Maijalle ja Nikolle on tärkeää tutustua parinvaihtokumppaneihin ennen vällyjen väliin hyppäämistä. Kuva: Shutterstock
Maijalle ja Nikolle on tärkeää tutustua parinvaihtokumppaneihin ennen vällyjen väliin hyppäämistä. Kuva: Shutterstock

Vantaalaiset Maija ja Niko löytävät parinvaihdosta kiinnostuneita kumppaneita netistä. – Minun ei tarvitse käydä vieraissa, koska vaimo hoitaa vieraat minulle.

Vantaalaiset, nelikymppiset Maija ja Niko ovat olleet puolisen vuotta parinvaihtajia. Kahden lapsen ja 17 yhdessä vietetyn vuoden jälkeen pari huomasi, että heistä oli tullut vain ystäviä. He päättivät, että yhteinen kipinä pitäisi palauttaa, ja keksivät, että se onnistuisi harrastamalla seksiä toisen seurustelevan pariskunnan kanssa.

– Olin aiemmin pettänyt Nikoa ja aiheuttanut hänelle mielipahaa. Emme silti kumpikaan toivoneet eroa. Aloimme keskustella haluistamme perin pohjin ja mietimme yhdessä, mikä ratkaisu meille voisi toimia. Ensin pohdimme kolmen kimppaa, mutta lopulta Niko ehdotti parinvaihtoa, Maija kertoo.

”Kyllä minä etukäteen pohdin, tuntuisiko pahalta nähdä oma vaimo vieraan kanssa.”

– Kyllä minä etukäteen pohdin, tuntuisiko pahalta nähdä oma vaimo vieraan kanssa. Mutta päätin, että katsotaan ja kokeillaan. Nyt ajattelen, että kun näen vaimoni nauttivan seksistä toisen kanssa, nautin itse, Niko jatkaa.

Seuraa netistä

Maija ja Niko lähtivät etsimään seuraa suomalaisilta maksullisilta parinvaihtonettisivuilta. Niissä jokainen pari esittelee itsensä ja listaa seksuaaliset mieltymyksensä. Maijan ja Nikon mukaan sivustoilla on satoja pariskuntia ja toiveita kesymmistä mieltymyksistä kovan luokan SM-harrastajiin.

Maijalle ja Nikolle on tärkeää, että ennen parinvaihtotapaamista he puhuvat parin kanssa puhelimessa ja näkevät näistä kuvan.

– Kerran minulle soitti mies, joka oli hirveässä kännissä. Jutellessa kävi ilmi, ettei hänellä edes ollut kunnollista suhdetta. Mieluummin selvitän nämä asiat etukäteen, ettei varsinaisessa tapaamisessa tule yllätyksiä. Muuten kaikki on mennyt hyvin, Maija sanoo.

”Tuttujen kohtaaminen ei pelota, samalla asiallahan he liikkuvat kuin mekin.”

Maija työskentelee toimistosihteerinä ja Niko ylempänä toimihenkilönä. Heitä ei pelottanut, että seuraa etsiessä netissä tulisi vastaan pomo tai muu tuttu. Itse he eivät esiinny sivustoilla omilla kasvoillaan, mutta lähettävät kuvan pyydettäessä.

– Tuttujen kohtaaminen ei pelota, samalla asiallahan he liikkuvat kuin mekin. Yksi lähellämme asuva vanhempi pariskunta siellä olikin. Emme kuitenkaan halua olla tunnistettavia, sillä netissä ei koskaan voi tietää, kuka kuvia katsoo. Ja kuvia noilla sivustoilla kyllä näkee, ei tosin kasvoista.

Eka kerta

Ensimmäinen parinvaihto oli Maijan ja Nikon mukaan kutkuttava kokemus. Niko kertoo, että koko edeltävä viikko meni kuin siivillä, kun hän odotti yhteistä sovittua tapaamista. Toinen pari tuli heidän luokseen ja vietti heidän kotonaan kuusi tuntia. Ensimmäiset tunnit pariskunnat tosin vain juttelivat keskenään ja tutustuivat.

– Keskinäinen kemia toisen parin kanssa on meille tärkeää. Haluamme nauttia heidän seurastaan muutenkin kuin sängyssä. Emme myöskään halua harrastaa seksiä sulkeutumalla eri asuntoihin vaimot vaihtoon -meiningillä, vaan haluamme olla kaikki yhdessä samassa tilassa. Eri huoneissa voimme kyllä olla.

Kohtaamisille on parinvaihtoa välittävillä nettisivuilla kirjattu tarkat pelisäännöt: jos kesken kaiken alkaa kaduttaa, seksiä ei ole pakko harrastaa. Ei tarkoittaa aina ei. Yhteiset pelisäännöt luovat keskinäistä luottamusta varsinaiseen tilanteeseen.

”Minut saa sitoa, mutta vain Niko.”

– Minut saa sitoa, mutta vain Niko. Ja hänen pitää pysyä koko ajan kanssani samassa huoneessa. Jos hän lähtisi, kun olen sidottuna, tuntisin oloni liian turvattomaksi, Maija huomauttaa.

Maijan ehto on sekin, että toinen nainen on bi, tai ainakin utelias kokeilemaan seksiä naisen kanssa, sillä Maija itse kaipaa sitä. Nikolla ei ole vastaavia mielihaluja miehiä kohtaan.

– Minulla ei kuitenkaan ole mitään sitä vastaan, että katsomme, kun naiset ovat keskenään.

Vakiparin kanssa

Ensimmäistä paria Maija ja Niko eivät ole enää tavanneet, mutta seuraavan parinvaihtotapaamisen kautta löytynyttä pariskuntaa he ovat nähneet useamman kerran. Maija ja Niko kutsuvat heitä jo vakiparikseen. Tapailu alkoi niin, että Maija meni ensin vain kahvittelemaan ja juttelemaan parin kanssa.

– Heidän toiveensa oli, että harrastamme seksiä omien tuttujen kumppaneidemme kanssa samassa tilassa. Aloitimmekin niin, mutta lopulta tilanne johti luontevasti siihen, että sekoituimme.

Maija ja Niko näkisivät vakipariaan mieluusti enemmänkin, mutta ruuhkavuosien ja vuorotyön takia tapaamisia on haasteellista järjestää. Lapset ovat silloin hoidossa muualla.

”En suosittelisi parinvaihtoa entuudestaan tutuille ystäväpariskunnille.”

Seksin lisäksi parinvaihto on vastannut myös ystävänkaipuuseen. Maijalla ja Nikolla ei ole lähipiirissään ystäväpariskuntia, joita he tapaisivat säännöllisesti.

– En suosittelisi parinvaihtoa entuudestaan tutuille ystäväpariskunnille, siinä voisi äkkiä loppua ystävyys, Niko huomauttaa.

Pari tiedostaa myös, että moni pitää heidän ratkaisuaan normien vastaisena.

– Olen kuullut ihmisten puhuvan, että parinvaihto on kuvottavaa, inhottavaa huoraamista. Se lähinnä huvittaa. Meidän tyylistämme ei tarvitse tykätä, mutta ei se keneltäkään ole pois, jos tämä sopii meille, Maija pohtii.

– Emme riko lakia, loukkaa muita tai pahoita kenenkään mieltä, joten ei tässä ole mitään perverssiä, Niko sanoo.

Äijäporukka hiljaiseksi

Parinvaihto on Maijan ja Nikon mukaan tuonut heidän elämäänsä pelkästään positiivisia asioita. Suhteeseen on löytynyt toivottu kipinä, ja hyvä olo säteilee kaikkeen tekemiseen. He kuitenkin painottavat, että ovat vasta kokemuksensa alussa.

Pari on puhunut mieltymyksistään tuttavapiirissä aikuisten kesken. Niko pääsi häkellyttämään myös miesvaltaisen työporukkansa.

– Vanhemmat äijät heittivät töissä keskenään pettämisläppää. Minä huomautin, ettei minun tarvitse käydä vieraissa, koska vaimo hoitaa vieraat minulle, Niko nauraa.

Maija on ollut pariskunnasta aina avomielisempi. Jo ennen nykyistä ratkaisua hän on antanut Nikolle luvan pettää, jos tämä sitä haluaa.

”Vakava suhde on eri asia kuin irtoseksi.”

– Olen sanonut, ettei minua haittaa, jos vaikka työmatkalla käyt toisessa kolossa. Tunteita ei kuitenkaan saa sekoittaa peliin, sillä vakava suhde on eri asia kuin irtoseksi, Maija huomauttaa.

Pettäminen ei ole kuitenkaan koskaan houkutellut Nikoa.

– Olen aiemmin ollut konservatiivisempi ja ajatellut, että seksi kuuluu vain parisuhteeseen. Mutta kun olen asiaa tosissani pohtinut, olen oppinut tajuamaan, mitä minä itse oikeasti haluan. Ei minun ole pakko noudattaa yleisiä normeja. Sen ymmärrettyäni meillä menee paremmin kuin koskaan, nautimme elämästä ihan uudella tasolla, Niko iloitsee.

Maijan ja Nikon nimet on muutettu.

AmiNoa

Parinvaihto pelasti Maijan ja Nikon suhteen: ”Kun näen vaimoni nauttivan seksistä toisen kanssa, nautin itse”

Kt: "Silloin kun asiat on ok ja kaikki tyytyväisiä niin ero ei ole lopputulos." Kuin omasta suustani pari vuotta sitten... Uskoimme ja uskottelimme itsellemme ja toisillemme, ettei sovittu seksi muiden kanssa vaaranna parisuhdetta. Toisin kävi, kaikki mitä se nosti pintaan oli liikaa vaikka kuinka tahdoimme toisillemme vain hyvää, teimme parhaamme ja olimme omasta mielestämme kypsiä ja analyyttisiä. Tämä rakkaudella varoituksen sanasena sinulle, vaikka oletkin aikuinen ihminen. Sanottakoon...
Lue kommentti
Kt

Parinvaihto pelasti Maijan ja Nikon suhteen: ”Kun näen vaimoni nauttivan seksistä toisen kanssa, nautin itse”

sinnesuntännejatakaisin kirjoitti: Kas kummaa. Miehet katsovat kun naiset puuhaavat keskenään mutta miehet ovat miehekkään heteroita, joopa joo. Pornosivuilta kopsattuja tarinoita. Ei muuten ole. Ihan itse olen haastattelun mieheni kanssa antanut. Ja tänäänkin oli erinomainen tapaaminen toisen parin kanssa. Joku taitaa olla vaan vähän kateellinen ;)
Lue kommentti

Sexpon seksuaaliterapeutti ja Me Naisten uusi bloggaaja Marja Kihlström ennustaa, mistä tänä vuonna puhutaan – ja mitä kokeillaan entistä enemmän.

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström (kuvassa) aloittaa ensi viikolla Me Naisten bloggaajana. Hänen suosittu Puhu muru -bloginsa siirtyy Vauva.fi:stä Menaiset.fi:hin. Kihlström lupailee, että jatkossa hän keskittyy yhä enemmän naisen – ja omaan elämäänsä – ei niinkään perheeseen. Juttua riittää ainakin rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.

Kysyimme Kihlströmiltä, mitä hän ennustaa tämän vuoden suurimmiksi seksitrendeiksi.

1. Naiset puhuvat naisten orgasmeista

Tähän mennessä naisten orgasmeista ovat puhuneet – ja kirjoittaneet –  Suomessa lähinnä kaksi miestä: Osmo Kontula ja Kari Heusala. Kihlström uskoo, että tänä vuonna naiset itse pääsevät enemmän ääneen. Kihlströmillä itselläänkin on tässä näppinsä pelissä, sillä huhtikuussa ilmestyy hänen orgamiskirjansa Iso O – matkaopas huipulle. Kihlström on kerännyt sosiaalisen median kautta kirjaan yli 60 naisen kokemuksia orgameista.

”Siitä pitäisi puhua enemmän.”

– Uskon ja toivon, että kirja muuttaa keskustelua. Toivon myös, että naiset alkavat itse puhua yhä enemmän naisten orgasmeista. Naisen orgasmi on asia, josta vain nainen itse on täysin perilllä. Siitä pitäisi puhua enemmän – ja ketkä muut olisivatkaan parhaita asiantuntijoita kuin naiset itse. Myös moni kirjassa mukana oleva nainen toivoi avoimempaa keskustelua, Kihlström sanoo.

2. Lupa runkata

Kihlströmin mukaan asenteet naisten itsetyydytykseen normalisoituvat koko ajan, mikä on ainoastaan hyvä asia. Tämä näkyy myös Finsex-tutkimuksessa.

”Naisille suunnattuja seksileluja tulee jatkuvasti lisää.”

– Tähän liittyy myös seksilelujen kehittyminen. Naisille suunnattuja seksileluja tulee jatkuvasti lisää. Ja kehittyvät seksilelut muutenkin kovaa vauhtia: on kauko-ohjattavia dildoja, seksirobotteja ja -nukkeja. Myös tekovaginat kehittyvät ja muistuttavat yhä enemän emätintä.

Seksilelujen ostamisen kynnystä ovat madaltaneet verkkokaupat. Sen kautta ostaminen on yksityistä ja valikoimaan saa tutustua rauhassa. 

– Toisaalta verkko-ostamisessa on haastavaa se, että asiantunteva palvelu jää uupumaan. Onneksi monissa verkkokaupoissa on nykyään kysy ja vastaa -palstoja sekä testiryhmien arvosteluja. Tampereella on yksi naisille suunnattu seksilelukauppa, ja toivottavasti tällaisia naisille suunnattuja kivijalkakauppoja saataisiin muuallekin.

3. Seksipositiivisuus

– Seksuaalisuus on pitkään ymmärretty harmillisen kapeasti. Mutta nyt käsitys seksuaalisuudesta alkaa laajentua. Uskon, että tämä on seksipositiivisuuden vuosi.

Kihlström tarkoittaa tällä sitä, että seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan entistä mutkattomammin ja että seksi on arkinen asia.

– Minusta media ansaitsee kiitoksen siitä, että vaikkapa seksityöntekijöistä, polyamoriasta, vapaista suhteista tai sinkkuuden valitsemisesta puhutaan ja kirjoitetaan avoimesti ja neutraalisti. Samoin kuin seksuaalisuudesta läpi elämänkaaren lapsista vanhuksiin tai esimerkiksi vammaistan oikeudesta seksuaalisuuteen. On tärkeää, että kuulemme erilaisia tarinoita erilaisista ihmisistä.


”Kotipornon kiinnostavuus perustuu siihen, että se on vähän kuin kurkkaisi naapurin makuuhuoneeseen.”

4. Kotiporno

Maailmalla kotipornon on ennustettu herättävän yhä enemmän kiinnostusta. Kihlström uskoo, että kiinnostus lisääntyy myös Suomessa. Kotipornolla tarkoitetaan sitä, että parit tai seksikumppanit kuvaavat kotivideoita, joita he lataavat ilmaisille pornosivustoille.

– Ihmiset haluavat katsoa entistä enemmän pornoa, joka on aitoa. Kotipornosivustojen idea ja kiinnostavuus perustuu siihen, että se on vähän kuin kurkkaisi naapurin makuuhuoneeseen.


5. Osataan ja uskalletaan hakea apua

Seksuaaliterapeutin työssään Kihlström on huomannut, että seksiin tai seksuaalisuuteen liittyviin ongelmiin on alettu hakea apua aikaisempaa rohkeammin.

– Sanon asiakkailleni aina lempeästi, mutta päättäväisesti, että kyllähän he hakevat apua korvakipuunkin, ja samalla tavalla seksiin liittyviin ongelmiin kannattaa hakea apua. Olen kuullut, että jotkut miehet odottavat jopa viisi vuotta ennen kuin hakevat apua erektio-ongelmiinsa.

Kihlström on uskoo, että pikku hiljaa ihmiset alkavat kuitenkin tunnistaa seksiin liittyviä ongelmia ja tekevät niille jotain. Lisäksi seksuaaliseen hyvinvointiin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota.

– Ihmiset ymmärtävät, että oma kunto, ravinto ja alkoholinkäyttö vaikuttavat seksiin ja nautinnon kokemukseen. Seksuaalisuus on osa ihmisen elämää.

Onko orgasmi hukassa? Vedä jalkaan villasukat, tiesi jo wanha kansa.

Villasukat ovat tunnetusti yksi ihmiskunnan ihanimpia vaatekappaleita. Niiden jalkaan vetäminen merkitsee paitsi lämpöä, myös liittymistä vuosisataiseen sukupolvien ketjuun. Tasaraidat nilkan resorissa tyynnyttävät ja kutsuvat meitä hyväksymään itsemme kaikkinensa.

Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että villasukilla voi olla keskeinen rooli myös seksielämämme kohottajina – jopa siinä määrin, että voidaan puhua erikseen tavallisesta ja villasukkaseksistä.

Listasimme tammikuisessa villasukkakiihkossamme viisi syytä sille, miksi vanhat kunnot villikset kannattaa vetäistä jalkaan ennen petihommia.

1. Ne antavat meille orgasmin helpommin

Hollantilainen tutkimusryhmä havaitsi, että sukkien pitäminen jalassa seksin aikana lisää orgasmin mahdollisuutta. Kun tutkimusryhmän jäsenet (13 heteroparia) harrastivat seksiä ilman sukkia, puolet ilmoitti saaneensa orgasmin. Tilanne muuttui sukkien lisäämisen jälkeen dramaattisesti: peräti 80 prosenttia kertoi saavuttaneensa orgasmin.

Lääketieteen tohtori Gert Holstege päätteli, että sukat lisäävät lämmön ja mukavuuden tunteita ja rauhoittavat aivojen mantelitumaketta, joka säätelee kehossa pelkoa ja vihaa.

Kuulostaa ihan järkihommalta: seksi ei tunnetusti suju, kun mielen päällä on huolia tai stressiä.

2. Niiden ansiosta saamme tulla sellaisina kuin olemme

Näin talviaikaan kotipukeutumisemme on, noh, melko korutonta ja käytännöllistä: lämpimät kotihousut, ehkä huppari – ja ne villasukat. Villasukkaseksi antaa mukavalle, kotoisalle ja turvalliselle pukeutumiselle piirun verran lisää vetovoimaa ja seksikkyyttä.

Voisivatko villasukat olla peräti tapa viestiä kumppanille sanattomasti, että tervetuloa tänne punkkaani lonimaan

3. Ne tekevät hommista suoraviivaisempaa

Tiedätkö sen hetken, kun kaikki muut vaatteet on jo riisuttu jotensakin sujuvasti, mutta jäljellä on vielä ne sukat? Sitten pitää pyllistää, jotta saa kiskottua jalasta ensin yhden ja toisen. Vaan ei enää!

Villasukkaseksiä voi myös pitää kotoisena vastineena Hollywoodissa ja eräässä aikuisviihteen genressä nähtävään tekniikkaan, jossa seksiä harrastetaan stilettikorot jalassa.

4. Ne pitävät meidät lämpiminä hekuman hiivuttua

Iloisen petipuuhastelun jälkeen iskee talviaikaan monesti kylmyys, kun sykkeet laskevat ja välitön ihokontakti katoaa. Jo esi-isämme ja rintamalla taistelleet sukulaisemme tiesivät, että se, jonka jalat ovat kylmät, palelee väistämättä muutenkin – vaikka vaatetta olisi kuinka.

Tämän seksinjälkeisen hypotermisen riskin välttää, jos pitää sukat jalassa!

5. Ne kätkevät koppurat ja känsät

Kuka jaksaa talvisaikaan raspata kantapäitään säännöllisesti? Jos harrastaa villasukkaseksia, eivät pienet kovettumat tai kynsisienen orastavat alut haittaa. Plussaa on, että villasukkaan verhotulla varpaalla voi kivasti kutitella petikaverin jalkaa.