On vihdoin aika listata hankalien ihmistyppien sijaan omia ja muiden hyviä ominaisuuksia.

Tiedättehän, kuinka yleensä kaikki muut työpaikalla ja muutenkin ovat pösilöitä laiskiaisia paitsi minä itse. Nyt sille on oikein puolitieteellistä todistustakin, kun psykologi Vesa Nevalainen on yhdessä Satu Kasken kanssa kirjoittanut aiheesta kirjan Ikävät ihmiset – kuinka selviytyä hankalien tyyppien kanssa.

Helsingin Sanomien jutun mukaan Nevalainen tunnistaa ainakin 18 eri hankaluustyyppiä. Vaikuttavaa! Mikä onkaan hedelmällisempää kuin etsiä vikoja muista.

Mutta tunnistatko ympärilläsi nämä 18 mukavuustyyppiä?

1. Se, joka aina lähtee kaljalle, kun pyydetään. Silloin kun itse kerrankin pääsisi ja tekisi mieli lähteä töiden jälkeen kaljalle, yleensä kaikilla muilla on muskarin viulujaoston kevätkvartaalin myyjäiset. Siksi tällainen on korvaamaton henkilö varsinkin yli 35-vuotiaiden keskuudessa.

2. Yli 30-vuotias, jotka suostuu muuttoavuksi. Käyttää lauantaipäivänsä kantaakseen ilmaiseksi muuttolaatikoita ja saadakseen palkaksi kaksi tölkkiä olutta ja kaksi viipaletta Kotipizzaa.

3. Se, joka nousuhumalassa tarjoaa kaikille. Meidän kaikkien kannattaisi kehittää tätä jaloa puolta itsessämme.

4. Porukan hiljainen. Eivätköhän ne ekstrovertit keskustelujen keskipisteet ole ihan tarpeeksi äänessä.

5. Se, joka ottaa kännykän mukaan vessaan, ja vastaa siihen jos se soi. Onhan piristävää kuunnella puhelua viereisestä kopista.

6. ”Äitisi ei ole täällä töissä” -lappujen kirjoittaja. Hän vain haluaa olla huumori-ihminen.

7. Joku, joka aina lopulta pesee työpaikan tiskit. Tonttuja, keijuja ja haltioita on olemassa!

8. Muistakaa käydä pissalla ennen lähtöä -äitityyppi. Sillä on myös aina laukussaan purkkaa ja nenäliinoja.

9. Kuski. Voi ihan hyvin tulla hakemaan teidät aamukahdelta mistä vain, koska tykkää ajella.

10. Poskisuutelija. Totuttaa meidät eurooppalaisiin tapoihin.

11. Kaikesta perustellusti eri mieltä oleva tyyppi. Mistä muuten kuulisi mitään muita kuin itselle tuttuja näkemyksiä.

12. IT-tuki. Se oikea IT-tuki ja työpaikan aktiivi, joka osaa palauttaa näytöltä kadonneet kamat ja kääntää vahingossa jollain näppäinkomennolla kääntyneen näytön oikeinpäin.

13. Harjoittelija. Sille voi työpaikan nuorin ja kokemattominkin päteä.

14. Nimipäivien muistaja. Kyllä nimipäiväonnittelut ilahduttavat, vaikka olisi kuinka monta vuosikymmentä ollut samanniminen.

15. Naapuri. Aina puhutaan kyttääjistä sun muista ongelmatapauksista ja unohdetaan, että yleensä naapurit ovat kivoja vaikkakin vähän outoja tyyppejä, joihin ei muuten olisi tullut tutustuttua.

16. Se, joka lainaa autoaan. Harvinainen helmi, jota on syytä voidella vähän kyykkyviiniä ylempää noukituilla pulloilla.

17. Matkanjärjestäjä. Hoitaa aina kaikki lentojen ja hotellien varaukset ja tsekkaa etuäkäteen kiinnostavat paikat.

18. Se, joka menee ensimmäisenä laulamaan karaokea. Yksi tärkeimmistä jäänrikkomistehtävistä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Lue myös:

7 eri ystävätyyppiä, jotka jokaisella pitäisi olla

Facebookin 7 ihmistyyppiä – tunnistatko itsesi?

6 ihmistyyppiä, joita tarvitset elämässäsi