Piensijoittamista harrastava Merja Mähkä neuvoo käyttämään omaa tietämystään hyväksi ja sijoittamaan omiin kiinnostuksen kohteisiin.

Sata maata -matkablogista tuttu bloggaaja ja viestintäkonsultti Merja Mähkä kasvatti aktiivisella sijoittamisella viidessä vuodessa 250 000 euron pääoman.

Mähkä kertoi Helsingin Sanomille aloittaneensa piensijoittamisen vuonna 2012, jolloin hänellä oli alkupääomaa jo noin 60 000 euroa. Mutta kuinka hän onnistui moninkertaistamaan pääomansa 250 000 euroon vain viidessä vuodessa?

Mähkä kertoo Me Naisille yhdeksi syyksi oikean ajoituksen.

– Aloin aivan sattumalta sijoittaa hyvään aikaan, sillä vuonna 2012 pörssikurssit olivat alhaalla. Olemme eläneet uskomatonta pörssinousua viime vuosina, ja se on ollut minun puolellani.

– Kenen tahansa sijoitukset olisivat silloin menestyneet, Mähkä sanoo.

”Edes ammattilaiset eivät tee fantastista sijoitusta joka vuosi”

Oikean ajoituksen ja hyvien valintojen lisäksi tarvitaan muutakin.

– Olen sijoittanut jatkuvasti palkastani rahaa, enkä vain myynyt ja ostanut osakkeita. En ajattele olevani mikään sijoitusnero, sillä edes ammattilaiset eivät tee fantastista sijoitusta joka vuosi.

Mähkä aloittaa HS.fi:ssä Onnellinen omistaja -nimisen blogin, jossa hän pyrkii herättelemään erityisesti naisia sijoittamaan. Sijoitusblogi keskittyy niihin taloudenpidon perustaitoihin, joita modernin naisen kannattaa hallita.

Osaaminen ei tule talouslehtiä lukemalla

Mähkän mukaan aktiiviseen sijoittamiseen kuluu paljon aikaa. Kyse on silti enemmän elämäntyylistä.

– Luen paljon uutisia, pohdin, mihin maailma on menossa ja missä rahaa on. En tutki pörssikursseja, vaan kaikki lukemani ja kuulemani on jollain tapaa sijoitustutkimusta.

”Yksi tärkein oppi sijoittamisessa on, että tiedänkö jotain, mitä voin käyttää hyväksi”

Sijoittamiseen liittyviä havaintoja Mähkä tekee kaikkialta. Muutama vuosi sitten Linnanmäellä hän kuuli nuorison puhuvan, kuinka Adidaksen Superstar -kengistä oli tulossa iso juttu. 

– Ja niinhän niistä tuli. Silloin se olisi ollut erinomainen sijoitusvinkki, Mähkä sanoo.

Mähkä sijoittaakin usein häntä itseään kiinnostaviin kohteisiin, ja neuvoo myös muita tekemään niin.

– Yksi tärkein oppi sijoittamisessa on, että tiedänkö jotain, mitä voin käyttää hyväksi. Kun sijoittaa omiin mielenkiinnon kohteisiin, piensijoittaja pystyy joskus reagoimaan ammattilaista herkemmin, koska ammattilaiset joutuvat tekemään kompromisseja ja esimerkiksi ostamaan vain suurien yrityksien osakkeita.

Lue tästä Merjan vinkit siihen, miten pääset alkuun sijoittamisessa. Tee ainakin näin:

1. Pihistä kuluissa. Kun valitset indeksirahastoa, valitse se, jossa kulut ovat pienimmät. Jokainen euro, jonka säästät kuluissa, jää rahastoon kasvattamaan sinun varallisuuttasi. Jopa kuluttomia indeksirahastoja on tarjolla.

2. Vaihda lyhyt ilo pidempiaikaiseen. Jos sinusta tuntuu, ettei sinulla ole varaa alkaa sijoittaa, mieti, onko sinulla varaa ostaa kuppi lattea joka päivä. Jos on, luovu siitä. Pienelläkin kuukausisijoituksella pääsee hienosti alkuun. Minimisijoitukset rahastoihin alkavat vain 15 eurosta.

3. Osta ja unohda. Kärsivällisyys on sijoittajan paras ystävä. Ostamalla ja myymällä usein hukkaat rahaa kuluihin ja teet helposti huonoja päätöksiä. ”Osta ja unohda” on vanha hyvä sijoitusviisaus.

– Mökillä olisi tylsää yksin, siskokset uskovat. 

Maija Hetta-Virtanen, 40, herää ensimmäisenä aamulla hiirenharmaasta hirsimökistä. Hän keittää pienessä keittiössä kahvit ja hiipii kupin kanssa terassille katselemaan, miten luonto herää auringon paisteeseen. Elämä tuntuu hyvältä. Edessä avautuu suonäkymä, jonka yllä lokit aloittelevat kirkumistaan.

Sekä Maijan että siskon Minna Hetta-Rauman, 41, perheet nukkuvat vielä mökin tuvassa. Tuvan seinälle rakennetulla parvella koisaa kolme lasta vierekkäin, lattiallakin tuhisee muutama. Myös pihan suurella trampoliinilla ja vieressä nököttävässä vajassa nukutaan. Puuhun rakennettu maja on tyhjillään, sillä siihen ei ole vielä asennettu ikkunoita.

42-neliöisessä mökissä on enimmillään nukkunut 16 ihmistä. Tätä on yhteisomistajuus parhaimmillaan.

– Mökillä olisi tylsää yksin, paremmin siellä porukalla viihtyy, Maija sanoo.

Siskosten mökki sijaitsee Tiaisessa, Rovaniemen ja Sodankylän välissä. Sisarukset kutsuvat mökkiä Kurupirtiksi, sillä heidän edesmennyt isänsä oli kotoisin Kurujärveltä ja häntä kutsuttiin Kuru-Antiksi. Tyttäret menettivät isänsä jo vauvoina ja haluavat siksi muistaa isää mökillään. Joskus sinne kokoontuu koko suku serkkuja myöten. 

Kaikkien tyylimieltymykset saavat näkyä mökillä. Kuva: Jouni Porsanger
Kaikkien tyylimieltymykset saavat näkyä mökillä. Kuva: Jouni Porsanger

Uutta kierrättämällä

Kurupirtti hankittiin nelisen vuotta sitten. Tuolloin Minna ja hänen miehensä Antti seurasivat mökki-ilmoituksia harrastuksekseen. Yleensä torpista pyydettiin valtavia summia, mutta yhtäkkiä selaimessa näkyi ihastuttava hirsimökki alle 50 000 eurolla. Minna soitti sen omistajalle ja pyysi päästä katsomaan. Hän otti pikkusiskonsa Maijan ja Evan mukaan.

– Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sellainen ihana kömmätti keskellä ei mitään, Minna muistaa.

Myös Maija ihastui mökkiin, jota myi Espanjaan pysyvästi muuttava nuori pariskunta.

– Etenkin keittiöllä tuntui olevan sielu, joka kutsui meitä, Maija sanoo.

Minna kysyi lainaa pankista. Hän pyysi siskojaan mukaan mökinostoon, mutta kumpikaan ei voinut ottaa lisää velkaa. Minna osti mökin, mutta Maija ottaa miehensä Arton kanssa pian puolet mökin lainasta maksaakseen.

Juoksevat kulut, kuten kiinteistövero, roskamaksut, polttopuut ja vakuutus maksetaan yhdessä. Kerran talvessa auraaja putsaa tien lumesta mökille. Kulut tekevät vuodessa noin 400 euroa. Sähköä tai vesiliittymää mökillä ei ole, ylellisyyksiä ei kaivata.

– Ehtona oli, että mökin pitää olla halpa ja kiinteiden kustannusten mahdollisimman pienet. 

”Keittiö saa maksaa 100–200 euroa. Vain naulat ja ruuvit ostamme."

Tarpeen tullen kuvetta kaivetaan sen mukaan, miten kenelläkin on varaa. Saunan uusi kiuas kustannettiin äidin saamalla perinnöllä. Välillä siskot myyvät kirpputorilla tavaraa ja ostavat rahoilla mökkitarpeita. Suurin osa hankinnoista on saatu kierrätettyinä. Kasvihuone löytyi roskalavalta, tänä kesänä remontoidaan kattoa ja rakennetaan kesäkeittiö.

– Keittiö saa maksaa 100–200 euroa. Naulat ja ruuvit ostamme, muut rakennusmateriaalit hamstraamme muualta.

Huussi kuin karkki

Rahan sijaan mökkiin satsataan työtä ja vaivaa. Arto on rakennusmies, joka nikkaroi kaikkea taitoa vaativaa, kuten terassin.

– Me muut kannamme lautoja ja seisomme siinä vieressä viisaan näköisinä, Maija nauraa.

Apujoukkoina toimivat Maijan ja Minnan kuusi lasta. Myös Eva perheineen osallistuu mökin töihin. Mökillä puuhasteleminen on nautinto, ei velvollisuus.

– Olemme tehneet toimet niin helpoiksi, että kaikki voivat tehdä kaikkea. Vaikkapa paskahuussin tyhjennys on järjestetty niin, että kuka vain voi tehdä sen.

Sisustuksestakaan ei tule kiistaa, päinvastoin. Sisarukset lietsovat toisiaan ja tekevät asioita hetken mielijohteesta. Jos yksi saa päähänpiston, toinen vie sen vielä pidemmälle. Tuloksena on esimerkiksi vaahtokarkin värinen huussi. Katosta roikkuu kattokruunu.

– Se on aika söpö.

Sisarusten miehet ovat tottuneet naisten monenlaisiin projekteihin. Muutakaan vaihtoehtoa ei ole ollut. Toissa vuonna sisarukset nikkaroivat mökkitontille 11 eriväristä linnunpönttöä. 

”Elämänfilosofiamme on, että ei se ole niin justiinsa.”

Asioita ei tarvitse ottaa niin vakavasti: kun saunan oven väri ei miellyttänytkään, se maalattiin uudestaan.

– Elämänfilosofiamme on, että ei se ole niin justiinsa. Siitä vaan kokeilemaan, Minna sanoo.

Touhuamisen välissä on saatava nauttia luonnosta. Sisarukset astelevat suolammen yli vieviä pitkospuita levennykselle, jota kutsutaan telakaksi. Suo ympärillä näyttää joka kerta erilaiselta, Lapin luonto muuttuu niin nopeaan. Elokuussa joukkio järjestää muinaistulien illan, ja suolle lähetetään paperilyhtyjä kellumaan.

– Täällä me taivastelemme, kuinka tämä on upea paikka. Vaikka mökki on ollut meillä jo neljä vuotta, jaksamme yhä hämmästellä, miten ihanaa täällä on, Minna sanoo.

Mökkiläisillä on myös tapana jutella Kurupirtille. Toivotetaan hyvät huomenet ja kujerrellaan, että täälläkö sinä nökötät yksin auringossa.

– Tuomme pirtille aina jonkin pienen tuliaisen, vaikkapa itse tehdyn maalauksen, tyynynpäällisen tai verhot.

Paitsi itse mökillä myös muilla tärkeillä esineillä on nimet. Vanha oranssi kaasuhella on nimeltään Kaisa.

Kimppamökkeily vaatii hyvät välit. Siskokset Maija ja Minna kuvailevat olevansa sielunkumppaneita. Kuva: Jouni Porsanger
Kimppamökkeily vaatii hyvät välit. Siskokset Maija ja Minna kuvailevat olevansa sielunkumppaneita. Kuva: Jouni Porsanger

Sovussa ja sopien

Yhteisomistajuudessa voi tulla riitaa siitä, kuka saa olla mökillä kesän parhaina viikonloppuina, kuten juhannuksena. Siskojen kohdalla asia menee päinvastoin: ilman muita mökillä saattaa olla jopa tylsää, ja sinne yhtä aikaa päätyminen on tavoite. Lisäksi oleilu yksin keskellä metsää voisi pelottaa, ja lapsetkin viihtyvät paremmin porukalla.

– Olemme saamelaisia, ja tällainen yhteisöllisyys kuuluu kulttuuriimme. Lapsia eivät kasvata vain isä ja äiti vaan koko suku ja naapuritkin, Minna sanoo.

Välillä kuitenkin joku siskoista ottaa toisen lapset, jolloin tämä pääsee mökille viettämään kahdenkeskeistä parisuhdeaikaa eli rakkausviikonloppua. Näin tehdään yleensä syksyllä tai keväällä, ei silloin, kun paras mökkeilyaika on käynnissä. Kesällä mökkeillään eri kokoonpanoilla joka viikko. 

Kun naisilta kysyy vinkkejä yhteismökin hankkimiseen, he neuvovat sopimaan kaikesta etukäteen. Vaikkapa siitä, saako mökin käyttöönsä vuorojuhannuksina tai miten työt jaetaan.

– Tosin me emme miettineet näitä, kun vain hetkessä päätimme ostaa mökin nähtyämme sen.

Naiset muistuttavat myös, että yhteisomistajuudessa pitää hyväksyä myös muiden kädenjälki esimerkiksi sisustuksessa. Tärkeintä ovat hyvät välit siihen, jonka kanssa mökin omistaa. Minna ja Maija sanovat kaikesta suoraan – välillä räjähdetään, mutta välit pysyvät hyvinä. 

– Me olemme enemmän kuin siskoja, olemme toistemme sielunkumppaneita. 

Toimiiko kimppamökkeily?

”Yritimme eron jälkeen kahden kesän ajan yhteisomistajuutta, mutta se ei toiminut. Tein itse osuuteni, mutta toinen osapuoli ei hoitanut velvollisuuksiaan. Lopulta päädyimme keskusteluun siitä, kumpi mökin lunastaa, ja nyt minä sitten omistan mökin ja päätän siellä asioista. Onneksi lunastin mökin, sillä vielä yli 20 vuoden jälkeen paikka on minulle tärkeä.”

Eila, 68

”Meillä on siskon kanssa omat mökit, mutta yhteisellä tontilla yhteiset tilat, kuten sauna, vessa, laituri ja varastot. Yhteiset kulut, kuten tienhoitomaksut ja vakuutukset maksetaan puoliksi, joten tämä tulee halvemmaksi. Sen sijaan omista mökeistämme huolehdimme itse. Järjestely toimii hyvin, kun on sekä omaa että yhteistä tilaa.”

Markku, 40

”Käytämme kimppamökkiä, jonka mieheni eno omistaa. Hän käy siellä kerran pari kesässä, me olemme melkein joka viikonloppu. Mökillä käy myös mieheni serkku perheineen ja joskus velipuoli. Olemme siisteyden sipuleita, ja muiden jäljiltä mökkiä saa aina siivota. Teemme myös aina puut ja haravoimme, eikä muita näy niissä hommissa. Tästä syystä kimppamökki on vihatuin ratkaisu, ja mietimme oman mökin ostamista.”

Mirva, 41

”Kolmen sukupolven kesäpaikassamme jokaisella perheellä on omat mökit. Kokkaamme kuitenkin yhdessä päämökin keittiössä. Välillä on vaikea valmistautua, kun ei tiedä, tuleeko paikalle kolme vai kymmenen ihmistä. Eläkeläisillä on aikaa siivota pihaa ja liki main imuroida nurmikko. Me työssä käyvät emme jaksaisi käyttää aikaa pihatöihin. Vanhempani sanovat, ettei muiden pidä raataa, vaikka he niin tekevätkin. Silti on vaikea maata auringossa, jos muut huhkivat.”

Liina, 36

Moni pitää taiteilijoilta huolettomina renttuina. Maaretta Tukiaisen mukaan mielikuva taiteilijuudesta olisi syytä päivittää 2010-luvulle, sillä heiltä löytyvät avaimet työelämän uusiin haasteisiin.

Kirjailija ja ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen mukaan tulevaisuuden työelämätaidot löytyvät jo nyt taiteilijoilta, vaikka taiteilijat on harvoin nähty työelämän näkökulmasta esikuvina. Kurinalainen ja tavoitteellinen työskentely sekä itsekriittisyys ovat Tukiaisen mukaan taiteilijan työn ytimessä.

–  Kun robotit vievät rutiinityöt, se, millainen kyky meillä on luoda jotain oikeasti uutta, nousee entistä keskeisempään asemaan.

Maaretta Tukiaisen ja valokuvaaja Krista Keltasen uutuuskirjassa Luova tauko: löydä oma tapasi elää (Cozy Publishing) 12 suomalaista taiteilijaa ja muotoilijaa paljastaa luovan prosessin salat. Mitä työelämän taitoja meidän sitten kannattaisi omaksua heiltä hommaan kuin hommaan?

  1. Itsensä ohjaaminen. Tietotyö vaatii yhä parempaa kykyä johtaa itseään. Kun epätyypilliset työsuhteet ja projektimaisuus lisääntyvät, työntekijän kyky rytmittää omaa työtään tulee entistä tärkeämmäksi. Itsensä ohjaamisessa auttavat rutiinit ja rytmi, luovat tauot, joiden aikana ihminen pystyy uusiutumaan.
  2. Uudistuminen. Tätä jatkuvaa uusiutumiskykyä työelämässä peräänkuulutetaan jo nyt. Jokaisen pitäisi olla valmis kehittämään omia ainutlaatuisia kykyjään ja luomaan nahkansa. Tukiaisen mukaan taiteilijat osaavat monistaa onnistumisensa ja he ovat oppineet karsimaan pois sen, mikä ei toimi. Tärkeää olisi oppia kokeileva asenne.
  3. Itsensä motivoiminen. Tulevaisuudessa ei liene juuri kysyntää ihmisille, jotka eivät osaa motivoida itseään, vaan ovat ”vain töissä täällä”. Uusien näkökulmien löytäminen ja kriittisyys ovat keskiössä, sillä taiteilijalla ei ole koskaan valmista tietä. Työ on itse luotava.
  4. Älyllinen rehellisyys. Tukiaisen mukaan tutkijat ja taiteilijat voivat olla rehellisiä ja kriittisiä, sillä heitä eivät kahlitse taloudelliset voimat yhtä tiukasti kuin monia muita. Rehellisyys lienee silti hyvä pyrkimys kenelle tahansa, joka haluaa elää itsensä näköistä elämää.
  5. Taiteilijoilta voisi omaksua myös asioiden loppuun saattamisen taidon. Elämämme ”Kaikki mulle heti” -aikaa, mutta taiteilijat tietävät, että joihinkin asioihin nyt vain menee hiukan enemmän aikaa. Kirjan kirjoittaminen voi vaatia kaksi vuotta tai seitsemän vuotta. Jos ei ole nöyrä tekemään tarvittavaa määrää työtä, ei synny hyvää tulosta, sillä vasta hionta luo todellisen laadun.
  6. Olennaiseen keskittyminen. ”Kyky keskittyä on tulevaisuuden älykkyysosamäärä”, Tukiainen summaa.