Anne Palomäki arveli, että hänen ystäväilmoituksensa lähtisi pois Kallio kierrättää -ryhmästä kuin "telkkä pöntöstä", mutta päinvastoin. Tähän mennessä ilmoitus on kerännyt yli 2 200 tykkäystä. Kuva: Anne Palomäki
Anne Palomäki arveli, että hänen ystäväilmoituksensa lähtisi pois Kallio kierrättää -ryhmästä kuin "telkkä pöntöstä", mutta päinvastoin. Tähän mennessä ilmoitus on kerännyt yli 2 200 tykkäystä. Kuva: Anne Palomäki

Kolmekymppinen Anne Palomäki teki rohkean siirron ja pani Kallio kierrättää -ryhmään koskettavan ystävänhakuilmoituksen. Se kannatti!

– Mietin ennen ilmoituksen laittamista, että kehtaanko panna sen sinne vai en. Mutta sitten ajattelin, että ei tämä tästä ainakaan pahemmaksi mene, sanoo helsinkiläinen Anne Palomäki, 31.

Hän jätti tiistaina 24.11. yllättävän ilmoituksen Facebook-ryhmään Kallio kierrättää, jossa myydään, ostetaan ja lahjoitetaan tavaraa kirpputoriperiaatteella. Palomäen ilmoituksesta uutisoi ensimmäisenä Nyt.fi

Näin ilmoitus alkoi: "Annetaan ystävyys, ilmainen". Helsingin yliopistossa mikrobiologiaa opiskeleva Palomäki halusi tutustua uusiin ihmisiin, koska vanhoihin kavereihin oli yhteydenpito syystä tai toisesta loppunut.

Idea oli koota Kallio kierrättää -ryhmän kymmenientuhansien käyttäjien joukosta tyttöjengi ja pitää heti pikkujoulut. 

"Edelleen on ääni painuksissa pikkujoulujen jäljiltä!"

Ja näin tapahtuikin! Heti lauantaina 28.11. kymmenet toisilleen ennestään tuntemattomat kokoontuivat helsinkiläiseen kuppilaan turisemaan.

– Edelleen on ääni hieman painuksissa tapahtuman jäljiltä, Palomäki nauraa. Juhlimassa kävi hänen arvionsa mukaan seitsemisenkymmentä ystävänhakijaa.

– Olin yllättynyt, että vähän jännitti ennen tapaamista. Oli sellainen olo, että o-ou. Mutta olisi ollut ehkä pikkaisen kiusallista vetäytyä itse tässä vaiheessa hommasta, hän kertoo huvittuneena.

Juttu jatkui myöhään yöhön

Ennen tapaamista Palomäki oli ehtinyt rauhoitella Facebookissa muitakin, joita jännitti tulla paikalle.

– Vakuutin, että tässä ollaan kuitenkin ihan samassa veneessä, kukaan ei tunne toisiaan. Siitä on hyvä lähteä. Ei tarvitse miettiä, että olisi joku valmis porukka, johon ei viitsi yrittää tunkea.

Ilta oli menestys. Juotiin ja syötiin, Palomäki oli tuonut paikalle vaahtokarkkeja ja sydämenmuotoisia pipareita. Mutta ennen kaikkea juteltiin yömyöhään. Palomäkikin juhli kahteen, vaikka kuulemma normaalisti täti-ihmisenä vetäytyy nukkumaan jo iltakymmeneltä.

Tosi moni tuli tapaamissa kiittelemään, mikä sai Palomäen hämmentyneeksi.

– Kiitos itsellenne, että tulitte, sanoin. Eihän tämä olisi mitään, jos täällä yksin istuisin. Naureskeltiin yhdessä sitä, että kaikki olivat tähän asti vain yksin kotona itkeskelleet.

Facebook-ryhmästä menestys

Nuorten aikuisten yksinäisyys, se mietityttää. Yhtäkkiä voi havahtua tilanteeseen, että ystäviä on aivan liian vähän. Palomäkikin on kasvanut monien kanssa erilleen, parisuhteelliset ja perheelliset ovat jättäytyneet kuvioista pois.

Nyt tilanne on kuitenkin aivan toinen. 

Palomäki ja neljä muuta ylläpitävät Uusia Ystäviä -nimistä Facebook-ryhmää, joka perustettiin pian Palomäen ystävänhakuilmoituksen julkaisemisen jälkeen. Naisille tarkoitetussa ryhmässä organisoitiin kasaan myös nämä ensimmäiset pikkujoulutkin, ja tapahtumia on luvassa helmikuulle asti. Niihin ovat tervetulleita kaikki ryhmän jäsenet.

– Monesti suomalaiset ovat hiton jäykkiä, mutta meidän ryhmässämme ei ole yhtään vaikeaa tai kiusallista. Siellä voidaan heittää, että tulisiko joku katsomaan meille leffaa, ja pari kolme tyyppiä voi vastata, että ovat siinä lähellä ja tulevat mielellään, Palomäki kertoo.

"Moni ei kehtaa myöntää, ettei enää oikein olekaan ketään."

– Monella on voinut jäädä vanhat ystävät, eikä kehtaa myöntää, ettei enää oikein olekaan ketään. Minulla ei koskaan ole ollutkaan ystäviä isoa porukkaa, ne ovat aina olleet sellaisia yksittäisiä. Koskaan kotona ei ole ollut kylässä paljon ihmisiä samaan aikaan.

Nyt Palomäellä riittää, mistä kutsua. Yksin sohvalla ei tarvitse todellakaan enää istua: Uusia Ystäviä -ryhmässä odottaa jo lähes 1 800 jäsentä.

Yks idea vaan

Yksinäinen nainen etsi ystävää osto- ja myyntipalstalla – näin onnellisesti hänelle kävi

Tulipa surullinen olo.. Aikuisena on vaikea löytää ystäviä, oli ikä tai sukupuoli mikä vaan. Jutun tapaus on kuitenkin aika poikkeuksellinen.... Koita itse etsiä ilmoituksia ja vastaa niihin.. Aloita joku uusi harrastus, esim seinäkiipeily. Se on eräänlainen elämäntapa ja monet samanhenkiset tutustuu.. Voit lyöttäytyä mukaan siellä muiden joukkoon aika helposti jos vain olet yhtään sosiaalinen.
Lue kommentti

Antti Kivimäki harrasti nettideittailua vuosia ennen Tinderiä. Hän on ehtinyt käydä nettitreffeillä noin 200 kertaa. Kokemustensa perusteella Antti listasi 11 erilaista deitti-ilmoitustyyppiä. Tunnistatko itsesi?

Pitkästä kirjoittelusta ei seuraa mitään hyvää. Tämän on oppinut esikoiskirjailija Antti Kivimäki, 40, joka on käynyt nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa.

– Usein pitkä kirjoittelu pilaa mahdollisuudet suhteeseen. Silloin ehtii luoda vahvan mielikuvan toisesta. Mielikuva ei koskaan vastaa täysin todellisuutta, ja tavatessa siitä on vaikea päästä eroon, Antti kertoo.

”Ihminen on jatkuvasti täpinöissään, että kohta tärppää.”

Hän on kirjoittanut aihetta sivuavan kirjan Odotusarvoisesti sinun. Romaanin päähenkilö Ville on koukussa sekä nettideittailuun että pokeriin. Antin mukaan ne addiktoivat samalla tavoin.

– Molemmissa kokee olevansa suuren voiton liepeillä. Myös pienempiä palkintoja eli pieniä potteja tai ihan mukiinmeneviä deittejä sattuu kohdalle tasaisesti – mutta ennustamattomasti. Ihminen on jatkuvasti täpinöissään, että kohta tärppää. Addiktiossa ei pohjimmiltaan ole kyse nautinnosta vaan pakkomielteisestä nautinnon tavoittelusta. Aina voi pelata uuden jaon, aina voi klikata uuden ilmoituksen auki, Antti kertoo.

Ennen kuin tapasi nykyisen kumppaninsa Antti kävi itse nettitreffeillä seitsemän vuotta (2006–2012). Hän törmäsi monenlaisiin ilmoituksiin ja tapasi  paljon naisia, minkä perusteella hän on listannut erilaisia tyyppejä. Tunnistatko itsesi?

”Ihannemieheni vilkuilee peiliin, mutta ei ole metroseksuaali.”

1. Toisaalta, toisaalta -naiset

– Toisaalta, toisaalta -naisten ilmoituksessa saattaa lukea esimerkiksi näin: Ihannemieheni huolehtii kunnostaan, muttei vietä sunnuntai-iltoja koristreeneissä. Ihannemieheni vilkuilee peiliin, mutta ei ole metroseksuaali. Hän kantaa vastuuta maapallon hyvinvoinnista, mutta ei hillu eduskuntatalon portailla banaaniasussa.

Antin mielestä toisaalta, toisaalta -ihmisistä huokuu se, etteivät nämä itsekään oikein tiedä, mitä he haluavat.

”Miehen tulee olla mies -naiset hakevat äijänkörilästä Wagner-possua.”

2. Tiedän, mitä haluan -naiset

Antin kokemuksen mukaan tämä nettideittailijatyyppi on listannut ilmoitukseensa usein ranskalaisilla viivoilla hyvin tarkkaan kriteerit, millainen toisen tulisi olla.

– He korostavat hyvin voimakkaasti tietävänsä, mitä he haluavat. He ottavat deittailun haltuun virastomaisella otteella. Mielestäni on epäilyttävää, jos toinen latelee, että asiat ovat näin, näin näin. Voiko tällainen tyyppi rakastua reaalimaailmassa?

3. Miehessä pitää olla haastetta -naiset

”Rivien välistä voi lukea, että nainen itse on voimakas persoona.”

– Nämä naiset kirjoittavat ihan suoraan, että he hakevat miestä, jossa on haastetta. Rivien välistä voi lukea, että nainen itse on todennäköisesti hyvin voimakas persoona ja suuriegoinen. Jos mies on vähänkään nössö, tämä naistyyppi ei hänestä kiinnostu.

4. Miehen tulee olla mies -naiset

– Miehen tulee olla mies -naiset hakevat äijänkörilästä tai sellaista Wagner-possua. He kirjoittavat etsivänsä miestä, joka on MIES isoilla kirjaimilla. Oletan, että tämä ihmistyyppi toivoo romantisoitua suhdetta, jossa mies ja nainen eivät voi ikinä ymmärtää toisiaan – mikä pitää suhteen sähköisenä.

5. Musankuuntelijatytöt

Musankuuntelijatyypin deitti-ilmoitus koostuu Antin mukaan siitä, että he luettelevat suosikkibändinsä, mutta eivät kerro itsestään juuri muuta.

– Tai sitten he panevat ilmoitukseen jonkun suosikkikappaleensa lyriikan, useimmiten englanninkielisen.

”Hörröpörrönaiset haluavat söpöillä ja höpsötellä.”

6. Hörröpörrönaiset

– Hörröpörrönaiset kertovat ilmoituksessaan usein haluavansa miehen, jonka kanssa voi söpöillä ja höpsötellä. 

7. Cv-naiset

Uranaiset-tyyppisen treffailijan ilmoitus muistuttaa Antin mukaan cv:tä, jossa on listattu työ, ystävät ja harrastukset.

– He hakevat usein ”vertaistaan” miestä. He kertovat olevansa menestyneistä ja haluavat että mies on heidän ”vertainen” – mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.

8. Kotinaiset

Kotinaisten ilmoituksissa toistuu samat maneerit.

– He hakevat miestä, jonka ”juoksut on juostu” ja joka ”arvostaa rauhallisia koti-iltoja”.

”Miksi tehdä ilmoitus, jos ei kerran kaipaa kumppania?”

9. Kaikki hyvin -naiset 

Kaikki hyvin -naiset korostavat, kuinka hyvin kaikki on sinkkunakin.

– Ilmoituksessa selostetaan juurta jaksain, miten kiinnostava työ, inspiroivia harrastuksia ja hyviä ystäviä heillä on. Tällaiset naiset yrittävät perustella, miten hyvää heidän elämänsä on ilman miestäkin – että he eivät oikeastaan edes kaipaisi miestä. Mutta miksi tehdä ilmoitus, jos ei kerran kaipaa kumppania? Toistuva vakuuttelu, että en ole epätoivoinen, kääntyy helposti itseään vastaan.

10. Ota itse selvää -naiset

Ota itse selvää -tyypin ilmoituksessa ei kerrota yleensä juuri mitään.

– Siinä lukee korkeintaan, että kääk, en osaa kirjoittaa itsestäni mitään, mutta kysele itse lisää. Tämä ihmistyyppi saattaa ajatella olevansa riittävän kiinnostava ihan vain siksi, että nainen. Toki on ymmärrettävää, että kaikki eivät välttämättä osaa – tai jaksa – kirjoittaa, mutta he voivat silti olla ihan mielenkiintoisia ja mukavia.

11. Hauskat naiset

Hauskat naiset valittavat jo ilmoituksessaan, miten miehet eivät pidä hauskoista naisista. 

– ”Hauskoja naisia” sattui omalle kohdalleni muutamia. Oli jännä, että heidän ilmoituksensa eivät useimmiten olleet erityisen hauskoja. Nettitreffeillä hauskaksi ilmoittautumisessa on myös se ongelma, että ironia ei usein toimi, jos ei tunne toista.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun (Atena) ilmestyi tällä viikolla.

suomalainen 1958

Parinsadan naisen kanssa treffeillä käynyt Antti, 40, listasi 11 naistyyppiä: Hörröpörrö, cv-nainen, ota itse selvää...

Olihan tuossa melkoinen litania erilaisia deittityyppejä. Mutta jotenkin nyt tuntuu siltä, että Antti vähän moittii jokaista. Uskoisin, että ihan kaikissa tyypeissä on pohjimmiltaan kysymys kivasta suomalaisesta naisesta. Silloin, kun ilmoitusta tekee, siihen ehkä moni vaan latautuu vähän liikaa. Ehkä sellainen lyhyt extempore tajunnanvirta antaa parhaan käsityksen, mutta se ei välttämättä ole helppoa.
Lue kommentti

Kysyimme lukijoiltamme, mitä kenenkään meistä ei pitäisi joutua häpeämään. Ja ihan totta – maailmassa on tuhansittain parempia tapoja käyttää energiaansa kuin näiden asioiden murehtiminen.

1. ”Sitä, ettet tiedä vastausta kaikkeen.”

2. ”Sitä, että kerrot mielipiteesi.”

3. ”Sitä, ettet jaksa jutella.”

4. ”Sitä, että tahdot keskustella.” 

5. ”Sitä, että sinulla on menneisyys.”

6. ”Sitä, ettei lapsuutesi sujunut täydellisesti.”

7. ”Sitä, että elämä on tuonut mukaan arpia.”

8. ”Sitä, että sinulla on fyysinen tai henkinen sairaus.”

9. ”Sitä, ettet ole elämäsi kunnossa.”

10. ”Sitä, että olet väsynyt.”

11. ”Sitä, että tiedät, mitä haluat.”

12. ”Sitä, että et ole ihan samanlainen kuin muut.”

13. ”Sitä, että näytät itseltäsi.”

14. ”Sitä, että haluat tai et halua hankkia lapsia.”

15. ”Siitä, että tienaat enemmän kuin muut.”

16. ”Sitä, että rahasi ovat aina loppu.”     

17. ”Sitä, ettet aina jaksa.”

18. ”Sitä, ettet ole aina hyvällä tuulella.”

19. ”Sitä, että olet itsesi ikäinen.”

20. ”Sitä, että sinulla on tunteet.”

21. ”Sitä, ettet ole aina täydellinen ihminen, puoliso, vanhempi, ystävä tai työntekijä.”

22. ”Sitä, ettei kotisi ole aina tiptop.”

23. ”Sitä, että olet sinkku.”

24. ”Sitä, että olet yksinäinen.”

25. ”Sitä, että viihdyt yksin.”

26. ”Sitä, että tarvitset apua.”

27. ”Sitä, että hoidat hommasi todella hyvin.”

28. ”Sitä, että pärjäät.”

29. ”Sitä, että olet onnellinen ja nautit elämästäsi täysin rinnoin.”

30. ”Sitä, että olet oma itsesi.”

Vierailija

30 asiaa, joita yhdenkään meistä ei pitäisi koskaan joutua häpeämään

On hassua, että ihmiset, joilla ei ole mitään hävettävää, häpeävät, mutta ainoat, joiden pitäisi hävetä, eli ne, jotka tekevät toiselle surutta vahinkoa, kärsimystä, tai manipuloivat ihan ulkopuolisia tekemään jollekin kärsimystä, ja eivät kohtele kuin haluavat itse tulla kohdelluksi, eivät häpeä. Kun taas viattomat häpeävät, alistetut, kehitysmaan tytöt, kehitysmaan äidit, jotka myyvät itsensä saadakseen lapselle leipäpalan, intiaanit, joilta vietiim maat, kärsivät masennuksesta, häpeästä...
Lue kommentti
Ei voi ymmärtää

30 asiaa, joita yhdenkään meistä ei pitäisi koskaan joutua häpeämään

Nykyäänkin monet, joiden ei kuuluisi hävetä, häpeävät omaa köyhyyttään ja huonoa vaatetustaan ja ulkonäköään, jossa synnynnäisiä asioita, joiden takia heitä kiusataan ja ilkutaan. Tämä yhteiskunta on kauniiden ja rikkaiden. Ei tänne joidenkin mielestä kuulu kenenkään köyhän jäädä edes henkiin. Omassa maassakin on kohtelu sen mukaista, että tekee huonoa, kun jotkut luulevat olevansa kovin paljon parempia kuin muut, kun on rahaa. Minusta tämä osoittaa, miten tyhjällä päällä täällä osa kulkee...
Lue kommentti