Josko sieltä tänä vuonna jotain tulisi? Kuva: Shutterstock
Josko sieltä tänä vuonna jotain tulisi? Kuva: Shutterstock

Suomessa ei ole tavattu paljon rahasta puhua. Tilanne on muuttumassa, ja siitä on hyötyä meille kaikille.

Nyt en kyllä kehtaa pyytää lisää palkankorotusta, kun tuli mokattua töissä. Viime vuonna en kehdannut, kun olin juuri tullut perhevapaalta. Sitä edellisenä vuonna en voinut, kun olin juuri jäämässä perhevapaalle. Milloinkohan olisi sopiva hetki pyytää palkankorotusta? Tuleeko sitä hetkeä koskaan?

– Kaikki muutoskohdat ovat hyviä hetkiä. Kun tulee uusi esimies tai kun omat työtehtävät vaihtuvat. Kyllä perhevapaalta tuleminenkin on ihan hyvä taitekohta, sanoo HRM Partnersin asiakkuusjohtaja, uravalmentaja Kati Järvinen.

Jospa sopiva muutoskohta olisi seuraavassa kehityskeskustelussa? Se on oikein hyvä hetki avata palkkakeskustelu. Neuvottelut täytyy vain hoitaa fiksusti.

1. Selvitä, mitä kaveri tienaa

Tarvitset perusteluja. Jos työtehtäväsi vaikeutuvat ja vastuut lisääntyvät, perustelu on valmiina tarjottimella. Jos taas työtehtävissä ei ole tapahtunut muutosta, mutta palkka ei tunnu olevan kohdillaan, tarvitset muita faktoja selustaksi. Syyksi ei riitä se, ettet ole koskaan pyytänyt korotusta. Parempi perustelu on vaikka palkkakuoppa kollegoihin nähden.

Paljonko työkaverisi sitten tienaa? Jos et tiedä etkä kehtaa kysyä, voit selvitellä asiaa vaikka Verohallinnosta: nimellä, syntymäajalla ja kotipaikkakunnalla voi puhelinpalvelusta tarkistaa henkilön vuosiansiot. Liittojen palkkataulukoista taas saa osviittaa siitä, onko oma palkka alle alan keskiarvon. Myös oman työnantajan henkilöstöosastolta voi kysäistä, ansaitseeko firman linjan mukaisesti. HR-ihmiset eivät paljasta henkilöiden tuloja, mutta voivat kommentoida yleisellä tasolla.

Mutta miksei voisi kysyä työkaveriltakin? Suomessa ei perinteisesti ole puhuttu palkoista, mutta kulttuuri on muuttumassa. Ainakin Mun Talous -projektin koordinaattori Essi Lindberg ounastelee, että olisi. Essi on juuri päätoimittamassa Puhutaan rahasta -opasta nuorilla ja toivoisi, että rahasta tosiaan puhuttaisiin.

– Siitä, ettei palkoista puhuta, kärsivät työntekijät. Työnantajan etu on tietysti se, että ollaan hiljaa.

Essi toteaa, että Suomessa palkkansa kertovat mieluiten ne, joilla ei ole kovin iso eikä hirveän pieni palkka. Hän kertoo tapauksen Facebookista: tohtoriksi valmistunut ystävä oli hakemassa töitä ja saanut kipinän Sosiaali- ja terveysministeriön Puhutaan palkoista –kampanjasta.

Siitä, ettei palkoista puhuta, kärsivät työntekijät.

– Hän avasi keskustelun ja pyysi ihmisiä kertomaan palkkansa ja toimensa. Se oli kiinnostava ketju: siitä huomasi, ettei korkea koulutus aina tarkoita korkeaa palkkaa. Jännää oli se, että parikymmentä naista ja yksi mies kertoivat palkkansa.

Miksiköhän? Essi miettii, arastelivatko miehet tunnustaa korkeat palkkansa seurassa, jossa paremmin koulutetut naiset ansaitsivat vähemmän.

– Saattahan olla, että joku on itsekin miettinyt, ettei ansaitsisi ihan niin paljon.

2. Ajoita pyyntö oikein

Kati Järvisen mielestä sähköposti otsikolla ”Lisää liksaa” ei ole paras mahdollinen lähestymistapa palkkaneuvotteluihin. Voi sen toki niinkin tehdä: esimies on palvelutehtävässä, ja hänen pitää olla alaistensa käytettävissä silloin, kun alaisilla on asiaa. Mutta strategisesti on fiksumpi miettiä tyyliä – ja myös ajoitusta.

– Jos tammikuussa kerää rohkeutensa ja pyytää lisää palkkaa, budjetointi voi olla sellaisessa vaiheessa, että joutuu odottamaan tai neuvottelemaan uudestaan. Syksy voisi olla parempi ajankohta: silloin suunnitellaan seuraavan vuoden budjettia, Kati Järvinen neuvoo.

3. Neuvottele, neuvottele

Olet kerännyt rohkeutta ja valmistautunut astumaan lohikäärmeen luolaan, hyvä! Varaudu siihen, että pelkkä suun avaaminen ei riitä: esimiehesi ei hymyilekään todeten, että ”Jo oli aikakin”. Todennäköisimmin hän näyttää vaikealta ja välttelevältä – vähän siltä, kuin joutuisi maksamaan korotuksesi omasta palkastaan.

– Esimies onkin puun ja kuoren välissä – hänen täytyy perustella palkankorotuksesi eteenpäin, varaa ei ehkä ole kovin paljon, ja joku muu alainen voi olla vielä pahemmassa palkkakuopassa, sanoo Kati Järvinen.

Kysy aluksi kysymyksiä, joihin voi vastata vain 'kyllä'.

Hän tarkoittaa oikealla tarjoilulla faktoja, perusteluja ja neuvottelumaista otetta. Tämä on se kohta, jossa on järkevää puhua asioista, ei tunteista. Ei kannata mainita myöskään kollegoiden palkkoja. Ne on hyvä tietää, mutta ”kun Jarnollakin, niin minäkin haluan” on väärä peruste. Vaatimukset, suuttumus tai pahan mielen näkyminen neuvottelussa eivät toimi.

Essi Lindberg kertoo vinkin ammattiliiton järjestämältä kurssilta, jossa uravalmentaja Riikka Pajunen opetti palkkaneuvottelutaktiikkaa: kyllä-tekniikan.

– Siinä kysytään aluksi kysymyksiä, joihin voi vastata vain ’kyllä’. Tyyliin ’Meillä molemmillahan on toive, että tekisin työni motivoituneesti, eikö niin?’. Muutaman kyllä-vastauksen jälkeen vastapuolen on jo hankalampi vastata ratkaisevaan kysymykseen ’ei’.

4. Vältä virheet

Palkankorotusta kannattaa periaatteessa pyytää. Se kertoo, että arvostaa omaa osaamistaan ja on kiinnostunut urastaan. Mutta jos palkankorotuspyynnön pontimena on tyytymättömyys, pitää miettiä, mihin oikeastaan on tyytymätön. Onko se palkka, joka on pielessä? Jos ongelma onkin liiassa työmäärässä, ikävässä työkulttuurissa tai koko homman mielekkyydessä, on parempi neuvotella niistä kuin palkasta.

– Työn kokonaispalkitsevuus on olennainen juttu. Onko joustoa, jos tarvitsee juuri sitä? Puhelin- tai autoetua? Lyhyet työpäivät? Tällaisilla jutuilla voi olla rahallisestikin yllättävän iso merkitys. Kannattaa laskea myös tuntipalkka, jos arvostaa nimenomaan lyhyitä työpäiviä, Kati Järvinen neuvoo.

Hänen mielestään naisen palkka on kiinni siitä, paljonko vastuuta on valmis ottamaan. Uhriutuminen ei tuo lisää rahaa.

Mutta juuri uhriutumisen uhka väijyy, kun puhutaan matalapalkkaisista töistä. Niitä naiset usein tekevät, ja niissä palkkataso tuntuu kaikkein epäreiluimmalta. Maailma onkin epäreilu, koska ”en tule palkallani toimeen” ei kuulemma kelpaa perusteluksi.

– On turha mainita myöskään sitä, jos on juuri ottanut ison asuntolainan. Perusteluksi ei kelpaa mikään oman työpanoksen ulkopuolinen asia, Järvinen muistuttaa.

Sen sijaan kokemus voi toimia perusteena. Jos kuulut niihin, jotka eivät kehtaa pyytää korotusta siksi, että jumittavat samoissa hommissa, on aika ryhdistäytyä! Essi Lindbergin mielestä on asiallista pyytää lisää palkkaa, kun työkokemusta samassa hommassa alkaa kertyä.

Uhriutuminen ei tuo lisää rahaa.

– Kaikkihan me olisimme burnoutissa, jos palkankorotusta voisi pyytää vain silloin, kun vastuuta tulee lisää. Monet työt ovat sellaisia, että ihminen on joka vuosi vähän entistä parempi työntekijä.

5. Älä himmaile

No hyvä on sitten – kitinät sikseen. Minähän olen mahtava työntekijä, lahja osakkeenomistajille, avainhenkilö vailla vertaa. Kyllä minä ansaitsen palkankorotuksen.

Tämä on ihan hyvä asenne palkkaneuvotteluihin. Omalle näkemykselle omasta erinomaisuudesta pitää vain löytää vedenpitävät perustelut. Jotkut löytävät aina sellaiset. Nimetön esimies kertoo käyneensä alaistensa palkat läpi ennen kehityskeskusteluja ja huomanneensa, että parasta palkkaa ei saanut fiksuin, reippain, sitoutunein, ahkerin tai edes paras työntekijä – ei, vaan se vähän rasittava hahmo, joka kehtaa aina pyytää.

Kati Järvinen miettii, onko parasta palkkaa saava oikeasti rasittava. Ehkä hän vain pitää kiinni omista eduistaan, ja muidenkin pitäisi tehdä niin?

– Entä jos olisikin ok puhua vahvuuksistaan ja olla ylpeä panoksestaan? Jos on hyvä työntekijä ja jää odottamaan, että se huomataan ja palkitaan, saa odottaa. Ei ole syytä himmailla.

Moni pitää taiteilijoilta huolettomina renttuina. Maaretta Tukiaisen mukaan mielikuva taiteilijuudesta olisi syytä päivittää 2010-luvulle, sillä heiltä löytyvät avaimet työelämän uusiin haasteisiin.

Kirjailija ja ja muutosvalmentaja Maaretta Tukiaisen mukaan tulevaisuuden työelämätaidot löytyvät jo nyt taiteilijoilta, vaikka taiteilijat on harvoin nähty työelämän näkökulmasta esikuvina. Kurinalainen ja tavoitteellinen työskentely sekä itsekriittisyys ovat Tukiaisen mukaan taiteilijan työn ytimessä.

–  Kun robotit vievät rutiinityöt, se, millainen kyky meillä on luoda jotain oikeasti uutta, nousee entistä keskeisempään asemaan.

Maaretta Tukiaisen ja valokuvaaja Krista Keltasen uutuuskirjassa Luova tauko: löydä oma tapasi elää (Cozy Publishing) 12 suomalaista taiteilijaa ja muotoilijaa paljastaa luovan prosessin salat. Mitä työelämän taitoja meidän sitten kannattaisi omaksua heiltä hommaan kuin hommaan?

  1. Itsensä ohjaaminen. Tietotyö vaatii yhä parempaa kykyä johtaa itseään. Kun epätyypilliset työsuhteet ja projektimaisuus lisääntyvät, työntekijän kyky rytmittää omaa työtään tulee entistä tärkeämmäksi. Itsensä ohjaamisessa auttavat rutiinit ja rytmi, luovat tauot, joiden aikana ihminen pystyy uusiutumaan.
  2. Uudistuminen. Tätä jatkuvaa uusiutumiskykyä työelämässä peräänkuulutetaan jo nyt. Jokaisen pitäisi olla valmis kehittämään omia ainutlaatuisia kykyjään ja luomaan nahkansa. Tukiaisen mukaan taiteilijat osaavat monistaa onnistumisensa ja he ovat oppineet karsimaan pois sen, mikä ei toimi. Tärkeää olisi oppia kokeileva asenne.
  3. Itsensä motivoiminen. Tulevaisuudessa ei liene juuri kysyntää ihmisille, jotka eivät osaa motivoida itseään, vaan ovat ”vain töissä täällä”. Uusien näkökulmien löytäminen ja kriittisyys ovat keskiössä, sillä taiteilijalla ei ole koskaan valmista tietä. Työ on itse luotava.
  4. Älyllinen rehellisyys. Tukiaisen mukaan tutkijat ja taiteilijat voivat olla rehellisiä ja kriittisiä, sillä heitä eivät kahlitse taloudelliset voimat yhtä tiukasti kuin monia muita. Rehellisyys lienee silti hyvä pyrkimys kenelle tahansa, joka haluaa elää itsensä näköistä elämää.
  5. Taiteilijoilta voisi omaksua myös asioiden loppuun saattamisen taidon. Elämämme ”Kaikki mulle heti” -aikaa, mutta taiteilijat tietävät, että joihinkin asioihin nyt vain menee hiukan enemmän aikaa. Kirjan kirjoittaminen voi vaatia kaksi vuotta tai seitsemän vuotta. Jos ei ole nöyrä tekemään tarvittavaa määrää työtä, ei synny hyvää tulosta, sillä vasta hionta luo todellisen laadun.
  6. Olennaiseen keskittyminen. ”Kyky keskittyä on tulevaisuuden älykkyysosamäärä”, Tukiainen summaa.

Normaali säikähdystila kestää korkeintaan puolisen tuntia, mutta ADT:ssä tila on jatkuvasti päällä, kertoo aivotutkija.

Rauhallinen työtila, rento fiilis ja ajatukset kasassa. Nyt ei muuta kuin työntekoon!

Ja sitten löydätkin itsesi tekemästä kahta muuta asiaa. Aivot eivät yksinkertaisesti vain keskity.

Jo 1990-luvulla yhdysvaltalainen lääkäri Edward M. Hallowell alkoi käyttää ilmiöstä nimeä ADT (attention deficit trait). Hän kuvasi sillä ihmisiä, jotka olivat eläneet liian kiireistä elämää, tehneet montaa asiaa yhtä aikaa, jättäneet tauot pitämättä, hyppineet tehtävästä toiseen ja nukkuneet huonosti.

Näin kehittyi tila, jossa aivot eivät enää toimi normaalisti.

Aivotutkija Minna Huotilainen kertoo, että 1990-luvun alussa ADT oli vielä harvinainen tila, mutta nykyisin siitä kärsii yhä useampi.

– Nyt tuntuu, että yhteiskuntamme on heitä täynnä.

Hän kutsuu ADT:tä ”aivojen pysyväksi palohälytykseksi”, jossa aivot käyvät ylikierroksilla ja ovat jatkuvassa hälytystilassa.

– Normaali hälytystila, esimerkiksi säikähtäminen vaikkapa vaarallisen liikennetilanteen uhatessa, kestää muutamia minuutteja tai korkeintaan ehkä puolisen tuntia. Silloin keskittyminen on vaikeaa ja ajatus hyppii sinne tänne, Huotilainen kuvailee.

ADT ei kuitenkaan mene ohi, vaan sen kourissa joutuu viettämään päivä- tai viikkokausia. Silloin ajatus karkailee koko ajan ja ihminen huomaa, ettei ole parhaimmillaan.

”Normaali säikähdystila kestää muutamia minuutteja tai korkeintaan puolisen tuntia.”

Huomaamatonta kärsimistä

Huotilaisen mukaan ADT:tä voi olla vaikea diagnosoida itse. Sen kourissa ei välttämättä huomaa, että tilanteessa olisi mitään outoa. Usein tilanteen huomaakin hänen mukaansa joko työkaveri tai parempi puolisko.

Hän toteaa ADT:n ikävän puolen olevan se, että aivot ovat kuin puoliteholla käyvä moottori.

– ADT:n uhri on lyhytjänteinen, ei muista kunnolla, hoksaaminen on vaikeaa, isojen asiakokonaisuuksien hahmottaminen ei tahdo onnistua ja mieliala voi olla ärtynyt.

”ADT tekee ihmisestä robotin kaltaisen.”

Henkilö ei saa kokonaista kapasiteettiaan käyttöön vaativissa tehtävissä

– Vaikka ihmisen kapasiteetti mahdollistaisi paljon vaativampien asioiden tekemisen ja paljon tuottavamman ja mielekkäämmän lopputuloksen, ADT vie häneltä mahdollisuuden tähän ja tekee ihmisestä robotin kaltaisen, Huotilainen kertoo.

Hyviäkin puolia voi olla – tavallaan. Huotilaisen mukaan yksinkertaisiin päätöksiin menee vähemmän aikaa.

– Jos esimerkiksi siivoat roskaposteja ADT:n kourissa, saatat olla tavallista nopeampi, hän sanoo.

Näin sammutat hälytyksen

Minna Huotilainen ja Mona Moisala julkaisevat ensi kuussa Keskittymiskyvyn elvytysopas -kirjan (Tuuma), jossa kerrotaan konkreettisia vinkkejä ADT:n kanssa selviämiseen.

Huotilainen jakaa Me Naisille muutaman keinon jo ennakkoon.

– Jos huomaa kärsivänsä ADT:stä, tilannetta pitäisi ryhtyä rauhoittamaan. Ensimmäisenä on syytä tarkastella nukkumista. Jos unessa on ongelmia, niitä täytyisi lähteä korjaamaan. Konkreettisilla, kehollisilla tavoilla voi etsiä apua uneen, hän kertoo.

– Esimerkiksi rauhallinen kävely illalla, valojen hämärtäminen ja näyttölaitteiden välttäminen tuntia tai kahta ennen nukahtamista on kokeilemisen arvoinen tapa.

Muu elämä kannattaa rauhoittaa, muutenkin kuin nukkumaan mennessä.

– Jos sinulla on kiireinen työ, opintoja, talonrakennus ja pari muuta projektia, kuulostaa siltä, että ADT voi hyvinkin liittyä ihan yksinkertaisesti siihen, että aikataulu on liian täynnä ja vaatii asiasta toiseen hyppimistä. Silloin täytyy miettiä, mistä voisit karsia ja mistä saisit apua.

Myös työpaikalla on kokeilunarvoisia konsteja niille, joiden työnteko häiriintyy häiritsevän usein. Tällöin paras keino on asiasta puhuminen.

– ADT voi liittyä työn järjestelyihin, jolloin asia kannattaa ottaa esille töissä. Voidaanko keskeytyksiä vähentää tai pitäisikö työtiloja miettiä uudelleen?