Me Naiset esitti ikuisuuskysymyksen sinkuille. Selvisi, että villi ja vapaa sinkkuseksi sekä tuttu ja välittävä parisuhdeseksi ovat osin myyttejä.

Onko seksielämä parempaa sinkkuna vai suhteessa? Kun kysyimme tätä sinkuilta, saimme lähes sata avointa vastausta, joissa ihmiset kävivät läpi suhtautumistaan seksiin parisuhteessa ja sinkkuna.

Selvisi, että toimivan parisuhteen hyvä seksielämä voittaa sinkkuseksin mennen tullen. Harmi vain, että sinkkujen kokemusten perusteella parisuhdeseksi pysyy harvoin hyvänä vuosien tai vuosikymmenten ajan.

Rakastumisvaiheen parisuhdeseksi on jumalaista, mutta muutaman vuoden päästä viilenee, moni kuvailee. Arki, työt, lapset ja parisuhdeongelmat muuttavat ihanan parisuhdeseksin harvalukuiseksi jyystämiseksi, josta ei saa täyttä tyydytystä.

Olen sinkkuna tyytyväisempi. Jos parisuhde ei toimi täysin, ei toimi seksikään.

Tämän viimeisimmän parisuhteen seksielämä oli aluksi rajua ja kiihkeää, sitten alkoi tökkiä toisen työstressin vuoksi.

Ensimmäisen mieheni kanssa olin tyytyväisempi, ja toisenkin, alussa, mutta pari vikaa vuotta suhteen vielä kestäessä, seksiä ei ollut enää lainkaan. Suhde oli muuttunut kaverilliseksi, eikä ainakaan minua haluttanut lainkaan.

”Sinkkuna intohimoa ja kiihkoa on enemmän.”

Siinä missä mahtavan parisuhdeseksin takana on hyvä parisuhde, näyttää loistavan sinkkuseksin salaisuus olevan hyvässä suhteessa itseen. Niistä vastauksista, joissa kuvaillaan sinkkuseksielämän ihanuutta, välittyy vapautuneisuus ja omanarvontunto. 

Kun ei seurustella, ei toisen naamakaan ala kyllästyttää. Aina kun sovitaan treffit, alkaa jo pelkkä ajatus tapaamisesta kiihottaa, kun tietää tasan tarkkaan, että kohta saa.

Sinkkuna olen löytänyt naiseuteni ja seksuaalisuuteni uudelleen aikuisena naisena. Alun irtosuhteet ovat olleet siihen hyvä juttu!

Tunneyhteys tekee hyvän seksin

Kyselyyn vastanneet arvostavat seksissä tunneyhteyttä, rakkautta ja kumppanin tuntemista. Moni näkee näiden toteutuvan paremmin parisuhteessa.

Suhteessa mietitään enemmän toisen nautintoa kuin omaansa. Myös se, että tietää mistä toinen nauttii, auttaa parempaan seksiin.

Läheisyys, välittäminen ja rakkaus oli läsnä.

Minulle toisen tunteminen on tärkeää. Se tekee seksistä rohkeampaa ja mielenkiintoisempaa.

Toisaalta sinkkujen seksikumppaneista vain osa on tuntemattomia tai puolituttuja. Moni sinkku harrastaa seksiä entisen kumppaninsa kanssa, ja useammalla kuin joka kymmenennellä kyselyyn vastanneella oli vakituinen seksisuhde. 

Vastausten perusteella on selvää, ettei henkinen yhteys seksikumppanin kanssa riipu siitä, onko parisuhteessa.

Siinä missä parisuhdeseksin oletetaan stereotyyppisesti olevan turvallista ja rakastavaa, sinkkuseksistä taas vaalitaan kuvaa yllätyksellisenä ja intohimoisena. 

Osalle vastaajista sinkkuseksi onkin villi ja monipuolinen temmellyskenttä. Kiihkoa on tarjolla niille, jotka osaavat ja uskaltavat sitä hakea. 

Sinkkuna intohimoa ja kiihkoa on enemmän.

Sinkkuna on ollut parempaa seksiä, monipuolisempaa ja kiimaisempaa.

Kääntöpuoli on, että moni sinkku elää tahtomattaan seksittä. Itsetunto saattaa olla parisuhteen päättymisen takia kehno tai seksin etsiminen ja irtosuhteet tuntuvat vierailta.

Joillekin seksi ei ole tärkeää tai ajankohtaista. Stressaavat elämäntilanteet ja lapset kääntävät huomion pois seksistä paitsi parisuhteessa, myös sinkkuna. 

Yksi käyttää, toinen tulee käytetyksi

Sinkkuseksi näyttäytyy kyselyvastauksissa paitsi vapaana, myös vaivalloisena. Osa vastaajista haikailee parisuhdeaikojen perään siksi, että suhteessa ollessa kumppani oli aina ”saatavilla” tai ”käytettävissä” seksiin. 

Suhteessa on aina seksiä, sinkkuna ei. Suhteessa saa pyytämättäkin, sinkkuna saaminen on epävarmaa ja aina pitää etsiä uusi kumppani, jonka taidoista ei etukäteen ole tietoa.

Suhteessa sitä sai kun halusi, eikä tarvinnut etsiä ketään.

”Olen huomannut, etten ollutkaan niin huono sängyssä kuin ex sanoi.”

Kun seksin saatavuutta parisuhteessa pidetään itsestäänselvyytenä, seuraukset voivat olla karut. Kyselyvastauksissa näkyvät sekä ne, jotka muistelevat lämmöllä seksin helppoa saatavuutta, että ne, jotka ovat olleet puolisonsa saatavilla silloinkin, kun eivät olisi halunneet. 

Olin 27 vuotta parisuhteessa, jossa oli hyvää seksiä... Mutta loppua kohti viimeiset viisi vuotta se oli täyttä tuskaa ja itkua, kun eksäni väkisin pani, vaikka en halunnut. Nyt saa itse määrätä tahdin. Olen myös huomannut, etten ollutkaan niin huono sängyssä kun silloin ex sanoi.

Nyt sinkkuna olen tyytyväisempi. Parisuhteessa seksi oli pakkopulla. En nauttinut, koska seksi oli yllätyksellä, eikä siitä saanut puhua. Miehen ehdoilla ja nautinnon haulla hoitui se homma.

Entä seksin määrä? Seksin määrällä on väliä erityisesti silloin, kun se on nollassa, vaikka haluja olisi. Tietty määrä ei kuitenkaan johda automaattisesti hyvään seksielämään, ja kyselyvastauksista käy ilmi, että seksin laatu ja määrä eivät  riipu suhdestatuksesta. 

Moni sinkku toivoo lisää seksiä, mutta toive enemmästä seksistä on saattanut olla mielessä jo parisuhteen aikana.

Olen aina ollut seksuaalisesti aktiivinen, mutta aina parisuhteessa ollessani seksin määrä on ajan mittaan vähentynyt, joten sinkkuna seksielämäni on huomattavasti tyydyttävämpää. Saan harrastaa seksiä juuri sellaisen ihmisen kanssa, kenen kanssa homma toimii ja molemmat tykkäävät.

Suhteessa en saanut seksiä niin usein kuin olisin halunnut. Sinkkuna en ole vielä kyennyt hankkimaan uusia sänkykumppaneita.

Mikä siis tekee tyydyttävän seksielämän? Kyselyvastausten perusteella avain hyvään seksiin ei ole parisuhteessa eikä sinkkuudessa. Se, että tuntee itsensä ja kumppaninsa, sen sijaan lupaa hyvää seksielämälle.

Kursivoidut tekstit ovat lainauksia sinkkuseksikyselyn vastauksista.

Kuvat
Shutterstock