pötyä! hän sanoo.

Orjan kokemuksen mukaan lukuisat nollasopimukset ja lyhyet työsuhteet eivät näytä hyvältä cv:ssä.

– Kun ei saa tehdä täysiä tunteja, ei työkokemustakaan kartu miltään alalta paljoa. Olen ollut vuodesta 2015 samassa paikassa "extraajana", mutta tätä ei katsota niin, että minulla olisi kohta kolmen vuoden ajalta työkokemusta niistä hommista. En voi neuvotella palkastakaan, kun se on aina ja joka paikassa, vuodesta toiseen se minimi – jos aina sitäkään, hän kertoo.

”Jos sairastun, menetän vuorot ja palkan.”

Häntä harmittaa myös se, ettei yhdessäkään työpaikassa pääse osaksi työyhteisöä.

– Näen muita niin epäsäännöllisesti, ettei siinä pääse tutustumaan. Lisäksi olen töissä yleensä kiireaikoina, jolloin ei ole aikaa jutella.

Nimimerkki Orja jää paitsi myös työterveydestä, pikkujouluista, virkistymispäivistä ja koulutuksista.

– Jos sairastun, menetän vuorot ja palkan.

”Olisipa ihanaa, kun olisi joskus palkallinen loma.”

Hänen haaveenaan on vakituinen työsopimus täysillä tunneilla.

– Silloin tietäisin, paljonko saan palkkaa ja milloin on töitä. Voisi vähän suunnitella elämää. Nykyään pitää olla aina valmis lähtemään töihin. Ja olisipa ihanaa, kun olisi joskus palkallinen loma!

– Tuntuu, ettei minulla ole ihmisarvoa. Tätä jaksaa vain sen vähäisen rahan takia, mitä tästä saa. Ja sen takia, ettei tarvitse hävetä sitä, että pitäisi kertoa olevansa työtön.

Perhe kärsii

Kyselyyn vastanneen 36-vuotiaalla Niinalla ei nollatuntisopimusta ole, mutta hän tekee silti kahta työtä. Niina on kätilönä synnytysosastolla, mutta tekee myös siivouskeikkoja.

– Kätilön palkka ei riitä perheen elättämiseen. Miehelläni oli nuorempana oma yritys, joka meni konkurssiin. Hän maksaa raskaita ulosottojamaksuja joka palkastaan. Lapsia meillä on neljä.

Niinan nykyinen kolmivuorotyö on raskasta – ja myös hankalaa perheelliselle.

”Yhteinen aika perheen kanssa on vähissä.”

– Yhteinen aika perheen kanssa on vähissä. Kolmivuorotyö väsyttää – ja tämän päälle pitää jaksaa siivouskeikat. Olen välillä äreä äiti ja iloton. Kaikkia laskuja emme saa mitenkään maksetuksi ajallaan, mutta pysymme joten kuten leivänsyrjässä kiinni, Niina sanoo.

Hän haaveilee yhdestä työpaikasta, josta saatu palkka riittäisi perheen elättämiseen.

– Olisinpa opiskellut hyväpalkkaiseen ammattiin enkä mennyt kutsumuksen perässä. Toivon, että kätilön työstä maksettaisiin reilusti parempaa palkkaa – työn vaativuuden mukaan.

– Toivon löytäväni yhden työn, josta maksetaan parempaa palkkaa. Toivottavasti sellainen löytyy ennen kuin lapseni muuttavat kotoa. En haluaisi, että he muistavat vain sen, ettei äiti ollut ikinä kotona.

Työelämässä tapahtuva syrjintä koskettaa kaikenikäisiä naisia myös tasa-arvon mallimaassa. 

Suomesta puhutaan usein tasa-arvon mallimaana. Ei ehkä pitäisi. 

– Arkipäivän töissä on aika lailla syrjiviä käytäntöjä, vaikka lainsäädäntö on hyvä, sanoo Marjut Jyrkinen, työelämän tasa-arvon tutkimuksen ja sukupuolentutkimuksen apulaisprofessori Helsingin yliopistosta.

Jyrkinen on tutkinut skotlantilaisen kollegansa Linda McKien kanssa sitä, miten sukupuoli vaikuttaa johtajanaisiin työelämässä. Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaan WeAll-hankkeeseen kuuluvassa tutkimuksessa haastateltiin eri-ikäisiä johtajanaisia Suomesta ja Skotlannista ja seurattiin naisten ryhmäkeskusteluja.

Tulokset ovat hätkähdyttäviä.

Jyrkisen ja McKien tutkimuksen mukaan johtajanaiset – siis ne naiset, jotka ovat korkeassa asemassa ja vakaassa työsuhteessa – kohtaavat pitkin uraansa ikään ja sukupuoleen liittyvää syrjintää. Oletettavasti pätkätyöläisten, maahanmuuttajien ja muiden työmarkkinoilla heikossa asemassa olevien naisten kokemukset ovat vielä ikävämpiä kuin pomonaisten. 

Tutkimuksessa tuli ilmi monenlaisia syrjiviä käytäntöjä. Mukana olleet johtajanaiset olivat kokeneet esimerkiksi ulkonäköön liittyvää kommentointia, painetta näyttää tietynlaiselta, tytöttelyä ja ohi puhumista. Aina syrjintä ei kohdistunut naiseen itseensä, mutta oli silti epämiellyttävää. 

– Eräs suomalainen haastateltava kertoi, kuinka johtajamiehet puhuivat ylenkatsoen muista naisista, että sihteereillä pitää olla hyvät sääret, pitää olla nätti ja noheva, Jyrkinen kertoo. 

Kuka syrjii pomoa?

Sukupuoleen liittyvä syrjintä, epäasialliset kommentit ja seksuaalinen häirintä liitetään usein valta-asemaan ja sen väärinkäyttöön; yleensä esimies syrjii alaistaan eikä toisin päin. Kuka siis syrjii, kommentoi ja häiritsee pomonaisia?

– Valtaosa tutkimuksessa mukana olleista haastateltavista kertoi kokeneensa seksuaalista häirintää, iän suhteen syrjiviä käytäntöjä ja epäsopivaa kommentointia miesten taholta. Kommentteja tuli kollegoilta, pomoilta ja asiakkailta. Yhdelle nelikymppiselle naiselle jopa alainen oli huomauttanut, että olet vähän passé, Jyrkinen sanoo. 

– En sano, etteikö miehiä syrjittäisi, mutta dynamiikka voi olla toisenlainen, hän lisää.

”Jos nelikymppiset ottivat jämäkästi kantaa, heille sanottiin, että taitaa olla menopaussi tulossa.”

Sukupuoleen ja ikään liittyvä paine ei Jyrkisen ja McKien tutkimuksen mukaan kuitenkaan tullut ainoastaan miehiltä. Yksi haastateltavista esimerkiksi paheksui nuorempien naiskollegoidensa tapaa pukeutua ja meikata. 

– Feministinä oli ikävä huomata, että itsekontrollointia tehdään myös toisten naisten vuoksi. Naiset kokivat, että naisetkin tarkkaillivat heitä – ja he myös tarkkailivat itseään. 

Koskee kaikenikäisiä

Marjut Jyrkinen on tutkinut myös sukupuolistunutta ikäsyrjintää eli sitä, miten ikä ja sukupuoli vaikuttavat naisten kohteluun työpaikoilla. Tutkijan ennakko-oletus oli, että sukupuolistunut ikäsyrjintä kärjistyy 50–60 ikävuoden tiimoilla. 

Se ei ollut kuitenkaan koko totuus.

– Harmillista kyllä, haastateltavat kokivat paineita aika monessa elämänvaiheessa, Marjut Jyrkinen toteaa.

Nuoret naiset kärsivät tytöttelystä. Kolmikymppiset lapsettomat kokivat, että heihin kohdistui epäluuloja, jotka vaikeuttivat uraa:

– Vaikka raskaussyrjintä on ollut laissa kiellettyä iät ja ajat, he kokivat, ettei heitä ylennetty, koska oli pelko, että he tulevat raskaaksi.

Nelikymppisten ja sitä vanhempien kohdalla taas jouduttiin toiseen ääripäähän.

– Nelikymppisillä alkoi olla itsevarmuutta ja kokemusta työelämästä, mutta jos he ottivat jämäkästi kantaa, heille sanottiin, että taitaa olla menopaussi tulossa. 

”Hirveän usein suomalaisilla oli niin, että he pyrkivät viimeiseen asti väistelemään ja kontrolloimaan itseään, ettei vain tulisi syyllistystä eikä olisi mitenkään provosoiva.”

Keski-ikäiset ja sitä vanhemmat kokivat myös teknologiataitojen vähättelyä. 

Vanhimmat haastateltavat kokivat syrjintää, mutta Jyrkinen kertoo, että he suhtautuivat siihen nuorempia rohkeammin.

– He eivät olleet musertuneita, vaan kokivat voimaantumista siitä, että heillä oli jo niin paljon kokemusta. He ajattelivat, ettei heitä ihan äkkiä säikäytetä.

Juuri sopivaa käytöstä etsimässä

Marjut Jyrkinen ja Linda McKie löysivät tutkimuksessaan muutaman erilaisen käyttäytymismallin, joita johtavassa asemassa olevat naiset toistivat kohdatessaan epämiellyttäviä tilanteita ja kommentteja. 

Moni naisista koetti yksinkertaisesti parhaansa mukaan väistää ja välttää tilanteet. Osa pyrki tähän pukeutumalla ja laittautumalla juuri sopivan nuorekkaasti mutta ei kuitenkaan liian vapaamuotoisesti, jotta mitään sanomista ei tulisi.

– Hirveän usein suomalaisilla [naisilla] oli niin, että he pyrkivät viimeiseen asti väistelemään ja kontrolloimaan itseään, ettei vain olisi mitenkään provosoiva. 

Avoimen naisellisuuden lisäksi myös liian miehekäs ja jämäkkä tyylikin koettiin riskiksi: jämäkästi käyttäytyvää naista saatettiin pitää ”kauheana määräilijänä”. 

Niinpä naiset joutuivat käyttämään paljon aikaa ja energiaa löytääkseen hyväksytynlaisen tavan olla, käyttäytyä ja pukeutua. 

– Ettei tulisi ylilyöntejä kumpaankaan suuntaan, Jyrkinen kuvailee.

– On varsin vaikea kuvitella, että tavallinen valkoinen heteromies käyttäisi hirveästi aikaa siihen, että mikä on sopiva tyyli, olemus, käyttäytyminen ja pukeutuminen.

Tapauksia viedään harvoin eteenpäin

Jyrkisen mukaan osa naista kesti kohtaamaansa syrjintää huumorin ja vertaistuen avulla. Harva vei tapauksia eteenpäin omalle esimiehelleen – ja jos vei, vastaanotto oli Jyrkisen mukaan tyypillisesti toppuutteleva.

– Sellaisessa tapauksessa, että oli puhuttu lähipomon kanssa, reaktio oli, että hankala juttu, mutta jos tässä nyt löydettäisiin joku tapa olla...

Jyrkinen harmittelee, että monella työpaikalla tasa-arvo jää muiden asioiden jalkoihin. Vaikkapa tasa-arvosuunnitelma voi olla tehtynä, mutta sitä ei oikeasti käytetä ja seurata. 

– Taloudellisesti tiukkoina aikoina tulee sellainen puhe, että nyt on niin kriittinen aika, että tällaisia asioita kuin tasa-arvoa ei ehditä miettiä. Sillä tavalla asiat eivät ikinä muutu tai ne etenevät etanan vauhtia.