Kuva Kaisu Jouppi
Kuva Kaisu Jouppi

Kirjailija Sirkka Garamin nuoruudessa seksi oli syntiä. Nyt seksistä puhutaan avoimesti kolmessa sukupolvessa.

Alaston nainen ja mies roikkuvat kehyksissä Sirkka ja Károly Garamin olohuoneen seinällä. Taulun on piirtänyt tytär Satu ekaluokkalaisena.

– Seksuaalisuus on ollut meille aina luonnollinen asia. Sen näkee tuosta taulustakin: pystyin piirtämään isille munat ja äidille pyllykarvat, Satu Garam, 48, kertoo.

Sadun lapsuudenkodissa ilmapiiri oli avoin, mutta Sirkka-äidin nuoruudessa seksuaalisuus oli tabu. Siitä ei voinut puhua, ja esiaviollinen seksi oli synneistä pahin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sirkka halusi kasvattaa lapsensa vapaamielisemmin. Seksi oli luonnollinen osa elämää ja sai näkyä ja kuulua. Nykyään Sirkka juttelee seksistä avoimesti sekä Sadun että pojantyttärensä, Julian, 21, kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

– Ymmärsin vasta aikuisena, että seksuaaliset halut ovat syntymälahja, Sirkka kertoo.

Satu sisarineen tiesi, että kun äiti ja isä sanoivat menevänsä päiväunille, he menivät harrastamaan seksiä.

– Tiesimme sisarusten kanssa myös sen, että äiti ja isä ehkäisivät kondomeilla. Niitä lojui laatikossa, ja leikimme niillä isänkin kanssa. Kokeilimme, miten isoiksi ne venyvät ja teimme ilma- ja vesipalloja, joita heittelimme viidennen kerroksen parvekkeelta Rööperin kaduille.

Posket punoittaen

Kaikki eivät pysty samaistumaan Garamien rentoon tyyliin. Tällaisia kokemuksia seksikeskusteluista muilla naisilla on:

"Äitini kertoi vastikään, kuinka naapuri yllätti hänet ja iskän 'melkein kesken' puuhien. Yritin kuunnella äidin juttua niin, että aikuisiahan tässä ollaan ja olisipa kiva jakaa näitä asioita. Silti korvat punoittivat. Toisaalta on kiva kuulla, että vanhemmillani riittää vielä rakkautta ja vipinää!"
Iiris, 29

"Muutama vuosi sitten kiinnostukseni naisiin oli äidilleni vaikea asia. Kerran humalluttuaan hän innostui imitoimaan naisten välistä seksiä ja pauhasi: 'On se outoa, että pimppi vasten pimppiä hinkataan. Oma tyttäreni!' Olin veljeni kanssa kuolla nauruun."
Oona, 24

"Olen keskustellut äitini kanssa seksistä tasan kerran.
Äiti: Minähän en kenenkään likaisia vehkeitä nuole.
Minä: No kyllähän ne pestä voi.
Äiti: Ai sinäkö sitten nuolet? Hyi! 
Totesin, että tämä on aihe, josta en todellakaan halua puhua äitini kanssa. En olisi myöskään halunnut tietää, ettei isäparkani ole eläessään saanut suuseksiä – ainakaan äidiltäni."
Johanna, 35

Koko juttu on julkaistu Me Naisten numerossa 43/2012.
Sisältö jatkuu mainoksen alla