Stressi ei vie Niinalta seksihaluja kokonaan, mutta orgasmin saaminen on lähes mahdotonta. Kuvituskuva: Sanoma-arkisto / Annamari Kuvaja
Stressi ei vie Niinalta seksihaluja kokonaan, mutta orgasmin saaminen on lähes mahdotonta. Kuvituskuva: Sanoma-arkisto / Annamari Kuvaja

Niinan seksielämässä ei normaalisti ole mitään valittamista, mutta stressaantuneena hänen on lähes mahdotonta saada orgasmia. Mikä avuksi?

Muistihäiriöitä, sydämen tykyttelyä ja unettomuutta. Stressi aiheuttaa yhä useammalle 30–40-vuotiaalle tällaisia oireita. Lisäksi se hankaloittaa seksielämää. Stressi voi nimittäin vaikeuttaa orgasmin saamista. Näin on esimerkiksi 32-vuotiaalla Niinalla.

– Kun kärsin kovasta stressistä, en saa kumppanin kanssa orgasmia. Uskon sen liittyvän siihen, että stressaantuneena on vaikeampi rentoutua. Nyt olen stressannut töitä pari viikkoa. Tänä aikana en ole saanut orgasmia, kun olen harrastanut seksiä kumppanini kanssa, Niina kertoo.

”Stressi vaikuttaa orgasmin saamiseen sukupuolesta riippumatta.”

Erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlström tunnistaa ongelman.

– Tämä on hyvin tavallista. Stressi vaikuttaa orgasmin saamiseen sukupuolesta riippumatta. Orgasmivaikeuksien lisäksi stressi aiheuttaa myös haluttomuutta. Kun ihminen stressaa, halulle ei ole tilaa, Kihlström kertoo.

”Orgasmia on ollut todella vaikea saada myös masturboidessa.”

Myös Niinalla stressi vaikuttaa haluihin, mutta suurempi ongelma se, ettei hän saa orgasmia.

– Stressi ei vie minulta seksihaluja kokonaan. Nyt kun olen ollut stressaantunut, olen kyllä halunnut seksiä, mutta en ehkä ihan niin kovasti kuin yleensä.

– Masturboidessakin orgasmia on ollut todella vaikea saada. Olen kyllä saanut joskus, mutta se on ollut hiukan sama kuin olisi yrittänyt tiristää loppuun puristetusta sitruunasta vielä yhden tipan mehua. Tajunnanräjäyttävät orgasmit ovat yksinkin loistaneet poissaolollaan, Niina harmittelee.

Puolison tuki lohduttaa

Puhu, puhu ja puhu. Äläkä jää ongelmasi kanssa yksin. Tämä on asiantuntijoiden yleisin ohje, kun seksielämässä ei luista. Tätä vinkkiä myös Niina on noudattanut. Hän on keskustellut puolisonsa kanssa orgasmivaikeuksistaan.

– Olemme molemmat ajatelleet, että ehkä joululoma auttaa asiassa, Niina kertoo.

”Mieheni puhui todella lohduttavasti.”

Normaalissa tilanteessa Niinan ja hänen puolisonsa seksielämä on ”todella hyvää ja tyydyttävää”. Siksi orgasmin saamisen vaikeus harmittaa Niinaa. Varsinkin, kun tutkimuksetkin todistavat, että orgasmit voivat itse asiassa helpottaa stressiä. Yalen yliopiston tutkimuksessa on nimittäin havaittu, että päivittäinen rakastelu lisää solujen kasvua aivojen hippokampuksessa. Alue vastaa stressin säätelystä. Stressinsietokyky saattaa siis parantua, minkä lisäksi seksi vähentää stressihormoni kortisolin määrää elimistössä. 

– Edellisellä kerralla tulin kesken seksin todella surulliseksi, kun olin juuri saamassa ja sitten en saanutkaan. Halusin lopettaa seksin siihen paikkaan. Mieheni oli ymmärtäväinen ja puhui todella lohduttavasti. Tuli parempi mieli. Kun kumppani suhtautuu asiaan niin, että oma olo paranee, se tuntuu todella hyvältä. Voisin kuvitella, että suhde loppuisi saman tien, jos kumppani alkaisi väheksyä harmitustani tai ei välittäisi orgasmistani tippaakaan.

Mikä sitten avuksi?

Myös erityistason seksuaaliterapeutti Elina Tanskanen tietää, että stressi on yksi yleisimmistä syistä, jotka vaikuttavat seksielämään. Hän on kertonut Me Naisten haastattelussa, että ratkaisu voi löytyä tarkastelemalla elämän kaikkia osa-alueita.

– Stressaavina aikoina voi pyrkiä pitämään parempaa huolta itsestään ja vaalimaan tunneyhteyttä kumppaniin. Kannattaa myös varata aikaa seksille ja ylipäänsä nautinnoille elämässä, Tanskanen on ehdottanut.

Niina on huomannut, että hänen kohdallaan ei auta mikään muu kuin se, että stressi helpottaa. Mutta miten siitä sitten pääsee eroon, kun kaikki painaa päälle? Kysyimme aikaisemmin 30–40-vuotiailta naisilta. Ehkä näistä on apua sinullekin?

UNIRYTMI KUNTOON

”Työtilanteeni on niin kiperä, että unet ovat jääneet muutamaan tuntiin yössä. Jossain vaiheessa olin niin poikki, että kävin pyytämässä nukahtamislääkkeet lääkäriltä.

Silloin päätin, että unirytmi on pakko saada takaisin ja että unta on saatava seitsemän tuntia yössä. Useiden viikkojen ajan pidin kiinni siitä, etten istunut illalla koneella, käyttänyt älypuhelinta tai toljottanut televisiota. Lisäksi reippailin joka päivä. Lopulta nukkuminen alkoi taas sujua, enkä itse asiassa joutunut käyttämään nukahtamislääkkeitäkään kuin muutaman kerran.

Töissä kiire ja paine eivät ole hellittäneet missään vaiheessa, mutta kun sain unirytmini kuntoon, omat voimani ovat riittäneet paremmin.”

ASENNE UUSIKSI

”Neljä vuotta sitten oli niin paha työstressi, että aloin unohdella perusasioita, kuten Suomen kansallislaulun nimen ja peruskertolaskut. Ongelma ratkesi niin, että pidin tavallista pidemmän talviloman ja lähdin kaukomaille, jossa ei voinut tehdä muuta kuin löhötä. Siellä tein suunnitelman, että en vain enää ota joitain työasioita niin jumalattoman vakavasti, eli työstin asennettani. Se ei ratkaissut ongelmaa kokonaan, mutta helpotti.”

MUISTA HENGITTÄÄ

”Kun huomaan olevani ylirasittunut, sanon itselleni: hengitä. Se kun unohtuu aina tiukassa tilanteessa. Minua on auttanut myös nukkuminen, meditointi ja perheen kanssa vietetty vapaa-aika.”

TEE-SE-ITSE-MEDITAATIOTA

”Joskus työpäivän aikana teen alkeellista meditaatiota, kuuntelen musiikkia tai haen kahvilasta karkkia. Ne auttavat unohtamaan stressaavat asiat ja olemaan edes muutaman minuutin vain siinä hetkessä.”

Jos sinulla on muista syistä kuin stressin takia vaikeuksia saada orgasmia, apua saattaa löytyä tästä jutusta:

 

Vaginassa piipahtaneita tikkukaramelleja myydään nettisaiteilla usein käytettyjen pikkuhousujen kylkiäisinä.

Nettikaupat- ja palstat ovat pullollaan mitä kummastuttavampia asioita. Aiemmin kerroimme Ninnistä ja Millasta, jotka tekevät lisätienestiä myymällä käytettyjä alushousuja. Tämän lisäksi naiset ovat saaneet ostajilta erikoisia pyyntöjä muun muassa auton tuhoamisesta, autoon pissaamisesta sekä ylensyönnistä ja myöhemmin sen ”tyhjentämisestä” kulhoon videoidusti.

Sen lisäksi, että suomalaisia kiinnostavat aromipikkarit, erotiikkapalstoilla tarjotaan myös niin kutsuttuja pillutikkareita toistenlaisten fetissien tyydyttämiseen.

Ai häh?

Pillutikkari tarkoittaa juuri sitä, mitä nimi antaa ymmärtää: naisen vaginassa käynyttä tikkaria tai tikkaria, jolla nainen on masturboinut itseään.

”Pillutikkaribisnestä tehdään tyypillisesti yhdessä alushousukaupan kanssa.”

Toimitan herkullisen tikkarin sinulle ilmatiiviissä pakkauksessa huomaamattomasti. Näillä tikkareilla on hintaa vain 5€, ja ne nappaakin kätevästi kiimapikkareiden kylkiäisiksi, kuuluu eräs myynti-ilmoitus.

Tikkaribisnestä tehdään tyypillisesti yhdessä alushousukaupan kanssa – tikkukaramelleja myydään ”hyvään hintaan” alkkareiden kylkijäisiksi tai sitten ihan vain itsenäisesti erikseen. Lukuisten ilmoitusten perusteella kysyntä näyttäisi olevan kohdillaan Suomessakin, vaikka asiakaskunta lienee marginaalinen.

Mikä saa ostamaan pillutikkarin?

Sexpon puheenjohtajan ja seksologi Tiia Forsströmin mukaan on vaikea sanoa, mistä tällainen fetissi johtaa juurensa, sillä ihmisen seksuaalisuus on monimuotoista. Suurin osa ostajista tuskin osaa itsekään sanoa, miksi tikkarit kiihottavat.

– Toisaalta fetissi on hyvin ymmärrettävä. Siinä yhdistyy valtavirrassa tavalliseen seksiin mielletyt asiat, kuten suu, aistit ja vagina, Forsstöm sanoo.

”Jotkut ostajat kiinnostuvat pillutikkareista ostamisen tähden.”

Erilaiset materiaalit, asusteet, eritteet, ruumiinosat tai kehon eri aistimukset ovat yleisimpiä fetissejä. Fetissit eivät useinkaan määritä ihmisen seksuaalisuutta sen tarkemmin, vaan antavat siihen lisämaustetta, Sexpo määrittelee fetissejä sivuillaan.

– Jotkut ostajat kiinnostuvat pillutikkareista ostamisen tähden. Osa ihmisistä saa kiksit seksipalveluiden ostamisesta nimenomaan siksi, että siinä raha vaihtaa omistajaa, Forsström arvioi.

Hygienian puolesta tikkarin ja vaginan yhdistäminen on tietysti aika arveluttavaa – sekä myyjän että ostajan kannalta. 

Sinkkujen vastausten perusteella huono seksi on sellaista, jossa toinen ajattelee vain itseään.

Kysyimme Me Naisten sinkkukyselyn vastaajilta, mitä mieltä sinkut ovat omasta seksielämästään. Samalla selvitimme, millaisia ovat olleet sinkkujen parhaat ja huonoimmat seksikokemukset.

Tällaiset seksikokemukset ovat jääneet kyselyyn vastanneiden mieleen huonoimpina:

Toinen on kiinnostunut vain itsestään

”Toista kiinnosti vain oma suoritus. Siitäkin huolimatta, että olimme etukäteen puhuneet. Minun tehtäväkseni jäi vain maata mahallaan, kun toinen ähkii päällä ja kiroaa, miksi en tunne mitään. Ihan kammottavaa.” Nainen, 30–39

Liian nopeaa sähellystä

”Touhu loppui ennen kuin ehti edes alkaa, koska toiselle tuli suonenveto jalkaan. Menin mieluummin nukkumaan.” Nainen, 20–29

”Seksi oli mielestäni kuin pornoelokuvasta ja tunsin oloni tosi huonoksi. Onneksi hän huomasi sen ja ymmärsi, miksi pahoitin mieleni.” Nainen, 50–59

”Menin mieluummin nukkumaan.”

Esileikki unohtui

”Tapasin ulkomailla tyypin, jonka kanssa päädyimme sänkyyn. Harmi kyllä, hän ei tiennyt naisen kehosta mitään. Esileikistä ei ollut tietoakaan.” Nainen, 20–29

”Mies käsitteli minua kuin itä-saksalaista Trabantia. Hän hankasi ja runnoi. Yhdyntä oli kivuliasta, koska en pystynyt kiihottumaan. Siitä huolimatta toinen runnoi menemään. Yök!” Nainen, 50–59

Liian kännissä tai väsynyt

”Tyyppi nukahti kesken seksin. Ei hauskaa.” Nainen, 20–29

”Humalassa räpiköintiä yhden yön jutun kanssa. Aamulla tuskin muistin, millaista se oli. Sen oli pakko olla huonoa.” Nainen, 20–29

”Tyyppi nukahti kesken seksin. Ei hauskaa.”

SEKSI, JOTA EI HALUNNUT

”Tuttu seksikumppani käyttäytyi yhtäkkiä dominoivasti ja satuttaen. Väitti tietävänsä, että pidän kovista otteista, vaikka kielsin. Se ei ollut yhtään sellaista, mitä halusin.” Nainen, 40–49

Pelkkää hyvää!

”Huonoin kokemus? Ei ole tullut vastaan.” Nainen, 50–59