Joskus tunnelma on raskas, koska puoliso tylsistyttää. ”Kun kiinnittyy toiseen, tulee myös kyllästymisen vaiheita. Ne menevät yleensä ohi”, psykologi Minna Martin lohduttaa. Kuva: Shutterstock
Joskus tunnelma on raskas, koska puoliso tylsistyttää. ”Kun kiinnittyy toiseen, tulee myös kyllästymisen vaiheita. Ne menevät yleensä ohi”, psykologi Minna Martin lohduttaa. Kuva: Shutterstock

Joskus puolison seura kyllästyttää, ja se on ihan normaalia, sanoo psykologi.

Toisinaan tuntuu, että rakkaan puolison seurassa on raskasta kuin maratonin loppumetreillä. Olo on uupunut, ja mielessä pyörii kysymyksiä. Milloin tuosta tuli tuollainen valittaja? Pitäisikö erota? Tai ainakin lähteä kavereiden kanssa terassille?

Tunne on ihan tavallinen, lohduttaa psykologi ja psykoterapeutti Minna Martin.

Hänen mukaansa raskas tunnelma parisuhteessa voi johtua monesta asiasta, esimerkiksi toisen henkilökohtaisesta kriisistä. Jos puolisolla on paljon omia ongelmia ratkaistavanaan, ahdistunut olo tarttuu helposti toiseen. Jo hienovaraiset ilmeet ja eleet siirtävät tehokkaasti tunteita.

– On tavallista, että jos on esimerkiksi ahdistusta, masennusta tai kriisi töissä, raskaat tunteet tarttuvat herkästi läheisiin. Muiden seurassa ne pystyy vielä pitämään loitolla, mutta kun kotona saa olla oma itsensä, stressi ja ahdistus tarttuvat, Minna Martin sanoo.

Aina raskaan tunnelman luomiseen ei tarvita sen suurempaa kriisiä. Kyse voi olla vain vaiheesta, jossa toisen seura kyllästyttää. Se on yhtä luonnollista kuin hullaantuminenkin. Kun sitoudutaan parisuhteeseen, suljetaan ovet muilta. On vain inhimillistä miettiä, valitsiko oikein.

”Voi tulla vaiheita, kun kysyy itseltään, tahdonko sittenkään.”

– Yhdessä oleminen on tietoinen päätös: sitä, että tahdotaan. Mutta se on myös tunnepitoinen asia ja aaltoliikettä. Voi tulla vaiheita, kun kysyy itseltään, tahdonko sittenkään.

Kyse saattaa siis olla enemmän itsestä kuin toisesta. Vaikka toinen tuntuisi hetkellisesti tylsältä, hän ei todennäköisesti ole sitä.

Olennainen kysymys onkin, saako suhteessa olla myös epävarma. Pystytäänkö epäilyksen vaiheet elämään läpi yhdessä? Onko lupa irtiottoon kavereiden kanssa?

– Kestääkö pitkä suhde sen, että toinen on epävarma? Loukkaantuuko puoliso vai ymmärtääkö hän, että toisella on oma tunnemaailmansa, joka ei riipu minusta? Martin kysyy.

– Toiset pelästyvät ja ajattelevat, että kyllästyminen on heti merkki jostain, ja lyövät hanskat naulaan. Pidemmässä suhteessa voi alkaa luottaa siihen, että ne vaiheet menevät ohi.

”Kestääkö pitkä suhde sen, että toinen on epävarma?”

Sohvanen ja vauhtihirmu?

Joskus raskaassa tunnelmassa on kyse siitä, että olemme kaikki temperamenteiltamme erilaisia, ja myös tavat elää parisuhteessa eroavat paljon toisistaan. Joku on rauhallinen, toinen ulospäin suuntautuva. Joku kaipaa vauhtia ja tekemistä, toinen viihtyy kotisohvalla.

Olennaista on miettiä, pystyykö toisen erilaisuutta sietämään.

– Pitää antaa toisen olla sellainen kuin hän on. Sillä, joka on elävämpi, pitää olla lupa elää elämäänsä muiden kanssa, kotona viihtyvän olla kotona.

Minna Martinin mielestä on tärkeää, että parisuhteessa saa olla myös itsenäinen.

– Terveessä parisuhteessa on kaksi erillistä itsenäistä ihmistä. On vahva yhteenkuuluvuuden tunne, mutta myös turvallista elää omaa elämää ilman, että se on pois rakkaudesta.

Liika on liikaa

Mutta mitä jos kavereiden seurassa on hauskempaa kuin kotona? Sekin on joskus ihan luonnollista, Minna Martin lohduttaa.

– Kavereiden tunne-elämää ei tarvitse ottaa kantaakseen. Parisuhteessa, jossa asutaan yhdessä, kummankin sisäinen helvetti saa olla valloillaan.

Kavereiden seuralta myös kaivataan eri asioita kuin puolisolta. Paraskaan puoliso ei voi täyttää kaikkia tarpeita.

– Se, että toisen täytyisi täyttää kaikki omat tarpeet, on liian iso elämäntehtävä parisuhteessa olevalle ihmisellekin. Ei toisen tarvitse olla niin kaikkivoipa.

”Joskus kyse voi olla siitäkin, etteivät ihmiset vain ole sopivat toisilleen.”

Joskus raskas olo on oikeasti hälytysmerkki. Jos toisen seura tekee uupuneeksi kuukaudesta ja vuodesta toiseen, konfliktit seuraavat toisiaan, puhuminen ei johda mihinkään eikä yhteisymmärrystä löydy, suhde saattaa olla nähnyt parasta ennen -päivänsä.

– Joskus kyse voi olla siitäkin, etteivät ihmiset vain ole sopivat toisilleen. Aika on merkittävin tekijä. Negatiivisia tunteita tulee ja menee, eikä niiden pohjalta kannata tehdä heti impulsiivisia päätöksiä.

Vaikka raskas ilmapiiri olisi ohimenevä ilmiö, se kertoo usein siitä, että suhteessa kannattaisi puhua enemmän. Joskus sitä joutuu tietoisesti opettelemaan. Vaikka mututuntumalla tuntuisi, että kyllä meillä jutellaan, keskustelut eivät välttämättä koske sitä, mitä mielessä oikeasti liikkuu.

– Toiset eivät halua rasittaa huolillaan tai pelkäävät, että tulevat jätetyiksi, jos puhuvat. Minun kokemukseni mukaan ihmiset kommunikoivat ennemmin liian vähän kuin liikaa.

On trendikästä hankkiutua eroon energiasyöpöistä ihmisistä – mutta keitä ne sellaiset oikein ovat?

Näin vuoden alussa sitä on liikkeellä: energiasyöpöistä ihmisistä eroon hankkiutumista. Heitä luvataan karistaa uudenvuodenlupauksissa, heitä kehotetaan välttelemään oman hyvinvoinnin nimissä – mutta tärkeä kysymys odottaa vastaustaan. Mikä hitsin energiasyöppö? Joku henkilö, joka uuvuttaa, selvästikin. Mistä tiedän, olenko se minä?

Psykologi Taru Helenius toteaa, että kyseessä olisi melkein gallupin paikka: eri ihmisten mielestä eri tyypit ovat kuluttavia.

– Mikä kellekin sopii! Minä saatan kokea kovin puheliaat ihmiset energiasyöppöinä, sinusta he ovat virkistäviä. Äänekkäät, huomiohakuiset ihmiset ovat monien mielestä kuluttavia. Samoin sellaiset, jotka valittavat paljon omista ongelmistaan kuuntelematta toista. Entäs arvaamattomasti käyttäytyvät tyypit – välillä ystävälliset, välillä piittaamattomat? Hekin voivat imeä energiaa.

”Mikä kellekin sopii!”

Energiasyöppö ei siis ole aivan pomminvarma diagnoosi. Joskus kysymys voi olla persoonallisuushäiriöstä tai poikkeuksellisen pahasta itsekeskeisyydestä, mutta ei aina. Saatan hyvinkin olla jonkun ihmisen uudenvuodenlupauslistalla kohdassa ”hankkiudu eroon”, vaikka olen mielestäni erittäin hyvä tyyppi enkä tietääkseni edes narsisti. On ilmeisesti vain tarkkailtava, vastataanko viesteihini enää.

Saako heitä karistaa elämästään?

On myös niin, että vaikea elämäntilanne saattaa tehdä kenestä tahansa tarvitsevan energiasyöpön, ainakin väliaikaisesti. Sellaista energiasyöppöparkaa ei ole reilua hylätä antamatta ensin palautetta. Yllättävän moni pystyy muuttamaan käytöstään.

Taru Heleniuksen mielestä voisi silti olla ihan fiksukin idea tehdä välillä inventaariota omasta elinpiiristään: siinä olisi hyvä olla mahdollisimman hapekkaita ja tasapainoisia ihmissuhteita.

–  Radikaaleja välirikkoja en kannata, mutta pehmeitä pesäeroja kyllä! Ystävyydessä on kyse saamisesta ja antamisesta. Aikaa on muutenkin niin vähän, että turhaa sitä on tuhlata ihmisiin, joiden seurasta jää paha mieli. 
 

Vierailija

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Erkki kirjoitti: Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan. Media-alalla on energiasyöppöjä vaikka kuinka paljon. Välttäkää näiden seuraa niin paljon kuin mahdollista.Siellä on paljon mielisairaita,...
Lue kommentti
Erkki

Energiasyöppö on parjattu ihmistyyppi – mistä tietää, onko itsekin sellainen?

Perinteisesti karistetaan seurasta köyhtyneet, sairastuneet ja menetyksiä kokeneet. He kun eivät jaksa kauheasti iloita ja haluaisivat vielä puhuakin asioistaan. Eivätkä ole hapekkaita ja tasapainoisia. Jokainen ihminen on joskus energiasyöppö. Kannattaisi karsia ne pinnalliset hörhöt, jotka punnitsevat vain omaa etuaan ja jaksamistaan.
Lue kommentti

Yksi sai tietää puolison pettämisestä, toinen löysi itselleen uuden rakkaan. Naiset kertovat, mistä saivat voimaa erota huonosta suhteesta.

Vaikka tietäisi, että parisuhde on tuhoon tuomittu, ei eroaminen ole välttämättä helppoa. Huonoissa, jopa väkivaltaisissa, suhteissa pysytellään muun muassa pelon, taloudellisen epävarmuuden ja lasten takia – ja siksikin, että toivotaan tilanteen vielä kääntyvän hyväksi.

Eronneet ovat kertoneet Me Naisissa suhteen päättyneen johonkin yksittäiseen viimeiseen niittiin, kuten salatupakoimisen paljastumiseen, yhtäkkiseen reissuilmoitukseen – tai kuraisiin saappaisiin

Aina eron taustalla ei ole mitään yksittäistä hetkeä, joka olisi johtanut välittömään lähtöön. Osa eronneista on kertonut sinnitelleensä pitkään tuhoon tuomitussa suhteessa odottaessaan esimerkiksi tarvittavien rahavarastojen karttumista, asunnon löytymistä tai lasten kasvua. 

Kun kysyimme, mistä eronneet ovat saaneet voimaa lähteä vahingollisesta suhteesta, saimme hyvin vaihtelevia vastauksia. Muutama toistuva teema kuitenkin on: monelle eropäätökseen herättävä hetki on jokin puolison väkivallanteko, mutta eron lopullinen toteuttaminen on vaatinut ystävien tai muiden läheisten apua. 

”Viimeisellä pahoinpitelykerralla ymmärsin, että tulen lopulta pääsemään hengestäni, mikäli suhteeseen vielä jään. Tällä kertaa mies myös potki koiraani, ja se vain oli liikaa”, nelikymppinen nainen kirjoittaa kyselyvastauksessaan.

Hän kertoo saaneensa voimaa erota työtoveriltaan, jolle lopulta uskoutui.

Moni muukin vastaaja korostaa vastauksissaan, että läheisiltä ja jopa kaukaisemmiltakin tuttavilta on mahdollista saada apua lähtemiseen ja eron jälkeisen elämän aloittamiseen, jos vain uskaltaa kertoa tilanteestaan. 

Tällaisista asioista Me Naisten kyselyyn vastanneet suomalaisnaiset saivat voimaa lähteä huonosta suhteesta:

Halusin paremman elämän 

”Olen alkoholistin lapsi ja ajattelin, että koko elämäni ei voi mennä alkoholistin kanssa. Ensin isä, sitten puoliso.”

”Viimeinen lyönti oli lopullinen niitti. Ymmmärsin ettei hän pysty muuttumaan. Tärkeimpänä syynä silloiseen päätökseen pidän kuitenkin sitä, että ansaitsen parempaa. Parempi olla yksin. Onneksi löysin lopulta ihanan aviomiehen.”

”Olin jo pitkään tajunnut, ettei suhde ole terve eikä tule toimimaan, koska mies ei koskaan nähnyt itsessään mitään vikaa. Kysyin itseltäni, pystynkö olemaan loppuelämäni tai viiden vuoden päästä vielä hänen kanssaan ja haluanko tällaisen elämän, jossa minulla ei mitään arvoa. Vastaus oli aina ei. Tiesin, että eron jälkeen oloni ei voisi olla ainakaan huonompi. Päivääkään en ole katunut.”


Terapia herätti

”Kävin itse terapiassa. Siellä jossain vaiheessa ymmärsin, ettei rakastamaansa ihmistä saa kohdella noin ja että vuosien työ itseni kanssa oli romahtamassa nopeasti hänen kohtelunsa takia. Tapahtui myös väkivaltatapaus, jossa tajusin, että haluan elää ja olla olemassa. Suhde jatkui vielä sen jälkeen, mutta se herätti jotain minussa.”

”Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen.”

”Terapeuttini avulla ymmärsin, kuinka olen toiminut koko aikuisikäni puolisoani palvellen ja kadottaen itseni kokonaan. Terapeutin kysymys: ”Mikä tekee sinut onnelliseksi?” ja se, etten osannut vastata siihen, oli niin silmiä avaava, että eroprosessi lähti käyntiin.”

Puoliso jäi kiinni

”Vuosien jahkaaminen sai viimeisen niitin, kun ystäväni parikymppinen tytär ilmoitti minulle, että hän joutui hätistelemään miestäni kimpustaan työmatkani aikana. Tyttö näytti myös mieheni hänelle lähettämät rasvaiset tekstiviestit. Olen ikuisesti kiitollinen tytölle siitä, että hän kertoi asiasta minulle, jotta sain vihdoin voimaa erota.”

”Mies jäi kiinni pettämisestä, kun toinen tai oikeastaan kolmas nainen lähetti minulle viestin. Jotenkin tajusin, etten vain voi elää niin. Pettäminen, ja tapa jolla se tehtiin, oli myös niin iso loukkaus, että ymmärsin, että miehellä on isoja ongelmia ehkä myös itsensä kanssa. Muutama ystäväni tuki minua prosessissa tosi paljon.”

Rakastuin toiseen

”Olin jo vuosia haaveillut erosta, mutta päätöksen tein, kun tapasin uuden miehen. Uusi rakkaus tuli yllättäen ja kolahti kovaa, en ollut tiennyt, millaista rakkaus kahden ihmisen välillä voi olla. En elänyt päivääkään missään salasuhteessa, vaan ilmoitin heti silloiselle miehelleni, että tämä oli nyt tässä. Sain uuden rakkauden myötä rohkeuden tehdä päätöksen. Uusi rakkaus on nyt kestänyt melkein 10 vuotta, ja päivääkään en ole katunut.”

”Asioista ei voinut keskustella, ja viimeinen niitti oli käsiksi käyminen, jota en anna ikinä anteeksi. Tein eroa mielessäni useamman vuoden ja tapasin ihmisen, jonka kanssa pystyin keskustelemaan kaikesta. Tämä ihminen on tällä hetkellä elämäni sielunkumppani.”

”Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä.”

”Sain voimaa kolmannesta osapuolesta sekä ajatuksesta, että minä ja poikani olemme ansainneet onnellisen elämän ja että karmea suhde on lapseni lapsuutta. Uusi ihastus auttoi. Minulla ei olisi ikinä ollut voimaa lähteä suhteesta ilman, että sain toisesta voimaa  ja jotenkin myös itsekunnioitukseni takaisin.”

Sain ulkopuolisen näkökulman

”Salasin pitkään kaikilta sen, mitä neljän seinän sisällä tapahtuu. Jossain kohtaa aloin puhua asioista työkaverilleni, joka auttoi minua ymmärtämään, että kaikki vika ei ollut minussa ja etten ollutkaan niin paska, että minua oli vain pakko aina hakata. Ilman tätä ihanaa työkaveriani olisin tässä suhteessa varmaan edelleenkin, jos edes olisin hengissä. Kiitos hänelle siitä.”

”Pidin yhden kerran pääni ja lähdin siskojeni ja äitini avustamana siskoni tupareihin kotipaikkakunnalle. Sinä iltana tajusin, miten paha minun oli olla siinä suhteessa, ja miten suhde oli tuhonnut oman persoonani ja luonteeni. Vielä yksi keskustelu miehen exän kanssa, ja seuraavana päivänä pakkasin kamani ja muutin pois.”

”Eräs ilta miespuolisen ystävän seurassa antoi minulle voiman, jota tarvitsin. Sitä iltaa ennen suhde oli oikeastaan jo kuollut, mutta kulissia pidettiin yllä. Kun ymmärrys siitä iski tajuntaan, että en ollut vuoteen nauranut niin vapautuneesti ja tuntenut oloani niin rennoksi, sain vihdoin voimaa sanoa viimeisen kerran, että tämä oli tässä.”

Terveyteni petti

”Terveyteni oli jo kuukausia ollut todella huono. Ruoka ei pysynyt sisällä eikä lopulta edes maistunut. Laihduin yli kymmenen kiloa kuukaudessa. Tultuani sairaalasta kotiin makasin sohvalla huilaamassa, kun mies tuli sisälle ja sanoi jotain todella ikävää. Se oli se viimeinen niitti, silloin päätin tämän avioliiton olevan nyt tässä. Ja se päätös oli aivan kristallinkirkas.”

”Olin lopulta niin loppu henkisesti, että seuraava askel olisi ollut oma totaalinen romahdukseni. Vain itse tiedän, kuinka viimeisillä voimillani päätin pelastaa itseni ja lapseni.”

”Olin vain henkisesti niin loppu, että fyysinen terveyskin alkoi reistailla. Tuli muun muassa rytmihäiriöitä, joille ei löytynyt syytä.”