Paha mieli, mikä ihana tekosyy. Kuva: Shutterstock
Paha mieli, mikä ihana tekosyy. Kuva: Shutterstock

Miksi hoivaamme itseämme syömällä? Nyt se on selvillä.

Karsea päivä takana. Megalomaanisia ongelmia töissä ja ilmiriita käynnissä ihmissuhteessa. Hakeudut lähikauppaan etsimään käsiisi rauhoittavat kantamuksiset lohturuokaasi, aina ne samat ja tutut sapuskat.

Mistä moinen reaktio?

Psychologies kertoo, että kyse on ennen kaikkea siitä, mitä jokin ruoka meille symboloi. Itse ruoka-aineella ja sen maulla ei ole murheen hetkellä niinkään väliä. Sen sijaan vatsa huutaa jotakin turvallisiin muistoihin viittaavaa täytettä.

Suhde johonkin ruokaan liittyy aina ihmiseen, joka meille on sitä ensimmäisenä tarjoillut. Jäljet johtavat siis lapsuuteen, mistä vahvimmat tunnesiteet syömiseen tulevat.

Mitä onnellisempi ihmissuhde tiettyyn ruokalajiin tai vaikkapa herkkuun liittyy, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ruoka päätyy lohtusyöntilistalle. Kun kohtaamme pettymyksiä, haemme tuttuja ruokia mussuttamalla turvaa ajasta, jolloin vanhemmat suojelivat meitä maailman murheilta.

Lohtusyöminen kalskahtaa kirosanalta, sillä se yhdistetään usein ahmimiseen. Psykologi Pavel Somov kuitenkin tyrmää luulon. Hänen mukaansa suruun syöminen on paitsi väistämätöntä myös turhan morkattua. Tunnestressin helpottaminen herkkuja popsimalla on ongelma vasta sitten, kun syömisestä tulee hallitsematonta.

Retroruokia siis pahana päivänä pöytään!

Lähde: Psychologies ja The Huffington Post

Lue myös:

Mitä me kaikki voimme oppia lihavan Dennis-koiran uskomattomasta laihtumistarinasta?

Näin selätät tunnesyömisen

Tekeekö jatkuvasti mieli puputtaa? Tästä se johtuu

Persoonallisuushäiriöiset narsistit ja psykopaatit pelaavat jatkuvasti erilaisia ihmissuhdepelejä.

Ihmisen leimaaminen narsistiksi tai psykopaatiksi on helppo selitys monenlaiselle ikävälle käytökselle. Aidosti persoonallisuushäiriöiset ihmiset kylvävät pahoinvointia ympärilleen, mutta tutustumisvaiheessa he osaavat piilottaa todellisen luonteensa. Tuntematonta ihmistä on lähes mahdotonta tunnistaa narsistiksi, sillä negatiiviset piirteet tulevat esiin hitaasti.

Narsisteilla ja psykopaateilla on kuitenkin tyypillisiä maneereja, jotka toistuvat heidän kanssaan käydyissä keskusteluissa. Psychology Today listasi näistä piirteistä viisi.

1. Hän uskoutuu sinulle välittömästi

Hänellä on ongelmia parisuhteessaan, perheensä kanssa ja muutenkin on ollut tosi rankkaa. Mikä hänen ongelmansa sitten onkaan, hän kertoo varmasti sinulle siitä ennen kuin edes tunnette. Tarinoillaan hän maalailee itsestään haavoittuvaa uhria.

Miksi? Avautumisella hän kaipaa sympatiaa sinulta ja yrittää pakottaa läheisyyttä. Hänen osallisuutensa vaikeisiin tapahtumiin on keino tehdä vaikutus. Mitä nopeammin asetut kuuntelijan rooliin, sitä nopeammin manipuloinnin seuraava vaihe voi alkaa.

”Kertooko hän valtavasti itsestään pyytämättä tai odottamatta sinun vastaustasi?”

2. Hän toistaa sinulle kertomaansa "luottamuksellista" tietoa yhä uudelleen

Meillä jokaisella on toisinaan tapana jaaritella samoja tarinoita kyllästymiseen saakka, mutta tarinoiden luonteeseen on syytä kiinnittää huomiota. Jos hän toistaa loputtomasti tarinaa henkilökohtaisista ongelmistaan, silloin on jotain pielessä.

Miksi? Jos arkaluontoinen tarina toistuu puheissa yhä uudelleen, kyseessä voi olla vale, jonka hän on jo unohtanut kertoneensa sinulle. Narsistit ja psykopaatit valehtelevat omaksi huvikseen ja silloin levy jää joskus vahingossa päälle. Koska ihmiset ovat korvattavissa, he unohtavat kenelle kertovat tarinoitaan.

Lue myös: Miten sinä käyttäytyisit tässä tilanteessa? Asiantuntija kertoo, mitä psykopaatti tekisi

3. Hän ei kysy sinun elämästäsi mitään

Yhdessä vietetyn ajan jälkeen saatat tajuta, että hän ei ole kysynyt sinulta missään vaiheessa mitään, vaikka sinä tiedät hänestä jo vaikka mitä. Kiinnitä huomiota suhteen dynamiikkaan: kertooko hän valtavasti itsestään pyytämättä tai odottamatta vastaustasi?

Miksi? Narsistit ja psykopaatit eivät ole aidosti kiinnostuneita asioistasi. Jos hän kyselee paljon siirtyen nopeasti kysymyksestä toiseen, hän yrittää kaivella sinusta tietoja, joita voi ehkä käyttää myöhemmin sinua vastaan. 

”Palveluksia pyytämällä he testaavat, oletko käytettävissä heidän muiden tarpeidensa tyydyttämiseen.”

4. Esittää erityistoiveita

"Erityistoiveiden" esittäminen on tyypillistä käytöstä narsisteille ja psykopaateille. Kun muut pyytävät palveluksia aidosta tarpeesta tai halusta tutustua, persoonallisuushäiriöiset ihmiset haluavat saada sinut tuntemaan olosi erityiseksi pyytämällä jotain spesiaalia. He kokevat olevansa etuoikeutettuja muiden aikaan ja vaivaan.

Miksi? He haluavat luoda dynamiikkaa, jossa olet tottelevainen. Palveluksia pyytämällä he testaavat, oletko käytettävissä heidän muiden tarpeidensa tyydyttämiseen.

5. Kummallisten sivuhuomautusten tekeminen

Oudot oletukset ja kommentit voivat olla niin negatiivisia kuin positiivisia. Jos hän sanoo sinulle "olet kavereistasi kaunein", kommentin taustalla on ristiriita: hän haukkuu passiivis-aggressiivisesti ystäviäsi samalla nostaen sinua jalustalle.

Miksi? Outojen huomautusten tekeminen on juonittelua. Ne ovat myös testi, joilla selviää pidätkö muiden puolia vai otatko törpöt kehut vain kohteliaasti vastaan.

Lue myös: Käyttäydytkö huomaamattasi passiivis-aggressiivisesti? Näin pääset huonosta tavasta eroon

 

Mutta ei huonosta seksistä puhuminen silti mahdotonta ole. 

Huono seksi. Siitä on tällä viikolla keskusteltu Twitterissä. Aihe nousi puheenaiheeksi, kun Kristen Roupenian Cat Person -niminen seksinovelli julkaistiin New Yorker -lehdessä. Fiktiivisessä tarinassa 20-vuotias nainen ja 34-vuotias mies tapaavat, alkavat viestitellä ja päätyvät lopulta harrastamaan seksiä. Mutta siinä ei ole tarinan päähenkilön eli naisen mielestä kehumista. 

”En haluaisi loukata muuten hyvää ihmistä.”

Aiheesta tuli puheenaihe luultavasti siksi, että huonosta seksistä puhuminen tuntuu yhä olevan monelle vaikeaa. Tämä selviää myös Me Naisten syksyllä tehdystä seksikyselystä. Noin puolet kyselyyn vastanneesta kertoi, ettei ole ottanut huonoa seksiä ikinä puheeksi. Moni vaikenee seksipulmista, koska pelkää loukkaavansa seksikumppaniaan tai puolisoaan.

– En ole puhunut asiasta, koska en haluaisi loukata muuten hyvää ihmistä. Varsinkin, jos nään, että toinen yrittää, kyselyyn vastannut Laila, 42, sanoo.

– En ole kertonut, koska se on monelle miehelle liian rankka asia. Menee miehuus ja itsetunto, kyselyyn vastannut nimimerkki Ikäneito, 64, arvelee.

Myös nimimerkin Ei enää ikinä, 25, mielestä asia on vaikea ottaa puheeksi.

– Olen kertonut, mutta saanut aikaan vain mykkäkoulua. Seksi on herkkä asia ja siitä kritisoiminen loukkaa, hän kertoo.

”Kasvatuksessakin on opittu, että seksiasioista ei puhuta.”

Sexpon seksuaaliterapeutti Anna Kolster on kertonut Me Naisten haastattelussa tunnistavansa ongelman.

– Moni kokee vaikeaksi ylipäänsä puhua konkreettisesti seksistä. Seksuaalisuus on sen verran intiimiä, ja siihen liittyy suurimmalla osalla ihmisistä jonkinlainen häpeä. Kasvatuksessakin on opittu, että näistä asioista ei puhuta, Kolster on sanonut.

Puhu kiertelemättä ja kunnioittavasti

Kolsterin mielestä seksiin myös liittyy edelleen mystiikkaa. Monen haaveissa seksi sujuu aina ihanasti ja itsestään ja riittää, että kemiat ja tähtimerkit vain ovat kohdillaan.

”Tykkäämme eri asioista. Siksi on tärkeää, että seksistä voi puhua ihan konkreettisesti.”

– Se haave on ihan ymmärrettävä, mutta harvemmin se toimii niin. Olemme kaikki yksilöitä ja tykkäämme eri asioista. Siksi on tärkeää, että seksistä voi puhua ihan konkreettisesti, Kolster on miettinyt.

Puhua, puhua ja puhua. Se on siis avain tähänkin ongelmaan. Mutta miten puhua, kun aihe on niin herkkä?

Kolster on ehdottanut, että aluksi voi harjoitella toiveista ja nautinnosta puhumista jollekin muulle kuin sille seksikumppanille, esimerkiksi seksuaaliterapeutille tai ystävälle. Hänestä on tärkeää oppia puhumaan asioista kiertelemättä – siis kertoa suoraan, mistä asennoista tykkää tai miten vaikka suuseksiä harrastetaan.

”Yleensä ihmiset ovat iloisia, kun he pääsevät omien rajojensa yli.”

– Yleensä ihmiset ovat iloisia, kun he pääsevät omien rajojensa ja pelkojensa yli, Kolster on sanonut.

Kumppanin kanssa keskustelun voi aloittaa vaikka toteamalla, että hei, minun on ollut vaikeaa puhua näistä seksiasioista, mutta puhuttaisiinko nyt vähän enemmän. Aihetta ei siis kannata lähestyä syyllistävästä näkökulmasta. Sen sijaan, että toteaa, mitä on tehty tähän asti väärin, voi puhua vaikka siitä, mitä haluaisi kokeilla.

Näytä, mitä toivoisit

Toiveista voi kertoa myös muuten kuin puhumalla. Voi näyttää toiselle, mistä tykkää, osoittaa äänillä, kun tuntuu hyvältä tai siirtää kumppanin kättä. Se on monille usein helpompaa kuin puhuminen. Ja ainakin kyselyyn vastanneen Eldisin, 49, kohdalla tämä on toiminut.

”Olen näyttänyt ihan konkreettisesti, mikä tuntuisi hyvältä.”

– Olen kertonut kauniisti, mitä toivoisin, että minulle tehtäisiin. Ja jos toinen ei ole oikein ymmärtänyt, mitä tarkoitan, olen näyttänyt ihan konkreettisesti, mikä tuntuisi hyvältä, hän kertoo.

Myös 27-vuotias nainen kertoo, että toiveiden näyttäminen on parantanut seksielämää.

– En ole koskaan sanonut, että seksi olisi ollut huonoa, vaan ehdotusten kautta pyrkinyt saamaan asiaa parempaan suuntaan.

Monia nautinnon puutteen kanssa kamppailevia helpottaa jo tavallisten seksimyyttien murtaminen. Kolster on muistuttanut, että ei ole yhtä oikeaa tapaa, jolla seksiä kuuluisi harrastaa, tai kaavaa, jota aktin kuuluisi noudattaa. Myös vaikeudet ovat osa normaalia seksielämää.

”Seksi voi olla mitä vain, mistä te nautitte.”

– Monet esimerkiksi luulevat, että pitäisi saada orgasmi yhdynnässä, vaikka suurin osa naisista ei oikeasti saa. Jos on lähtenyt näyttelemään orgasmia, on aika suuri kynnys monen vuoden jälkeen kertoa, että en saa oikeasti orgasmia näin vaan klitorista hyväilemällä.

– Mutta miksi ei tehdä vain sitä, mikä tuntuu hyvältä? Miksi esimerkiksi yritetään saada orgasmia yhdynnässä, jos vaikka suuseksi tuntuu paremmalta? Seksi voi olla mitä vain, mistä te nautitte, Kolster on sanonut.

Joskus syy huonoon seksiin voi liittyvä esimerkiksi siihen, että limakaivot ovat liian kuivat. Ratkaisu siihen on liukuvoide. Lue lisää:

 

yks yhteen

Huono seksi on vaiettu aihe – naiset kertovat, miksi sitä on niin vaikeaa ottaa puheeksi

Sinkkuaikoina (4vuotta) tuli vastaan hyvin monta ja erilaista kyntäjää. Oli lännen nopeinta ja rautakankea. Ei koskaan ollut sydäntä sanoa, että susta ei panijaa koskaan tule. Yhdelläkin olin niin pieni, että ihan suretti kun oli niin ihana muuten. Sitten on ne miehet, jotka on niin kovakourasia, ettei tajua herkistä osista mitään. Jyystävät vain ilman, että toinen ajattelee, että loppuis jo tämä paska.
Lue kommentti