Sanna kuuluu siihen aika isoon ihmisryhmään, jolla ei ole puolen vuoden palkan verran säästöjä tilillään.

Sannalla, 40, on vakituinen sairaanhoitajan työ ja palkka: hän saa tililleen verojen jälkeen joka kuukausi noin 2000 euroa. Hänellä on 16- ja 19-vuotiaat pojat, jotka asuvat molemmat vielä kotona.

Jos hän olisi talousasiantuntijoiden suosittelemalla tiellä, hänellä olisi tietysti myös säästöjä – puolen vuoden palkan kokoinen puskurirahasto ja arvo-osuustili. Mutta eipä ole! Kuten ei monella muullakaan. Sanna kertoo blogissaan peruskuukaudestaan, jossa rahat loppuvat aina vähän kesken. Kuulostaako tutulta:

– Kun palkka tulee 15. päivä, maksan vuokran ja muut pakolliset laskut heti pois. Pari viikkoa elän normaalisti, ja kuun vaihteessa palkka onkin jo melkein kulutettu. Säästöön ei jää mitään.

Periaatteessa Sannalla on riittävästi rahaa, kunhan hän elää ne loput kaksi viikkoa kurinalaisesti: kukaan ei näe nälkää, varaa on harrastuksiinkin. Kuntosalikortin Sanna maksaa heti palkasta, muut harrastukset ovat edullisia työväenopiston kursseja kuten kirjoittamista, mindfulnessia ja karaokekurssi.

Luottokortti vinkuu kuitenkin välillä viimeisten kahden viikon aikana. 

– Raha-asiat ovat päivittäin mielessä. Tiedän tasan tarkkaan, milloin seuraava palkkapäiväni on – se ei pääse tulemaan yllätyksenä. Ensi tiistaihin asti ei osteta muuta kuin ruokaa.

Maksuhäiriömerkintä opetti

Sanna on mielestään aika tavallinen kuluttaja: pari viikkoa huoleton, pari viikkoa kurinalainen. Häntä ei niinkään harmita se, että shoppailuun ei ole varaa – enemmän mielessä on nykyään tavaran karsiminen. Mutta on tylsää joutua miettimään rahaa niin paljon.

Velaksi eläminen olisi vakityössä olevalle helppoa, ja houkutus on olemassa. Sanna koettaa pitää varansa, koska on alle kolmekymppisenä kokenut, millaista on pyristellä maksuhäiriömerkinnästä ja velkakierteestä pois. 

– Olin silloin pitkään kotona lasten kanssa ja jotenkin päädyin ostelemaan yli varojen: vaatteita, lasten vaatteita, mitä nyt sen ikäiset ostavat. Ulosottoon joutuminen oli tosi opettavaista. Kun palkasta vietiin päältä kaikki mahdollinen, tajusi nopeasti, mitkä laskut pitää maksaa heti palkkapäivänä.

Olisi ollut mahdotonta kerätä puskurirahastoa.

Veloista päästyään Sanna on yrittänyt säästää säästötileille ja eläkevakuutukseen, mutta rahat on tähän mennessä aina tarvittu kesken kaiken johonkin kiireellisempään.

– Tuntuu, että olisi ollut mahdotonta kerätä tukevaa puskurirahastoa. Toki voisi vielä karsia ruuasta ja harrastuksista ja elää pelkästään säästämiselle. Mutta olisiko se sen arvoista? Mitäänhän täältä ei mukaansa saa.

Sannan vanhempi poika opiskelee jo yliopistossa ja on hakenut omaa opiskelija-asuntoa. Ehkä tulevaisuudessa siis siintää muuttaminen pienempään asuntoon ja sitä kautta pienemmät kulut? Ehkä säästämistäkin?

–  Jos mulla olisi varaa, toki säästäisin. Menisin ehkä sijoitusneuvojan luo ja sijoittaisinkin. Ja lasten kanssa olisi kiva lähteä matkalle – sellaiseen ei ole ollut rahaa. Mutta kyllä mä lottoankin, ja odotan, että vielä tärppää.
 

Paras sijoitus ei aina ole parhaiten tuottava. Piritta vaihtoi rahastonsa metsään ja saa siitä paljon enemmän iloa kuin pörssikurssien seuraamisesta.

Helsinkiläinen Piritta van der Beek, 38, on harrastanut pienimuotoista sijoittamista vuosia. Hänen osakkeensa ja rahastonsa ovat tuottaneet hyvin kymmenen viime vuoden aikana.

– Viime vuonna aloin miettiä, että mitä sitten. Kurssikäyrien nousu ei tuottanut minulle mitenkään erityisesti iloa.

Sen sijaan Piritta on aina rakastanut vaeltamista ja retkeilyä. Kaksilapsinen perhe on käynyt monesti patikoimassa kansallispuistoissa ja erämaa-alueilla.

– Lapset ovat telttailleet mukana vauvasta lähtien.

Vuosi sitten hän oli retkellä tuttavansa omistamassa metsässä. Marjojen poimimisen lomassa tuttava kertoili, millaisia metsänhoitotöitä olisi tulossa.

– Katselin sitä ihanaa metsää, se oli sellaista keijukaispuistoa, ja aloin miettiä, että olisipa upea omistaa tällainen itsekin.

Metsästä on vaikka treffipaikaksi

Jokamiehenoikeudet takaavat, että metsässä voi kyllä vaeltaa ja vaikka marjastaa, mutta on silti monia asioita, joita toisten metsissä ei saa tehdä: rakentaa maauunia, jossa voi paistaa leipää, poimia kuusenkerkkiä tai kasata risumajoja. Telttailukin on paljon rajatumpaa silloin, kun metsä ei ole oma.

Piritta alkoi selvittää, mitä metsän hankkiminen vaatisi, ja kysyi pankista, voisiko saada metsää varten lainaa. Hän etsi Oikotieltä, Etuovesta ja Metsätilat.fi:stä sopivaa metsää ja laittoi myös ostoilmoituksen pariin lehteen.

Neljä kuukautta sitten Piritta löysi Oikotien kautta upean metsän Uudeltamaalta, noin tunnin ajomatkan päästä kotoaan. Paikka oli niin kaunis, että hän päätti tehdä kaupat heti.

– Välillä olen toki miettinyt, oliko tämä idioottimaista, kun metsän hinta oli melko merkittävä. Samalla summalla olisin saanut kesämökin rantatontilta, mutta mieluummin halusin metsää.

Rahat metsäpalaa varten hän sai myymällä ison osan indeksirahastoistaan ja ottamalla pankista lainaa.

Nyt hän on käynyt metsässään lähes joka viikonloppu, joko lasten kanssa tai yksin.

– Olimme siellä juuri mieheni kanssa treffeillä telttailemassa kaksi päivää.

Pirittasta on hienoa opettaa lapsille erätaitoja ja näyttää, miten luonnossa liikutaan.

Metsästä on ollut oikeaa käyttöiloa enemmän kuin yhdestäkään indeksirahastosta. Tuottoa siitä ei tosin ole tulossa ainakaan 15 vuoteen, sillä metsä on juuri harvennettu. Voi myös olla, että Piritta hakee metsän suojelukohteeksi jossain vaiheessa, se olisi ympäristöteko. Toisaalta hän ajattelee metsää ainakin jossain määrin myös sijoituksena. Maailmanmeno tuntuu epävarmalta niin politiikan kuin taloudenkin suhteen. Osakekurssit voivat nousta tai laskea, mutta maan arvo tuskin tipahtaa radikaalisti.

– Minua ei kiinnosta maksimoida tuottoa, olen ennemminkin sellainen pahan päivän varalle säästäjä. Haluan lähinnä, että säästöjen arvo säilyy.

Pirittaa viehättää myös ajatus siitä, että nyt hän voi jättää lapsilleen jotain hyvin konkreettista: maata.

”Miksei käyttäisi ylimääräisiä rahoja johonkin, josta on iloa koko perheelle?”

– Olen järkeistänyt päätöstä itselleni miettimällä, että mitä jos sijoittaisin vaikka kiinalaiseen sähköautofirmaan, jonka arvo kolminkertaistuisi. Sitten luultavasti hankkisin niillä rahoilla juuri metsää. Tällaisia metsiä ei kuitenkaan ole koko ajan tarjolla: miksen ostaisi sitä jo nyt, kun kerran pystyn?

Piritta ei kuitenkaan lopettanut kokonaan muuta sijoittamista. Tällä hetkellä hänen suunnitelmansa on sijoittaa ylimääräinen raha niin, että kolmanneksella hän lyhentää metsälainaa, kolmanneksen säästää johonkin melko turvalliseen ja nopeasti rahaksi muutettavaan kohteeseen ja kolmanneksen hän laittaa isoriskisiin mutta mahdollisesti paljon tuottaviin osakkeisiin tai rahastoihin.

– Jos on saanut elämänsä sille mallille, että perustarpeet on hoidettu, niin miksei käyttäisi ylimääräisiä rahoja johonkin, josta on iloa koko perheelle?

Näyttelijä Antti Holma paljastaa yksityiskohtia taloudenpidostaan uudessa rahaoppaassa Kaikki rahasta.

Näyttelijä Antti Holma oppi taloudellisuutta uransa alkuaikoina, kun tienestit olivat epäsäännöllisiä. Jossain kuussa palkkaa saattoi tulla 4000 euroa, minkä Antti pisti välittömästi sileäksi. Seuraavassa kuussa tilille tuli vain 120 euroa.

– Kun rahaa ei ollut enkä tiennyt, koska sitä tulee, pääni ympärillä oli koko ajan vanne, joka kiristi valtavasti. Tästä ajasta opin, ettei pidä katsoa, paljonko nyt on tilillä vaan miettiä, paljonko sinne on tulossa, Holma muistelee Julia Thurénin tuoreessa talousraamatussa Kaikki rahasta (Gummerus).

Thurén on haastatellut talousoppaaseen muitakin tunnettuja suomalaisia: raha-asioistaan avautuvat muiden muassa Vappu Pimiä, Iina Kuustonen, Maria Veitola ja Hjallis Harkimo.

Antti Holma kertoo kirjassa, kuinka hän on opetellut suunnittelemaan rahankäyttöä pitkällä tähtäimellä.

– En ole tarjoushaukka, mutta olen hirveän iloinen, jos saan jotain halvemmalla. Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla. Ajattelen pikkuporvarillisesti, että taksiin pitää olla aina rahaa, Holma kertoo.

”Omistan kaikki kanta-asiakaskortit, koska minua harmittaa valtavasti, jos olisin saanut jonkun tuotteen kortin avulla kolme euroa halvemmalla.”

Holma mainitsee jemmaavansa rahaa säästötilille ja vakuutussäästötilille, johon hän laittoi könttäsumman myydessään asuntonsa. Lisäksi hänellä on vielä yksi sijoitusasunto Suomessa.

Lontoossa asuvalla näyttelijällä kuluu arjessa rahaa vähänlaisesti: huoneen vuokra on edullinen, eikä ruokalaskuun mene kuin joitakin kymppejä viikossa.

– Sen sijaan törsään tyhmiin juttuihin, kuten lentoluokan korottamiseen turistiluokasta bisnesluokkaan tai vaikka hienoon laukkuun. Jos haluan jotain isompaa, vaikkapa digijärkkärin, säästän siivun seuraavasta kolmesta palkkiosta, minkä jälkeen teen ostoksen, Holma kertoo kirjassa.

Viime vuonna Holma kertoi bisnesluokkaharrastuksestaan myös Me Naisille.

– En ikinä säästä lennoissa, vaikka varmaan pitäisi oppia. Mutta mieluummin maksan, että voin marssia jonottamatta suoraan koneeseen ja pitää oman tilani, Holma perusteli.

”Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän.”

Hän mainitsi tuolloin myös katuvansa, ettei aikanaan ottanut enempää opintolainaa, vaan teki kaikki loma-ajat töitä tunnollisesti töitä ravintola-alalla ja matkusteli tosi vähän.

– Olisin ihan hyvin voinut lainata rahaa ja elää enemmän. Nuoruus on niin kertaluonteinen asia, ettei sitä olisi kannattanut kuluttaa baaritöihin.

Taannoin Antti Holma paljasti Facebookissa myös kurinalaisen vaatefilosofiansa, johon kuuluu iso läjä pelkästään mustia sukkia. Holma kertoi heittävänsä vuosittain kaikki sukkansa roskiin ja ostavansa tilalle uudet.

– Jos joskus löydän parittoman sukan, vien sen välittömästi ulos talosta, ulkoroskikseen. Näin se ei pääse levittämään entropiaansa jo valmiiksi sotkuiseen elämääni, Antti selitti.

– Luonto ei ehkä kiitä, mutta toisaalta en tee lapsia tähän lohduttomaan väestöräjähdykseen luonnonvaroja kuluttamaan, joten tasoissa ollaan, saatana.