Sari opiskeli myös taiteiden maisteriksi. ”Nyt valmistuvilla vaatesuunnittelijoilla on paljon paremmat lähtökohdat. Jos tekee hienon duunin, sen voi saada heti koko maailman nähtäväksi.” Kuvat: Satu Kemppainen ja Juha Salminen
Sari opiskeli myös taiteiden maisteriksi. ”Nyt valmistuvilla vaatesuunnittelijoilla on paljon paremmat lähtökohdat. Jos tekee hienon duunin, sen voi saada heti koko maailman nähtäväksi.” Kuvat: Satu Kemppainen ja Juha Salminen

Yhä useampi kohtaa saman kuin Sari, Niko ja Riitta: he ovat opiskelleet itselleen ammatin, mutta kukaan ei enää tarvitsekaan alan osaajia.

Vaatesuunnittelija Sari Hirvonen, 46, perusti oman firman, kun työt loppuivat.

”Lapsena luin jostain, että Monacon prinsessa Stéphanie oli suunnitellut uimapukumalliston. Ajattelin, että vitsit, tuollaistakin voi tehdä. Tuollaiseksi haluan. Ajattelin, että matkustelisin ja piirtelisin paljon. Elämä olisi vähän kuin Kauniissa ja rohkeissa.

Luovaan työhön ei osattu pienessä kaupungissa niin kannustaa. Helsingissä oli Ateneum ja Armi Ratia. Se oli ihan eri asia. 1980-luvun Joensuu ei ollut mikään muodin mekka. Ei kukaan tiennyt, mitä vaatesuunnittelija tekee. Vaatteitahan ostettiin kaupasta.

Valmistuin vaatetussuunnittelijaksi Joensuun käsi- ja taideteollisesta oppilaitoksesta. Kun pääsin opiskelemaan Lahden muotoiluinstituuttiin, tuntui, että taivas aukeni. Oli samanlaista jengiä, ja työhön kannustettiin. Olin varma, että minusta tulee uusi Jukka Rintala.

Pääsin Stockmannille kesätöihin. Jäin siitä assistentiksi ja sitten tavaratalon omien merkkien suunnittelijaksi. Suunnittelijamäärä lisääntyi koko ajan. Tuntui, että olin päässyt niin huipputaloon, että kaikki on mahdollista. Ajattelin, että tässä ollaan eläkeikään asti.

”Ei kukaan tiennyt, mitä vaatesuunnittelija tekee. Vaatteitahan ostettiin kaupasta.”

Vuonna 2007 muutin rakkauden perässä Kuopioon. Jos en olisi ollut niin rakastunut, olisin varmaan miettinyt kahdesti, kannattaako lähteä.

En tiennyt, mitä tekisin. Menin sitten avoimeen yliopistoon lukemaan kasvatustieteitä, ja sattumalta vaatetusmuotoilun puolelta avautui opettajan paikka.

Äitiysloman jälkeen opetustunnit rupesivat vähenemään. Ensin etsin syytä itsestäni. Olenko tehnyt hommat niin huonosti? Alkoi hävettää, ja mietin, että vähänkö olen luuseri.

Olin kuitenkin opiskellut ja maksanut opintolainaa niin kauan, että halusin vielä tehdä oman alan töitä. Rakastan muotia ja tätä alaa.

Huhtikuussa 2014 perustin Excuse My BonBon -vaatemerkin. Kohderyhmäni olivat kurvikkaat naiset, koska tuntui, että sellaiselle olisi oikeasti tilausta. Halusin suunnitella vaatteita, joissa ei sulauduta tapettiin.

Epäröin totta kai aluksi. Eniten pelotti taloudellinen puoli. Mutta onneksi uskalsin, ja onneksi mies otti vetovastuun perheestä. Yrittäminen on tuonut paljon itsevarmuutta: hei, osaankin oikeasti jotain.

Nykyään yrittäjyyttä tarjotaan kaikille opiskelijoille. Mutta ei kaikista ole yrittäjiksi: kaikki eivät ole valmiita paineeseen ja jatkuvaan epävarmuuteen. Minä olen hyvä suunnittelija, mutta talousasiat eivät todellakaan ole heiniäni. En osaa koodata, ja on pakko pyytää apua.

”Ei kaikista ole yrittäjiksi.”

Pystyn nyt maksamaan laskut ja tekemään seuraavan malliston, mutta ei tässä voi vielä henkseleitä paukutella tai nostaa itselleen hirveitä palkkoja. Lapsilisät ovat ainoa varma tulo. Mitä jos tämä ei lähdekään pyörimään? Toisaalta se pistää yrittämään enemmän.

Työ on iso osa persoonaani. Lomallakin putkahtelee ideoita, enkä pidä sitä pahana. Jos joutuisin nyt lopettamaan, tuntuisi, että osa minuudesta menee.”


”En usko, että ympäristö kestää sitä, että vaihdamme kalusteita muutaman vuoden välein”, Niko sanoo.

Puuseppä Niko Lindgren, 31, haluaisi tehdä omien arvojensa mukaista työtä. Vaikeinta on tehdä laadun sijaan halvalla ja nopeasti.

”Kun täytin kolmekymmentä, tajusin, etten ehkä elä sellaista elämää kuin olin kuvitellut tässä iässä eläväni. Olen tavallisesta työläisperheestä, ja molemmat vanhempani tekevät vuorotyötä. Ajattelin itsekin, että arjen ja työvuorojen yhteensovittaminen olisi isoin haaste isona. En kuvitellut, että isoin haaste olisikin se, että työt loppuvat kesken tai että on paine perustaa yritys, koska se on ainoa tapa tehdä töitä.

Nuorempana olin kiinnostunut teatterista ja valokuvauksesta. Ajattelin, että teatteri on liian taiteellista, joten lähdin opiskelemaan valokuvausta Englantiin. Se tuntui hyvältä ja hommat etenivät.

Kun valmistuin, olin töissä valokuvausliikkeessä. Skannasin kuvia ja kehitin filmejä. Se oli ihan hyvää hommaa, mutta ajatus oli usein se, että jos myydään postikortin kokoinen kuva vanhukselle, ei ole mitään väliä, miltä se näyttää tai onko kuvankäsittely tehty hyvin.

Turhauduin siihen asenteeseen. Ajattelin, että puuseppänä pääsisin tekemään jotain konkreettista. Näkisin heti, kun jokin on tehty hyvin.

Kun hain puuseppäkouluun, pääkaupunkiseudulla puhuttiin, että täällä on aika vähän työpaikkoja. Muualla sanottiin, että moni työllistyy paikallisiin firmoihin jo ennen kuin on valmistunut. Sehän kuulostaa hyvältä, ajattelin.

”Monet firmat eivät uskalla palkata, koska työntekijöistä on vaikea päästä eroon, jos hommat loppuvat.”

Valmistumisen jälkeen hommia on ollut, mutta parin kuukauden pätkissä. Nyt olen ollut työttömänä vuodenvaihteesta lähtien. Monet firmat eivät uskalla palkata, koska työntekijöistä on vaikea päästä eroon, jos hommat loppuvat. Totta kai se turhauttaa.

Olen koulutukseltani puuseppä artesaani. Tunnistan eri puulajeja ja tiedän paljon pintakäsittelystä, mutta siitä ei ole kentällä kauheasti hyötyä. Vaikka firman sivuilla olisi kuva käsihöylästä, josta lentää lastuja, huonekaluja ei tehdä puusta vaan levymateriaaleista, kuten lastulevystä. Monen asenne on se, että ei tämä ole puusepän verstas, täällä vain laitetaan standardimitoitettuja osia kasaan.

Olen aina ajatellut, että työ on aika tärkeä osa elämääni. Siksi tuntui hirveältä sokilta, että monessa työpaikassa ihmiset eivät olleetkaan kiinnostuneita työstä tai työnjäljestä. Ajateltiin, että tehdään nyt vain tämä tilaus ja jos joku palauttaa sen, tehdään uudestaan. Tärkeintä on, että pyörät pyörivät.

On saatu ihmiset hyväksymään, että tämä nyt on tällaista ja muovipinnat on helppo pitää puhtaina. Jokuhan siitä hyötyy, kun tehdään halvemmalla ja nopeammin.

On hirveän iso joukko ihmisiä, joilla ei olisi ikinä varaa ostaa suomalaisen puusepän käsin tekemiä huonekaluja. Mutta totuus on se, ettei kellään pitäisi olla varaa ostaa huonekaluja, jotka päätyvät puolen vuoden päästä kaatopaikalle.

Työntekijänä toivoisin, että saisin tehdä kestävää. Ei minulla silti ole vaihtoehtoa olla tekemättä töitä. Voin vain pyrkiä tekemään parhaani annetuissa rajoissa.

”Kellään ei pitäisi olla varaa ostaa huonekaluja, jotka päätyvät puolen vuoden päästä kaatopaikalle.”

Kun olin nuorempi, opinto-ohjaajilla oli käsitys, että koulutus kannattaa. Mutta ei se ole taattua. Kukaan sukupolveni edustaja ei kuvittele, että usean alan opiskelu tarkoittaisi juuri mitään työmarkkinoilla.

Tälläkin alalla yritetään ajaa yrittämisen pariin. Mutta jos joku perustaa yrityksen, ei se tarkoita, että hänelle olisi yhtäkkiä töitä. Hänelle ei vain tarvitse maksaa työttömyystukea.

Toivoisin, että elämä olisi työtä ja työ elämää. Nykyään on paljon mielenterveysongelmia, koska ihmiset eivät tunne, että heidän tekemisillään on mitään arvoa.

Välillä uravalinta on kaduttanut, mutta ei koskaan silloin, kun teen näitä töitä. Kun pääsen puusepän hommiin, tiedän, että nyt teen sitä, missä tunnen olevani hyvä.”


Työhaastatteluihin pääsy on antanut Riitalle toivoa. ”Hyväksyn sen, että kilpailu on kovaa. En voi jäädä murehtimaan, miksi minua ei palkata.”

Kun Riitta Soinola, 49, aloitti sihteerin työt 20 vuotta sitten, sihteerit olivat pomojen luottohenkilöitä. Nyt suuri osa alan työpaikoista on kadonnut.

”Kun hain nuorena kesätöitä, sain valita, minne menen. Ajattelin, että muissakin töissä on yhtä kivaa ja ihanaa. En osannut edes ajatella, että kouluttautuisin johonkin ammattiin, eikä töitä olisikaan. Silloin oli selvää, että mitä korkeampi koulutus, sitä parempi työ.

Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 1991, kun oli pahin lama-aika. En saanut niitä töitä, joten ajattelin, että kouluttaudun lisää. Luin itseni työn ohella yo-merkonomiksi, tradenomiksi ja suoritin pari vuotta sitten vielä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon. Se antoi varmuutta. Minullahan on kolme koulutusta, töitä löytyisi varmasti. Ei tullut mieleenkään, ettei sihteerin töitä enää olisi.

Kun olin nuorempi, toimitusjohtajan sihteerin titteli kuulosti hienolta. Ajattelin, että työ on puhelimeen vastaamista jakkupuvussa. Kyllä se luulo siitä karisi.

”Ei tullut mieleenkään, ettei sihteerin töitä enää olisi.”

Olen ollut sihteerinä kaksikymmentä vuotta, muun muassa osastosihteerinä, ostosihteerinä ja johdon assistenttina. Ei se koskaan lapsuuden haaveammattini ollut, mutta olen viihtynyt.

Henkilösihteerinä hoidin joskus hyvin henkilökohtaisiakin asioita, hain puvun pesulasta ja hoidin pankkiasioita. Työhön piti olla oikea asenne. Kun tuli työtehtävä, ei voinut sanoa ei. Se oli myös luottamustehtävä.

Henkilösihteerin työ on kuin avioliitto. Jos kemiat eivät kohtaa, työnteosta ei tule mitään.

Sihteerin rooli on muuttunut viime vuosina enemmän koordinaattorin ja kehittäjän suuntaan. Nuoret ovat niin omatoimisia, etteivät he välttämättä tarvitse sihteeriä.

Jäin työttömäksi viime syksynä. Se oli sokki, mutta en masentunut. Olin ollut äitiysloman jälkeen 18 vuotta töissä, enkä koskaan ollut pitänyt esimerkiksi vuorotteluvapaata. Nyt minulla oli aikaa lukea, ulkoilla, käydä jumpassa ja taidenäyttelyissä ja tietysti lähettää työhakemuksia.

Ennen joulua olin lähettänyt 120 työhakemusta. Aluksi mietin, mikä on vikana, kun minua ei valita. Hakijoita vain on niin paljon. Yhtä paikkaa voi hakea 100–200 hakijaa, parhaimmillaan 500. Pitää olla jokin juttu, että erottuu joukosta.

Hain myös jouluapulaiseksi Alkoon ja Stockmannille. Pääsin haastatteluun, mutta eivät ne minua palkanneet. Silloin tuli sellainen olo, että tässäkö tämä nyt oli.

Olin aina ollut varma, että kyllä tekevä työtä löytää. Nyt tajusin, ettei se niin itsestään selvää olekaan. Minulla on sen verran työkokemusta ja koulutusta, että moni palkkaa mieluummin nuoremman, jolle ei tarvitse maksaa niin paljon. Kunpa jokin yritys tajuaisi, millainen rikkaus on, että on jo tämän ikäinen. Vielä pitäisi tehdä 15 vuotta töitä ennen eläkkeelle jäämistä.

”Nuoret ovat niin omatoimisia, etteivät he välttämättä tarvitse sihteeriä.”

Kun aloitin sihteerin työt, oli vielä kirjoituskoneita ja fakseja. Tietokoneet olivat juuri tulleet. Ei sitä osannut ajatella, että teknologian kehitys olisi näin huimaa ja robotit voisivat tehdä sihteerin työt. Ne osaavat tehdä mitä vain, mutta kyllä ihmistäkin tarvitaan. Sihteeri on yksi yrityksen käyntikorteista. Sellaiseen ei kylmä kone pysty.

On sääli, että sihteerin työt ovat vähentymässä, koska olen tykännyt tehdä tätä työtä. Olen ollut osa organisaatiota ja ylpeä työstäni. En ole koskaan väheksynyt sitä. Eikö sille ole enää tilausta?

Muutokseen on sopeuduttava. Työttömyys on ollut ihan terve kokemus, joka monen muunkin pitäisi kokea. Ihmiset valittavat nykyään liikaa ja aivan turhista asioista. Jo se on aikamoista, että saa mennä töihin. Moni olisi kiitollinen siitäkin.

Toivon, että saan vielä tehdä assistentin töitä. Tiedän monia, jotka ovat tässä vaiheessa opiskelleet lähihoitajiksi. Se on arvokasta ja rankkaa hommaa, enkä väheksy sitä yhtään, mutta minulla on jo riittävän monta tutkintoa.”

Tästä on kyse

  • Helsingin Sanomat kirjoitti marraskuussa ammateista, joiden työntekijöistä on nyt eniten ylitarjontaa. Kärjessä olivat muun muassa sihteerin, vaatturin, huonekalupuusepän, kuvataiteilijan ja vaatesuunnittelijan ammatit.
  • Etlan arvion (2015) mukaan kone saattaa hoitaa tulevaisuudessa joka kolmannen työt. Suurimmassa vaarassa ovat esimerkiksi myyjien, sihteerien, pankkitoimihenkilöiden ja tilintarkastajien työnkuvat.
  • Itsepalveluyhteiskunnassa hoidamme itse yhä useamman niistä tehtävistä, joissa joku ennen palveli: ruokaostokset, pankkiasiat, lähtöselvityksen.
  • Tilastokeskuksen mukaan (2013) viidennes itsensätyöllistäjistä on päätynyt yrittäjiksi olosuhteiden pakosta. Kulttuuri- ja käsityöammateissa toimivista itsensätyöllistäjistä pakkoyrittäjiä on joka kolmas.
  • Nuorisobarometrin (2013) mukaan enemmistö 15–29-vuotiaista pitää työn sisältöä tärkeämpänä kuin palkkaa. Työltä odotetaan itsensä toteuttamista.
  • Professori Juha T. Hakala on todennut, että nykypäivän työelämässä on paljon ylilaatua. Hän uskoo, että selvitäkseen tehostamisen paineesta on opeteltava laskemaan tasoa ja ajattelemaan, että vähempikin riittää.

Me Naiset selvitti naisilta, millaista palkkaa saamme valmistumisen jälkeen.

Joulukuun alussa Me Naiset julkaisivat kattavan selvityksen, josta käy ilmi, millä aloilla naiset tienaavat eniten ja vähiten valmistumisen jälkeen.

Jalkauduimme Helsingin kaduille selvittämään, mitä naiset ajattelevat omasta palkastaan. Katso allaolevasta videosta, tulevatko naiset palkallaan toimeen.

”Ihan hyvä palkka”

Moni katugallupiimme osallistuneista naisista oli saanut työpaikan heti valmistuttuaan – tai jopa jo koulun penkiltä. Naiset yhteiskuntatieteilijästä sähköasentajaan tuntuivat olevan valmistumisen jälkeiseen palkkatasoonsa suhteellisen tyytyväisiä. 

– Aloittelevalle suunnittelijalle palkka oli ihan hyvä, noin 2000 €, kertoo viestintäalan perustutkinnon suorittanut Kati

– Sain ihan sellaista keskitason palkkaa, muistelee hiusmuotoilijaksi, meikkaaja-maskeeraajaksi ja kuva-artesaaniksi valmistunut Ninni

Epävarmuus työtilanteesta

Osa ei kuitenkaan päässyt tai halunnut valmistumisen jälkeen palkkatöihin. Yksi heistä on kuvataiteilijaksi valmistunut Mine, joka ryhtyi heti valmistumisen jälkeen yrittäjäksi.

– Pääsin heti oman alan töihin, koska lähdin yrittäjäksi. Yrittäjänä voin tietysti itse vaikuttaa palkkaan, mutta on myös kuluja, hän kertoo.

Yrittäjyyden ja kuukausipalkkaisen välimaastoon tipahtaa freelancer, jonka arjessa on usein läsnä epävarmuus tulevasta työtilanteesta.

– Teen töitä freelancerina eli en voi ikinä tietää, milloin saan seuraavan keikan. Sellainen epävarmuustekijä siihen aina liittyy, kertoo lavastajana ja pukusuunnittelijana työskentelevä Tinja

Lisää liksaa

Kun puhe kääntyy nykyhetken palkkaukseen, korjattavaa tuntuu löytyvän enemmän. Lähes kaikki vastaajat olivat sitä mieltä, että nykyinen palkka voisi olla korkeampi. Monelle uransa alkutaipaleella olevalle toivoa tuovat tulevaisuudessa palkkaa nostavat kokemuslisät.

”Kun töitä vaan jaksaa tehdä, niin kyllä sillä toimeen tulee.”

– Sitten kun vuosia ja työkokemusta kertyy, niin kyllä sillä pärjää, kertoo sähköasentajaksi äskettäin valmistunut Mari.

– Kun töitä vaan jaksaa tehdä, niin kyllä sillä toimeen tulee, koko aikuisikänsä yrittäjänä eri aloilla toiminut Kirsti kannustaa.

 

Miten pitää oma talous kunnossa läpi elämän ja eri ikävaiheissa? Varallisuusvalmentaja Nina Nordlund ja Marttojen neuvonnan johtaja Teija Jerkku kertovat.

20-vuotias: Talous haltuun budjetoinnilla

Parikymppisenä ihminen muuttaa yleensä pois kotoa. Silloin pitää alkaa maksaa monista asioista, jotka vanhemmat aiemmin kustansivat.

Opettele

Omia menoja ja tuloja kannattaa tarkkailla tiiviisti muutama kuukausi, jotta oppii, mihin kaikkeen on varaa.

– Menot eivät saa pidemmän päälle olla isommat kuin tulot, Marttaliiton neuvonnan johtaja Teija Jerkku sanoo.

Esimerkiksi Marttojen sivuilla on erilaisia Excel-lomakkeita, jotka auttavat oman elämän budjetoinnissa.

Keskustele

Jos alkaa seurustella, raha kannattaa ottaa puheeksi hyvissä ajoin ennen yhteen muuttamista.

– On tärkeää selvittää, miten kulut jaetaan. Maksavatko kummatkin yhtä paljon vai toinen enemmän? Nina Nordlund sanoo.

Myös ystävien ja muiden läheisten kanssa kannattaa luoda sellainen suhde, että rahasta voidaan puhua avoimesti. Näin ei esimerkiksi tule tuhlanneeksi ravintolaillalliseen vain siksi, ettei kehtaa sanoa kavereilleen olevansa nyt hieman tiukilla.

– Harvalla on missään vaiheessa elämää niin paljoa rahaa, ettei tarvitsisi miettiä, mihin kaikkeen se riittää, Jerkku sanoo.

Säästä ja sijoita

Mikäli haaveilee asunnon ostamisesta, kannattaa perustaa ASP-asuntosäästötili. Sille pitää säästää kaksi vuotta, ennen kuin voi saada tavallista asuntolainaa parempaa ASP-lainaa.

– Jos on mahdollista saada työstä hieman ylimääräistä rahaa, voi jo tässä vaiheessa alkaa sijoittaa. Vaikkapa 15 euroa kuussa rahastoon kerryttää hyvää pottia tulevaisuuteen, Nordlund sanoo.

Mitä aikaisemmin aloittaa sijoittamisen, sitä paremmin pääsee hyötymään korkoa korolle -ilmiöstä eli siitä, että myös sijoitusten tuotot tuottavat lisää tuottoa.

30-vuotias: Oma asunto ja perhe vaativat rahaa

Kun siirtyy opiskeluista työelämään, tulotaso yleensä nousee. Monilla aloilla palkka voi nousta kolmekymppisenä.

– Jos saa palkankorotuksen, voi päättää, ettei nostakaan samassa suhteessa elintasoaan, vaan laittaa vaikka puolet korotuksesta säästöön. Tällöin säästäminen ei tunnu kituuttamiselta, Nordlund sanoo.

Opettele

Asuntolainaa hankkiessa pitää perehtyä esimerkiksi siihen, mitä korot ovat ja miten niiden mahdollinen nousu vaikuttaa omaan talouteen.

– Pankit antavat aika hövelisiti asuntolainaa. Ihmisen täytyy kuitenkin ottaa itse vastuu siitä, että pystyy maksamaan lainan, vaikka asumiskustannukset nousisivat, Nordlund sanoo.

Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa opetella keskustelemaan pomon kanssa palkastaan ja sen korottamisesta. Joskus ainoa tapa saada lisää palkkaa on vaihtaa työpaikkaa.

Keskustele

Raha-asiat voivat aiheuttaa parisuhteessa riitoja, jos ei ole selvää, miten ne hoidetaan reilusti.

– Ennen kuin perustaa perheen, olisi hyvä keskustella kumppanin kanssa siitä, miten ja mihin rahaa käytetään, Nordlund sanoo.

Jerkku muistuttaa, että lasten hankkimisen yhteydessä kannattaa miettiä talouttaan pitkällä tähtäimellä: jos toinen on pitkään hoitovapaalla, pari voi miettiä, maksaako työssä käyvä osapuoli kotona olevalle ylimääräistä eläkettä.

Parhaimmillaan säästäminen ja sijoittaminen voivat olla yhteinen harrastus.

– Ei kannata ajatella, että mies hoitakoon sijoittamisen, vaan myös omasta taloudesta täytyy pitää huolta. Jos tuleekin ero, voi olla aika raskasta alkaa siinä samalla miettiä tulevia säästöjä ja sijoituksia, Nordlund sanoo.

Naimisiin mennessä voi harkita avioehdon tekemistä, jottei rahasta tarvitse riidellä mahdollisen eron hetkellä. Avioliitossa ja avoliitossa taas kannattaa selvittää, mitä tapahtuu, jos toinen osapuoli kuolee. Pari voi sopia testamentin tekemisestä ja miettiä myös henkivakuutuksen ottamista kuoleman varalta.

Säästä ja sijoita

Elämä voi muuttua lasten myötä kiireiseksi, jolloin ei välttämättä ole aikaa miettiä talousasioita.

– Suosittelen automatisoimaan säästämisen ja sijoittamisen. Kun on kerran nähnyt sen vaivan, että palkkapäivänä tililtä lähtevät rahat säästötilille tai sijoituksiin, asiaa ei tarvitse miettiä, Nordlund sanoo.

40-vuotias: Sijoittamalla eläkeiästä tulee vauraampi

Nelikymppisenä palkka on saattanut nousta jo mukavasti, mutta toisaalta myös menot ovat kasvaneet.

Opeta

Jo alakouluikäisten lasten kanssa on hyvä jutella rahasta ja opettaa sen käyttämistä. Myös omasta palkastaan voi puhua lapsille avoimesti.

– Annan lapsille viikkorahat kolmessa kirjekuoressa. Yhden kuoren rahat voi käyttää, toisen säästetään ja kolmannen lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Joulun alla keräämme lahjoitusrahat potiksi ja lapsi saa päättää, mihin summa annetaan, Nordlund kertoo.

Teini-ikäisille lapsille voi antaa jo vastuuta, jotta he oppivat budjetoimaan omat menonsa. Ostaako kuukausirahalla bussikortti vai kävelläkö kouluun ja säästää rahat?

Keskustele

Puolison kanssa kannattaa tarkistaa, vieläkö kolmekymppisenä tehdyt sopimukset vaikkapa yhteisestä tilistä tai säästöistä toimivat. Onko molemmilla omia säästöjä tai sijoituksia?

Säästä ja sijoita

Nelikymppisenä eläkkeeseen on vielä pitkä aika, joten sijoituksilla ehtii vielä hyvin kerryttää tulevaa eläkettä.

– Jos tässä vaiheessa hankkii vaikka velkavivulla sijoitusasunnon, lainan on maksanut parissakymmenessä vuodessa. Sitten eläkkeellä voi nauttia vuokran tuomasta tulosta tai myydä asunnon, Nordlund sanoo.

50-vuotias: Omien vanhempien talous mietityttää

Moni kolmekymppisenä asunnon ostanut saa tässä vaiheessa asuntolainansa maksettua. Rahaa voi olla aiempaa enemmän käytettävissä.

Opettele

Eläkevuodet alkavat lähestyä, joten omasta eläkeotteestaan kannattaa tarkistaa, paljonko eläkettä on tulossa ja paljonko kuukausittainen summa on verojen jälkeen.

– Voi seurata hieman menojaan ja miettiä, mistä on valmis tinkimään, kun tulot putoavat, Nordlund sanoo.

Keskustele

Kotoa pois muuttavia lapsia voi tukea rahallisesti, mutta vastikkeettoman rahan antaminen voi tehdä lapsille myös karhunpalveluksen.

– Mitä aikaisemmin katkaisee rahahanat, sitä nopeammin nuori joutuu ottamaan vastuun omasta elämästään, Nordlund sanoo.

Myös omien iäkkäiden vanhempien talousasiat voivat tulla ajankohtaisiksi. Heidän ja pankin kanssa voi sopia, että saa käyttöoikeudet vanhempiensa tileihin.

– Voi olla myös järkevää hankkia vanhemmilleen suoramarkkinointikielto, Jerkku sanoo.

Säästä ja sijoita

Jos lasten muutettua omilleen jää yksin tai kaksin isoon taloon, voi miettiä, muuttaisiko pienempään ja käyttäisi ylimääräiset rahat johonkin muuhun.

– Tässä vaiheessa ei kannata enää tehdä hirveän riskialttiita sijoituksia, Nordlund sanoo.

Esimerkiksi osakkeiden kurssit voivat pudota, ja ne eivät välttämättä ehdi nousta, ennen kuin ihminen tarvitsee sijoitetut rahansa takaisin.

60-vuotias: Maksa ensin omat menosi

Eläkkeelle jääminen on suuri elämänmuutos, ja silloin myös omat tulot ja menot kannattaa budjetoida uudestaan. Onko taloudellisesti mahdollista jäädä eläkkeelle heti eläkeiän koittaessa, vai kannattaako vielä tehdä töitä ja kerätä niin sanottua superkarttumaa?

Toisaalta myös eläkkeellä voi tehdä vaikka osa-aikatöitä aika joustavasti.

Opettele

Kannattaa tarkistaa, onko talousasioissa päivittämistä. Verkkopankin käyttäminen sekä mobiili- ja lähimaksut on syytä ottaa haltuun, sillä elämää on jäljellä luultavasti vielä monta kymmentä vuotta.

– Jokainen haluaa määrätä ja huolehtia omista raha-asioistaan niin pitkään kuin mahdollista. Tässä vaiheessa kannattaa myös auttaa omia kahdeksankymppisiä vanhempiaan, Jerkku sanoo.

Keskustele

– Osa iäkkäämmistä ihmisistä näyttäisi velkaantuvan siksi, että heidän tulonsa ovat pienet – ja silti he antavat rahaa lapsillensa, Jerkku sanoo.

Ongelmia voi tuoda myös se, että isoäiti kutsutaan hoitamaan toisesta kaupungista lastenlasta, mutta hänellä ei ole varaa junalippuun eikä hän välttämättä kehtaa sanoa siitä ääneen.

Säästä ja sijoita

Nyt kannattaa jo alkaa nauttia omista säästöistään!