Melissa Mäntylä mainostaa itseään Suomen ainoana seksibloggaajana. Muut pitävät blogeja anonyymisti. Kuva: Jenni Junkala
Melissa Mäntylä mainostaa itseään Suomen ainoana seksibloggaajana. Muut pitävät blogeja anonyymisti. Kuva: Jenni Junkala

Suomen ainoa seksibloggaaja Melissa Mäntylä toivoo, että saisi seurakseen miehen.

Vuonna 2013 parikymppinen Melissa Mäntylä kertoi Helsingin Sanomissa saaneensa potkut päivänkodista lastenhoitajan työstä, koska pitää blogia. Tuolloin hän oli blogannut jo muutaman vuoden. Blogissaan hän puhuu ihan tavallisista asioista, sellaisista kaikille tutuista, siis seksistä, mutta päiväkodille se ei sovi.

Helsingin Sanomien jutun jälkeen Melissaa on haastateltu monesti. Viimeisten parin viikon aikana hän on ollut kolme kertaa Ylellä puhumassa esimerkiksi moniavioisuudesta ja seksiorgioista.

Nyt, 23-vuotiaana, hän on blogannut jo nelisen vuotta seksistä. Enää hän ei halua palata alkuaikoihin, jolloin sai potkut päivätyöstään.

– En halua puhua siitä, sillä siitä on jo niin kauan. Potkut ovat ainoa negatiivinen asia, mitä blogista on seurannut. Niiden jälkeen kaikki on mennyt tosi hyvin. Blogi on tuonut paljon positiivista elämääni. Olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin ja saanut duunia media-alalta. Teen freelancer-toimittajan töitä ja haaveilen siitä ammatista. Kyllä nuoruusvuodet voisi huonomminkin viettää kuin kirjoittamalla seksistä.

Keväällä Melissan blogi Muistiin panoja aloitti Imagen nettisivuilla. Ennen sitä hän kirjoitti City-lehden sivuilla, mutta aivan ensin itsenäisesti.

– Perustin blogin, koska blogit olivat nosteessa ja halusin pitää sellaista. En päättänyt heti, että aion kirjoittaa seksiblogia. Kirjoitin paljon poliittisia ja yhteiskunnallisia juttuja mutta myös seksistä, ja ne jutut olivat kaikkein luetuimpia.

Tuolloin Melissa haaveili, että pääsisi joskus vielä City-lehden entisen seksibloggaajan Henriikka Rönkkösen saappaisiin, ja sitten niin tapahtui.

– Se oli unelmieni täyttymys, ihan mahtavaa.

Melissa kirjoittaa omasta elämästään, mutta ei käsittele muiden asioita.

– Jos kirjoittaa muiden asioista, on mulkku! hän sähähtää.

Tämän takia Melissan blogista ei löydy kuvauksia yhden yön jutuista. Vaikka niitä varmasti luettaisiinkin, kirjoittaja selittää.

Hän on kirjoittanut myös kiistanalaisista aiheista, kuten insestistä ja pedofiliasta, ja omaa elämäänsä lähellä olevasta polyamoriasta. Melissalla on kaksi vakituista kumppania. Aihe on niin lähellä, että siitä on ehkä siksi vaikea kirjoittaa, vaikka se selvästi ihmisiä kiinnostaakin, hän pohtii.

Vonkausviestejä Facebookissa, kikkelikuvia sähköpostiin

Blogin alkuajoista alkaen Melissa on päättänyt, ettei lue sen kommentteja tai vastaa niihin. Ei myöskään saamiaan Facebook-viestejä tai sähköposteja. Tässä hän poikkeaa täysin muista bloggaajista. Monille lifestyle-bloggaajille on tärkeää vastata mahdollisimman moneen viestiin ja keskustella blogikommenteissa lukijoiden kanssa.

Ehkä Melissakin kävisi keskustelua, jos hän saisi mukavia kommentteja ja palautetta. Mutta pääosa on kielteisiä: ulkonäkökritiikkiä, tytöttelyä, kiihkouskovaisten sihinää, törkeyksiä, vonkausta, haukkumista – mitä tahansa sellaista, jolla bloggaajaa saataisiin loukkaantumaan.

– En lue blogikommentteja, koka en halua lukea niitä eikä minulla ole aikaa. Minun on pakko pitää jokin raja ja suojella omaa mielenterveyttäni. Vaikka olenkin itsevarma, olen jossain määrin myös herkkä.

Facebookissa Melissa saa vonkausviestejä, joissa häntä pyydetään kaveriksi. Sähköpostitse hänelle tulee kikkelikuvia.

– Ihmiset lähestyvät minua Facebookissa omalla nimellään. He varmaan ajattelevat, että kun kirjoitan seksistä, haluan panna kaikkea ja kaikkia. Eikä se ole niin, Melissa sanoo ja pitää hetken hiljaisuutta ja jatkaa sitten:

– Vaikka kyllä panenkin paljon, hän nauraa.

Mutta jokainen, joka häntä on tarttunut kädestä kadulla, on ollut pelkästään hyvällä asialla.

– Kaikki negatiiviset kommentit tulevat netissä, mutta jos joku tulee sanomaan kasvotusten jotain, se on aina positiivista.

Ensimmäinen dildo äidiltä

Seksi ei ole koskaan ollut bloggaajan kotona tabu. Siitä ei ole jauhettu jatkuvasti mutta puhua ja kysyä on saanut aina.

– Minulla on ollut todella avoin kasvatus. Äitini tilasi minulle ensimmäisen dildon. Olin alaikäinen ja halusin sellaisen, mutta minulla ei ollut nettipankkitunnuksia. Sanoin hänelle, että tarvitsen sellaisen ja hän tilasi sen, hän kertoo.

Kun Melissa aloitti 19-vuotiaana seksiblogin, perheellä ei ollut mitään mukisemista asiasta.

– Isäni ja veljeni eivät lue blogiani. Heitä ei kiinnosta. ÄItini lukee joskus. He varmaan suhtautuvat blogiini samalla tavalla kuin jos kirjoittaisin lifestyle-asioista. Ehkä hekin ihmettelevät, miksi ihmiset ovat niin kiinnostuneita siitä. Minullekin tulee välillä sellainen olo. Olen kuitenkin tosi tavallinen ihminen ja elän tavallista elämää. Se seksibloggaamisessa ehkä onkin kiinnostavaa: kuka tahansa voi tehdä sitä. Ainoastaan sillä on merkitystä, miten suhtautuu omaan seksuaalisuuteensa. Jos on sinut sen kanssa, se on helppoa. Minä tykkään seksistä ja olen seksuaalinen ihminen, joten miksi en kirjoittaisi siitä, Melissa kysyy.

Seksikumppaneita Melissalla on ollut "kymmeniä", ehkä jotain 40:n ja 50:n välillä. Hän ei usko olevansa mitenkään hyperseksuaalinen, vaikka harrastaakin paljon seksiä.

– Seksi on ihana, iloinen, kiva asia. Kaikille se ei sitä ole, tiedän, mutta minun missioni on levittää seksin ilosanomaa. Siksi blogissani käsitellään iloisia asioita.

Ihan yksin

Melissa Mäntylä on Suomen ainoa seksibloggaaja. Tai oikeastaan hän on ainoa, joka pitää blogia omalla nimellään, omilla kasvoillaan. Seksiblogeja löytyy kyllä muitakin, mutta niissä "huudellaan nimimerkin takaa". Millaista sitten on olla Suomen ainoa?

– Yksinäistä! hän parahtaa.

Melissa haluaisi, että seksibloggaajat tapaisivat toisiaan, antaisivat vertaistukea ja ottaisivat selfieitä heille järjestetyissä tapahtumissa. Tällaista on esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa seksibloggaaminen on iso juttu. Kesän lopulla siellä järjestetään seksibloggaajille suunnattu Eroticon, jossa opetetaan kirjoittamista.

Jos Melissa saisi tilata yhden suomalaisen seksiblogin, se olisi tällainen:

– Normaalin 30-vuotiaan miehen seksiblogi. Siinä kirjoitettaisiin, millaista on olla mies. Mille kaikelle kirjoittaja runkkaa, millaista pornoa hän katsoo, mitä hän tuntee. Se olisi vähän kuin omani, mutta eri näkökulmasta.

– Seksiblogit ovat mielipidekirjoituksia. Eihän niissä edes välttämättä tarvitse kertoa omista kokemuksista, vaan ajatuksista. En minäkään kerro pelkästään siitä, mitä teen. Ja se ihmisten pitäisikin muistaa. Vaikka sanon jotain, se ei ole mikään totuus, vaan minun kokemukseni tämän ikäisenä kuin olen.

Melissan blogin Muistiin panot löydät täältä.

Sexpon seksuaaliterapeutti ja Me Naisten uusi bloggaaja Marja Kihlström ennustaa, mistä tänä vuonna puhutaan – ja mitä kokeillaan entistä enemmän.

Erityistason seksuaaliterapeutti (NACS) Marja Kihlström (kuvassa) aloittaa ensi viikolla Me Naisten bloggaajana. Hänen suosittu Puhu muru -bloginsa siirtyy Vauva.fi:stä Menaiset.fi:hin. Kihlström lupailee, että jatkossa hän keskittyy yhä enemmän naisen – ja omaan elämäänsä – ei niinkään perheeseen. Juttua riittää ainakin rakkaudesta ja seksuaalisuudesta.

Kysyimme Kihlströmiltä, mitä hän ennustaa tämän vuoden suurimmiksi seksitrendeiksi.

1. Naiset puhuvat naisten orgasmeista

Tähän mennessä naisten orgasmeista ovat puhuneet – ja kirjoittaneet –  Suomessa lähinnä kaksi miestä: Osmo Kontula ja Kari Heusala. Kihlström uskoo, että tänä vuonna naiset itse pääsevät enemmän ääneen. Kihlströmillä itselläänkin on tässä näppinsä pelissä, sillä huhtikuussa ilmestyy hänen orgamiskirjansa Iso O – matkaopas huipulle. Kihlström on kerännyt sosiaalisen median kautta kirjaan yli 60 naisen kokemuksia orgameista.

”Siitä pitäisi puhua enemmän.”

– Uskon ja toivon, että kirja muuttaa keskustelua. Toivon myös, että naiset alkavat itse puhua yhä enemmän naisten orgasmeista. Naisen orgasmi on asia, josta vain nainen itse on täysin perilllä. Siitä pitäisi puhua enemmän – ja ketkä muut olisivatkaan parhaita asiantuntijoita kuin naiset itse. Myös moni kirjassa mukana oleva nainen toivoi avoimempaa keskustelua, Kihlström sanoo.

2. Lupa runkata

Kihlströmin mukaan asenteet naisten itsetyydytykseen normalisoituvat koko ajan, mikä on ainoastaan hyvä asia. Tämä näkyy myös Finsex-tutkimuksessa.

”Naisille suunnattuja seksileluja tulee jatkuvasti lisää.”

– Tähän liittyy myös seksilelujen kehittyminen. Naisille suunnattuja seksileluja tulee jatkuvasti lisää. Ja kehittyvät seksilelut muutenkin kovaa vauhtia: on kauko-ohjattavia dildoja, seksirobotteja ja -nukkeja. Myös tekovaginat kehittyvät ja muistuttavat yhä enemän emätintä.

Seksilelujen ostamisen kynnystä ovat madaltaneet verkkokaupat. Sen kautta ostaminen on yksityistä ja valikoimaan saa tutustua rauhassa. 

– Toisaalta verkko-ostamisessa on haastavaa se, että asiantunteva palvelu jää uupumaan. Onneksi monissa verkkokaupoissa on nykyään kysy ja vastaa -palstoja sekä testiryhmien arvosteluja. Tampereella on yksi naisille suunnattu seksilelukauppa, ja toivottavasti tällaisia naisille suunnattuja kivijalkakauppoja saataisiin muuallekin.

3. Seksipositiivisuus

– Seksuaalisuus on pitkään ymmärretty harmillisen kapeasti. Mutta nyt käsitys seksuaalisuudesta alkaa laajentua. Uskon, että tämä on seksipositiivisuuden vuosi.

Kihlström tarkoittaa tällä sitä, että seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan entistä mutkattomammin ja että seksi on arkinen asia.

– Minusta media ansaitsee kiitoksen siitä, että vaikkapa seksityöntekijöistä, polyamoriasta, vapaista suhteista tai sinkkuuden valitsemisesta puhutaan ja kirjoitetaan avoimesti ja neutraalisti. Samoin kuin seksuaalisuudesta läpi elämänkaaren lapsista vanhuksiin tai esimerkiksi vammaistan oikeudesta seksuaalisuuteen. On tärkeää, että kuulemme erilaisia tarinoita erilaisista ihmisistä.


”Kotipornon kiinnostavuus perustuu siihen, että se on vähän kuin kurkkaisi naapurin makuuhuoneeseen.”

4. Kotiporno

Maailmalla kotipornon on ennustettu herättävän yhä enemmän kiinnostusta. Kihlström uskoo, että kiinnostus lisääntyy myös Suomessa. Kotipornolla tarkoitetaan sitä, että parit tai seksikumppanit kuvaavat kotivideoita, joita he lataavat ilmaisille pornosivustoille.

– Ihmiset haluavat katsoa entistä enemmän pornoa, joka on aitoa. Kotipornosivustojen idea ja kiinnostavuus perustuu siihen, että se on vähän kuin kurkkaisi naapurin makuuhuoneeseen.


5. Osataan ja uskalletaan hakea apua

Seksuaaliterapeutin työssään Kihlström on huomannut, että seksiin tai seksuaalisuuteen liittyviin ongelmiin on alettu hakea apua aikaisempaa rohkeammin.

– Sanon asiakkailleni aina lempeästi, mutta päättäväisesti, että kyllähän he hakevat apua korvakipuunkin, ja samalla tavalla seksiin liittyviin ongelmiin kannattaa hakea apua. Olen kuullut, että jotkut miehet odottavat jopa viisi vuotta ennen kuin hakevat apua erektio-ongelmiinsa.

Kihlström on uskoo, että pikku hiljaa ihmiset alkavat kuitenkin tunnistaa seksiin liittyviä ongelmia ja tekevät niille jotain. Lisäksi seksuaaliseen hyvinvointiin on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota.

– Ihmiset ymmärtävät, että oma kunto, ravinto ja alkoholinkäyttö vaikuttavat seksiin ja nautinnon kokemukseen. Seksuaalisuus on osa ihmisen elämää.

Onko orgasmi hukassa? Vedä jalkaan villasukat, tiesi jo wanha kansa.

Villasukat ovat tunnetusti yksi ihmiskunnan ihanimpia vaatekappaleita. Niiden jalkaan vetäminen merkitsee paitsi lämpöä, myös liittymistä vuosisataiseen sukupolvien ketjuun. Tasaraidat nilkan resorissa tyynnyttävät ja kutsuvat meitä hyväksymään itsemme kaikkinensa.

Harva tulee kuitenkaan ajatelleeksi, että villasukilla voi olla keskeinen rooli myös seksielämämme kohottajina – jopa siinä määrin, että voidaan puhua erikseen tavallisesta ja villasukkaseksistä.

Listasimme tammikuisessa villasukkakiihkossamme viisi syytä sille, miksi vanhat kunnot villikset kannattaa vetäistä jalkaan ennen petihommia.

1. Ne antavat meille orgasmin helpommin

Hollantilainen tutkimusryhmä havaitsi, että sukkien pitäminen jalassa seksin aikana lisää orgasmin mahdollisuutta. Kun tutkimusryhmän jäsenet (13 heteroparia) harrastivat seksiä ilman sukkia, puolet ilmoitti saaneensa orgasmin. Tilanne muuttui sukkien lisäämisen jälkeen dramaattisesti: peräti 80 prosenttia kertoi saavuttaneensa orgasmin.

Lääketieteen tohtori Gert Holstege päätteli, että sukat lisäävät lämmön ja mukavuuden tunteita ja rauhoittavat aivojen mantelitumaketta, joka säätelee kehossa pelkoa ja vihaa.

Kuulostaa ihan järkihommalta: seksi ei tunnetusti suju, kun mielen päällä on huolia tai stressiä.

2. Niiden ansiosta saamme tulla sellaisina kuin olemme

Näin talviaikaan kotipukeutumisemme on, noh, melko korutonta ja käytännöllistä: lämpimät kotihousut, ehkä huppari – ja ne villasukat. Villasukkaseksi antaa mukavalle, kotoisalle ja turvalliselle pukeutumiselle piirun verran lisää vetovoimaa ja seksikkyyttä.

Voisivatko villasukat olla peräti tapa viestiä kumppanille sanattomasti, että tervetuloa tänne punkkaani lonimaan

3. Ne tekevät hommista suoraviivaisempaa

Tiedätkö sen hetken, kun kaikki muut vaatteet on jo riisuttu jotensakin sujuvasti, mutta jäljellä on vielä ne sukat? Sitten pitää pyllistää, jotta saa kiskottua jalasta ensin yhden ja toisen. Vaan ei enää!

Villasukkaseksiä voi myös pitää kotoisena vastineena Hollywoodissa ja eräässä aikuisviihteen genressä nähtävään tekniikkaan, jossa seksiä harrastetaan stilettikorot jalassa.

4. Ne pitävät meidät lämpiminä hekuman hiivuttua

Iloisen petipuuhastelun jälkeen iskee talviaikaan monesti kylmyys, kun sykkeet laskevat ja välitön ihokontakti katoaa. Jo esi-isämme ja rintamalla taistelleet sukulaisemme tiesivät, että se, jonka jalat ovat kylmät, palelee väistämättä muutenkin – vaikka vaatetta olisi kuinka.

Tämän seksinjälkeisen hypotermisen riskin välttää, jos pitää sukat jalassa!

5. Ne kätkevät koppurat ja känsät

Kuka jaksaa talvisaikaan raspata kantapäitään säännöllisesti? Jos harrastaa villasukkaseksia, eivät pienet kovettumat tai kynsisienen orastavat alut haittaa. Plussaa on, että villasukkaan verhotulla varpaalla voi kivasti kutitella petikaverin jalkaa.