Ei kumppanin kanssa jatkuvasti tarvitse jorista. Vaikeista asioista pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan. Kuva: Shutterstock
Ei kumppanin kanssa jatkuvasti tarvitse jorista. Vaikeista asioista pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan. Kuva: Shutterstock

Joskus pieniltä ja arkisilta vaikuttavat seikat voivat alkaa myrkyttää suhdetta.

Väkivalta, toisen jatkuva haukkuminen, piinaava mustasukkaisuus. Moni allekirjoittaa, että edellä mainitut teot ovat myrkkyä parisuhteelle.

Aina suhteelle haitalliset asiat eivät kuitenkaan näy yhtä ilmeisinä – ne voivat olla myös pieniä ja arkisia tekoja. Listasimme hienovaraiset merkit, jotka saattavat kertoa, että parisuhteesi ei ole menossa ihan parhaaseen suuntaan.

Jos olet huolissasi parisuhteesi tilasta ja haluat parantaa sen laatua, vinkkejä siihen löytyy esimerkiksi täältä, täältä ja täältä.

Joudut koko ajan varomaan sanojasi.

Pelkäätkö mielipiteesi ilmaisemista kumppanillesi, koska tiedät, että siitä syntyy vain riita? Etkö lähde viikonloppuisin ystävien kanssa yksille, koska kumppanisi kieltää? Myrkyllisen parisuhteen ensimmäinen merkki on usein kumppanin tarve kontrolloida toista kaikessa.

Et saa koskaan tahtoasi läpi.

Kyse ei välttämättä ole suurista päätöksistä, kuten asunnon valinnasta. Jo siinä vaiheessa, kun kumppanisi valitsee aina illallispaikan mutinastasi huolimatta, hälytyskellojen tulee soida.

Ette arvosta toisianne.

Usein parisuhteiden alamäki alkaa siitä, että toista alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Viime vuonna tehdyn tutkimuksen mukaan puolison kiittäminen on tie onneen.

Kumppanisi käy sinuun käsiksi.

Perheväkivalta ei välttämättä ala suoraan pahoinpitelystä. Se voi olla pieniä, aggressiivisia tekoja: käsivarresta vetämistä riidan keskellä tai toisen kasvojen kääntämisestä väkisin itseen päin. Teot eivät aiheuta fyysistä kipua tai jälkiä. Ne ovat kuitenkin alistavia, vaikka usein pieniä aggressionpurkauksia vähätellään – erityisesti jos tekijä on nainen.

Tavarat lentelevät.

Seinien hakkaaminen ja astioiden heitteleminen eivät ole merkkejä toimivasta suhteesta. Vaikka parisuhteessa on aivan sallittua riidellä, fyysiset purkaukset eivät koskaan ole hyvästä.

Kumppanisi valehtelee.

Pieni valkoinen valhe silloin tällöin ei ole maailmanloppu. Mutta jos kumppanisi yrittää pimittää jotain, mikä sinun ilmiselvästi kuuluisi tietää, ette välttämättä ole oikealla raiteilla.

Suhteenne on yksipuolinen.

Tuntuuko sinusta siltä, ettet saa kumppaniltasi apua omiin ongelmiisi? Puhutteko pelkästään hänen huolistaan ja iloistaan? Parisuhde on kahden kauppa. Jos et saa omaa ääntäsi kuuluviin, kaikki ei ole hyvin.

Kumppanisi yrittää saada sinut mustasukkaiseksi.

Flirttailu muiden ihmisten kanssa voi olla jollekin pelkkää harmitonta hauskanpitoa. Toiselle se saattaa olla keino saada oma kumppani mustasukkaiseksi ja tällä tavalla kiinnittymään suhteeseen tiukemmin. Hieman kieroutunutta, eikö vain? Parempi taktiikka toisen kanssa lähentymiseen on puhua suoraan.

Kännykkä vie voiton.

Viimevuotiseen amerikkalaistutkimukseen osallistuneista lähes 70 prosenttia koki kännykän tulleen jossain vaiheessa parisuhteensa väliin tai aiheuttaneen riitaa. Tekniset vimpaimet aiheuttavat nykyään monelle jopa riippuvuutta. Jos kumppanin puhelimenräpläys ärsyttää, asia kannattaa ottaa esiin, ennen kuin siitä tulee elämää suurempi.

Muutut ailahtelevaiseksi ja epävarmaksi.

Aina myrkyttynyt suhde ei näy pelkästään partnerin käytöksessä. Se voi näkyä myös omassasi. Ahdistuneisuus voi johtua elämässä monesta asiasta, mutta jos huomaat olevasi jatkuvasti ahdistunut ilman kunnollista syytä, kannattaa pohtia, onko syy parisuhteessa.

Kumppanisi kritisoi sinua.

”Onpa hieno paita,” kumppanisi naureskelee sarkastisesti. Kommentti saattaa tuntua melko viattomalta. Jatkuva sarkastinen kiusoittelu, kritisoiminen, haukkuminen ja silmien pyörittely eivät kuitenkaan kuulu terveeseen parisuhteeseen. Ainakin jos on uskominen psykologi John Gottmania.

Tunnet eristäytyväsi ystävistäsi.

On melko normaalia, että uuden parisuhteen startatessa muut kaverit jäävät hetkellisesti vähemmälle huomiolle. Se ei kuitenkaan ole hyväksyttävää, että kumppanisi syyllistää sinua muiden kanssa vietetystä ajasta. Jos kuulet kommentteja kuten ”jos lähdet ulos, olen kotona kauhean yksinäinen” tai ”kuinka saatoit mennä elokuviin ilman minua”, asiasta kannattaa puhua kumppanin kanssa.

Ystäväsi ovat huomanneet jotain.

Joskus ongelmien bongaaminen vaatii pientä etäisyyttä. Kun kaverisi kertoo olevansa huolissaan parisuhteestasi, kuuntele korva tarkkana.

Riitanne eivät ratkea.

Kiistely kuuluu toimivaankin parisuhteeseen. Hyvässä suhteessa riidat kuitenkin selvitetään.

Ette puhu vakavista asioista.

Keskustelu kyllä soljuu, mutta parisuhteen ongelmien kohdalla suuhusi sujahtaa kapula. Kuulostaako tutulta? Jos kuulostaa, ainoa vaihtoehto on ottaa härkää korvista. Suhteessa pitäisi pystyä puhumaan myös vaikeista asioista.

Toinen teistä laihtuu.

Laihtuminen ei tietenkään ole automaattinen merkki myrkyllisestä suhteesta. Se kuitenkin saattaa johtaa sellaiseen. Erään tutkimuksen mukaan kumppanin laihtuminen voi vaikuttaa hyvin negatiivisesti suhteeseen. Kumppanin terveellinen elämäntapa voi herättää katkeruutta ja ärtymystä. Tilanne ratkeaa klassisella tavalla: keskustelemalla.

Et muista, milloin viimeksi kosketitte toisianne.

Halailu, suukottelu ja ihokontakti ovat parisuhteen tärkeitä osasia. Erään brittitutkimuksen mukaan pariskunnan onnellisuus kulkee käsikkäin sen kanssa, kuinka lähekkäin he nukkuvat.

Persoonallisuutenne törmäävät.

Aina parisuhde ei myrkyty jommankumman käytöksen takia. Joskus syynä on yksinkertaisesti se, että suhteelta toivotaan eri asioita. Yksi voi haluta syvää sitoutumista, toinen tahtoo pitää vaihtoehtonsa avoinna. Tässä vaiheessa syvällinen keskustelu suhteen tulevaisuudesta voi olla paikallaan.

Et pysty olemaan oma itsesi.

Suurin osa edellisistä varoitusmerkeistä johtaa tähän. Jos koet, että joudut muuttamaan itseäsi kumppanisi vuoksi, parisuhde on sinulle myrkkyä.

Lähde: Health

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski. 

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti