Mikä herättää halun keskellä pahaa oloa tai palaveria?

Romanttiset illalliset ja yhteiset kylpyhetket. Nämä ovat usein tehokkaita himon herättäjiä, mutta eivät toimi aina ja kaikilla.

Mikä sitten herättää halun? Riippuu ihmisestä itsestään ja tilanteesta. Joitakin saattaa haluttaa vaikka keskellä yötä tai heti tiukan työpäivän jälkeen. Moni on tuntenut himoa bileillan jälkeisessä dagen efterissä ja joku jopa kolarin aiheuttamassa jännityksessä.

Miksi erikoistilanteissa tai niiden jälkeen voi tulla himokas olo?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Jokaisen meidän seksuaalisuutemme tai seksuaalinen halumme on erilainen. Se myös vaihtelee elämän ja elämäntilanteiden aikana. Ei voi siis sanoa, että jokainen tuntisi erityisesti seksuaalista halua näissä tilanteissa, kertoo erityistason seksuaaliterapeutti Sari Mäki RFSU:lta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Jokaisen meidän seksuaalisuutemme tai seksuaalinen halu on erilainen sekä vaihtelee elämän ja elämäntilanteiden aikana.”

Pyysimme Mäkeä vastaamaan kuuteen erikoistilanteeseen: miksi seksiä alkaa tehdä mieli esimerkiksi keväällä, krapulassa, vaaratilanteessa ja treenin jälkeen?

  1. Krapulassa?
    ”Alkoholi lisää yleensä hieman testosteroniarvoja myös naisilla, ja siten seksuaalinen halu kasvaa. Aamuisin arvot ovat muutenkin aina korkeimmillaan. Kun krapula alkaa, testosteroniarvot alkavat hieman laskea. Hellyyden tarve yleensä lisääntyy krapulassa, ja läheisyys sekä hellyys taas nostavat oksitosiinihormonin eritystä, mikä puolestaan lisää seksuaalista halua.”
  2. Tiukan ponnistuksen, kuten tentin tai työprojektin, jälkeen?
    ”Yleensä tiukat ponnistukset aiheuttavat stressiä, jolloin seksuaalinen halu on voinut olla hieman alavireistä. Sitten kun ponnistelut ovat lopussa, myös halut nousevat. Onnistumisen kokemukset myös vahvistavat itsetuntoa, millä on iso vaikutus minäkuvaan ja seksuaaliseen haluun. Jos stressitilassa on ollut haluton, niin tässä kohtaa halu voi tuntua hyvinkin voimakkaana. Hyvä fiilis ja itsensä palkitseminen ihanalla seksillä ja nautinnolla auttavat rentoutumaan rankasta rupeamasta.”
  3. Treeneissä tai niiden jälkeen?
    ”Raskas liikunta lisää endorfiinin tuotantoa. Kun endorfiinit nousevat, stressihormonitaso laskee. Tämä vaikuttaa haluumme. Liikunta lisää myös testosteronin tuotantoa ja kortisolihormonin eritystä, ja nämä molemmat lisäävät seksuaalista kiihottumista. Liikunta voi lisätä sukuelinten verenkiertoa ja siten nopeuttaa kiihottumista.
    Vaihdevuosi-ikäisillä naisilla liikunta vaikuttaa vaihdevuosioireisiin, millä voi olla vaikutusta myös seksuaaliseen haluun.”
    Lue myös! Mikä ihmeen coregasm? Tiesitkö, että osa naisista pystyy saamaan orgasmin keskivartalotreenin aikana
     
  4. Ikävissä tilanteissa tai niiden jälkeen?
    ”Voi olla, että kun on selvinnyt vaaratilanteesta, huomaa, että elämää kannattaa elää tässä hetkessä ja nauttia siitä. Ikävät asiat saattavat myös lähentää kumppaneita: silloin tunteita näytetään enemmän ja seksuaalinen halu kasvaa.
    Kumppanilta haetaan läheisyyttä lohdutukseen, kun on Ikäviä kokemuksia ja surua. Läheisyys lisää oksitosiinihormonin eritystä, mikä voi sitten lisätä seksuaalista halua.
  5. Työpaikalla?
    ”Työpaikkaseksiin voi liittyä hieman kiellettyjä ajatuksia, ja ajatuksena se voi olla hyvinkin kiihottava. Fantasia voi liittyä siihen, että tekee jotakin kiellettyä, tai siihen, että on mahdollista tulla yllätetyksi. Silloin kun kumppani ei ole saatavilla, voi seksuaalinen halu yllättää mitä kummallisimmissa tilanteissa.”
     
  6. Keväällä?
    ”Valon lisääntyminen lisää vireyttämme. Meillä on enemmän energiaa, ja lämpö saa vähentämään vaatteita. Nämä kaikki yhdessä vaikuttavat seksuaaliseen vireyteemme ja haluumme. Aurinko voi vaikuttaa hormoneihin niin, että ne ne nostavat haluamme.”

Kysely

Oletko halunnut joskus seksiä...

krapulassa?
krapulassa?
68.8%
työpaikalla?
työpaikalla?
14.6%
treenissä tai sen jälkeen?
treenissä tai sen jälkeen?
8.1%
ikävissä tilanteissa tai niiden jälkeen?
ikävissä tilanteissa tai niiden jälkeen?
5.5%
tiukan ponnistuksen, kuten tentin tai työprojektin, jälkeen?
tiukan ponnistuksen, kuten tentin tai työprojektin, jälkeen?
2.7%
Ääniä yhteensä: 430
Sisältö jatkuu mainoksen alla