Psykiatrian professori Steve Petersin mukaan näiden varoitusmerkkien tarkkailu kannattaa, oli oma mielentila millainen tahansa. Kuva: Colourbox
Psykiatrian professori Steve Petersin mukaan näiden varoitusmerkkien tarkkailu kannattaa, oli oma mielentila millainen tahansa. Kuva: Colourbox

Esimerkiksi pikkuasioista kilahtaminen tai kontrollin tarve voivat kertoa tunne-elämän ahdingosta.

Psykiatrian professori Steve Peters kirjoittaa brittilehti The Telegraphissa varoitusmerkeistä, jotka kielivät, että tunne-elämä on ahdingossa.

Brittiläisen Sheffieldin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä Peters sanoo, että nämä oireet kehittyvät usein salakavalasti. Ihminen saattaa tottua niihin ja unohtaa, millaista elämä oli ennen niitä. Tällöin oireet alkavat tuntua tavalliselta käytökseltä.

Oireet ovat yksilöllisiä, mutta Steve Petersin mukaan lista voi auttaa kartoittamaan omaa mielenterveyttä ja sitä, tarvitseeko ulkopuolista apua. 

Syitä näille oireille on monia. Peters kannustaa hakeutumaan lääkäriin, jos oma mielenterveys mietityttää yhtään. Voi olla, että kyseessä on sairaus, jota voidaan hoitaa sopivalla terapialla tai lääkityksellä.

1. Liioitellut tunnereaktiot

Haavoittuvaisessa tilassa ihminen reagoi usein tavallista herkemmin asioihin. Hän saattaa esimerkiksi purskahtaa itkuun tilanteessa, jolle olisi aiemmin kohauttanut olkiaan. Se voi olla merkki siitä, että on palamassa loppuun tai kärsii jostakin sairaudesta, sanoo Peters.

2. Ylitöiden tekeminen

Ylityöt aiheuttavat usein stressiä, mutta Petersin mukaan myös stressaantuminen voi johtaa ylitöiden tekemiseen. Töihin hukuttautuminen saattaa kertoa esimerkiksi siitä, että pakoilee kotioloja tai ihmissuhteita, yrittää paikkailla huonoa itsetuntoa tai välttelee konflikteja tai muita käsittelemättömiä asioita.

Lue myös: Onko töissä aina kiire? Ei olisi pakko olla.

3. Pienestä asiasta napsahtaminen

Jokainen tietänee sen tunteen, kun yliväsyneenä pienikin vastoinkäyminen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Kun ihminen stressaantuu tai voi muuten huonosti, hänen sietokykynsä on koetuksella.

Turhautuneena viha on yleisempi reaktio kuin suru. Tyypillisesti ihminen purkaa kiukun kaikkein rakkaimpiin ihmisiin. Ajatusmalli on lähtöisin lapsuudesta, jolloin vanhemmat osasivat ratkaista ongelmat ja poistaa pahan olon. Aikuisena läheisin tyyppi on usein kumppani, ja ihminen odottaa tältä samaa kuin vanhemmilta aikoinaan.

Tyypillisesti ihminen purkaa kiukun kaikkein rakkaimpiin ihmisiin.

Kuten yleensä sairaana, ihmisen muuttuminen voi kertoa, että jokin on pielessä. Jos luonne tai käytös muuttuu vahingolliseen suuntaan, on syytä tarttua ongelmaan.

Toisinaan muut ihmiset, kuten työkaverit, alaiset tai lapset, kiristävät hermoja. Peters neuvoo kehittämään selvitymismekanismeja, kuten varmaa omaa tilaa tai aikaa. Myös siitä voi olla huomattavasti apua, että pohtii, miten itseä ärsyttävät tyypit ajattelevat ja toimivat.

4. Merkityksettömyyden tunne

Se, että tuntee elämän merkitykselliseksi, on tärkeää ihmiselle. Se esimerkiksi parantaa itsetuntoa. Tunne voi syntyä pienestäkin saavutuksesta.

Tärkeintä on selvittää, mikä sairaus on kyseessä, ja hoitaa sitä.

Kun voi henkisesti huonosti, on vaikea nauttia asioista ja merkityksellisyyden tunne voi kadota. Silloin on harvoin apua siitä, että etsii nautintoa ja puskee itseään eteenpäin. Myös muut ihmiset saattavat sortua siihen ja hyvää tarkoittaen sysätä allapäin olevaa esimerkiksi aloittamaan uuden harrastuksen.

Tärkeintä on kuitenkin selvittää, mikä sairaus on kyseessä ja hoitaa sitä. Yleensä ilo ja into palaavat luonnostaan.

5. Ailahtelevat tunteet

Nopeat tunteiden vaihtelut ilman mitään syytä tai pikkuasian vuoksi ovat merkki siitä, ettei kaikki ole kunnossa. Ihminen saattaa tuntea, ettei selviydy.

– Yksinkertaisin tapa puuttua tähän on jakaa tunteet jonkun sellaisen kanssa, joka auttaa suhteuttamaan asioita ja tarjoaa käytännön apua. Vaarallisinta on eristäytyä epävarmuuden tunteisiinsa, Peters kirjoittaa.

Avoin puhe omista tunteista antaa mahdollisuuden kuunnella itseä ja pohtia, mitä tehdä. Se voi Petersin mukaan vähentää pelkoja. Eikä toisen tarvitse aina olla ammattilainen. Kuuntelijaa saattaa puolestaan houkuttaa auttaa toista kertomalla, mitä tehdä. Enemmän apua on kuitenkin siitä, että toimii kaikupohjana tai kysyy kysymyksiä.

6. Kontrollifriikkiys

Kun ihminen menettää turvallisuuden tunteensa, hän alkaa usein kontrolloida ympäristöään, myös muita ihmisiä. Esimerkiksi oma epävarmuus voi saada pomon kontrolloimaan alaisiaan ja vaatimaan heiltä liikoja.

Rutiinit voivat tuoda turvan ja kontrollin tunnetta stressaavassa tilanteessa. Se ei kuitenkaan auta mielen sisäiseen turvattomuuden tunteeseen, sanoo Peters. Hänen mukaansa on tärkeää tunnistaa turvattomuuden tunteen oireet ja miettiä, mikä auttaisi paineen alla.

7. Tunne siitä, etteivät muut arvosta

Jos tuntuu, että muut eivät ymmärrä tai arvosta, mieli saattaa voida huonosti. Siitä seuraa usein turhautumista, mielipahaa ja itsetunnon heikkenemistä.

Ihminen, joka voi psykologisesti hyvin, hakee Petersin mukaan hyväksyntää itseltään tai pyytää avoimesti muilta palautetta. Kun voi huonosti, ei ehkä ole itsevarmuutta tähän tai pelkää muiden vastauksia.

Se, että muut kunnioittavat ja antavat tunnustusta, rakentaa itseluottamusta. Mikään vakuuttelu ei kuitenkaan auta, jos ihminen voi liian huonosti ottaakseen sen vastaan. Sairaus, kuten masennus, pitää hoitaa, jotta se ei valtaa ajatuksia.

Keskusteluapua voi saada esimerkiksi Mielenterveysseuran kriisipuhelimesta.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Teininä moni asia on vähän vaikeaa – ja varsinkin noloa!

Ei ole helppoa olla teini-ikäinen. Juuri tuossa iässä kulmat kurtistuvat ja silmät muljahtelevat keskimääräistä herkemmin. Ja hyvin usein näiden eleiden kohteina ovat omat vanhemmat, joita hävetään.

Silmien pyörittely omille vanhemmille ei ole kuitenkaan merkki epäkypsyydestä. Psykologi Lisa Damour on kertonut The New York Timesissa, että kyseessä on normaali kehitysvaihe, jolla pyritään ilmaisemaan itsenäisyyttä. Myös psykologi Heli Heiskanen on todennut Ylellä saman.

– Teinin on tarkoituskin itsenäistyä ja erottautua vanhemmista, ja se korostaa vanhempien kritisointia. Kun halutaan olla kavereiden silmissä mahdollisimman cooleja ja hyväksyttyjä, niin kaikki poikkeava on hävettävää, Heiskanen on kertonut sivustolle.

”Supernoloa, kun äitini kyseli kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu.”

Pyysimme kaksi-, kolme- ja nelikymppisiä muistelemaan, mikä heitä hävetti teini-ikäisinä. Näin he kertoivat:

1. Nolot jutut

”Äidilläni on mutkaton asenne erilaisiin ruumiintoimintoihin. Teininä oli supernoloa, kun hän kyseli iloisesti kaverini kuullen, ovatko minulta tamponit loppu. Hän oli juuri lähdössä kauppaan ja teki ostoslistaa.” Suski, 36

”Kaikkein nolointa oli, kun olimme koko perhe ensimmäistä kertaa Lontoossa lomalla. Olin itse tuolloin 13-vuotias. Kiersimme kaupunkia turistibussilla. Piccadilly Circuksen kohdalla isä kysyi oppaalta isoon ääneen, miten tuonne sirkukseen voi ostaa lippuja.” Jonna, 41

”Isä pärähti aina paikalle kertomaan todella luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia vitsejään.”

”Kokoonnuimme teineinä tyttöporukalla usein meille kotiin, minun huoneeseeni, Manhattan-sipsikulhon ympärille. Aina jossain kohtaa isäni pärähti huoneeseen kutsumatta ja alkoi kertoa luokattomia – ja pahimmillaan pikkutuhmia – vitsejään. Ystävieni mielestä isä juttuineen oli tosi hauska. Itse muistan ajatelleeni, miten hullu ja nolo hän on. Muistelemme tyttöjen kanssa näitä kertoja edelleen. Isäni kertoo yhä vitsejään. Nykyään joku jutuista saattaa jopa naurattaa.” Reetta, 37

2. Halaaminen

”Isäni halusi aina halata joka aamu koulun pihalla. Ja siis vielä lukioiässä. Oli jotenkin kauhean noloa teinin mielestä. Nyt jälkikäteen se on aika suloista.” Johanna, 42

”Isä halusi tehdä poikakavereille selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan.”

3. Puhuttelut

”Isäni piti puhutteluja poikakavereille keittiön pöydän ääressä. Halusi tehdä selväksi, miten hänen tyttäriään kohdellaan. Itse istuin omassa huoneessa korvat punaisina ja halusin kadota maan päältä.” Jaana, 42

4. Samassa paikassa näyttäytyminen

”Jossain vaiheessa teini-ikää häpesin erityisesti mutsia niin paljon, etten voinut mennä hänen kanssaan samaa matkaa bussilla kaupungille, jos joku tuttu olisi vaikka nähnyt. Vanhempien läsnäolo erinäisissä tilanteissa sai aina pelkäämään, että nyt ne kaikki uudet tuttavuudet tajuaa, että olen ihan lapsi ja kiusallinen tyyppi. Jotain huijarisyndroomaan liittyvää siinä todennäköisesti oli.” Emilia, 25

”Tuli olo, että olen kuin joku lemmikki, jota esitellään.”

”Vaikka vanhemmissani ei aina ollut mitään sinänsä noloa, heidän kanssaan näyttäytyminen esimerkiksi kaupassa tai ravintolassa nolotti. Nolous siis ikään kuin aktivoitui ja muuttui tarttuvaksi julkisilla paikoilla. Minulla on nuoret vanhemmat, jotka yleensä osasivat käyttäytyä. Isovanhemmilla, jotka hekin tosin ovat suhteellisen nuoret, sen sijaan oli välillä vaikeuksia. Pahinta oli, kun menimme ekaa kertaa isovanhempien kanssa Mäkkäriin ja he vaativat henkilökunnalta aterimia. Koulun coolit tyypit olivat tietysti paikalla, mikä oli aivan hirveää. Viivi, 26

”Äidilläni oli tapana jäädä suustaan kiinni kaupungilla joka toisen vastaantulijan kanssa. Eniten niissä tilanteissa hävetti se, että äiti aina esitteli minut kaikille tuttavuuksilleen 'meidän nuorimmaisena'. Tuli sellainen olo, että olen joku lemmikki, jota esitellään ihmisille, ja he sitten katsovat siinä, että miten olen kasvanut ja miten söpö olen. Niin noloa! Nykyään on maailman ihaninta, kun äiti esittelee minua tutuilleen – ymmärrän, että hän on minusta kertoessaan yleensä ennen kaikkea kauhean ylpeä.” Helmi, 25

”Joskus opettaisäni nukahti koetta valvoessaan.”

5. Ikä

”Hävetti, kun vanhempani olivat niin vanhoja, luokkakaverin mummo oli nuorempi kuin äitini. Lisäksi hävetti, kun isäni ei jättänyt minua autolla säällisen välimatkan päähän, vaan kurvasi koulun pihaan. Toki minulla oli erityisen paljon hävettävää siksi, koska vanhempani kyläkoulun opettajina kaikkine omituisuuksineen olivat päivästä toiseen kavereiden tarkkailtavina. Joskus isä nukahti koetta valvoessaan.” Ärrä, 41

”Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin.”

6. Olemus / vaatteet ja alastomuus

”Minua hävetti se, että vanhempani eivät olleet yhtään ”cooleja”. He ovat ihan sellaisia tavallisia tyyppejä, työssäkäyviä ihmisiä, joiden juuret ovat maaseudulla. Tykkäävät hiihtää, käydä mökillä ja katsoa lauantai-iltana telkkaria. Itse olisin halunnut olla tietenkin äärimmäisen cool kaupunkilainen. Olisin halunnut matkustella, mutta me menimme aina mökille. Kerran kävimme Kanarialla – sekin tuntui nololta ja kliseiseltä, vaikka matka olikin ihan todella hauska.” Linda, 24

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita.”

”Isäni patsasteli kotona alasti suihkun jälkeen, vaikka olisi ollut kavereita kylässä. Kyllä hävetti.” Ärrä, 41

”Vanhempani pukeutuivat nolosti. Olisin kovasti halunnut, että he olisivat tyylikkäitä ja trendikkäitä, mutta sellaisia tavallisia pulliaisia he vain aina olivat. Kaikista nolointa oli, kun isä hankki nahkarotsin. Se oli meganolo.” Elina, 25

7. Oudot tavat

”Isäni on fanaattinen penkkiurheilija, jolle mieluisia lajeja ovat erityisesti hiihto ja mäkihyppy. Teininä en voinut kutsua kavereita kylään olympialaisten tai muiden urheilukisojen aikaan, koska isä kannusti suomalaisia niin kovaan ääneen, että talo tärisi. Supernoloa. Vieläkin välttelen vanhempieni kotia suurten urheilujuhlien aikaan.” Mari, 40

”Mielestäni oli noloa, että junalla työmatkaa tekevä äitini käveli töistä lähtiessään aseman laiturilla mahdollisimman pitkälle, jotta pystyi hyppäämään junan ekaan vaunuun välttääkseen siten kävelyä määränpäässä. Nykyään teen itse samoin.” Viivi, 26

 

Kysely

Häpesitkö sinä vanhempiasi teininä?

Nykyteknologian ansiosta yhteydenpito kaukana asuvan rakkaan kanssa on helppoa. Aina se ei ole hyvä asia. 

Olen ollut etäsuhteessa kerrallaan vain alle vuoden, enkä enempää olisi jaksanutkaan. Ikävä raastoi, mutta ehkä vielä enemmän raastoivat puhelinsoitot. Luuriin tarttuessani toivoin suhdetta vahvistavaa lepertelyä ja henkevää keskustelua, mutta aika usein sain parin sanan vastauksia, molemminpuolista turhautumista ja lopulta riidan. 

Ystäväni elää pitkässä suhteessa, johon on aikojen saatossa mahtunut monta monituista etäpätkää. Nykyinen etäelo jatkuu todennäköisesti useita vuosia, mutta kumpikaan suhteen osapuoli ei vaikuta turhautuneelta tilanteeseen. Niinpä kysyin hiljattain, mikä toimivan etäsuhteen salaisuus oikein on. 

– Me ei oikeastaan soitella, ystävä sanoi. 

Pariskunta pitää silti usein yhteyttä viestein ja tapaa, kun se on mahdollista. Soitot vain ovat karsiutuneet vuosien varrella pois pahaa mieltä aiheuttavina. 

Keskittymiskyky ei riitä

Whatsapp-viestien luulisi välittävän sanatonta viestintää vielä huonommin kuin puhelujen, mutta jostakin syystä juuri puhelut näyttävät nostavan turhautumislukemat helpoiten taivaisiin.

Ehkä syy on katteettomissa odotuksissa, joita itsekin vaalin etäsuhdeaikanani. Henkevä puhelinkeskustelu tekee tutkitusti etäsuhteessa elävistä läheisempiä kuin arkensa jakavista, mutta toisaalta kunnollinen juttelu vaatii keskittymistä, joka on älypuhelinaikana vähissä – erityisesti, jos takana on pitkä työpäivä tai puhelu sattuu tilanteeseen, jossa olisi muutakin tekemistä. 

”Puhelu tulee usein huonolla hetkellä.”

Vastarakastunut ehkä antautuu mielellään tuntien puheluihin päivittäin muista kiireistään välittämättä, mutta vuosikymmenen yhteiselon jälkeen viestit tuntuvat helpommalta ja huomaavaisemmalta kommunikaatiovälineeltä. Varsinkin, jos rakastavaiset asuvat eri aikavyöhykkeillä tai tekevät eri tavalla rytmitettyä työpäivää, puhelu tulee usein huonolla hetkellä.

Skypeä vai nykyajan kirjeitä?

Osa etäsuhteessa elävistä pareista on ratkaissut keskeyttämis- ja keskittymisongelmat puhumalla puhelunsa Skypessä niin, että yhteys on auki mutta mitään erityistä ei välttämättä tehdä tai sanota. Näin voidaan simuloida yhdessä asumista, johon kuuluu samassa tilassa oleskelu ilman kummempaa yhteistä tekemistä.

Osa taas keskittyy viestittelyyn. Kuten rakkauskirjeen ennen vanhaan, myös viestin voi kirjoittaa silloin, kun sattuu olemaan puuhaan sopivassa mielentilassa. Kirjeisiin verrattuna viesteissä on se hyvä – tai no, tilanteesta riippuen myös huono – puoli, että ne saapuvat perille välittömästi. Jotta viestittely säilyy mukavana yhteydenpidon muotona, täytyy parin löytää yhteinen linja siihen, kuinka nopeasti ja millä tavoin viesteihin reagoidaan. 

Vuosia etäsuhteessa ollut yhdysvaltalainen psykologi Roni Beth Tower kehottaa etäsuhteessa olevia sopimaan säännöistä, mutta myös välttämään puheluihin ja viesteihin perustuvaa sekoilua. Vaikka yhteisiä vuosia olisi takana paljonkin, muuhun kuin kasvokkaiseen viestintään liittyy iso väärinymmärrysten riski.