Kauheasti väsyttää. Ei nyt millään jaksa. Kuva: Shutterstock
Kauheasti väsyttää. Ei nyt millään jaksa. Kuva: Shutterstock

Tässä ne ovat: yleisimmät tekosyyt sille, miksi juuri tänään ei huvita harrastaa seksiä. Psykologi kertoo, miten selittelyt jäävät unholaan ja seksi maittaa taas.

Seksiä harrastetaan yhä vähemmän. Eikä pelkästään Japanissa, jossa nuoret räpläilevät mieluummin älypuhelimiaan, vaan myös meillä Suomessa. Väestöliiton Osmo Kontulan haluttomuuskirjan mukaan suomalaisten seksi on vähentynyt 90-luvun lopulta 20 prosenttia.

Eikä ihmekään! Kuka nyt jaksaisi haluta, kun pitää pakertaa töissä, suorittaa elämää ja hyysätä lapsia. Onneksi psykologi Lisa Firestone kertoo Psychology Today'ssa, mikä voisi auttaa. Jos seuraavat tekosyyt ovat tuttuja, lue ratkaisut.

"Olen etääntynyt hänestä"

Ratkaisu: Usein pitkässä suhteessa pari puhuu "meistä" sen sijaan, että muistettaisiin suhteen kaksi osapuolta. Kukapa nyt haluaisi mennä sänkyyn oman käsivarren jatkeensa kanssa? Yritä muistaa, että olette yksilöitä, ehkä seksikin alkaa taas sujua. Tutkimusten mukaan rakkaudenosoitukset ruokkivat rakkautta. Vaikka aina ei tuntuisikaan siltä, yritä olla hellä ja mene lähelle.

"En tunne oloani seksikkääksi"

Ratkaisu: Huono itsetunto ei ainakaan paranna seksielämää. Siispä älä kuuntele sisäistä kriitikkoasi vaan toimi juuri päinvastoin kuin se toivoo: harrasta seksiä valot päällä, ilman peittoa, ihan nakuna, ja juuri silloin kuin haluttaa. Kyllä kriittinen ääni pikku hiljaa hiljenee.

Lue lisää tästä: "Ajattelen seksin aikana vain vatsamakkaroitani" – mikä avuksi?

"Ei ehdi nyt" tai "väsyttää liikaa"

Ratkaisu: Kiireinen voi ottaa seksin elämäänsä muillakin tavoilla kuin sitä itseään harrastamalla. Lähetä seksikäs tekstiviesti, flirttaile, kosketa, anna suukkoja. Seksi ei ole synonyymi yhdynnälle.

"Ei tee mieli"

Ratkaisu: Sanotko niin peitelläksesi jotain toista syytä? Jos et oikeasti halua, se on ihan okei, mutta jos käytät sitä tekosyynä, ota selvää, mikä sinua oikeasti vaivaa. Ehkä pelkäät läheisyyttä, tai luulet, että toinen satuttaisi sinua, kun olet haavoittuvainen. Mikä tahansa syy onkaan, selvitä se!

"Olen liian vanha"

Ratkaisu: No et ainakaan harrastamaan seksiä. Ikä ei ole mikään syy seksin poisjättämiseksi, vaan oikeastaan seksuaaliterveydestä kannattaisi pitää sitä enemmän huolta, mitä vanhempi on. Seksi ei tuo elämään pelkkää seksiä, vaan nautinnon lisäksi läheisyyttä ja lämpöä.

Lue myös:

Vinkkejä parisuhteellisille: Näin hoidatte haluttomuutta

Eikö tee mieli? Tämä kirja auttaa tutkitusti haluttomuuteen

Kun seksi ei huvita

Seksi ei kiinnosta japanilaisnuoria – Suomesta apua?