Tässä ollaan pahasti jumissa. Kuva: Shutterstock
Tässä ollaan pahasti jumissa. Kuva: Shutterstock

– Kaikilla on lukkoja, ei siinä ole mitään häpeällistä tai omituista. Omien lukkojensa tunteminen ja nimeäminen on hyödyllistä. Sitten tietää, mihin voi kiinnittää omassa käytöksessä huomiota, tunnelukko-kirjailija Kimmo Takanen sanoo.

Sanotko kaikkeen ”joo”, vaikka et oikeasti ehtisi tai haluaisi? Töissä tuli luvattua enemmän kuin ehtisit tehdä? Sitten ottaa päähän, että menit olemaan liian kiltti? Menet kotiin ja ärhentelet puolisolle?

Siinä saattoi nyt puhua jokin tunnelukko. Ehkä alistumisen, hyväksynnän hakemisen tai uhrautumisen tunnelukko saa sinut alistumaan kiltisti. Kotona kompensoit senkin edestä ja käyttäydyt liiankin hyökkäävästi.

Entäs tunnetko jonkun, joka haksahtaa kerta toisensa jälkeen ikävään, huonosti kohtelevaan poikaystävään? Kyllä, tunnelukolla voi olla osuutta asiaan. Jos lapsena on tottunut tulemaan toimeen vaikean läheisen kanssa, aikuisena hakeutuu helposti samanlaiseen seuraan. Tuttuus vetää puoleensa.

Mutta mikä tunnelukko on?

Tunnelukko on lapsuudessa opittu käyttäytymismalli, jonka avulla 3-vuotias selviää elämänsä vaikeuksissa, mutta joka ei enää 30-vuotiaana toimi; se vain jää päälle. Lapsena oli hyödyllistä mukautua ankaran äidin tahtoon ilman vastalauseita, mutta aikuisena mukautuminen alkaa toimia itseään vastaan.

Tunnelukko-termi on tuttu Kimmo Takaselta, joka kirjoitti suositun self-help-kirjansa Tunne lukkosi – vapaudu tunteiden vallasta viisi vuotta sitten. Omat lukkonsa pystyy myös testaamaan netissä. Niitä on 18 erilaista, ja jokaiselle löytyy taatusti omansa.

Nyt Takanen on julkaissut kirjalle jatko-osan Murra tunnelukkosi, jossa syvennetään opittua ja treenataan lukkojen avaamista. Kun vähän treenaa, ylikilttikin oppii sanomaan pomolle, että ei ehdikään – vaikka viiveellä, luvattuaan ensin liikoja.

– Kaikilla on lukkoja, ei siinä ole mitään häpeällistä tai omituista. Omien lukkojensa tunteminen ja nimeäminen on hyödyllistä. Sitten tietää, mihin voi kiinnittää omassa käytöksessä huomiota, Takanen toteaa.

Tunnelukon tunnistaa Kimmon mukaan siitä, että se tuntuu pysyvältä piirteeltä, joka vaikeuttaa elämää.

– Jos ihmiseltä kysyy, kauanko hänellä on ollut tuollaista käyttäytymistä ja hän vastaa että ”aina”, hyvin todennäköisesti on kyseessä tunnelukko.

Lapsuudesta se lähtee

Takasen mukaan tunnelukko syntyy, kun pikkulapsen tarve ei tyydyty. Sellaista käy vannoutuneimmankin kiintymysvanhemman lapselle, koska lapsen tarpeita ei aina tunnista.

–  Harvempi lapsi jää nykyään kehuja tai syliä vaille: vanhemmat tietävät, miten tärkeää sellainen on. Mutta silti! Jo vanhemman omien tunnelukkojen takia voi olla vaikeaa nähdä lapsen todellisia tarpeita – ja jos oikein välttelee omien vanhempiensa virheitä, voi mennä toiseen ääripäähän.

Ankaruus ei ehkä ole nykyajan juttu, mutta lapsen toimintaa halutaan silti ohjailla suuntaan tai toiseen. Hienostuneista keinoista huolimatta lapsi voi tuntea, että alistuu vanhempiensa haluihin, ja voilà: tunnelukko!

Takanen toteaa miettineensä itsekin aika paljon sitä, millaisen tunnelukkococktailin välittää eteenpäin. Omille lapsille on tullut huudettua, vaikka tietää, ettei pitäisi.

– Pojan kanssa meni aina hermot ja mietin, mikä siinäkin oli. Tulin siihen tulokseen, että mulla oli kuulluksi tulemisen tarve, ja kun lapsi ei kuunnellut, minä hermostuin. Omassa lapsuudessani olin ilmeisesti kokenut, että kuulluksi tulemisen tarve ei täyttynyt, ja lapsen kiukku aktivoi omat tunnelukot.

Sitten aukomaan

Mitäs näille lukoille sitten tehtäisiin? Jos en halua elää sen kanssa, että käyttäydyn kuin taapero tai teini, Takasella on hyviä uutisia: lukkoja saa auottua. Uudessa kirjassa on paljon harjoituksia, joissa koetetaan löytää lapsuudesta tunnelukkojen syitä. On myös harjoituksia, joiden avulla voi opetella olemaan sisäiselle lapselleen se hyväksyvä, tarpeet tunnistava vanhempi, joka lapsuudessa ei ollut paikalla, kun tarvittiin. Ideana on tunnistaa itsessään sisäinen lapsensa – se tyyppi, joka tottelee kiltisti, on yliuhmakas, viivyttelevä tai piittaamaton. Sitten sen luokse mennään rohkeasti ja koetetaan rakentaa sisäistä aikuisuutta.

–  Tunnelukkojen työstäminen vaatii työtä, eikä aina tunnu mukavalta palata lapsuuden kiusallisiin tilanteisiin. Niitä on ehkä tarkoituksella unohtanut. Mutta uimaankaan ei opi pelkästään lukemalla, on pakko vain mennä sinne veteen, Takanen rohkaisee.

Takasen tunnelukkotesti on tehty netissä jo 400 000 kertaa. Testi kerää myös tilastotietoa ja paljastaa suomalaisten yleisimmät tunnelukot. Meidän tarpeitamme on ilmeisesti aika usein jätetty huomioimatta.

–  Suurimmalla osalla suomalaisista on vähintään keskivahvana uhrautumisen, alistumisen, vaativuuden, hyväksynnän hakemisen ja pessimistisyyden tunnelukot.

Tyhmä testi!

Testin tuloksena on nähty myös monta ällistynyttä ”olenko tosiaan näin lukossa” -reaktiota.

– Voi se tulla järkytyksenä, kun tunnelukot pläjäytetään naamalle. Vaikka jos vastaa väitteeseen ”olen liian kiltti”, että kyllä, väite kuvaa minua täysin, ei alistumisen tunnelukon pitäisi tulla hirveänä yllätyksenä.

Takanen toteaa, että omat tunnelukot paljastava testitulos aktivoi testaajassa tunnelukkoja ja tyypillisiä selviytymiskeinoja.

– Reagointitapoja on kolmenlaisia. On välttely: ’turhaa huuhaata!’. Ja antautuva passiivisuus: ’tässä se taas todistettiin, että näin huono minä olen!’ Tai kompensaatio: suuttuu koko testille.

–  Vaikka miksei siihen voisi suhtautua kuin verikokeeseen: vähän on kolesterolit koholla, mitähän tässä kannattaisi tehdä?
 

Oliko tavoitteissasi kivuliaaseen eroon kiinnijääminen? Tästä muistilistasta on hyvä lähteä liikkeelle.

1. Pidä yhteyttä.

Lähde liikkeelle vaivaannuttavan tiiviistä yhteydenpidosta. Käytä kaikkia mahdollisia viestimiä rajoittamatta kommunikointia pelkkiin pitkiin puheluihin. Myös hänen työsähköpostinsa ja Instgraminsa ovat kelpo osoitteita muistutuksille olemassaolostasi.

2. Kiellä kaikki.

Sulkeudu täysin ja anna negatiivisten tunteidesi patoutua. Purkautumisvaiheesta tulee paljon jännempää.

3. Ehdota yhteenpalaamista…

…joka toinen päivä. Muuta mieltäsi niin usein kuin mahdollista ja jätä viimeisistä käänteistä hänen vastaajaansa vuoroin syyllistäviä, vuoroin rakastavia ääniviestejä.

4. Puhu ex-kumppanistasi pahaa.

Kerro vahvasti väritetty ja eksääsi demonisoiva versio tapahtumista kaikille, jotka suostuvat kuuntelemaan. Sujauta joukkoon henkilökohtaisia salaisuuksia, joita olette jakaneen keskenänne onnellisina aikoina.

5. Avaudu hänen lähipiirilleen.

Hänen kavereihinsa törmätessäsi anna palaa. Onhan heidän hyvä tietää näkökulmasi asiaan.

6. Vakoile.

Tarkista päivittäin hänen kuulumisensa somesta. Pidä samalla silmällä hänen perheensä, futiskavereidensa ja lukioaikaisen ihastuksen puuhia.

7. Sulje ystäväsi ulos elämästäsi.

Pysyttele kaukana ymmärtäväisistä kuuntelijoista. Heillä on tapana nopeuttaa erosta selviämistä huolestuttavan paljon.

8. Tee itsellesi soittolista yhteisistä biiseistänne.

Kuuntele sitä aina hereillä ollessasi.

9. Lukittaudu kotiisi.

Älä lähde ulos. Ihmisten tapaaminen saattaa viedä ajatuksesi pois olennaisesta ja pahimmillaan piristää.

10. Laiminlyö itseäsi.

Jätä syöminen ja nukkuminen vähemmälle. Kärsiminen asiaan.

 

Hiljennä valittaja, aivojesi tähden!

Valittaminen on tärkeä osa ihmisyyttä.

”Mieli on mestari luomaan toiveita, standardeja ja olettamuksia kaikesta siitä, mitä emme voi hallita”, kertoo psykologi Shawn T. Smith Psychology Today -lehdessä.

Se, etteivät toiveet toteudu, saa meidät kitisemään, olivat odotukset realistisia tai eivät.

Mutta tiesitkö, että märinän kuunteleminen ei ainoastaan raasta hermojasi, vaan on myös haitaksi aivoillesi?

Purnaus stressaa aivoja

Ongelma piilee mäkätyksen luomassa stressireaktiossa, kertoo Psychology Spot.

B-rapun naapurin moikkaamattomuudesta vaahtoava anoppisi saa aivoissasi aikaan hälytystilan, kun hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akseli (tuttavallisemmin HPA-akseli) aktivoituu uhalta suojautuakseen. HPA-akseli vapauttaa herätessään stressihormoni kortisolia. Sen tarkoitus on suojella.

Ikävä kyllä stressitilanteen jatkuessa pitkään (eli jos anoppi jatkaa ja jatkaa valitusta) kortisolin määrä nousee turhan korkeaksi. Reaktio taas tappaa hermosolujasi.

Tee palvelus aivoillesi. Hiljennä inisijä ihmisystävällisemmäksi.

Usein voivottelijan kanssa keskustellessa joutuu huomaamaan, että optimistiset vinkit tyrmätään ilman harkintaa. Valittaja ei halua apua. Hän tarvitsee lähelleen korvaparin, johon kipata viimeisimmät synkistelyn aiheet.

Aivot eivät kuormituksesta pidä. Ne hämmentyvät entisestään, kun hyökkäys ei ota laantuakseen.

Siksi kannattaa tehdä palvelus aivoilleen ja hiljentää inisijä ihmisystävällisemmäksi. Se onnistuu esimerkiksi näin:

Ehdota valittajalle kisaa siitä, kumpi pystyy listaamaan nopeammin sata asiaa, josta on kiitollinen tällä viikolla. Valittajan vaihtoehdot rajoittuvat haasteen hyväksymiseen tai totaaliseen jäätymiseen. Sinä ja aivokemiasi selviätte joka tapauksessa voittajina.