Jasmine Pajari on tehnyt nuorempana myös mallin hommia. Kuva: Kenneth Korkeneva
Jasmine Pajari on tehnyt nuorempana myös mallin hommia. Kuva: Kenneth Korkeneva

Tuottajana työskentelevä Jasmine Pajari joutuu jatkuvasti todistelemaan osaamistaan työelämässä. Hän mukaansa nuori ja kaunis nainen joutuu tekemään mieskollegoita enemmän töitä uskottavuutensa eteen.

Tuottaja Jasmine Pajari, 29, joutuu jatkuvasti todistelemaan osaamistaan työelämässä. Hän uskoo ammattitaidon kyseenalaistamisen syyksi nuoren ikänsä ja sukupuolensa – sekä ulkonäkönsä.

– Minulta on kysytty, olenko joku malli. Jos on nätti, niin on malli, eikä vakavasti otettava tuottaja. Tietysti jotkut kysyvät hyvällä, mutta silti ulkonäkökeskeisyys harmittaa, Pajari sanoo.

Hän haluaa herättää keskustelua vaikeasta aiheesta kertomalla työelämässä kohtaamastaan uskottavuusongelmasta. Pajari on työskennellyt pitkään media-alalla tuottajana ja on toistuvasti törmännyt siihen, ettei häntä oteta töissä vakavasti hänen ulkonäkönsä takia.

– Joudun tekemään enemmän töitä ollakseni uskottava.

Pajari tuottaa tällä hetkellä työkseen Superpesis Fuengirolassa -tapahtumaa. Hän on työtiiminsä ainoa nainen, ja häntä kohdellaan hänen mukaansa usein eri tavoin kuin miehiä. Syrjintää on ilmennyt muun muassa tapaamisissa yhteistyökumppaneiden kanssa.

”Palavereissa kysymykset ja argumentit suunnataan miehille.”

– Vaikka olenkin tasavertainen tuottaja muiden tiimiläisten kanssa, palavereissa kysymykset ja argumentit suunnataan miehille. Joskus minulle ei puhuta suoraan ja pahimmillaan kommenttini sivuutetaan.

Pajari työskentelee välillä myös miehensä kanssa. Tällöin puolison puoleen käännytään useammin, vaikka he tekevätkin samoja töitä.

”Joudun miettimään vaatteeni tarkkaan”

Pajari on törmännyt asenneongelmaan asioidessaan erityisesti miesten ja vanhempien naisten kanssa. Espanjassa johtotehtävissä on pääasiassa miehiä, mikä vaikuttaa siihen, kuinka naisiin työelämässä suhtaudutaan. Pajari on törmännyt samaan ongelmaan kuitenkin myös tasa-arvoisempana pidetyssä Suomessa.

– Juttelin kerran erään miehen kanssa ja kerroin hänelle työstäni. Hänen kasvoillaan välähti toistuvasti ihmettelevä ja epäilevä virne, Pajari kertoo.

Hän uskoo uskottavuusongelmien katoavan iän myötä. Pajari sanoo, että tällä hetkellä hän joutuu töihin lähtiessään kiinnittämään erityistä huomiota ulkonäköönsä.

”Yritän myös usein näyttää vanhemmalta mitä olen.”

– Joudun aamuisin miettimään tarkkaan vaatteeni ja miten laitan hiukseni. Aina pitäisi pukeutua jakkupukuun, jotta välttyisi ennakkoluuloilta. Yritän myös usein näyttää vanhemmalta mitä olen. Se johtaa helposti yliyrittämiseen, jolloin teen enemmän töitä ollakseni uskottava.

Ongelma on vaikea kitkeä

Pajari kuvailee itseään rauhalliseksi ja pitkäpinnaiseksi. Kun häntä kohtaan käyttäydytään syrjivästi, hän on tottunut vain hymyilemään ja nielemään ärsytyksensä.

– Uskottavuusongelmaan on vaikea puuttua, sillä töissä ei voi kiukutella tai tehdä asiasta numeroa asiakkaan edessä. En ole katkera, mutta minuun kohdistunut käytös huvittaa. Ajatteleeko joku vielä 2000-luvulla, että naiset eivät ole yhtä päteviä kuin miehet? Pajari ihmettelee.

– Nuori ja kauniskin nainen voi olla hyvä ja uskottava työntekijä. Toivon, etteivät ihmiset tuomitse toisia ulkonäön ja iän perusteella.

Katilla on ollut silmä työnsä vuoksi useita kertoja mustana. Annin sääri murtui, kun potilas potkaisi häntä. ”Ei tätä työtä voisi tehdä, ellei pelkoa hallitsisi.”

Nimittelyä, uhkailua, tavaroiden heittelemistä, tönimistä, lyömistä, potkimista, kasvoille sylkemistä… Normipäivä töissä? Ei ehkä kuulosta siltä, mutta kansallisen rikosuhritutkimuksen vastaajista kuusi prosenttia oli kokenut työpaikallaan tai työtehtävissään uhkailua tai fyysistä väkivaltaa.

Naiset kokevat työpaikkaväkivaltaa miehiä useammin, ja sen määrä on lisääntynyt viime vuosina. Todennäköinen syy on se, että naiset työskentelevät miehiä useammin sosiaali- ja terveysalalla. Ammattijärjestö Tehyn tutkimuksissa keskimäärin joka kolmas vastaaja on ilmoittanut kokeneensa työssään fyysistä väkivaltaa, sen uhkaa tai epäasiallista kohtelua.

Erityisesti väkivaltaa kokevat naiset ja nuoret. Kevan viime vuonna tekemän julkisen alan työhyvinvointitutkimuksen mukaan alle 30-vuotiasta terveysalalla työskentelevistä 43 prosenttia oli kokenut asiakasväkivaltaa useita kertoja viimeisen vuoden aikana.

Me Naiset kysyi hoitoalalla työskenteleviltä heidän kokemuksiaan työpaikkaväkivallasta. Vastauksista kävi ilmi, että väkivalta tai sen uhka työssä voi olla jopa päivittäistä.

Näin kolmekymppiset Kati ja Anni kertovat omista kokemuksistaan.

Joka kolmas terveysalalla on kokenut fyysistä väkivaltaa.

Saksien ja nyrkkien väistelyä

Kati, 32, työskentelee palveluasumisen yksikössä hoitajana. Asiakkaat ovat muistisairaita ja kehitysvammaisia.

– Vaarallisin tilanne oli varmaan se, kun minua yritettiin lyödä saksilla. Silloin asiakkaalla oli onneksi niin hitaat refleksit, että ehdin nopeampana väistää eikä ehtinyt käydä mitään, hän kertoo.

Katilla on ollut silmä mustana, ruhjeita ja nirhaumia huulissa ja nenässä, mustelmia, raapimisjälkiä ja häntä on purtu. Isommilta vammoilta hän on onneksi välttynyt.

– Meillä väkivallaksi lasketaan kaikki huitomiset ja raapimiset, joita tapahtuu päivittäin. Varsinkin muistisairaiden kohdalla asialle ei kuitenkaan voi oikein tehdä mitään muuta kuin yrittää ennaltaehkäistä ja vältellä konfliktitilanteita.

– Aika pitkälle pääsee jo sillä, ettei mene tilanteisiin kasvot edellä tai ole liian lähellä, jotta pystyy välttämään suurimmat lyönnit.

Esimerkiksi pestessä on kuitenkin pakko mennä lähelle.

”Asiakkaalla oli onneksi niin hitaat refleksit, että ehdin väistää.”

Katin työpaikalla töitä tehdään pääsääntöisesti yksin. Muistisairaat potilaat ovat usein pelokkaita, ja kahden hoitajan läsnäolo saattaisi vain pahentaa tilannetta ja tehdä asiakkaasta vielä aggressiivisemman.

Asumispalveluiden asiakkaita hoidetaan heidän kotonaan. Siksi he saavat pitää saksensa. Terävät veitset ovat sen sijaan lukkojen takana.

– Olen puhunut asiasta omassa työyksikössäni. Välillä sodin vastaan ja olen omin lupineni jemmannut sakset yövuoroni ajaksi.

Kati ei kuitenkaan pelkää. Jatkuva työpaikkaväkivalta turruttaa.

– Eniten minua pelottaa se, että minua ei pelota. Siihen on niin tottunut ja tiedostaa, että tämä on osa omaa työtä.

Nimi tappolistalla

Hoitajille opetetaan jo koulussa, miten erilaisissa väkivaltatilanteissa tulee toimia: miten otteesta pääsee irti, miten potilaaseen tartutaan kaikkien kannalta turvallisesti ja miten huoneeseen on asetuttava niin, että kulkureitti ovelle pysyy koko ajan vapaana. Kaulahuiveja, -koruja tai avainnippua ei tule roikuttaa kaulassa.

– Olen nähnyt, miten ihminen saadaan kiepautettua kuristusotteeseen, kertoo 34-vuotias Anni.

Anni työskentelee psykiatrisessa sairaalassa. Hänellä on kokemusta sieltä eri osastoilta.

– Välillä pelottaa. On päiviä, kun tietää jo osastolle töihin mennessä, että siellä on valmiiksi uhka päällä, eli potilas käyttäytyy aggressiivisesti ja hänet on jouduttu useaan otteeseen eristämään oman ja muiden turvallisuuden vuoksi. Silloin tietää varustautua työvuoroon niin, että on silmät joka puolella ja korvat herkillä, hän kertoo.

Monet lievemmät uhkatilanteet ratkeavat Annin mukaan puhumalla. Oikea äänensävy ja sanavalinnat ovat silloin tärkeitä. Myös siihen hoitajat saavat koulutusta, jotta vältyttäisiin tilanteilta, joissa pitää turvautua fyysiseen kontaktiin.

Psykiatrisessa sairaalassa vaarallisia ovat yleensä potilaat, jotka tulevat akuuttiosastolle huonossa kunnossa. Potilas saattaa olla esimerkiksi psykoosissa, jolloin hänellä on voimakkaita harhoja. Ne voivat saada hänet pitämään muita ihmisiä uhkana. Sellaiset potilaat yrittävät taata oman turvallisuutensa ja haluavat hoitajat pois läheltään.

– On ollut tilanteita, kun on yritetty heittää tai lyödä milloin minkäkinlaisella esineellä, jopa suihkun päällä, tarkoituksena ottaa hengiltä.

menaisetRäppäri Nikke Ankara kertoo rankasta psykoosistaan – psykiatri kertoo, mikä sairauden laukaiseehttps://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/rappari-nikke-an...

Sanallinen uhkailu on yleistä. Potilaiden suista kuuluu tappo- ja raiskausuhkauksia.

– Yleensä ajattelen, että he ovat sairautensa vuoksi sellaisessa mielentilassa ja ahdingossa, joten ei sitä tappouhkausta niin vakavasti ota.

Sen verran varuillaan Anni kuitenkin on, ettei hän puhu henkilökohtaisista asioistaan potilaiden kuullen ja on salannut osoitteensa. Kun hän oli töissä nuoriso-osastolla, yksi potilas oli kirjoittanut internetiin listan hoitajista, jotka aikoi surmata. Uhkaus otettiin vakavasti ja käsiteltiin.

Myös Annin nimi löytyi listalta.

– Moni muukin oli listalla, mutta silti ensimmäinen ajatus oli, että miksi minä. Kun aina yrittää tehdä parhaansa potilaiden eteen, niin minkä takia juuri minä. Minulla on pieniä lapsia, niin ehkä myös siksi pieni pelko hiivahtaa välillä jossain tuolla ja tulee mietittyä, että mitenköhän tässä käy.

– Toisaalta samalla tietää, että potilas on lukittujen ovien takana saamassa apua, ja kun hänen hoitonsa saadaan tasapainoon, hän ei todennäköisesti sellaisia enää ajattele.

”Työvuorossa on silmät joka puolella ja korvat herkillä.”

Väkivalta aiheuttaa myös sairauspoissaoloja, joko suoraan vammojen takia tai työn yleisen kuormittavuuden vuoksi. Anni oli neljä kuukautta sairauslomalla, kun potilas potkaisi häntä. Sääriluun yläosa murtui useasta kohtaa.

– Osastolla oli hyvin ahdistunut ja levoton nuori, jolla oli tapana alkaa potkia seiniä ja ovia ahdistuessaan. Vähän kuin hevonen, sellaista kaviopotkua. Hänelle tarjottiin rauhoittavaa, mutta hän ei halunnut ottaa sitä tai ollut rauhoitettavissa puheella, vaan jatkoi koko ajan aggressiivisempaan suuntaan menevää käytöstään.

Toinen hoitaja päätti, että koko osaston ja nuoren itsensä kannalta on parasta, että tämä saatellaan rauhoittumaan leposide-eristykseen. Matkalla sinne nuori alkoi jälleen potkia.

– Ajattelin silloin ottaa potilaan jalat hallintaan koulutuksessa opetetulla otteella, mutta hän ehti potkaista minua polveen. Lyyhistyin lattialle enkä pystynyt enää tekemään tilanteessa mitään. Nuori saatiin kuitenkin turvallisesti rauhoittumaan.

Sellaista sattuu

Tapahtunut käytiin Annin työpaikalla jälkikäteen läpi, kuten muutkin järkyttävät tilanteet. Sairauslomalla ollutta Annia ei tosin jostakin syystä kutsuttu mukaan. Anni sai kuitenkin käydä tapahtuneen jälkeen kolme kertaa työpsykologin luona. Se on hänen työpaikallaan tavallinen käytäntö, kun sattuu jotain järkyttävää – potilas esimerkiksi tekee sairaalan tiloissa itsemurhan. Työpsykologille on mahdollista päästä myös muulloin, jos tarve vaatii.

Anni kokee, että hänen työpaikallaan tehdään kaikki mahdollinen sen suhteen, että sekä potilaat että hoitajat olisivat mahdollisimman hyvässä turvassa. Ainoastaan hälytysjärjestelmien toiminnassa on ollut teknisiä ongelmia, joita ei ole saatu yrityksistä huolimatta ratkaistua. Uusi ja varmemmin toimiva järjestelmä saadaan toivottavasti jossakin vaiheessa.

”Pelko on joka vuorossa hieman läsnä.”

Katin työpaikalla sattui hiljattain välikohtaus, jossa potilas kuristi hoitajaa.

– Se ohitettiin olankohautuksella, että tällaista vaan sattuu. Asia olisi pitänyt käsitellä, sillä kyseessä on ollut pelottava tilanne, jonka takia henkilö jäi sairauslomalle.

Kaikki väkivalta ja läheltä piti -tilanteet kirjataan myös Katin työpaikalla ylös. Toisaalta työnantaja tuntuu suhtautuvan niihin asiana, jolle ei oikein voi mitään. Työkaverit ovat monelle tärkeä ja paras henkinen tuki.

Hoitoalalla erityistä on muihin ammatteihin verrattuna myös se, ettei tapauksista välttämättä tehdä rikosilmoituksia, koska usein käyttäytyminen johtuu potilaiden tai asiakkaiden terveydentilasta.

– Ei kukaan sietäisi saksilla tai kävelykepillä lyömistä tai kuristamista siviilielämässä, vaan soittaisi poliisit, Kati sanoo.

Jatkuva varuillaan oleminen myös väsyttää. Annin mukaan välillä on leppoisiakin vuoroja, mutta sitten on sellaisia päiviä, joiden jälkeen on aivan poikki.

– Kyllä se kuormittaa, että pelko on joka vuorossa hieman läsnä. Ei ole sellaista päivää, ettei se olisi. Tätä työtä ei kuitenkaan voisi tehdä, ellei pelkoa hallitsisi. Pelon on oltava tervettä itsesuojelua, eikä sitä tule lietsoa turhaan.

Kotihoitokeikka on riski

Väkivallan uhka on kohonnut erityisesti muistisairaiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyspotilaiden parissa työskennellessä sekä ensihoidossa ja päivystyksessä.

– Viime vuosina väkivallan uhka on lisääntynyt myös kotiin vietävissä palveluissa, sanoo Tehyn työympäristöasiantuntija Anna Kukka.

Syynä on se, että terveyspalveluiden asiakkaita hoidetaan yhä enemmän kotona laitosten sijaan. Hoitajat työskentelevät ihmisten kodeissa yleensä yksin. Ympäristö voi olla laitoksia turvattomampi esimerkiksi siksi, että paikalla saattaa olla muita ihmisiä, kuten ryyppyporukka, tai kotona saattaa olla aseita.

Kotihoidossa ei myöskään pystytä valvomaan, onko hoidettava ottanut lääkitystään. Riski aggressiiviseen käyttäytymiseen lisääntyy, kun hoito ei ole tasapainossa. Anna Kukan mukaan auttaisi, että avopalveluiden piirissä olevien asiakkaiden ja potilaiden hoidon tarvetta ja hoitotasapainoa seurattaisiin ja arvioitaisiin tiiviimmin.

”Väkivallan uhka on lisääntynyt kotiin vietävissä palveluissa.”

Annin mukaan yhteiskunnan tila näkyy työpaikalla. Resursseja ei ole tarpeeksi, ja jonot hoitoon ovat pitkät.

– Potilaskunta, joka osastoille tulee, on yhä huonovointisempaa.

Anna Kukan mukaan suhtautumisessa väkivaltaan on kuitenkin tapahtunut viime vuosina positiivista kehitystä. Tilanteisiin varautumista ja henkilökunnan koulutusta on parannettu. Ahkerampi raportointi selittää osittain väkivallan tilastollista lisääntymistä.

Alalla on ollut vuosia esillä myös toive siitä, että työpaikka- ja asiakasväkivaltaan voitaisiin puuttua nykyistä paremmin rikosoikeudellisin keinoin.

– Virkavallan vastustaminen on kirjattu lainsäädäntöön, mutta hoitohenkilökunnalla tällaista suojaa ei ole. Sillä voisi olla merkitystä, että hoitajan läpsiminen tai haukkuminen voisi johtaa seuraamuksiin, Anna Kukka pohtii.

Katin ja Annin nimet on muutettu.

Neljä hoitajaa kertoo

”Vahvat miehet ovat hoitajalle painajainen, sillä jos he ovat aggressiivisia, he vääntävät ranteen turvoksiin tai lyövät nyrkillä, ja se koskee. Päivystyksessä satelee uhkauksia. Vilautellaan veistä ja huidotaan nyrkeillä, jos potilaan pinna palaa tai hän on päihteissä”, kohta eläkkeelle jäävä, sairaalassa työskentelevä lähihoitaja kirjoitti kokemuksistaan kyselyssämme.

”Vanhuspuolella dementikot saattavat olla hyvin väkivaltaisia. Rajallinen ymmärrys ja pelot saavat heidät tarttumaan kiinni kuin hengenhädässä, raapimaan ja puremaan”, nimetön vastaaja kertoi.

”Kotihoitokäynnillä skitsofreniaa sairastava mies otti leipäveitsen pöydältä ja uhkasi sillä minua. Onnekseni keittiö oli perimmäisin huone, ja pääsin poistumaan eteisen kautta. Jos olisin ollut toisella puolella keittiötä, olisin ollut loukussa.

Poistuin asunnosta, soitin hätäkeskukseen ja muistan vähätelleeni tapahtunutta. Olin sokissa. Ensihoito ja poliisi saapuivat paikalle, ja mies otettiin virkavallan huostaan. Tunnollisena työntekijänä jatkoin iltavuoron loppuun ja ilmoitin vastaavalle hoitajalle, että näin kävi. Jälkikäteen huomasin, etten käsitellyt asiaa kunnolla, enkä saanut tukea työpaikalta”, hoitaja muisteli muutaman vuoden takaista uhkaavaa tilannetta kesätöissä.

”Mittaan verenpainetta, potilas kyttää rintojani ja tarraa kiinni. Noustessani tuolista taputtaa vielä takamustani. Maiskuttaa huuliaan ja puhuu härskejä arvioita kropastani”, yksityisessä hoitokodissa työskentelevä 48-vuotias nainen kuvaili.

On vuorotyössä hyvätkin puolensa. Mutta listasimme ne ei niin kivat puolet.

  1. Perjantai ei herätä mitään suuria riemunkiljahduksia.
  2. Eivätkä viikonloput.
  3. Ilman kahvia ei voi elää.
  4. Punaiset silmät, hoiperteleva olemus ja muistin pätkiminen eivät välttämättä tarkoita krapulaa.
  5. Parisuhdeterapeutin kysymys ”onko teillä ollut yhteistä aikaa” kuulostaa silkalta piruilulta.
  6. Elämän suunnittelu parin kuukauden päähän on lähes mahdotonta.
  7. Sitoutumista vaativista harrastuksista on turha unelmoida.
  8. Illanvietot jäävät usein väliin, koska joko illalla tai seuraavana aamuna aikaisin on taas töitä.
  9. Vappu, juhannus, joulu, uusivuosi... Vuorotyöläiselle ne tarkoittavat usein töitä eikä läheisten kanssa vietettyä laatuaikaa.
  10. Tiedät, miltä tuntuu käydä yksin baareissa.
  11. Silloin, kun töihin tarvitsee mennä vasta vähän myöhemmin, aamupäivä on nk. ihanaa omaa aikaa. Ja pah, kuitenkin tulee vain käännettyä kylkeä ja noustua vasta, kun on pakko.
  12. Säännöllinen rytmi ei kuulu vuorotyöntekijän sanavarastoon.
  13. Eikä säännöllinen syöminen.
  14. Yövuoroja tekevälle ei ole olemassa vuorokaudenaikoja.