Seksuaalinen vallankäyttö voi aiheuttaa likaisen ja nöyryytetyn olon. Kuva: Shutterstock
Seksuaalinen vallankäyttö voi aiheuttaa likaisen ja nöyryytetyn olon. Kuva: Shutterstock

Jos seksistä tulee suhteessa kuin kauppatavaraa, on kyse vallankäytöstä. Sillä on aina vahingolliset seuraukset.

Temptation Island Suomi -ohjelman ensimmäisissä jaksoissa on sivuttu vaikeaa asetelmaa Tian ja Jannen parisuhteessa. Jo ensimmäisessä jaksossa muut varatut miehet puhuvat siitä, kuinka Tia ”uhkaa seksillä” Jannea. Janne myöntääkin juontaja Sami Kuroselle, että seksi toimii heidän suhteessaan vallankäytön välineenä.

– Tia on se haluavampi osapuoli tässä, Janne sanoo.

Sen selvemmin vallankäyttöä ei ohjelmassa toistaiseksi ole avattu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kysyimme erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlströmiltä, millä tavoin seksuaalinen vallankäyttö voi ilmetä parisuhteessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Se voi olla vallan väline niin, että pihtaa tai toisaalta niin, että painostaa toista seksiin. Painostamisessa valta näkyy siten, että toisen on annettava, koska hän esimerkiksi pelkää, että tulee petetyksi, jos ei anna, Kihlström kertoo.

Pihtaamistapauksessa toinen osapuoli käyttää seksiä kauppatavarana ja antaa sitä vain, jos kumppani toimii toivotulla tavalla, esimerkiksi tekee tietyt kotityöt tai kohtelee hyvin. 

– Olisi tärkeää oppia tunnistamaan, missä tilanteissa käyttää seksiä vallan välineenä sen sijaan, että sanoo toiselle esimerkiksi, että ”minun tekisi enemmän mieli harrastaa seksiä kanssasi, jos kohtelisit minua paremmin”, Kihlström sanoo.

Aina parisuhteen osapuolet eivät itse tunnista, mistä on kyse. Seksuaalinen vallankäyttö on sen verran yleistä, että Kihlström kartoittaa aina tilanteen asiakkailtaan, jos heidän suhteessaan on haluttomuutta tai tyytymättömyyttä. Hänen kokemustensa mukaan vallankäyttö johtaakin väistämättä joko eroon tai epätyydyttävään parisuhteeseen, jos sitä ei tunnisteta ja lopeteta ajoissa.

Ongelmien taustalla puhumattomuus

Jos kokee, että seksistä on tullut vallan väline, tärkeintä on puhua asiasta avoimesti kumppanin kanssa. Joskus voi nimittäin olla, että toinen kokee tulevansa painostetuksi seksiin ja toinen, ettei saa seksiä riittävästä, vaikka kumpikaan ei tietoisesti satuta toista.

Eripariset seksihalut voivatkin Kihlströmin mukaan olla yksi syy seksuaaliseen vallankäyttöön. Vaikka suhteen alkuvaiheessa olisi tuntunut hyvältä, erilaiset tarpeet voivat pidemmällä aikavälillä johtaa ongelmiin.

Eripariset halut eivät kuitenkaan ole ainoa syy seksuaaliseen vallankäyttöön, vaan syyt ovat jokaisessa tapauksessa omanlaisensa.

– Jokaisen on hyvä pohtia myös oman lapsuuden perheen parisuhdemallia, ja sen vaikutuksia. Seksuaalisuus ei ole ikinä irrallinen asia, vaan liittyy aina olennaisesti myös parisuhteen vuorovaikutukseen, Kihlström sanoo.

Moninaisia syitä vallankäytön taustalla yhdistää se, että omista tunteista kertomisen sijaan epämiellyttävät tilanteet yritetään ratkaista käyttämällä seksiä.

Seksillä hallitseminen hajottaa toisen

Vaarallisinta seksuaalisessa vallankäytössä on Kihlströmin mielestä, että se voi saada ihmisen rikkomaan omia henkilökohtaisia rajojaan.

– Ihminen saattaa suostua seksiin tahtomattaan sen takia, että saa pidettyä toisen tyytyväisenä tai estettyä pettämisen. Se alkaa rikkoa ihmistä itseään, eikä vain parisuhdetta.

Asian äärelle tulisikin pysähtyä viimeistään silloin, jos huomaa tekevänsä asioita, joita ei itse halua. Sillä voi nimittäin olla musertava vaikutus.

– Moni kuvailee, että heillä on sellainen olo kuin heidät olisi pakotettu seksiin tai jopa raiskattu niin, että he ovat suostuneet raiskaukseen.

Kihlström kertoo, että ristiriitainen vaikutelma johtuu siitä, että tunne tulee usein vasta jälkikäteen, kun ihminen miettii, miksi teki jotain, mitä ei oikeasti olisi halunnut. Seurauksena voi olla likainen ja nöyryytetty olo. Se puolestaan vähentää halua läheisyyteen toisen kanssa entisestään.

– Jos toinen suostuu seksiin vaihtokauppana, haluttomuus suhteessa vain lisääntyy. Siitä häviävät todelliset tarpeet ja todellinen halu olla toisen lähellä ja rakastella tämän kanssa. Silloin unohtuu, miksi haluaa olla toisen kanssa, Kihlström sanoo.

Onko sinulla kokemuksia seksuaalisesta vallankäytöstä? Kerro meille alla olevalla lomakkeella.

Vastauksia voidaan käyttää Me Naisten jutussa.

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla