Miesten mielestä kiihottavaa on se, että nainen uskaltaa nauttia ja myös näyttää sen. Kuva: Shutterstock
Miesten mielestä kiihottavaa on se, että nainen uskaltaa nauttia ja myös näyttää sen. Kuva: Shutterstock

Mikä saa miehen villiksi kiihkosta? Antaa heidän itsensä kertoa.

Amerikkalaismiehet paljastivat Womens Health -lehdessä, mikä on kuuminta, mitä heille on ikinä, siis IKINÄ tehty.

Pikainen keskustelutuokio suomalaismiesten kanssa osoitti, ettei miesten aatokset meren tällä puolen poikkea juurikaan amerikkalaisten näkemyksistä (tai ilmeisesti kokemuksistakaan).

Tarkoituksena ei suinkaan ole nyt väittää, että meidän naisten tehtävänä olisi ainoastaan miellyttää miehiämme. Päin vastoin, kuten miesten kommenteistakin ilmenee, kaikkein seksikkäintä on se, että kumpikin heittäytyy ja nauttii täysillä ja yhdessä.

"Mikään ei ole seksikkäämpää kuin se, että nainen konkreettisesti kertoo, mistä hän pitää." Steve G.

"Kerran tyttöystäväni herätti minut suuseksillä. Se oli totaalisen odottamatonta – ja siksi niin mahtavaa." Alex J.

"Kerran tyttöystäväni tuli luokseni pukeutuneena mekkoon, jonka edessä oli koko mekon mittainen vetoketju. Kun avasin vetoketjua, sen alta pilkistivät hänen pitsiset alusvaatteensa. Se oli uskomattoman kiihottavaa." Joseph G.

"Se, että naisella on hyvä itsetunto ja hän ei pelkää kertoa, mistä pitää ja mistä ei. Mikään ei ole vähemmän seksikästä kuin teeskentely." Scott W.

"Seksikkäintä on se, kun nainen uskaltaa nauttien vaikeroida ääneen." Mario G.

"Kun nainen tyydyttää itseään ja antaa miehen katsoa sitä. Se on kuumaa!" Mark A.

"Minulla oli ollut pitkä ja stressaava päivä töissä, josta olin kertonut tyttöystävälleni puhelimessa. Kun tulin kotiin, hän oli seksikkäisiin alusvaatteisiin pukeutuneena. Hän tarttui kravattiini, veti minut makuuhuoneeseen, katsoi minua silmiin ja sanoi ensimmäistä kertaa rakastavansa minua – ja hyökkäsi sen jälkeen kimppuni." Erich J.

Lue myös:

Nämä ovat naisten ja miesten yleisimmät seksifantasiat

Perheenäiti ja ekshibitionisti: "Saatan tyydyttää itseäni bussin takapenkillä"

Seksifantasia tarvitsee aikaa kypsyäkseen