Tässä ollaan pahasti jumissa. Kuva: Shutterstock
Tässä ollaan pahasti jumissa. Kuva: Shutterstock

– Kaikilla on lukkoja, ei siinä ole mitään häpeällistä tai omituista. Omien lukkojensa tunteminen ja nimeäminen on hyödyllistä. Sitten tietää, mihin voi kiinnittää omassa käytöksessä huomiota, tunnelukko-kirjailija Kimmo Takanen sanoo.

Sanotko kaikkeen ”joo”, vaikka et oikeasti ehtisi tai haluaisi? Töissä tuli luvattua enemmän kuin ehtisit tehdä? Sitten ottaa päähän, että menit olemaan liian kiltti? Menet kotiin ja ärhentelet puolisolle?

Siinä saattoi nyt puhua jokin tunnelukko. Ehkä alistumisen, hyväksynnän hakemisen tai uhrautumisen tunnelukko saa sinut alistumaan kiltisti. Kotona kompensoit senkin edestä ja käyttäydyt liiankin hyökkäävästi.

Entäs tunnetko jonkun, joka haksahtaa kerta toisensa jälkeen ikävään, huonosti kohtelevaan poikaystävään? Kyllä, tunnelukolla voi olla osuutta asiaan. Jos lapsena on tottunut tulemaan toimeen vaikean läheisen kanssa, aikuisena hakeutuu helposti samanlaiseen seuraan. Tuttuus vetää puoleensa.

Mutta mikä tunnelukko on?

Tunnelukko on lapsuudessa opittu käyttäytymismalli, jonka avulla 3-vuotias selviää elämänsä vaikeuksissa, mutta joka ei enää 30-vuotiaana toimi; se vain jää päälle. Lapsena oli hyödyllistä mukautua ankaran äidin tahtoon ilman vastalauseita, mutta aikuisena mukautuminen alkaa toimia itseään vastaan.

Tunnelukko-termi on tuttu Kimmo Takaselta, joka kirjoitti suositun self-help-kirjansa Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta viisi vuotta sitten. Omat lukkonsa pystyy myös testaamaan netissä. Niitä on 18 erilaista, ja jokaiselle löytyy taatusti omansa.

Nyt Takanen on julkaissut kirjalle jatko-osan Murra tunnelukkosi, jossa syvennetään opittua ja treenataan lukkojen avaamista. Kun vähän treenaa, ylikilttikin oppii sanomaan pomolle, että ei ehdikään – vaikka viiveellä, luvattuaan ensin liikoja.

– Kaikilla on lukkoja, ei siinä ole mitään häpeällistä tai omituista. Omien lukkojensa tunteminen ja nimeäminen on hyödyllistä. Sitten tietää, mihin voi kiinnittää omassa käytöksessä huomiota, Takanen toteaa.

Tunnelukon tunnistaa Kimmon mukaan siitä, että se tuntuu pysyvältä piirteeltä, joka vaikeuttaa elämää.

– Jos ihmiseltä kysyy, kauanko hänellä on ollut tuollaista käyttäytymistä ja hän vastaa että ”aina”, hyvin todennäköisesti on kyseessä tunnelukko.

Lapsuudesta se lähtee

Takasen mukaan tunnelukko syntyy, kun pikkulapsen tarve ei tyydyty. Sellaista käy vannoutuneimmankin kiintymysvanhemman lapselle, koska lapsen tarpeita ei aina tunnista.

–  Harvempi lapsi jää nykyään kehuja tai syliä vaille: vanhemmat tietävät, miten tärkeää sellainen on. Mutta silti! Jo vanhemman omien tunnelukkojen takia voi olla vaikeaa nähdä lapsen todellisia tarpeita – ja jos oikein välttelee omien vanhempiensa virheitä, voi mennä toiseen ääripäähän.

Ankaruus ei ehkä ole nykyajan juttu, mutta lapsen toimintaa halutaan silti ohjailla suuntaan tai toiseen. Hienostuneista keinoista huolimatta lapsi voi tuntea, että alistuu vanhempiensa haluihin, ja voilà: tunnelukko!

Takanen toteaa miettineensä itsekin aika paljon sitä, millaisen tunnelukkococktailin välittää eteenpäin. Omille lapsille on tullut huudettua, vaikka tietää, ettei pitäisi.

– Pojan kanssa meni aina hermot ja mietin, mikä siinäkin oli. Tulin siihen tulokseen, että mulla oli kuulluksi tulemisen tarve, ja kun lapsi ei kuunnellut, minä hermostuin. Omassa lapsuudessani olin ilmeisesti kokenut, että kuulluksi tulemisen tarve ei täyttynyt, ja lapsen kiukku aktivoi omat tunnelukot.

Sitten aukomaan

Mitäs näille lukoille sitten tehtäisiin? Jos en halua elää sen kanssa, että käyttäydyn kuin taapero tai teini, Takasella on hyviä uutisia: lukkoja saa auottua. Uudessa kirjassa on paljon harjoituksia, joissa koetetaan löytää lapsuudesta tunnelukkojen syitä. On myös harjoituksia, joiden avulla voi opetella olemaan sisäiselle lapselleen se hyväksyvä, tarpeet tunnistava vanhempi, joka lapsuudessa ei ollut paikalla, kun tarvittiin. Ideana on tunnistaa itsessään sisäinen lapsensa – se tyyppi, joka tottelee kiltisti, on yliuhmakas, viivyttelevä tai piittaamaton. Sitten sen luokse mennään rohkeasti ja koetetaan rakentaa sisäistä aikuisuutta.

–  Tunnelukkojen työstäminen vaatii työtä, eikä aina tunnu mukavalta palata lapsuuden kiusallisiin tilanteisiin. Niitä on ehkä tarkoituksella unohtanut. Mutta uimaankaan ei opi pelkästään lukemalla, on pakko vain mennä sinne veteen, Takanen rohkaisee.

Takasen tunnelukkotesti on tehty netissä jo 400 000 kertaa. Testi kerää myös tilastotietoa ja paljastaa suomalaisten yleisimmät tunnelukot. Meidän tarpeitamme on ilmeisesti aika usein jätetty huomioimatta.

–  Suurimmalla osalla suomalaisista on vähintään keskivahvana uhrautumisen, alistumisen, vaativuuden, hyväksynnän hakemisen ja pessimistisyyden tunnelukot.

Tyhmä testi!

Testin tuloksena on nähty myös monta ällistynyttä ”olenko tosiaan näin lukossa” -reaktiota.

– Voi se tulla järkytyksenä, kun tunnelukot pläjäytetään naamalle. Vaikka jos vastaa väitteeseen ”olen liian kiltti”, että kyllä, väite kuvaa minua täysin, ei alistumisen tunnelukon pitäisi tulla hirveänä yllätyksenä.

Takanen toteaa, että omat tunnelukot paljastava testitulos aktivoi testaajassa tunnelukkoja ja tyypillisiä selviytymiskeinoja.

– Reagointitapoja on kolmenlaisia. On välttely: ’turhaa huuhaata!’. Ja antautuva passiivisuus: ’tässä se taas todistettiin, että näin huono minä olen!’ Tai kompensaatio: suuttuu koko testille.

–  Vaikka miksei siihen voisi suhtautua kuin verikokeeseen: vähän on kolesterolit koholla, mitähän tässä kannattaisi tehdä?