Miltä tuntuu, kun puoliso roikkuu päivät pitkät Twitterissä juttelemassa muiden kanssa? Hannah Norrena kertoo.

Brittiläisen toimittajan ja tv-tähden Piers Morganin vaimo Celia Walden on raivona miehensä maanisesta tviittaamisesta. Telegraph-lehden kolumnissaan vaimo kertoo, että tuntuu kuin mies pettäisi häntä kolmen miljoonan ihmisen kanssa.

Tuntuuko sinusta samalta, Hannah Norrena? Avomiehesi Tuomas Enbuske on kenties aktiivisin suomalainen tviittaaja.
Kuulostaa ihan minun elämältäni! Mutta en puhuisi pettämisestä. Eiköhän Tuomas pettäisi vähän ovelammin kuin 25 000 silmäparin edessä. Uskon, että enemmän kyse on huomion­halusta. Ihmiset tviittaavat, koska tulevat riippuvaisiksi huomiosta. Minun on vaikea käsittää, miksi vieraiden huomio on tärkeämpää kuin ystävien ja läheisten.

Miltä tuntuu, kun mies räplää koko ajan kännykkäänsä?
No, kyllähän se ärsyttää. Mutta toisaalta ymmärrän Tuomasta, koska se on hänelle rakas harrastus. Tuomas on hyväntahtoinen ihminen, mutta kaipaa koko ajan virikkeitä, ja sellaiselle ihmiselle Twitter on kuin luotu. On tekosyy väittää, että seuraa Twitteriä uutisaiheiden takia. Uutiset ehtii seurata työpaikalla, ei niitä tarvitse lukea puoli yhdeltä yöllä kotona.

En myöskään haluaisi lapsemme saavan yhdessäolosta sellaista käsitystä, että riittää, kun kuunnellaan toisella korvalla samalla, kun käsi näprää koko ajan puhelinta.

Tviittiin kuuluu kuulemma vastata heti. Ymmärrätkö sitä?
En todellakaan. On tosi epäreilua, jos lapsen pitää taistella huomiosta. Vaikka olisi kuinka hyvä läppä menossa, niin kyllä omalle lapselle kuuluu vastata, jos sillä on asiaa. Ventovieras voi varmaan venailla sitä jatkoläppää kymmenen minuuttia.

Oletko keksinyt mitään ratkaisua ongelmaan?
Olen yrittänyt ehdottaa, että olisimme ilman puhelinta ja tietokonetta pari tuntia illassa. Tuomakselle se sopisi, jos minä puolestani luovun telkkarista. Siihen en pysty, sillä en voi elää ilman Kauniita ja rohkeita, Suurinta pudottajaa ja Beverly Hillsin täydellisiä naisia. Olen jo hävinnyt sodan Twitterin kanssa.

Elämäni surkeimmat treffit, Iida Åfeldt ajattelee ja hörppii kahvia. Mies on kutsunut Åfeldtin kaljalle, vaikkei Iida edes pidä oluesta. Kun laskun aika tulee, mies toteaa jämptisti, että hänen kahdeksan euron kaljansa ja Åfeldtin euron kahvi maksetaan erikseen...

Uhriutumista kotitöistä, kisaa ja kiistaa vapaa-ajan käytöstä... Kilpailuasetelma muodostuu parisuhteeseen helposti. 

Huomasiko hän, että raadoin jälleen keittiössä? Kuka saikaan viime viikolla vaihtaa kotityöt kavereiden kanssa rillutteluun? Menevätkö nallekarkit tasan? 

Parisuhteeeseen syntyy helposti kilpailuasetelma. Tietoista tai tiedostamatonta kisaa käydään vapaa-ajasta, kotitöistä, rahasta ja siitä, kuka on oikeassa milloin mistäkin pikkuasiasta lähteneessä väittelyssä.

Väestöliiton parisuhdetutkija ja psykoterapeutti Heli Vaaranen arvioi, että kilpailuasetelma johtuu usein arvostuksen puutteesta parisuhteessa.

– Olemme Suomessa huonoja jakamaan arvostusta omalle puolisolle. Ihmettelen aina, että keneltä se olisi pois.

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän.”

Kehun, kiitoksen ja arvostuksen puute nousi esiin myös Me Naisten kysyessä naisilta siitä, millaiset asiat ja teot loukkaavat parisuhteessa eniten. Näin kolmekymppiset naiset kuvailivat Me Naisten jutussa arvostuksen puutetta:

”Minua loukkaa, kun puolisoni ei arvosta tekemisiäni. Hän ei kehu minua koskaan eikä ymmärrä vitsailujani.” 

”Eniten satuttaa kumppanin tapa antaa ymmärtää, että minun työni tai harrastukseni ovat aina toisella sijalla. Ensimmäisenä tulevat hän ja hänen uransa.”

Kumpikin voi huonosti

Parisuhteessa kisaaminen voi myös olla riitelemisen synonyymi. Kilpailua tulee samoista aiheista kuin riitaa, eli rahasta, kotitöistä ja vapaa-ajasta. Esimerkiksi tällaisista aiheista suomalaisnaiset kertovat ottavansa matsia parisuhteissa:

”Meillä on klassinen kilpailuasetelma uhriutumisesta, aiheena mikäpä muukaan kuin kotityöt. Kumman marttyyrinviitta heilahtaa uljaimmin?”

”Mieheni ajattelee, että voittaja on se, jolla on isompi palkka, eli hän. Sen mukaan päätetään, missä asutaan ja miten koko elämä menee. En ole tähän suostunut, ja niinpä asumme eri maissa.”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia.”

”Kilpailemme siitä, kumpi on käyttänyt enemmän aikaa elämästään lasten hoitamiseen. Tai vaippojen vaihtamiseen.”

”Kun ostin sijoitusasunnon, mieheni halusi ostaa oman.”

”Aina Trivial Pursuitia pelatessa alamme kilvoitella kohti voittoa: kumpi tässä onkaan fiksumpi? Tyhmää, tiedän!”

”Ajankäytöstä on tullut riitaa sen jälkeen, kun suhteeseen tuli lapsia. Lasketaan niitä iltoja, joita toinen saa olla ulkona, kun toinen jumittaa kotona lasten kanssa.”

Eroon kisaamisesta

Lautapeliä pelatessa tai lenkkipolulla huhkiessa heräävä kilpailuvietti ei yleensä aiheuta mökötystä kummempaa parisuhdekriisiä. Jatkuva ja joka asiaan ulottuva kisaaminen sen sijaan tekee elämästä vaikeaa. 

– Silloin kumpikaan ei voi hyvin, ei edes se, joka siellä tunkiolla kukkoilee, Heli Vaaranen sanoo. 

Ensimmäinen askel kilpailuasetelman keskeyttämisessä on ongelman huomaaminen. 

– Toinen askel on juttelu kumppanin kanssa ja sen ymmärtäminen, että kilpaileminen ei voi jatkua loputtomasti, Vaaranen toteaa.

Peliä ei ole menetetty, vaikka kumppani ei heti muuttaisi käytöstään vähemmän kilpahenkiseen suuntaan. Yksipuolinenkin päätös siitä, ettei enää ryhdy kilpailemaan oman rakkaan kanssa, voi Vaarasen mukaan auttaa.