Impulsiivinen käytös aiheuttaa usein katumusta. Kuva: Colourbox
Impulsiivinen käytös aiheuttaa usein katumusta. Kuva: Colourbox

Naiset katuvat usein yhden illan juttujaan, paljastaa Me Naisten suuri seksikysely.

”Nuoruuden yhden illan jutut olisivat voineet jäädä vähemmäksi. En harrastaisi niitä enää, vaikka olisin sinkku, koska niistä ei oikeasti saa mitään, mieluummin masturboisin.” Nainen 42

Kun kysyimme naisilta, millaiset seksikokemukset kaduttavat, tyypillinen vastaus kuului: yhden illan juttu. Seksistä satunnaisen kumppanin kanssa jäi monesti ”likainen”, syyllinen tai jopa hyväksikäytetty olo, vaikka seksiä olisi itse halunnut. Seksi yhden illan tuttavuuden kanssa saattoi alkaa ahdistaa jälkeenpäin jopa silloin, kun kokemus oli ollut hyvä.

”Yhdessä elämäni vaiheessa halusin ’hankkia kokemuksia’ ja päädyin seksitreffeille netissä tapaamani miehen kanssa. Mies itsessään oli oikein mukava ja seksikin oli varsin hyvää. Tapasin hänet kaksi kertaa, ja jo kesken toisen aktin iski valtava ahdistus. En koskaan sitä ennen, enkä sen jälkeen, ole harrastanut irtoseksiä. Se ei vain ole minun juttuni.” Nainen, 36

Seksi yhden illan tuttavuuden kanssa saattoi alkaa ahdistaa jälkeenpäin jopa silloin, kun seksi oli ollut ihan hyvää.

”Kadun aika monia yhden illan juttuja. Olivat turhia ja maine kärsi teininä.” Nainen, 22

Nykynaisen ristiriita

Miksi ihmeessä irtoseksi ahdistaa? Nykynaisen luulisi olevan jo vapaa harrastamaan seksiä kenen kanssa vain haluaa ilman syyllisyyttä tai pelkoa leimautumisesta huonoksi naiseksi. Mutta onko se sittenkään niin? Siksikö yhden illan jutun jälkeen iskee morkkis?

Pari- ja seksuaaliterapeutti Elli Raipela tunnistaa ilmiön. Hän on kohdannut työssään paljon naisia, jotka ovat kertoneet katuvansa satunnaisia seksisuhteitaan. Sen sijaan miehet harvemmin kipuilevat asian kanssa.

– Kyllä siinä varmasti on vielä vanhanaikaista ajattelua, että naiselle runsas seksikumppanien määrä on negatiivinen asia, kun taas miehelle se on positiivinen asia. Nykynaisella on sellainen hankala ristiriita, että samaan aikaan pitäisi olla hirveän halukas ja seksuaalisesti aktiivinen, mutta kuitenkin varjella myös mainettaan, Raipela miettii.

Hävettää ja inhottaa

”Kerran baarireissun jälkeen heräsin kotoa, ja joku oli vieressä. En edes uskaltanut katsoa, kuka. Bileillan jälkeinen himo sai minut antautumaan tyypille takaapäin, ja aktin jälkeen vihdoin katsoin häntä ja voi hitto... Teki mieli juosta ja lujaa!” Nainen, 35

Raipelan mukaan morkkiksessa on kuitenkin kyse paljon monisyisemmästä asiasta kuin pelkästä pelosta leimautua kevytkenkäiseksi. Hän on tavannut naisia, joille satunnainen seksi on voinut olla jopa traumaattinen kokemus, vaikkei mitään ikävää olisi tapahtunut.

– Yhden illan jututhan tehdään useimmiten hetken mielijohteesta. Tällainen impulsiivinen, ilman vakaata harkintaa syntynyt käytös saattaa aiheuttaa ihmisessä myöhemmin häpeää, olipa sitten kyse seksistä tai jostain muusta. Usein yhden illan juttuihin liittyy myös päihteiden käyttöä, ja kun tilannetta arvioi myöhemmin selvin päin, voi alkaa hävettää ja kaduttaa.

Turvattomuuden tunne

”Ennen tätä ekaa oikeeta seurustelukumppaniani miulla oli vaan yhden yön juttuja. Ajattelin että ne on miulle oikeita  – no, ei ollu. Siinä vaan satutti ihtee, kun meni jätkän tyköntä toiselle.” Nainen, 26

Me Naisten seksikyselyyn vastanneet kertoivat katuneensa erityisesti nuoruuden yhden illan juttujaan. Raipela on kuullut saman naisten suusta monesti ennenkin.

”Seksi on hyvin intiimiä, ja vieraan ihmisen laskeminen liian nopeasti liian lähelle saattaa herättää jälkikäteen turvattomuuden tunteita.”

– Moni harmittelee, ettei vielä nuorena osannut kypsymättömyyttään arvostaa tai suojata itseään. Seksi on hyvin intiimiä, ja vieraan ihmisen laskeminen liian nopeasti liian lähelle saattaa herättää jälkikäteen turvattomuuden tunteita. Mitä jos minulle olisikin tapahtunut jotakin ikävää? Olisinko voinut saada jonkin taudin?

Hyväksynnän hakua?

”Seksi väärän ihmisen kanssa olisi voinut jäädä harrastamatta. Nuorena sydänsuruissaan sitä kaipasi hyväksyntää ja huomiota ja se päättyi seksiin sellaisten ihmisten kanssa, ettei se ehkä itsetunnon kasaamisen takia olisi ollut olennaista." Nainen, 25

”Alaikäisenä harrastin seksiä vanhempien miesten kanssa, vaikka ei oikeastaan tehnyt edes mieli. En tiedä, miksi tein niin.” Nainen, 28

Mutta miksi sitten toiset hyppäävät vieraisiin peteihin aina uudestaan, vaikka edellisestäkin hetken huumasta olisi tullut ankara henkinen krapula? Raipelan mukaan syy on, että yhden illan jutuista haetaan usein pikemminkin hyväksyntää kuin seksuaalista nautintoa.

– Olen kuullut monen irtosuhteiden harrastajan – myös miesten – sanovan, että se seksiosuus olisi voinut hyvin jäädä välistä. Että oikeasti olisi riittänyt valloittaminen tai valloitetuksi tuleminen, mutta ei sitten enää kehdannutkaan perua, kun se seksi nyt kuitenkin vähän niin kuin kuuluu asiaan aikuisilla ihmisillä, Raipela kertoo.

paavo

Iskikö irtoseksidarra? Seksuaaliterapeutti kertoo, miksi yhden illan jutut kaduttavat

Yhden illan suhteet ovat vahingollisia henkisesti naisten omanarvontunnolle ja useimmat naiset sen itse hyvin tuntevat ja tietävätkin. Nykyään on vaan vallalla tämä omituinen ja kestämätön kulttuuri, jossa pitäisi kokoajan tyydyttää omia lyhyen tähtäimen tarpeitaan. Ne lyhyen tähtäimen tarpeet ovat varsin usein vastakkaisia pitkän tähtäimen tarpeiden kanssa, eli sen pitkän tähtäimen tavoitteen saavuttaminen vaatii usein uhrauksia. Sen takia niiden saavuttaminen tuottaakin henkistä tyydytystä ja...
Lue kommentti

Sexpon seksuaaliterapeutti ja Me Naisten uusi bloggaaja Marja Kihlström ennustaa, mistä tänä vuonna puhutaan – ja mitä kokeillaan entistä enemmän.

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström (kuvassa) aloittaa ensi viikolla Me Naisten bloggaajana. Hänen suosittu Puhu muru -bloginsa siirtyy Vauva.fi:stä Menaiset.fi:hin. Kihlström lupailee, että jatkossa hän keskittyy yhä enemmän naisen – ja omaan elämäänsä – ei niinkään perheeseen. Juttua riittää ainakin rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.

Kysyimme Kihlströmiltä, mitä hän ennustaa tämän vuoden suurimmiksi seksitrendeiksi.

1. Naiset puhuvat naisten orgasmeista

Tähän mennessä naisten orgasmeista ovat puhuneet – ja kirjoittaneet –  Suomessa lähinnä kaksi miestä: Osmo Kontula ja Kari Heusala. Kihlström uskoo, että tänä vuonna naiset itse pääsevät enemmän ääneen. Kihlströmillä itselläänkin on tässä näppinsä pelissä, sillä huhtikuussa ilmestyy hänen orgamiskirjansa Iso O – matkaopas huipulle. Kihlström on kerännyt sosiaalisen median kautta kirjaan yli 60 naisen kokemuksia orgameista.

”Siitä pitäisi puhua enemmän.”

– Uskon ja toivon, että kirja muuttaa keskustelua. Toivon myös, että naiset alkavat itse puhua yhä enemmän naisten orgasmeista. Naisen orgasmi on asia, josta vain nainen itse on täysin perilllä. Siitä pitäisi puhua enemmän – ja ketkä muut olisivatkaan parhaita asiantuntijoita kuin naiset itse. Myös moni kirjassa mukana oleva nainen toivoi avoimempaa keskustelua, Kihlström sanoo.

2. Lupa runkata

Kihlströmin mukaan asenteet naisten itsetyydytykseen normalisoituvat koko ajan, mikä on ainoastaan hyvä asia. Tämä näkyy myös Finsex-tutkimuksessa.

”Naisille suunnattuja seksileluja tulee jatkuvasti lisää.”

– Tähän liittyy myös seksilelujen kehittyminen. Naisille suunnattuja seksileluja tulee jatkuvasti lisää. Ja kehittyvät seksilelut muutenkin kovaa vauhtia: on kauko-ohjattavia dildoja, seksirobotteja ja -nukkeja. Myös tekovaginat kehittyvät ja muistuttavat yhä enemän emätintä.

Seksilelujen ostamisen kynnystä ovat madaltaneet verkkokaupat. Sen kautta ostaminen on yksityistä ja valikoimaan saa tutustua rauhassa. 

– Toisaalta verkko-ostamisessa on haastavaa se, että asiantunteva palvelu jää uupumaan. Onneksi monissa verkkokaupoissa on nykyään kysy ja vastaa -palstoja sekä testiryhmien arvosteluja. Tampereella on yksi naisille suunnattu seksilelukauppa, ja toivottavasti tällaisia naisille suunnattuja kivijalkakauppoja saataisiin muuallekin.

3. Seksipositiivisuus

– Seksuaalisuus on pitkään ymmärretty harmillisen kapeasti. Mutta nyt käsitys seksuaalisuudesta alkaa laajentua. Uskon, että tämä on seksipositiivisuuden vuosi.

Kihlström tarkoittaa tällä sitä, että seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan entistä mutkattomammin ja että seksi on arkinen asia.

– Minusta media ansaitsee kiitoksen siitä, että vaikkapa seksityöntekijöistä, polyamoriasta, vapaista suhteista tai sinkkuuden valitsemisesta puhutaan ja kirjoitetaan avoimesti ja neutraalisti. Samoin kuin seksuaalisuudesta läpi elämänkaaren lapsista vanhuksiin tai esimerkiksi vammaistan oikeudesta seksuaalisuuteen. On tärkeää, että kuulemme erilaisia tarinoita erilaisista ihmisistä.


”Kotipornon kiinnostavuus perustuu siihen, että se on vähän kuin kurkkaisi naapurin makuuhuoneeseen.”

4. Kotiporno

Maailmalla kotipornon on ennustettu herättävän yhä enemmän kiinnostusta. Kihlström uskoo, että kiinnostus lisääntyy myös Suomessa. Kotipornolla tarkoitetaan sitä, että parit tai seksikumppanit kuvaavat kotivideoita, joita he lataavat ilmaisille pornosivustoille.

– Ihmiset haluavat katsoa entistä enemmän pornoa, joka on aitoa. Kotipornosivustojen idea ja kiinnostavuus perustuu siihen, että se on vähän kuin kurkkaisi naapurin makuuhuoneeseen.


5. Osataan ja uskalletaan hakea apua

Seksuaaliterapeutin työssään Kihlström on huomannut, että seksiin tai seksuaalisuuteen liittyviin ongelmiin on alettu hakea apua aikaisempaa rohkeammin.

– Sanon asiakkailleni aina lempeästi, mutta päättäväisesti, että kyllähän he hakevat apua korvakipuunkin, ja samalla tavalla seksiin liittyviin ongelmiin kannattaa hakea apua. Olen kuullut, että jotkut miehet odottavat jopa viisi vuotta ennen kuin hakevat apua erektio-ongelmiinsa.

Kihlström on uskoo, että pikku hiljaa ihmiset alkavat kuitenkin tunnistaa seksiin liittyviä ongelmia ja tekevät niille jotain. Lisäksi seksuaaliseen hyvinvointiin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota.

– Ihmiset ymmärtävät, että oma kunto, ravinto ja alkoholinkäyttö vaikuttavat seksiin ja nautinnon kokemukseen. Seksuaalisuus on osa ihmisen elämää.

Onko orgasmi hukassa? Vedä jalkaan villasukat, tiesi jo wanha kansa.

Villasukat ovat tunnetusti yksi ihmiskunnan ihanimpia vaatekappaleita. Niiden jalkaan vetäminen merkitsee paitsi lämpöä, myös liittymistä vuosisataiseen sukupolvien ketjuun. Tasaraidat nilkan resorissa tyynnyttävät ja kutsuvat meitä hyväksymään itsemme kaikkinensa.

Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että villasukilla voi olla keskeinen rooli myös seksielämämme kohottajina – jopa siinä määrin, että voidaan puhua erikseen tavallisesta ja villasukkaseksistä.

Listasimme tammikuisessa villasukkakiihkossamme viisi syytä sille, miksi vanhat kunnot villikset kannattaa vetäistä jalkaan ennen petihommia.

1. Ne antavat meille orgasmin helpommin

Hollantilainen tutkimusryhmä havaitsi, että sukkien pitäminen jalassa seksin aikana lisää orgasmin mahdollisuutta. Kun tutkimusryhmän jäsenet (13 heteroparia) harrastivat seksiä ilman sukkia, puolet ilmoitti saaneensa orgasmin. Tilanne muuttui sukkien lisäämisen jälkeen dramaattisesti: peräti 80 prosenttia kertoi saavuttaneensa orgasmin.

Lääketieteen tohtori Gert Holstege päätteli, että sukat lisäävät lämmön ja mukavuuden tunteita ja rauhoittavat aivojen mantelitumaketta, joka säätelee kehossa pelkoa ja vihaa.

Kuulostaa ihan järkihommalta: seksi ei tunnetusti suju, kun mielen päällä on huolia tai stressiä.

2. Niiden ansiosta saamme tulla sellaisina kuin olemme

Näin talviaikaan kotipukeutumisemme on, noh, melko korutonta ja käytännöllistä: lämpimät kotihousut, ehkä huppari – ja ne villasukat. Villasukkaseksi antaa mukavalle, kotoisalle ja turvalliselle pukeutumiselle piirun verran lisää vetovoimaa ja seksikkyyttä.

Voisivatko villasukat olla peräti tapa viestiä kumppanille sanattomasti, että tervetuloa tänne punkkaani lonimaan

3. Ne tekevät hommista suoraviivaisempaa

Tiedätkö sen hetken, kun kaikki muut vaatteet on jo riisuttu jotensakin sujuvasti, mutta jäljellä on vielä ne sukat? Sitten pitää pyllistää, jotta saa kiskottua jalasta ensin yhden ja toisen. Vaan ei enää!

Villasukkaseksiä voi myös pitää kotoisena vastineena Hollywoodissa ja eräässä aikuisviihteen genressä nähtävään tekniikkaan, jossa seksiä harrastetaan stilettikorot jalassa.

4. Ne pitävät meidät lämpiminä hekuman hiivuttua

Iloisen petipuuhastelun jälkeen iskee talviaikaan monesti kylmyys, kun sykkeet laskevat ja välitön ihokontakti katoaa. Jo esi-isämme ja rintamalla taistelleet sukulaisemme tiesivät, että se, jonka jalat ovat kylmät, palelee väistämättä muutenkin – vaikka vaatetta olisi kuinka.

Tämän seksinjälkeisen hypotermisen riskin välttää, jos pitää sukat jalassa!

5. Ne kätkevät koppurat ja känsät

Kuka jaksaa talvisaikaan raspata kantapäitään säännöllisesti? Jos harrastaa villasukkaseksia, eivät pienet kovettumat tai kynsisienen orastavat alut haittaa. Plussaa on, että villasukkaan verhotulla varpaalla voi kivasti kutitella petikaverin jalkaa.